Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Ensimmäinen koulutyön kesäkeskeytyspäivä


KUVA: Kesäkausi avattiin takapihalla grillaamalla makkaraa. Moni moni opettaja kävi siivoamassa luokkaansa


TÄNÄÄN on siis virallisesti kesä ja maanantai. Koulutyö on keskeytynyt 31.5.- 17.8 väliseksi 11 viikon ajaksi. Se tarkoittaa yhteensä lapsille 79:n päivän ja opettajille 78:n päivän taukoa koulutyöstä. Opettajilla on nimittäin jo maanantaina 17.8. suunnittelupäivä. Arkipäiviä kesäkeskeytykseen mahtuu opettajille 54. Aika upea määrä. Virkarehtoreilla on normaali virkamiesten vuosilomaoikeus, mutta etuihin kuuluu, ettei töitä tarvitse tehdä tyhjässä koulun kansliassa- ja tavoitettavissa tulee olla. Itse pidän vuosilomaa neljä viikkoa juhannuksesta alkaen.

MITÄ rehtori sitten kesällä tekee? Lukuvuoden päätyttyä on purettava syntyneitä paperivuoria ja usein kirjoitettava erilaisia selvityksiä. Tänään kirjoitin mm. talkooselvityksen ja selvityksen paluumuutosta tammikuussa. Nyt pitäisi myös olla aikaa heittää pois työhuoneeseen kertyneitä tarpeettomia papereita. Ensimmäisen laatikollisen viskasinkin jo.

Samaan aikaan on tehtävä pohjatöitä seuraavaa lukuvuotta varten. On täytettävä avoimet opettajan paikat ja rekrytoitava avustajat. Opettajan tehtäviä on meillä haussa kolme, ja haku niihin päättyy huomenna. Sitten on edessä mahdolliset haastattelut. Avustajista osa pääsee kesän aikana opiskelemaan, ja näin henkilökuntaa haetaan varmaan vielä elokuussakin.

Rehtorin ja koulusihteerin on otettava vastaan koululle saapuvat oppikirjat ja tarvikkeet ja maksettava laskut. On katsottava, että kaikissa luokissa on oikea määrä pulpetteja. Ja että jokaisella oppilaalla on hänelle sopiva koulupaikka. Ja vastattava huoltajille luokkajaon ja todistusnumeroiden perusteista.

YKSI tärkeimpiä rehtorin tehtäviä on laatia työjärjestykset opettajille ja luokille. Ennen lukkarit tehtiin manuaalisesti erityisellä lukujärjestystaululla. Nykyään apuna on hyviä tietokoneohjelmia. Lukkarien laadinnan lähtökohtana on oppitunteihin, kerhoihin jne. käyttetävissä oleva viikkotuntimäärä. Se taas perustuu pitkälti oppilasmäärään. Jokainen poismuuttava lapsi vähentää koulun ns tuntikehystä, ja jokainen uusi oppilas tuo sitä lisää.

Lukkareita ei ihan pääse vielä tekemään. Ensi torstain rehtori-infossa toivottavasti selviää, kuinka sivistystoimenjohtajan antamia säästöohjeita mm. tukiopetuksen, kerhotuntien ja erityistehtävien (kirjasto, AV- ja ATK-yhteysopettajat) aiotaan soveltaa. Aloitin kuitenkin lukkarien pohjatyöt tänään.



KUVA: AURORASSA oman lisävärinsä kesätyölistaan tuo ensi syksyn oppimiskeskustoiminnan suunnittelu. Toinen vain tämän koulun rexille kuuluva homma on tukea Kesä-TIPPiä. Sehän alkoi tänään klo 9.00. Minäkin pääsin vetämään pari kertaa yhteislaulua.

Ei kommentteja: