Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 08, 2007

Oppimiskeskus Aurora

KUVA: Va. logo Oppimiskeskus Auroralle

MUKAVA TYÖPÄIVÄ. Aamupäivän hioin kotona oppimiskeskus Auroran esittelyä perjantain rexi-infossa. Kaikkien 11 keskuksen kotiläksynä oli laatia 1-2 flappiä, jotka tarrataan Hotelli Matinlahden seiniin klo 11:n ja 12:n väliseksi ajaksi. Sen eteen sitten seisomaan ja kerämään keskukselle asiakkaita :-) Iltapäivällä hahmottelimme Ullan ja Katrin kanssa TriMixin toimintaa ja pidin Nina Mattilalle palautevartin. Oli jäänyt keväällä muiden kiireiden jalkoihin. SixMixin tietokonetta yritettin korjata, mutta ei siitä vielä kalua tullut. Uusi Leila-opettajamme kävi sisustamassa omaa luokkaansa.

OPPIMISKESKUS on innovatiivinen konsepti, jolla pyritään tukemaan seuraavien vuosien aikana espoolaiskoulujen jatkuvaa kehittymistä. Lyhyesti ja yksinkertaistaen kyse on siitä, että valituissa kouluissa joukko opettajia ottaa sivuhommakseen kouluttaa muiden koulujen opettajia.

KIrjoitin omaan esitteeseemme auki 2000-luvun täydennyskouluksen perusteita. Ne voisi tiivistää seuraavasti:

1§ OPETUKSEN JA KOULUN UUDISTUMINEN on kouluttajille ja koulutettaville  yhteinen oppimisprosessi.

2§ VANHASSA KOULUTUKSESSA kouluttaja osaa ja koulutettavilla on osaamisvaje. Koulutus tähtää hyvien, valmiiden käytänteiden levittämiseen. Koulutus on vastaanottamista. Vanha koulutus antaa nälkäiselle kalan. Uudessa koulutuksessa opetellaan kalastamaan.

3§ UUDESSA KOULUTUKSESSA oppiminen  kulkee kehityksen edellä. Uudessa koulutuksessa syntyy uutta, jota ei aikaisemmin ole ollut. Ote on ongelma- ja asiakaslähtöinen, prosessimainen, konsultatiivinen ja siinä voidaan hyödyntää projektirakennetta. Oppiminen ymmärretään uusien  ideoiden luomiseksi ja kehittelemiseksi toiminnassa ja erityisesti yhteisessä toiminnassa. Tällainen koulutus vaatii aikaa ja useita tapaamisia.

4§ KOULUTTAJIEN ensisijaisena tehtävänä on organisoida yhteinen oppimisprosessi. Jokainen koulutettava on  itse vastuussa omasta prosessistaan, mutta parhaimmillaan koulutuksessa pystytään auttamaan myös oman prosessin ymmärtämistä. Koulutettavat voimaantuvat itseohjautuviksi, eikä koulutus kasvata heissä riippuvuutta kouluttajaan.

5§ Yhteisessä projektissa jokainen on toistensa VERTAISOPETTAJA. Koulutettavat oppivat myös toisiltaan; he jakavat  vastavuoroisesti omaa ammattitaitoaan ja kokemuksiaan yhteisen ongelman ratkaisussa. Parhaimmillaan syntyy omaa työtään tutkivien  ja kehittävien ammattilaisten joukko ja omaa toimintaansa kehittävien koulujen verkosto.

6§ ESPOOSSA opettajat ovat huippuosaajia. Mitä meistä tulee, jos pystymme murtamaan muurit yhteisen oppimisen tieltä? Jos onnistumme tässä, vapautamme espoolaispettajissa ja rehtoreissa  olevan  valtavan osaamisen yhteiseksi voimavaraksi. Muurit sen tieltä murretaan yhteisellä oppimisprojektilla.

Tällainen uusi koulutusnäkemys haastaa myös koulutuksesta vastaavia uudistumaan. Syksyn 2007 aikana pyrimme kehittämään Aurorassa 2000-luvun koulutuskonseptia. Täydennyskoulutuksen vaikuttavuustutkimusten perusteella vaikuttavinta on koulutus, johon liittyy teoriaa, harjoittelua ja oma tukipari. Kaikkiaan täydennyskoulutuksessa tulisi osata yhdistellä fiksulla tavalla kaikkia käytetävissä olevia keinoja: omatoimista kirjallisuuteen perehtymistä, puolen päivän mittaisia tietoiskuja, 1-3 päivän lyhytkursseja, pitkäkestoista koulutusta, tutustu-mistilaisuuksia, asiantuntijavierailuita, koulutusta osana kehittämis-projekteja ja tutkimusta.

Tässä vaiheessa OPPIMISKESKUS AURORA on ja saakin olla vielä aihio. Sen rakentaa Auroran koulun vapaaehtoisten opettajien joukko, joka lupaa sitoutua uuteen koulutuskonseptiin oman opetustyönsä ohella. Syksyn aikana on tarkoitus lisäksi valmistaa oppimiskeskuksen www-sivut, joista pyritään tekemään virtuaalinen oppimisyhteisö.

Ensisijaisena tavoittenamme on järjestää usealle koululle yhteisiä oppimisprojekteja, joiden pedagogisena ytimenä on inhimillisen kasvun edistäminen luomalla oppilaille mahdollisuuksia edetä koulupäivän aikana itselleen tärkeiden kasvutavoitteiden suuntaan, Etsimme uusia ideoita tuoda harrastus koulutyöhön.

ENSIMMÄISEN toimintavuotemme aikana kutsumme espoolaisopettaja ja kouluja mukaan kahteen yhteiseen oppimisprojektiin: hölmöläis- ja TIP-projekteihin.

Ei kommentteja: