Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Vanhemmat toivovat TIP-hankkeen jatkuvan

AURORAN Koti ja Koulu ry on laatinut opetuslautakunnalle osoitetun kirjeen ja kokoaa allekirjoituksista adressia koulumme turvallinen iltapäivä-hankkeeseen liittyvän iltapäivätoiminnan jatkamisesta myös ensi lukuvuonna. Koti ja Koulu ry:n kirje on tässä alla. Kirje allekirjoituksineen luovutetaan Koti & Koulu ry:n puheenjohtaja Eija Kaarton johdolla opetuslautakunnan puheenjohtajalle Marika Niemelle maanantaina 9.3. klo 9.

Vanhemmilla, jotka haluavat TIP-toiminnan jatkuvan, on mahdollista allekirjoittaa kirje Auroran päivän tapahtumassa (klo 10-13) huomenna lauantaina. Lautakunta tekee TIPPia koskevan tärkeän päätöksen huhtikuun kokouksessaan.

Turvallinen iltapäivä Auroran koulussa

Turvallinen iltapäivä jatkossakin

Auroran alakoulussa on kahden vuoden ajan toiminut turvallisen iltapäivän kokeiluhanke, eli TIP. Hankkeen puitteissa on koulussa tarjottu 1 – 6-luokkien oppilaille turvallista ja edullista iltapäivätoimintaa koulun tiloissa. Auroran koti ja koulu ry pyytää suomenkielistä opetuslautakuntaa huomioimaan seuraavat näkökohdat päättäessään toiminnan jatkamisesta.

Toimintaa joka päivä yli sadalle lapselle

TIP:ssä lapset saavat välipalan, osallistuvat oman valintansa mukaan ohjattuun tai vapaaseen aikuisen valvomaan toimintaan. Osa lapsista käy kotona välipalalla ja tulee sen jälkeen takaisin osallistuakseen joihinkin koulussa toimivista monista kerhoista. TIP-iltapäivätoimintaan osallistuu noin kolmannes koulun reilusta 300 oppilaasta, kerhotoimintaan vielä useampi. TIPissä ulkoillaan, liikutaan, leikitään, askarrellaan tai vain levätään. TIP tarjonnassa on runsaasti erilaisia harrastekerhoja.

Enemmän yhteistä aikaa iltaisin lapsille ja vanhemmille

TIP on saanut paljon kiitosta vanhemmilta siitä, että lasten harrastukset on voitu järjestää iltapäivän ajaksi, kun vanhemmat ovat töissä. Tällöin iltaisin jää enemmän aikaa rauhalliselle yhdessäololle lasten kanssa ja lasten elämänrytmistä tulee levollisempaa, eivätkä illat kulu harrastuksista toisiin menemiseen.

TIP tukee erityistä huolenpitoa tarvitsevia lapsia

Erityisen hienoa TIPssä on, että se on avointa kaikille. Hinta on niin edullinen, että tuskin kukaan jää ulkopuolelle sen takia. Kerhoihin harrastamaan pääsevät nekin lapset, joiden kodeilla ei ole mahdollisuuksia harrastusten tukemiseen. Turvalliset aikuiset tarjoavat lapsille huomiota ja huolenpitoa sinä aikana, jona vanhemmat ovat töissä. TIP-toiminta edistää tasa-arvon toteutumista ja lasten turvallisuutta, sekä vähentää huonommin voivien lasten syrjäytymisvaaraa. Toiminta tuo merkittävän yhteisöllisyyttä lisäävän elementin koulun toimintaan toimien linkkinä kotien ja koulun välillä. Erityisen hienoa on, että koulussa olevat vammaiset- ja muut erityisoppilaat osallistuvat toimintaan täysin tasa-arvoisina muiden kanssa.

Synergiaetuja, tehokkuutta ja laatua

Ohjaajina toimivat koulunkäyntiavustajat, jotka ovat lapsille tuttuja, joten lasten aikuiskontaktien määrä ei näin nouse kohtuuttoman suureksi. Avustajille saadaan toiminnan avulla kokonainen työpäivä ja palkka, jolla voi tulla toimeen. Lisäksi erilaisten ongelmatilanteiden hoitamisessa on huomattavaa hyötyä siitä, että samat aikuiset, jotka tuntevat lapsen sekä koulun että iltapäivä-toiminnan ajalta, ovat näitä ongelmatilanteita ratkomassa. Kustannukset ovat kohtuulliset, hyödyt sekä laajemmin tai pidemmällä tähtäimellä tarkasteltuna myös kustannussäästöt ilmeiset!

Edellä esitetyillä perusteilla pyydämme opetuslautakuntaa päättämään, että toimintaa jatketaan myös tulevina vuosina. Toivomme lämpimästi, että toiminta voisi levitä myös muihin espoolaiskouluihin.

Espoossa 26.2.2009

Auroran Koti ja Koulu ry

TIP-hankkeen jatkamisen puolesta:

Auroran Koti ja Koulu ry:n johtokunta 2008-2009:
Eija Kaarto
Marita Anjala
Pasi Bordi
Tuija Holmström-Erkamo
Satu Jumpponen
Pia Kontola
Annaleena Kuhanen
Marjo Lehtinen
Carita Lähdesmäki
Päivi Tiainen
Sari Viding

Ei kommentteja: