Kirjoja

Kirjoja

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Valtuuston toinen koulutuspäivä



KUVA: Toisen päivän aamutunnelmia. Lavalla Lindroos, pulpetissa Kinnunen ja Kettunen.
OAJ:n valtuusto toisen koulutuspäivän Vantaalla avasi varsin tuore järjestöpäällikkö Petri Lindroos. Hän pohti järjestön kehityshaasteita. Tehtävien tulisi olla mielekäitä kaikille osallisille. Petri oli varsin ylpeä OAJ:n nykyasemasta arvostettuna järjestönä. Alueyhdistysten asema tulee kasvamaan.

Klo 9.45 kuullaan neuvottelupäällikkö Juha Jäskettä. Otsikkona on kuulumiset neuvottelypöydistä. Onpa OAJ mukana tosi monella sopimusalalla. Aina oppii uutta. Samapalkkaerä tarkoittaa yleiskorotusta, jossa otetaan huomioon naisten osuus alalla. Ihan erikseen esiin nostettiin tuloksellisuuserä, joka tulee syksyllä. 0,7 % tulee maksuun 1.9. Ei juuri ehditä muuta kuin sopia, että käynnistetään jokin hanke.

Ennen lounasta avasi vielä ikkunoita ajankohtaiseen koulutuspolitiikkaan erityisasiantuntija Olavi Arra ja talouspäällikkö Rauno Segersvärd piti katsauksen OAJ:n talouteen.

Iltapäivän ohjelmassa on vielä tiedotusasioita ja Opettaja-lehden tulevaisuuden pohdintaa,

PS. Piipahdin aamulla koululla. Tunnelma oli vähän kuin tv-sarjojen klassikossa Hill Steet Blues. Pääsemme huomenna luomaan rakenteita ns. rajaneuvotteluille.

Ei kommentteja: