Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Pohjanmaan lakeuksilta

TÄNÄÄN NÄIN lunta. Aamulla herätyskello (oikeasti kännykkä) soi klo 5.45. Suihkun kautta mersuun ja asemalle. Juna Tampereelle lähti 7.06. Siellä vaihto Oulun junaan, joka oli Seinäjoella noin klo 10.30. Taksi kertoi, että heilläpäin oli satanut kolme päivää. Pakkasta oli 16° - eikun hiihtämään.



KUVASSA Eteläpohjalaisia luokanopettaja-aktiiveja osastollaan: Matti Sippola ja Karita Koskinen.

MINÄ kuitenkin menin pitämään luentoa aiheesta "Opettajat ja jatkuva muutos" Etelä-Pohjanmaan opettajapäiville. Osallistujia oli lähes 800. 1,5 tunnin ruoka- ja osastoihin tutustumisaika jakoi päivän kahtia. Aamupäivän viimeinen luennoitsija oli muuten Espoosta, tuttu erityisopettaja Liisa Vesterinen





KUVA: MInut oli sijoitettu kahden tähden väliin. Pohjanmaalta kotoisin oleva Juha Tapio soitti 45 minuuttia mukavaa musiikkia ja jutteli leppoisia. Eniten kolahti Tapion tekemä pohjalainen negrospirituaali.






KUVA: Iltapäivän pääluennoitsija oli professori Juha Siltala, jonka luentoa referoin tarkemmin huomenna kunhan olen nukkunut yhden yön yli. 1.5 tuntia puhetta ilman paperia ilman yhtään diaa. Eikä ote herpaantunut hetkeksikään. Uskomaton mies.

MINÄ OLIN siis siinä välissä. Kytkin powerpointin automaattiohjaukselle ja popularisoin väitöskirjani antia vauhdilla 115 diaa/ 45 minuuttia. Yleisö oli oikein ystävällistä ja nauroi oikeissa kohdissa. Hupaukko iski jälleen.

JUNAMATKA kotiin kesti hieman yli kolme tuntia. Helsinkiinkin oli tullut pakkasta ja nenä punaisena kesäkengissä ajoin autotalliin klo 20.32.

PS. Löysin netistä helmikuun lopulla kuvan. Tännehän se sopii.

Ei kommentteja: