Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Terveisiä Turusta - osa 113 :-)



LAUANTAI-iltaa, hyvä blogi. Hengitys alkaa tasaantua torstain ja perjantain yhden hengen koulutuskeikalta Turkusessa. Tällä kertaa muuten matkustin junalla. Varaamalla pc-paikan pystyy käyttämään matka-aikaa hyödylliseen.

Kaksipäiväinen koulutus sujui asiallisesti. Valittu Fullan-konsepti näytti antavan rehtoreille aikaa puhua omasta työstään vakavasti ja innostuneesti. Kouluttajalle tärkeä anti on tutustua aktiivirehtoreihin eri puolilta maata. Lisäksi mainiossa porukassa oli tuttujakin, joiden tapaaminen on aina hauskaa.

KOKOSTILAT olivat niin Merisatamassa kuin Viking Isabellalla toimivat ja palvelu tosi ystävällistä. Ruoka oli hyvää niin maissa kuin merelläkin. Reipas merielämä tuo vaihtelua sitä kaipaaville, eikä hauskan illan hintalappuja juurikaan näkynyt toisen päivän aamuna. Itse nukuin hyvin, ja käytin hyväkseni tilaisuutta tehdä kirjoitushommia hytissä.

Ei kommentteja: