Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, tammikuuta 04, 2008

(T)Yöpöydällä Luokanopettaja 1/2008



TYÖPÄIVÄ kului uintivuorojen järjestelyissä. Huh! Vielä jäi ensi viikoksi valvovien opettajien listaaminen. Jos nimittäin samassa uintiryhmässä on poikia ja tyttöjä, tarvitaan paikalle sekä mies- että naisopettaja. Niin kivaa kuin uiminen onkin, tammikuun ohjelmat se ravistele uusiksi.

Emännän kanssa pidimme palaveria. Opettaja-tv tekee jutun kouluruokailun 60-vuotisesta taipaleesta ja uusista tuulista, ja meitä tarvitaan kuulema studio-osaan. Kuvaukset ovat ensi viikolla. Päällä ei saa olla ruutua, ei raitaa, eikä pelkkää punaista tai valkoista.

LYHYT on joululoma. Jos koulutyön keskeytyksen käyttää työhön, saa vain kuusi päivää lisäaikaa rästeille. Tuntuu siltä, että kansliassa olisi ollut tekemistä ainakin vielä viikoksi.

LUOKANOPETTAJAN VUODEN ensimmäinen numero alkaa olla valmis. Taittaja laittoi viimeiset sivut oikoluettaviksi. Lehdessä on 40 sivua, ja tällä kerta varsin monipuolinen sisältö. On asiaa mediakasvatuksesta, yhtenäisestä perusopetuksesta, lukuseikkailusta, tiedekasvatuksesta, draamaopetuksesta ja vuorotteluvapaasta. On opettajille tärkeiden kirjojen esittelyjä. On pakinaa opettajista kertovista romaaneista ja TVA:sta. On kolumneja ystäviin yhteydenpidosta, uhrautumisesta ja opettajien yhteisvoimasta. On järjestöväelle tärkeää tietoa OAJ:n valtuustosta, LO-liiton ja omien Lo-piirien toiminnasta. On vinkkejä opettajan arkeen, tekniseen työhön ja askarteluun. On pyyntöjä tehdä esityksiä Vuoden Luokanopettajakisaan ja Matematiikan opetuksen palkinnon saajaksi. ja haastetta uusien jäsenien keräämiseen. Ja puffia päiväkirjoista ja liiton uusista postikorteista.

KIrjoittajajoukkokin on komea: Riitta Cederqvist, Päivi Haapajoki, Lotta Hagström, Minna Hautojärvi, Seppo Heinonen,P. Johannes, Jukka Jokiranta, Mira Ketola, Sanna Kontio, Anniina Lundvall, Iina Myllymäki, Laura Nurminen, Pirkko Puonti, Matti Sippola, Juha Syrjälä, Jorma Taini, Pauli Vinni, Warma Walo, pitkästä aikaa Pekka Elo ja Matt Caine. Teksiä ovat siis tuottaneet lehden toimituksen lisäksi liiton puheenjohtajat, hallituksen jäsenet, entiset vuoden luokanopettajat, opettajaksi opiskeleva, yliopistomies, hallintomies, edunvalvoja ja oikeissa luokanopettajan töissä ahertavat konkarit.

Koko sortimentti on vielä käytävä läpi. Onneksi on viikonloppu. Lehden on nimittäin lähdettävä painoon tiistaina.

Ei kommentteja: