Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Pikku Uutisia



KERHOJA ESITELTIIN VANHEMMILLE

TIP-koordinaattori Sari Törrönen oli saanut kouluravintolaan lähes kaikki ensimmäisessä aallossa kerhotoimintaa järjestävä tahot. Lapsille on jo nyt tarjolla monipuolinen valikoima harrastustoimintaa mm. käsitöitä, sanapajaa, köksakerhoa, Sporttis-kerhoa, eläinkerhoa, rock-kanteletta ja perinteisempää soitonopetusta. Seuraava aalto kerhoja käynnistyy vielä syyskuun aikana. vanhemmat toivoivat mm. nikkarointia, monipuolista liikuntakerhoa, bänditoimintaa

AURORAN OPETTAJAT: LUUNJAN KOULULEIRI TOUKOKUUSSA

Tämän aamun työpaikkakokouksessa Auroran opettajat päättivät valmistautua perinteiseen Luunjan koululeiriin ensi toukokuussa, viikolla 20. Viime keväänä leiriä ei järjestetty rahankeruuta koskeneiden ohjeiden vuoksi.

AURORAN EMÄNTÄ " IMMU" MESIÄINEN KOULUN JOHTOKUNTAAN

Samainen työpaikkakokous päätti esittää yksimielisesti Immun valintaa henkilökunnan edustajaksi koulun johtokuntaan virkansa jättäneen Anu Kiesvaaran paikalle. Lopullisesti päätöksen tekee suomenkielinen opetuslautalunta.

TULEEKO LAKKO ?

Koulujenkin toimintaan vaikuttavat palkkaneuvottelut jatkuvat. 7.9. on tärkeä päivä.

SUOMESSA KOULUKIUSATTUJA KYMMENIÄ TUHANSIA

Uusimman tutkimuksen mukaan alakoulussa kiusataan toistuvasti n.16 % oppilaista. Viikottain kiusattujen osuus on noin 10 %.

SINI- JA SKIDIKARHUJA KÄYTIIN BENCHMARKKAAMASSA

Espoolaisten Järvenperän, Koulumestarin ja Kirkkojärven koulujen opettajia oli seuraamassa koulussamme kehitettyä tapaa opettaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Pitivät näkemästään.

AURORAN RYHMÄINTEGRAATIOSTA ILOINEN KIRJOITUS HESARISSA

Kaksi koulumme ekaluokkalaisten vanhempaa oli kirjoittanut Hesarin yleisönosastolle jutun Auroran ja Mikkelän koulujen esimerkillisestä toiminnasta kehitysvammaisten lasten ryhmäintegraation edistäjinä. Ykkösluokan opettaja Kaija Kuivanen on valittu mukaan kansainväliseen Pestalozzi-seminaariin mm. kertomaan tästä mallista.

XVII:SSA AURORA-SEMINAARISSA ENNÄTYSMÄÄRÄ OSALLISTUJIA

Maanantaina 3.9 pidettiin Auroran Kappelissa perinteinen Aurora-seminaari, joka on koulun väen ja vanhempien kohtaamisfoorumi. Perinteiseen tapaan Koti & Koulu ry. tarjoksi iltakahvit, ja johtokunnan puheenjohtaja Paula ja Koti & Koulu ry:n puheenjohtaja Susanna Lehti avasivat tilaisuuden paripuheella. Sen jälkeen rehtori loi näkökulmia tietoyhteiskunnan kasvatushaasteisiin. Pääosa seminaariajasta oli varattu lukuvuoden yhteissuunnittelulle learning cafe-menetelmällä. Ideoimme mm. tapahtumakalenteria, kestävän kehityksen malleja, tapakasvatusta, koulun 50-vuotisjuhlia, keinoja lisätä koulun väen hyvinvointia ja parantaa sekä koulun sisäistä että ulkoista tiedonkulkua. Osallistujamäärä ylitti 40.

Ei kommentteja: