Kirjoja

Kirjoja

torstaina, huhtikuuta 03, 2008

Kohti tulevaisuutta osa 1

KUVA: Tulevaisuushankkeen huippuasiantuntijoita, Henson Theisens OECD:stä Oph:n Jari Metsämuuronen, Anneli Rautiainen ja Oph:n Paula Mattila.

Tulevaisuuskasvatuksen kouluttajien (Pedagogy for tomorrow)toinen lähiopetusseminaari alkoi tänään Opetushallituksen auditoriossa Pasilassa. Edellinen seminaarihan pidettiin syksyllä Koulumestarin koulussa. Osallistujia oli 14; osa oli ulkomailla, osaa oli kielletty tulemasta, osa oli kateissa.

Avasin tilaisuuden kertomalla Auroran koulun Tulevaisuuspäivästä ja näyttämällä muutam clipsin U-tubesta. Onneksi minulla oli modeemikännykkä. Oph:n omat koneet eivät clipsejä ladanneet.



OECD Henno Theisens oli yllätysvieraana. Hän puhui megatrendeistä, jotka koskettavat koulua. Hän pysäytti meidät pohtimaan, kuinka moneen yhtä aikaa meneillään olevaan haasteeseen koulu oikeasti pystyy vastaamaan.




Mainion englanninkielisen alustuksen jälkeen minä pääsin stagelle. Työstimme teemaa "Tulevaisuuskasvatus ja kasvatuksen olettamusperusta" vastuullisesti konstrukvistisin menetelmin. Porukka kirjoitti ensin itsekeen esseen, jossa käytettiin vaadittuja sanoja. Sen jälkeen harjoittelimme dialogia puhumalla pareittain näistä käsitteistä. Lopuksi pienryhmät saivat tehtään määritellä kasvatuksen, kasvun, kasvattajan jne. Ja hyvin määrittelivätkin.



Ennen lounasta vedimme vielä yhteen: Mitä tulevaisuusKASVATUS on kasvatuksen olettamusperustan pohjalta. Lasten saattamista kohtaamaan arvokkaita asioita. Kehittävien tehtävien antamista. Aineksia ja virikkeitä. Kannustusta.

12.15-13.00 oli lounastauko. Oph:n ruokalassa oli tuttujakin. Ruoka oli hyvää ja monipuolista ja kurssilaisille ilmaista.




KAHVITAUKOON klo 14.30 saakka purimme uusissa ryhmissä välitehtäviä Annelin johdolla. Jaoimme onnistumisen kokemuksia, ja lopuksi yritimme ratkoa esiin nousseita harmituksia ja kysymyksiä.




KAHVIN JA PULLAN jälkeen 15.00 jatkoimme vielä kokemusten purkua. Anneli avasi toimintakulttuurin käsitettä ja kertoi omia tarinoitaan tuon kulttuurin muuttamisen vaikeuksista. Kävimme antoisaa keskustelua muutoksen haasteista.




PS. Rehtorien hevostoimiston tietojen mukaan ensi tiistain lautakunnalle tullaan esittämään Jukka Sarpilan määräämistä Päivänkehrän koulun ja Olli Poutiaisen Vanttilan
uuden yhtenäisen peruskoulun rehtoriksi. Molempien "poikien" mentorin sydäntä huhu lämmittää.

Ei kommentteja: