Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 25, 2010

Oppilashuoltotyössä varjellaan arkaluonteisia tietoja

Espoon esite oppilashuoltotyöstä
löytyy tästä linkistä

KESÄLLÄ uudistetussa perusopetuslaissa uudistetaan myös koulujen oppilashuoltotyötä. Yhtäältä opetuksen järjestäjä (koulukin) sai aikaisempaa vahvemmat oikeudet saada opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä tietoa muilta viranomaisilta. Toisaalta samalla lisättiin vaatimuksia tuon arkaluonteisen tiedon suojaamiseksi.

Niinpä kun koulun oppilashuoltoryhmässä, jonka vakiokokoonpanoon  kuuluvat rehtori, koulupsykologi, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja ja erityisopettaja(t), on kirjattava ylös joka kerta, kun puhutaan yksittäisestä oppilaasta, mitä (salassapidettävää) tietoa on kerrottu,  ketkä sen kuulivat, mitä on päätetty jne.

Auroran oppilashuoltoryhmä kokoontui eilen pohtimaan, kuinka me kirjaisimme jatkossa nämä asiat.  Tarkentavia ohjeita, kun ei ole tullut. Niinpä soitin tietosuojavaltuutetun toimistoon, tavoitin opetussektorista vastaavan asiantuntijan, ja esittelin oman ideamme. Halusin tietää, onko se lainmukainen. Oli kuulema. Joten mielelläni kerron, kuinka me  ilmeisesti aiomme toimia.


  1. OHR-kokouksesta tehdään salassapidettävä muistio käsin. Lomakeppohjaan kannattaa kirjata valmiiksi kaikki toistuvat tiedot.
  2. Kustakin kokouksesta laaditaan oma dokumentti, josta näkyy läsnäolijat,  otsikkotasolla käsitellyt asiat ja yksityiskohtaisemmin asiat, jotka eivät koske yhtä yksittäistä lasta.
  3.  Kustakin oppilaasta, jonka asiaa käsitellään, laaditaan oma dokumentti, johon kirjataan uuden lain vaatimat tiedot: asian vireillepanija, aihe, päätetyt jatkotoimenpiteet ja niiden perustelut, asian käsittelyyn osallistuneet sekä se, mitä tietoja ja kenelle oppilaasta on annettu.  
  4. Oppilakohtaisesta asiakirjasta voidaan nopeasti seurata tukitoimien valmistelun etenemistä, ja vaikuttavuutta. Koska huoltajilla on aina oikeus nähdä, mitä (salassa pidettävää) tietoa hänen lapsestaan on oppilastyössä käsitelty, huoltajan niin vaatiessa, tieto on helppo tuosta dokumentista hänelle näyttää. 
  5. Muistiot ja oppilaskohtaiset asiakirjat säilytetään lukitussa kaapissa koulun kansliassa.


Otin kokouksessa tehtäväksi laatia lomakepohja-aihon ensi viikkoon mennessä. Hyödynnän siinä Järvenperän koulun OHR:n käyttävää lomaketta. Sitten kokeilemme ideaa.

Kommentteja  otetaan auliisti vastaan.

Sain aamupäivällä  lomakkeen valmiiksi. Iltapäivällä juuri ennen kotiin lähtöä  kouluille tuli hallintopäällikön laatimat lomakkeet.  Maistellaan nyt, onko oma parempi.


9 kommenttia:

- Virpi - kirjoitti...

Hyvältä vaikuttaa, olisin myös kiinnostunut tuosta lomakkeesta.
t.Virpi Keski-Pohjanmaalta

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä on muistaa, että oppilaan huoltajia on aina informoitava etukäteen lapsen asian käsittelystä ohr:ssä. Suositeltavaa on myös se, että mahdollisimman usein huoltajat ovat mukana ohr:n kokouksessa käsittelemässä lapsensa asiaa. Koulun väellä on harvoin tarvetta puhua lapsesta ilman tämän huoltajien läsnäoloa.

Martti Hellström kirjoitti...

Jään oikein pohtimaan anonyymin kommentteja:

1. Luin vielä kerran Pol 31a-pykälän (http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100642) - en löydä sieltä kohtaa, jossa OHR:llä olisi tällainen ilmoitusvelvollisuus. Vinkkaatko jos sellainen siellä (tai muualla) on.

2. Suositus siitä, että vanhemmat ovat mukana on ihan ok. Kun oppilaan tukea suunnitellaan, ei ole kuitenkaan mahdollista vaatia huoltajia tulemaan töistä 1-2 minuutin tsekkaukseen. Vai?

3. Viimeistä kohtaa "Koulun väellä on harvoin tarvetta puhua lapsesta ilman tämän huoltajien läsnäoloa." en ihan jaa. Me ainakin joudumme seuraaman säännöllisesti, kuinka sovitut asiat ovat edenneet, onko kiusaamistapaus loppunut.

Anonyymi kirjoitti...

Huoltajien suostumusta oppilaan asioiden (henkilötietojen) käsittelyyn ohr:ssä täytyy kysyä Henkilötietolain 24 §:n nojalla. Henkilötietolakiin sisältyy myös informointivelvollisuus. Toisaalta jo toimiva yhteistyö ja luottamuksen säilyttäminen edellyttävät sitä, että vanhempien suostumus oppilaan asioiden tuomiseen ohr:ään kysytään.

Kohtaan 2 toteaisin, että ei kai oppilaan tukea voi suunnitella parin minuutin tsekkauksilla.

Pääsääntö on, että oppilaan asioita ei käsitellä vanhempien tietämättä.

Martti Hellström kirjoitti...

Hei Anonyymi!

Kiitos vaivannäöstä.

Vien asiaa eteenpäin opetustoimessa pohdittavaksi.
Edes opetussuunnitelman perusteissa ei ole otettu noin tiukkaa linjaa.Asiaa täytyy selvitellä.

Martti

Martti Hellström kirjoitti...

Lähetin asiaa koskevat kirjeet opetushallitukseen Irmeli Haliselle ja Espoon sukoon hallintopäällikkö Tapio Ermalle.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa ja kiitettävää aktiivisuutta sinulta!

Esa Kukkasniemi kirjoitti...

Kiitos Martti. Teet uudessa tilanteessa myös meidän muiden työtä helpommaksi.

Vaarana näen liiallisessa kankeudessa sen, että monet tärkeät mut pienehköt asiat jäävät kokonaan käsittelemättä, jos rakenteet ovat liian vaikeat. Periaatehan on se, että ei niissä OHR -kokouksissa turhia ole aikaa höpötellä saati juoruilla. Yhdessä tehdään ihan vakavasti töitä oppilaan koulunkäynnin parhaaksi.

t. naapurikunnan reksi

Martti Hellström kirjoitti...

Parviälyä, Kukin vuorollaan vetovastuussa.