Kirjoja

Kirjoja

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Melkein täydellinen koulupäivä nro 2

VIERAAT (vasemmalta):Frances Nelson(puheenjohtaja), Hayley Whitaker (hallituksen jäsen), Peter Monteith (paikallista OAJ:n virkajohtoa) ja Ian Leckie (varapuheenjohtaja).

AURORASSA kävi tänään vieraita kaukaa maapallon toiselta puolelta, Uudesta Seelannista. Kyseessä oli korkeantason delegaatio; vieraat olivat paitsi rehtoreita myös paikallisen OAJ:n silmää tekeviä. Delegation on OAJ:n vieraana Suomessa tämän viikon, aina ensi viikon maanantaihin saakka.

HAIN VIERAAT juuri pestyllä mersulla Hotelli Radisson SAS Royalista klo 9.30. Olimme koululla klo 10. Esittelin heille koulumme toiminta macin ja powerpointin avulla. Kysymyksiä suomalaisen kouluopetuksen salaisuudesta riitti, vaikka uusseelantilaiset oppilaat ovat hekin pärjänneet hyvin mm. PISA-tutkimuksissa.

KIERSIMME luokissa. TS-lehtorimme Nina Mattila kertoi suomalaisesta käsityön ja Johanna Pelkonen ATK-tilassa tieto- ja viestintätekniikan opetuksesta.

Seurasimme opetusta Ulla Hämäläisen ja Katri Aholan TriMix- ja 1b+startti-luokassa. Laulu raikui. Ja Mirja-Riikka Kilposen ja Marja Nuutilan luokassa soi myös kaksi viulua ja kannel. Vieraat vastasivat muuten TriMixin ystävyyslauluun maorien ystävyyslaululla. Oppilaat saivat tehdä vieraille kysymyksiä. Kun katsoimme Uuden Seelannin sijantia karttapallolta, oppilaita kiinnosti, miksi heikäliset eivät putoa avaruuteen. Peterin vastauskin oli nokkela: Sama syy, miksette te nouse täällä ilmaan: Maan vetovoima.

SIESTA alkoi,ja vein vieraat seuraamaan Jukka Jokirannan vetämiä teatteriharjoituksia. 5.-6-luokalaisten bändi lumosi vieraat.

Sitten vieraille tarjottiin hernekeittoa. Koululounaalla seuraa pitivät oppilasparlamentin edustajat. He kertoivat, mitä hyvää koulussamme on ja mitä lasten mielestä pitää kehittää.

REHTORI Ian Leckiellä oli mukananaan romppu, jolta hän esitteli opettajilleme omaa kouluaan. Upouusi rakennus. Upeat nurmipihat. Ainainen kesä. Kymmenittäin macceja. Monikulttuuriset luokat. Opettajat eivät koskaan opettaneet koko luokkaa, vaan aina pientä (taso)ryhmää kerrallaan. Noin 500 oppilaan koulussa oli rehtorin lisäksi kokopäivätoiminen apulaisrehtori, kaksi osa-aikaista apulaisrehtoria, kolmen hengen toimisto ja täyspäiväinen koulukirjaston hoitaja.

MITÄ VIERAAT sanoivat? Olimme heidän vierailunsa ainoa koulukohde, ja siksikin päivä oli heistä upea. He ihastelivat oppilaitamme, jotka olivat olleet suloisia. He aistivat koulumme lämpimän ilmapiirin, ja sen työnilon joka lapsista ja opettajista välittyi. Suuren vaikutuksen heihin teki taiteen keinojen käyttö opetuksessa.

HEITIN vieraat täydellisen tarkasti klo 13.30:ksi Pasilaan Opetushallitukseen, jossa heillä oli tapaaminen Opetushallitusen uuden pääjohtajan Timo Lankisen kanssa.

Ei kommentteja: