Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

Rehtorien käsitys omasta merkityksestään

KUVA: Espoolaisrehtoreita

JATKAN rehtoreille tekemäni nettikyselyn tulosten pureskelua. Kyselyn tarkoituksenahan oli tuottaa aineistoa, jonka avulla voidaan kuvata PISA-tulosten taustalla olevan suomalaisen koulunjohtamisen laatua kouluissa käyville vieraille. Tässä lastussa keskityn rehtorien omiin käsityksiin rehtoreista.

PERUSOPETUKSEN TAITAVAN JOHTAMISEN SALAISUUS
Osa 2: Rehtorien oma käsitys merkityksestään koulun tuloksille


REHTORIN omaa käsitystä merkityksestään haarukoitiin kolmella kysymyksellä. Vastaajilta pyydettiin arvioimaan, (1) kuinka tärkeää heistä on, että koululla on paras mahdollinen rehtori. (2) Toiseksi rehtoreita pyydettiin esittämään perusteluja väitteelle, että rehtori vaikuttaa koulunsa tuloksiin. (3) Lisäksi rehtoreita pyydettiin kuvailemaan tällaista parasta mahdollista rehtoria.



REHTORIN laatua pidettiin tärkeänä. Keskiarvo oli 8,9. Tyyppiarvo oli 9. 38 vastaajaa 50:sta käytti joko arvosanaa 9 tai 10.

Kuinka rehtori vaikuttaa koulun tuloksiin?

Vastaajia pyydettiin esittämään perusteluja väitteelle, että rehtori vaikuttaa koulunsa tuloksiin. Kysymyksellä etsittiin ts. niitä väyliä, joiden kautta rehtorit itse uskovat johtamisen laadun vaikuttavan tuloksiin.

Espoolaisrehtorien näkemyksissä rehtorin vaikutuksen suuruudesta oli eroja myös avoimissa vastauksissa. Jonkun mielestä "koulu on rehtorinsa näkinen". Toisen mielestä rehtorin vaikutus on "itsestääm selvyys". Joku kolmas epäili, ettei " rehtori vaikuta tuloksiin, mutta suvaitsevaisuuteen ja inhimillisyyden arvostamiseen" - siis(1) ilmapiirin kautta

Rehtori vaikuttaa (2) suunnallaan (3) tavallaan ja taidollaan johtaa porukkaa tuohon suuntaan. Johtaja vaikuttaa, (4) koska hänellä on muodollista valtaa ja vastuuta sekä (5) vaikutusvaltaa ihmisenä.

Rehtorin tulisikin vastaajien mielestä olla "lipunkantaja". Hän "innovoi". "Jollei rehtori johda, joku muu johtaa".

Rehtori johtaa sekä asioita että ihmisiä. Asioiden johtamisessa tuloksiin vaikuttaa se, että rehtori "puuttuu epäkohtiin" ja että hän jakaa resursseja ja vaikuttaa osaamiseen ja prosesseihin. Rehtori luo puitteet ja organisoi "kokonaisuuden, jonka työ tuloksena tulokset syntyvät".

Ihmisten johtamisessa tuloksiin on yhteydessä se, että rehtori vaikuttaa opettajien "motivaatioon" ja "hyvinvointiin" mm. antamalla mahdollisuuksia, kannustamalla, lannistamalla, mahdollistamalla kuulluksituleminen. Nämä vaikuttavat toimintaan ja toiminta oppimistuloksiin. Rehtorin tulisi ymmärtää, että hän johtaa asiantuntijaorganisaatiota.

Millainen on rehtorien mielestä paras mahdollinen rehtori?

Parasta mahdollista rehtoria kuvailtiin ammattilaisena seuraavanlaiseksi:

aktiivinen innostaja • alaisten ja oppilaitten tukija •ammattitaito • asioiden eteenpäin viejä • asioista kiinnostunut • asioita ja vastuuta jakava • hankalien tilanteiden hallintaa • alaisten ja oppilaitten tukija • avoin uudelle • huolehtii kasvatus- ja opetustyön onnistumisen edellytyksistä • hyvin koulutettu • hyvä opettaja • ihmissuhdetaidot • innostunut koulun perustehtävästä • isä • itse vastuun viime kädessä ottava • kannustava • keskusteleva • kokonaisuuden edustaja • kyky luoda hyvä ilmapiiri • laaja-alainen • lasta arvostava • oikeudenmukainen • osallistava • pitkä opettajakokemus • pedagoginen johtaja • rohkea tarttumaan vaikeisiin asioihin • substanssiosaamista • talousosaamista • tasapuolinen • tehokas viemään asoioita eteenpäin • tulevaisuuteen katsoja • valmentaja • yhteistyötaidot • yhteistyöta arvostava • yleishallinnollista osaamista •

Hyvä rehtori "luo mahdollisuuksia muitten tehdä parasta työtään lasten hyväksi". Hyvä rehtori "on läsnä koulun arjessa". Hän on "tavoitettavissa". Hänella "on aikaa kuunnella". Hän "kohtelee ihmisiä hyvin". Hänelta "saa apua". Hän "osaa oikeasti johtaa". Hän " ymmärtää, ettei kaikkea voi muuttaa".

Parasta mahdollista rehtoria kuvailtiin ihmisenä seuraavanlaiseksi:

ei-kyyninen • empaattinen • energinen • ennustettavissa oleva • erilaisuutta kunnioittava • helposti lähestyttävä• ihmisistä kiinnostunut • innostunut • innovatiivinen/uudistushaluinen • joustava • jämpti • luova • määrätietoinen • painetta kestävä • rauhallinen kuuntelija • sinut itsensä kanssa • sitkeä • toiset huomioonottava • välittävä • ystävällinen

Vastausten pohdiskelua

JOTTA rehtori voi vaikuttaa tuloksiin, täytyy olettaa, että hän voi tehdä valintoja. Suomessa on sellainen tilanne.

OECD:n raportissa rehtorin väitettiin vaikuttavan tuloksiin neljää tärkeää väylää pitkin: (1) opettajien (opetuksen) laatu, (2) opettajien motivaatio, (3) koulun ilmapiiri ja (4) koulun ulkoiset olosuhteet ja välineet.

Espoolaisrehtorit tunnistivat nuo väylät (ulkoisiin olosuhteisiin ja välineisiin vaikuttamista lukuunottamatta), mutta niiden rinnalle nousi vielä oman suunnan valinnan, toiminnan hyvän organisoinnin ja ongelmien ratkaisemisen väylät.

Hyvä rehtori on kova ammattilainen ja pehmeä, lämmin ihminen. Hän on moniosaaja. Vastauksissa korostuu pedagogisen johtamisen ja ihmisten- asiantuntijoiden- johtaminen.

Tämä ensimmäinen jäsennys avoimiin kysymyksiin saaduista vastauksista nostaa mieleen muutaman kysymyksen:
- rehtorit asettavat todella kovat vaatimukset ihannerehtorille. Voiko kukaan saavuttaa ne? Jollei, mitä siitä seuraa?
- Voiko vain täydellinen ihminen olla rehtori?
- Miksi espoolainen rehtori ei voi vaikuttaa ulkoisiin olosuhteisiin ja välineisiin?

Ei kommentteja: