Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010

Talvi jatkuu


KUVA: Talven riemua koulun metsikössä (Raija Herrala)


TÄMÄN viikon lomapäivät on nyt pidetty, ja eikun takaisin työmaalle. On sellainen kutina, että tiedossa on töitä molemmille käsille.

Väkivallasta

Eilen Opettaja-tv:n Kontron ohjelmassa puhuttiin opettajiin kohdistuneesta väkivallasta. Ohjelmaa voi katsoa netistä tästä linkistä.

Mieleen jäi rehtori Erkki Häggmanin ajatus. Rikos on rikos. Se, että se tapahtuu koulussa, ei saa tehdä siitä lievempää. Olisin kaivannut enemmän sen pohdintaa, mitä väkivallanteosta seuraa ja kuinka se voidaan aikuisten oikeasti ennalta ehkäistä. Jos väkivallantekijä on alaikäinen, hänestä voidaan tehdä rikosilmoitus. Poliisikin voi tutkia, mutta syyttäjän kanta on ollut, ettei syytettä nosteta, koska alaikäistä ei kuitenkaan tulla tuomitsemaan.

Kun kävin eilen työpaikalla, kansliassa oli kaksi väkivaltailmoitusta, joissa koulun työntekijä oli joutunut maanantain ja tiistain aikana oppilaan taholta tulleen väkivallan kohteeksi. Kenenkään ei pitäisi sellaista kokea.

Kroonisesti, toistuvasti väkivaltaisten lasten väkivallan estämiseen koulun keinot ovat liian ohuet. Itse olen ehdottanut, että tällaisia lapsia varten tarvitaan aivan uudenlainen opetusmuoto, jossa tiimissä on mukana hoidon osaajat, ja lapsen koulupäivässä vuorottelee opetus ja hoito (terapia).

Työpöydälläni odottaa myös maanantaisen kahden pojan tappelun selvittely. Lyöty on, mutta kokonaiskuvan selvittely vie aikaa. Sen jälkeen on ratkaistava seuraamukset. Koulu on ainoa instituutio, jolla on oikeuslaitoksen rinnalla oikeus antaa rangaistuksia. Kun oikeassa maailmassa poliisi tutkii, syyttäjä selvittää, mistä rikoksesta on kysymys, tuomari tutkii ja tekee päätökseen ja vanginvartija valvoo että rangaistus suoritetaan, niin koulussa usein yhden ja saman ihmisen (opettajan tai rehtorin) on tehtävä nämä kaikki. Ja sen kaiken tulisi tapahtua oikeudenmukaisesti ja silti kasvattavasti.

YT-ISTUNNOSSA puhumme tänään väkivallasta. Kovennamme puheemme tasoa. Väkivaltaa ei kouluissa voida sallia lainkaan.

Suolan lisäksi luvassa on tänään sokeria



NIINKUIN elämässä yleensäkin, tähänkin keskiviikkoon Aurorassa kuuluu myös mukavia asioita. Päivän iso juttu on tietysti Beatles-konsertti. Lavalle nousee toistakymmentä koulubändiä. Alakerran vitriineissä on nähtävillä upeita Beatles-esineitä.

ILLALLA on vielä vuorossa ensimmäinen varsinainen haastattelu meillä avoinna olevaan luokanopettajan vakinaiseen virkaan. Tämän viikon aikana haastattelemme alunperin 31 hakijan joukosta virtuaalisen haastattelun pohjalta viittä finaaliin valittua. Kukin heistä pitää pienen opetustuokion, jota sitten reflektoidaan yhdessä. Hakijan oikeusturvan vuoksi haastattelijoita on kaksi.

Espoossa rehtori ei valitse vakinaisia opettajia. Minun tehtäväni on valmistella virkavastuulla perusteltu esitys hallintopäälikölle. Esitys on jätettävä talviloman aikana (ensi viikolla). Hallintopäällikkö tekee sitten valinnat kymmeniin Espoossa auki oleviin opettajan virkoihin varmaankin maaliskuun aikana.

Ei kommentteja: