Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 24, 2007

Vuoden 2007 luokanopettaja



LUOKANOPETTAJALIITON hallitus on valinnut vuoden luokanopettajaksi helsinkiläisen kasvatustieteen maisteri Elina Hiidenpalon. Elina Hiidenpalo on valmistunut luokanopettajaksi Joensuun yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksesta talvella 1993. Hänen erikoistumisaineensa ovat alkuopetus, biologia ja erityisopetus. Hiidenpalo on työskennellyt pätevänä luokanopettajan lähes 15 vuotta, ja puolet siitä alkuopetusluokilla. Elokuusta 1996 lähtien hän on opettanut Ruoholahden ala-asteella Helsingissä.

VUODEN luokanopettaja Elina Hiidenpalo kysyi omassa kiitospuheessaan, ovatko luokanopettajat ehtyvä vai ehtymätön luonnonvara? Elinan mukaan oppilaille koulukokemukset ala-asteella ovat ainutkertaisia. Jokaisella oppilaalla tulee olla oikeus hyvään oppimiseen ja oppijana kehittymiseen. Jotta oppiminen ja opettaminen onnistuisivat parhaimmalla mahdollisella tavalla, opettajille ja oppilaille on luotava sellaiset työskentelyolosuhteet, joissa haluttuihin tuloksiin on mahdollista päästä. Opettajan mahdollisuudet toimia työssään ja huolehtia ammatillisesta kehittymisestään riippuvatkin paljon opetustyöhön ja koulutukseen osoitetuista voimavaroista. Opettajille on taattava riittävät mahdollisuudet ammattitaitonsa päivittämiseen.
- Tulevaisuudessa on pidettävä huolta siitä, että opettajuuden vetovoima säilyy. Hiidenpelto totesi. Miten saadaan lahjakkaat ja alalle sopivat nuoret hakeutumaan ja pysymään opettajina? Luokanopettajien palkkaus on nostettava riittävän korkealle tasolle ja työskentelyolosuhteet tulee luoda sellaisiksi, että korkeatasoinen oppiminen on mahdollista.

Nykyajan haaste, suuret opetusryhmät, asettavat opettajan haasteellisen työtehtävän eteen. Tällaisessa tilanteessa opettajan on lähes mahdotonta huolehtia siitä, että kaikki luokan erilaiset oppijat pääsevät asetettuihin tavoitteisiin. Opetuksessa opettajan on huomioitava kaikki oppilaat, lahjakkaista jatkuvaa erityistukea tarvitseviin. Luokkakokojen tulisikin olla inhimillisemmän kokoisia, jotta kaikki erilaiset oppijat saisivat tarvitsemansa tuen ja ohjauksen.

Ei kommentteja: