Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, maaliskuuta 22, 2008

Suomalaislapset osaavat ympäristö- ja luonnontietoa

KUVA: "Puussa". Juha Hyvärinen

OPETUSHALLITUKSEN tehtäviin kuuluu tehdä kansallisia oppimistulosten arviointeja. Vuonna 2006 vuorossa oli ympäristö- ja luonnontiedon osaamistaso. Se todettiin viidennen luokan alkuvaiheeseen sijoitetussa mittauksessa hyväksi.

Osaamistaso arvioitiin otospohjaisesti. Arviointiin osallistui 5 849 oppilasta syyskuussa 2006- ja mukana oli mm. kaikki Espoon koulut. Tulosten mukaan ympäristö- ja luonnontiedon osaamisen kansallinen taso oli hyvä. Heikkoja suorituksia oli erittäin vähän. Tuloksissa oli paljon mielenkiintoista:
- Tytöt ratkaisivat yksilötehtävien kaikki sisältöalueet paremmin kuin pojat.
- Maaseutumaisten koulujen oppilaat selviytyivät parhaiten yksilötehtävistä kuntaryhmien välisessä vertailussa.
- Mitä enemmän koulun käytössä oli ympäristö- ja luonnontietoon sopivaa oppimateriaalia ja opetusvälineitä, sitä parempia olivat koulun keskimääräiset tulokset yksilötehtävissä.

Oppilaat suhtautuivat oppiaineeseen myönteisesti ja pitivät sitä tärkeänä. Mielenkiintoisesti:
- Tytöt pitivät ympäristö- ja luonnontiedosta hieman enemmän kuin pojat
- Tytöt kokivat sen myös hyödyllisempänä oppiaineena kuin pojat.
- Maaseutu- ja taajamakoulujen oppilaat suhtautuivat aineeseen myönteisemmin kuin kaupunkikoulujen oppilaat.
- Myönteiset asenteet olivat yhteydessä yksilötehtävien hyviin tuloksiin.
- Monipuolisen oppimateriaalin käyttö lisäsi myös oppiaineesta pitämistä.

Auroran oppilaat sijoittuivat osaamisessa hyvälle keskitasolla. Suhtautuminen jäi hieman keskiarvon alapuolelle. Kun opettajat vuosi sitten kyselyn tulosten tullessa koululle kysyivät asiaa oppilailta, he vastasivat: "Miksi meidän pitäisi tykätä juuri ypistä?". Niinpä. Pitääkö kaikkien oppilaitten pitää kaikista oppiaineista?

Arviointiryhmä antoi myös joitain ohjeita:
- Luonnontieteellisiä käsitteitä tulisi käyttää kouluissa nykyistä täsmällisemmin.
- Opettajat painottivat luonnontieteellisten ilmiöiden ymmärtämistä ja soveltamista opetuksessaan, mutta heidän omaakin ajatteluaan tulee edelleen vahvistaa tällä alueella.
- Oppikirjoista ei saatu riittävää apua luonnontieteellisen ajattelun kehittämiseen.

Miksi jää sulaa? Ympäristö- ja luonnontiedon oppimistulosten arviointi vuonna 2006 -raportti löytyy Opetushallituksen verkkosivuilta osoitteesta: http://www.oph.fi/julkaisut/2008/miksi_jaa_sulaa.pdf

Ei kommentteja: