Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, elokuuta 20, 2007

Kohti toista kouluviikkoa...

KUVA:.... tietysti Vespalla SUNNUNTAINA oli aikaa vetää henkeä ja samalla yhteen ensimmäisen kouluviikko. Hienohan se oli. Tavoitteemme oli taata hyvä alku mahdollisimman monelle oppilaille. Lanasin tarkoituksella suunnitteluasioita myöhemmäksi, jotta meillä olisi aidosti aikaa kohdata oppilaita. Oli nastaa (:-)) saada soittaa kaksikin kertaa samalla viikolla opebändissä. Radio-Suomi haastatteli Mirde-opettajaa. Sain Opetushallituksesta Irmeli Haliselta tehtävän lähettää lämpimät onnittelut hänelle hienosta puheenvuorosta. Ja sunnuntain Länsi-Väylässä "oma" Sarpilan Jukkamme antoi ensimmäisen napakan haastattelunsa rexinä. NYT siis kohti toista kouluviikko. Työn alla on monenlaista asiaa. Ideoiden keräämistä 50-vuotisjuhliin, opettajien työ- ja vastuulistojen päivitystä, oppimiskeskustoiminnan ja turvallisen iltapäivän valmistelua sekä toimintakalenterin hiontaa. Ja tietysti lukkarit on saatava viimeisteltyä. Kokouksiakin alkaa tulla. On OHR, YT, Koti & Koulu ry, Aluerexikokous jne. Ja tiistaina palotarkastus. Ja Vartti-lehden haastattelu TIPistä. LAITOIN tämän syksyn ensimmäisen Rehtorin viikkokirjeen aforismiksi henkilökunnalle ohjeen valmentajille: "Jos haluat toisten syttyvän, sinun pitää itse palaa!" Toivon, että voimme näin vuoden alussa pohtia yhdessä oman roolimme hurjaa merkitystä kaikkeen siihen, mitä koulussa tapahtuu. Koulu on pedagogiikan voimala, ja se toimii pedagogiikan voimalla. Innostuksella.

Ei kommentteja: