Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Oliver Twist GO GO GO



KESKIVIIKKONA koulun jälkeen kokoontui Oliver Twistin suunnitteluryhmä. Vedimme näytelmän läpi ja Uma joukkueineen pani musiikin oikeille paikoille. Hurjaa ideoiden säkenöintiä. Edellisestä läpikäynnistä JJ:n kanssa olikin jo vierähtänyt pitkä tovi. Treenin pohjalta editoin sitten käsikirjoitusta, niin että saatoin lähettää sen torstai-aamuna kaikkien opettajien postilaatikkoon.

TORSTAINA siestalla oli sitten lasten roolien jako. Kuhunkin rooliin valittiin kaksi esittäjää. Perinteiseen tapaan kaikki rooleja hakeneet joutuivat koe-esityksiin, joissa raati valitsi parhaiten rooleihin istuvat. Kaikki halukkaat pääsevät lavalle. Kaikille keksitään repliikkejä, Kaikkia tarvitaan. Silti roolijako on aina ikävin vaihe prosessia. Huomenna jaetaan vielä vihoviimeiset hahmot.

AIKUISIA esittävät pääasiassa aikuiset, opettajat. Heitäkin on kaksi miehitystä. Tällä kertaa myös minä nousen stagelle Herra Brownlown hahmossa.

Ei kommentteja: