Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Hyvää Pääsiäistä



KIIRASTORSTAI oli tänä vuona meilläkin koulupäivä. Opettajien työryhmä oli somistanut jumppasalin Jerusalemiksi, ja Järvenperän koulun ysiluokkalaiset- neljä viidestä muuten entisiä auroralaisia kertoivat kuulijoille Via Dolorosan tarinan. Vuorossa oleva opettajapianisti ja SixMixin orkesteri säestivät kauniit yhteislaulut.

MUUTOIN päivä meni siivillä. Olin mukana 5.-6-luokkien tiimikokouksessa suunnittelemassa ensi viikon tiistain Tulevaisuuspäivää. Valvoin välitunnin ja vastailin sähköposteihin. Tiina Jensen Ylestä soitti, ja sovimme studiojutun lapsikeskeisestä kasvatuksesta. Hän haastattelee ja minä ja Juhani Hytönen vastailemme.

KIIRASTORSTAIHIN mahtui myös vääntöä rehtorien luottamusmiesasiasta. Olemme asettaneet oman ehdokkaan, mutta nyt rehtorien oikeutettu vaatimus yritetään kiistää. Jäitä hattuun!

KERÄSIN kassiin ison nipun papereita. Tarkoitus on panna ne ja omaa pää muutenkin järjestykseen loman aikana loppukevään suhteen.

Ei kommentteja: