Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, marraskuuta 17, 2007

Heinolassa

KUVA: Heinolan perinteinen seminaarirakennus on yhä yksi Heinolan tunnusmerkkejä. Tämän kuvan on ottanut Heikki Salminen 1940-luvulla.

TÄMÄN LAUANTAIN olin myynyt Heinolan koulutoimelle. Heinolan, Hartolan ja Sysmän opettajilla oli yhteinen VESO-päivä, joka pidettiin Heinolan lukiossa. Johdattelin aamupäivällä rehtoreita rehtoriuden käsitteeseen ja sen muutoksiin, ja iltapäivällä sitten noin 200 opettajaa vastaavasti opettajuuden haasteisiin.

Kunnissa on meneillään rajuja muutoksia, jotka nousivat keskusteluissa esiin. Kunnianhimoisesti Veso-porukka pani osallistujat myös pohtimaan ryhmissä oman professionsa taustalla olevaa ihmisnäkemystä.

KAKSI kahdentunnin luentoa about samasta teemasta peräkkäin olikin ihan uusi kokemus. Oli mukava saada taas esitellä koulun kenttäteoriaa. Ja ihmisiltä tuli ystävällistä palautetta.

Ei kommentteja: