Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Väärän miehen suorittama JET

TÄMÄN MAANANTAI-AAMUN Hesari lataa vyön alle: "Suosittuun johtamistutkintoon tunkee "vääränlaista" väkeä". Akateemisesti koulutetut kuulema hakeutuvat yhä enemmän täydentämään opintojaan toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. He (= myös minä) siis syövät tavallisille ihmisille tarkoitusta pöydästä? En ole tiennyt, että JET-tutkinnon suorittaminen koetaan näin. Nyt tiedän.

JET on johtamisen erikoisammattitutkinto. Yhteensä tällaisia erikoisammattitutkintoja suoritetaan vuodessa 4600. Nämä tutkinnot on (luen Hesarista) alun perin ja lain mukaan tarkoitettu perus- ja toisen asteen koulutuksen suorittaneille työntekijöille tai toimihenkilöille. Tarkoitus ei (luenma) ole ollut, että erikoisammattitutkintoon tunkee yhä enemmän akateemisen loppututkinnon suorittanutta väkeä. JETin suosio vaarantaa matalammin koulutettujen eli perusasteen ja toisen asteen tutkinnon suorittaneiden mahdollisuudet saada tarvitsemaansa lisäkoulutusta.

JET on (luen) huippusuosittu ja jopa brändiksi muodostunut johtamistutkinto. Siihen valmistava opetus annetaan useimmiten oppisopimuskoulutuksena tai ammatillisena lisäkoulutuksena, jota järjestävät erilaiset ammatilliset oppilaitokset valtionrahoituksen tuella. Yhdestä opiskeluvuodesta oppilaitos saa (luen) 7300 euroa.

NIINPÄ nyt esitetään, että yliopistojen pitäisi omilla lainsäädäntö- ja rahoituskuvioillaan hoitaa, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden lisäkoulutusmahdollisuuksia olisi tarjolla tarpeeksi yliopistoissa. Nykyisin yliopistojen täydennyskoulutusta ei juuri tueta valtion rahoituksella, ja se on liiketaloudellistesti hinnoiteltuna melko kallista.

MELKOINEN juttu. Monet kunnat ovat halunneet kouluttaa kaikki esimiehensä JETin avulla. Ja me onnettomat olemme tutkinnon suorittaneet. Hyi meitä.

Ei kommentteja: