Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Auroran Viikkokirje nro 10

KUVA: Päättyneen viikon kohokohtia oli kakkosluokkien yhdessä järjestämä Kalevalapäivän-tapahtuma perjantaina. "Arvon mekin ansaitsemme", kaikui salissa yhteislauluna.


Auroran koulun viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai. PÄIVITETTY 1.3.2009

KUVA: Ohjelmaan kuului lauluja, soittoa, runoja, arvoituksia jne.


LYHYESTI VIIKOSTA 9

Talvikelit jatkuivat. Jäälle päästiin monena päivänä. Myös uinnit jatkuivat. ATK-laitteet on saatu lähes kaikki toimimaan tulipalon jäljiltä. Seuraavaksi toivomme samaa televisioista. Oppimiskeskuksemme koulutti muitten koulujen opettajia tulevaisuuskasvatuksen ja teatterin maailmaan. DreamMix-luokat olivat yökoulussa, ja kaikki sujui hienosti. Oppilasparlamentti kokoontui arvoimaan Auroran koulua. Viestit viedään sekä YT-istuntoon viikolla 11 ja johtokunnan kokoukseen 25.3. Poikien salibandyjoukkue osallistui oman alueemme alkuturnaukseen, taisteli hienosti, mutta Juvanpuiston koulun joukkue oli tällä kertaa ylivoimainen (6-0). Se meni jatkoon. Viikko päättyi henkilökunnan yhteiseen virikistystilaisuuteen, jossa esiintyi uskomaton opettajabändi ja jossa herkulteltiin Huplin Osmon ja hänen perheensä opastuksella tehtyä thai-ruokaa.

ALKAVASTA VIIKOSTA 10 YLEISESTI

Uinnit jatkuvat maanantaina. Jos talviset ilmat pysyvät, kouluun kannattaa ottaa mukaan luistimet vaikka joka päivä. Siestalla ehtii hyvin harrastaa reipasta liikuntaa, niin kauan kuin jäät pysyvät kunnossa. 5d-luokan opettajaksi tulee Matti Holappa toistaiseksi Tervetuloa. Marko Laaksonen palaa omaan 3-luokkaansa. Rehtori on virkavapaalla maanantaista torstaihin, ja sen ajan rehtorin tehtäviä hoitaa apulaisrehtori Ulla Hämäläinen.

Maanantai 2.3.

Uinnit jatkuvat!

Tiistai 3.3

Oppilashuoltoryhmän kokous klo 13.30-15. Vuorossa 5d-luokan asiat. Ulla Hämäläinen sijaistaa kokouksessa rehtoria.

Keskiviikko 4.3.

YT klo 8-9: Erityisesti esillä Auroran päivän työnjako. Tiimeissä kodin ja koulun yhteistyökysely (KoKo). Ulla Hämäläinen vetää kokouksen. Espoon rehtorit seminaarissa Aulangolla.

Torstai 5.3 .

KUVA: Auroran Sven Dufvasta tehty taltiointi esitetään Laaksolahden kirjastossa.


Espoon rehtorit seminaarissa Aulangolla. Auroran tyhy-anomus lähtee eteenpäin (eikö niin)

Perjantai 5.3.

Martti koululla pitkästä aikaa.
HUOM! Deadline palauttaa Luunjan koululeirille ilmoittautumislomakkeet!

Lauantai 7.3.

Kaikilla oppilailla koulupäivä. Vastaava lomapäivä pidettiin syysloman yhteydessä. Auroran päivän tempaus monipuolisine ohjelmineen klo 10-13. Osa alkuopetusluokista tulee jo aikaisemmin. Myös vanhemmilla mahdollisuus ostaa koululounas. Lukekaa tarkemmat tiedot kotiin lähetettävistä tiedotteista ja reissuvihkoista.


ENNAKKOTIETOA VIIKOSTA 11

• Tiistaina 10.3. Neljäsluokilla vieraita Japanista opettamassa mm. origamien tekoa. Opetuslautakunta tekee tärkeä ratkaisun TIP-hankkeen (turvallinen iltapäivä) mahdollisesta jatkumisesta.
• Keskiviikkona 11.3. Aamulla YT. Oppilasparlamentin edustajat opettajien vieraina. Iltapäivällä yhteinen koulutustilaisuus Auroran, Karamzinin ja Järvenperän koulun opettajille.
• Keskiviikkona 11.3. 4.-luokilla vieraita Japanista opettamassa mm. origamien tekoa.

Ei kommentteja: