Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, lokakuuta 10, 2010

Sirkka Ahonen: Yhteinen koulu. Osa 4



Aleksi Kiven koulu valmistui 1934.  Sanomalehtien mukaan
se oli  "Suomen komein koulurakennus". Koulu oli pohjoismaiden
suurin aina  1950-luvulle asti.  Enimmillään oppilaita  oli
1950-luvulla  2500 .

 HYVÄÄ ILTAPÄIVÄÄ, blogi. Tässä  neljännessä osassa kokoan Sirkka Ahosen teoksesta  asioita, jotka liittyvät neljännen kansakoulun-opettajapolven työn ehtoihin.  Lopuksi pohdin ominpäin, millaiseksi kansakoulunopettajan  opettajuus muuntui  toisen maailmansodan jälkeen, kun maata alettiin jälleenrakentaa ja idea kaikille yhteisestä peruskoulusta teki läpimurron.

Köyhästä maatalousvaltiosta rikkaaksi hyvinvointivaltioksi

Suomi hävisi sodan. Tiedämme, että raskaat sotakorvaukset myös pakottivat Suomen huimaan teolliseen kasvuun, joka toi hyvinvointia.

Toisen maailmansodan jälkeen tasa-arvo oli Pohjoismaissa yleinen ihanne. Ideana oli tasoittaa voimavarojen ja etujen jakautumista. Demokratia  laajeni. Valtion vaikutusvalta oli suuri. Julkinen sektori kasvoi. Vahva valtio uskoi suunnitteluun. Suomi rakensi itsestään hyvinvointivaltiota. Verotusta tasoitettiin. Maahan luotiin vankka sosiaaliturva ja hyvä julkisten palveluiden verkko-  joihin kuului ilmainen ja yhtäläinen peruskoulutus. Universaalisuuden periaate hyväksyttiin  julkisisssa palveluissa- palveluita ei tuotettu vain köyhille. Kaikki saivat osansa eduista kunhan osallistuivat niiden rahoitukseen.

Ahosen mukaan Suomi muuttui 1950-1975 välisenä aikana köyhästä pientilallisten ja työläisten maasta varakkaaksi ensin teollisuusyhteiskunnaksi ja ennätysvauhtia myös   palveluyhteiskunnaksi. 
Vielä vuonna 1960 1/3  suomalaisista sai leipänä maanvilejyksestä.Vuonna 1975 enää 1/6.
Muutos merkitsi myös arvojen muutosta. Perinneyhteiskunnasta tuli  palkkatyöläisyhteiskunna.

1960-luku

1960-luku oli suuren muuton vuosikymmen. Ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Lähiöitä rakennettiin.  Kaupungeissa elettiin eri lailla kuin maalla. Perheet moninaistuvat. Yhteiskunnallisen ilmapiiri arvosti kaikkiaan tasa-arvoa. Koulutus alettiin ymmärtää kansalaisten oikeudeksi, yleiseksi ihmisoikeudeksi, ei vanhaan tapaan velvollisuudeksi olla tavoiteltiin yhteiskuntarauhaa.

1960-luvulla syntyivät ratkaisevat peruskoulua koskevat päätökset.

Miksi peruskoulu syntyi?

Kansakoulu oli luotu ennenmuuta maatalousvaltion tarpeisiin. Se ei antanut  Ahosen mukaan tarpeeksi valmiuksia uuteen yhteiskuntaan. Se ei tarjonnut tarpeeksi jatkokoulutusmahdollisuuksia. Kaupunkeihin muuttavat ihmiset halusivat lapsensa oppikouluun. Edes vuonna 1957 perustettu kansalaiskoulu ei riittänyt pysäyttämään painetta.

Koulutus nähtiin nyt kaikille kuuluvaksi oikeudeksi. Tiedettiin, että kouluttautumalla on mahdollisuus pärjätä elämässä paremmin. Yhä suurempi osa ikäluokasta otettiin oppikouluun. Kahden sivistyksen malli menetti  uskottavuutensa.

Peruskoulun idea kehkeytyy

Mies peruskoulu-uudistuksen takana on ennen muuta  R.H. Oittinen, joka toimi sekä kouluhallituksen pääjohtajana että poliitikkona. Tämä peruskoulun ylin puolestapuhuja uskoi suunnitteluvaltioon.  Ihmisen tuli hyväksyä lait ja yhteiselämän vaatimukset. Siihen tarvittiin koulun kasvatustyötä. Yhteiskunnan terveys edellytti yhteenkuuluvuutta.   Oittinen vetosi usein Husenin ideaan  piilevästä  lahjakkuusreservistä. Lisäksi  puhuttiin inhimillisen pääoman ideasta. Oittinen  painoi päälle, ja ohitti eriävät mielipiteet.

Yhteiskunta oli valmis hyväksymään idean koulutuksellisen voimavaran jaon tasaisuudesta, joka ulottui paitsi  mahdollisuuksien myös  tulosten mahdollisimman suureen  tasaisuuteen.  Yhteisessä koulussa opiskelisi koko ikäluokka, ja saisi saman sivistyksen.  Taustalla oli myös keynesläinen talousoppi, jonka mukaan ostokykyä kannattaa tasata.

Niinkuin aina, nytkin lopullinen peruskoulu syntyy vastavoimien kompromissina, neuvottelujen tuloksena. Vahvimmin ja pisimpään peruskoulua ajoivat vasemmisto ja keskusta. Aivan  ratkaisevaa oli vasemmiston vaalivoitto  vuonna 1966. Kokoomus oli aluksi vastustaja, mutta kun sinne  levisi sosiaaliliberaali suuntaus, asennoituminen muuttui.

Kansakoulun opettajat olivat tärkeä peruskoulun ajovoima. Mutta kansakoulumiehistä löyty myös vastustajia. Ahosen mukaan tällainen oli mm. Alfred Salmela, jonka luomus oli kansalaiskoulu. Hän puolusti sitä kiivaasti.  Rinnakaiskoulujärjestelmä vastasi hänestä väestön eri ryhmien tarpeita. Hänen nimissään kulkee ihmisten jako Homo Faberiin ja Homo Sapiensoin (vain jälkimmäisellä oli tarttumapintaa teoreettiselle tiedolle). Suomen tulevaisuus olisi maaseudulla, ja kansakoulu oli maaseudulle sopiva koulumuoto. Hän halusi kehittää kansakoulua tekemällä keskikoulusta kansakoulun osan. Näitä kouluja kutsuttiin kunnallisiksi keskikouluiksi.
Peruskoulua vastustivat ennen muuta oppikoulun opettajat.  He olivat huolissaan sivistyksen tasosta.
He uskoivat, että vain oppikoulun kautta korkeakulttuuri kehittyy.

Peruskoulu oli ratkaisu moneen eri ongelmaan. Maalaisliitto uskoi pysäyttävänsä sen avulla muuttoliikettä ja maaseudun taantumista. Siksi pieniinkin kuntiin luvattiin oma yläaste. Kaupunkilaisille peruskoulu lupasi ilmaista opintietä lukioon. Vasemmistolle  oli tärkeää, että peruskoulutus oli kaikille ilmaista ja yhtäläistä. Oppikoulunopettajat rauhoitettiin tasokursseilla. Yksityiskoulujen taustavoimat lupaamalla korvaavan koulun asema. Käden taitojen ystäville taattiin käytännön aineita. RKP:lle luvattiin pakkoruotsi.
Eduskunta teki periaatepäätöksen  peruskoulusta vuonna 1968 äänin 123-68. (R.H Oittinen oli opetusministerinä  kun esitys peruskoulun puitelaiksi annettiin. 

Peruskoulusta tuli yhdeksänvuotinen. Nuorten  erottelu siirtyi 16 ikävuoteen. Peruskoulun sivistys oli kaikille yhteinen (vrt kuitenkin erilaiset oppimäärät). Paikalliset , erilaiset opetussuunnitelmat korvattiin valtion opetussuunnitelmalla. Koululle asetettiin  opppimistulosten yhdenvertaisuuden vaatimus. Tiheä kouluverkko taattiin  piirijaolla. Säädöksillä tehtiin  lähes mahdottomaksi perustaa  vaihtoehtoisia yksityisiä kouluja.

Nuorten osalta tasa-arvo lisääntyi. Alueellinen tasa-arvo edistyi; peruskouluun siirtyminen mm. aloitettiin Pohjois-Suomesta.

Mitä opettajuudelle tapahtuu toisen maailmansodan ja peruskoulun välissä?

Vuonna 1960 valmistui tällainen joukko kansakoulunopettajia
Kajaanin seminaarista. Kuva on lainattu Arvo Pajarin nettisivuilta.
Ahonen ei juurikaan avaa kirjassa neljännen ammattiopettajapolven opettajuutta. Tänä aikana opettajuus kuitenkin muuttui, joten pohdin tässä aikani kuluksi asiaa itse.  

Vuonna 1957 säädetään uusi kansakoululaki, jossa alakansakoulut liitetään yläkansakouluihin. Alakansakoulunopettajien erillinen koulutus  päättyi, ja se muuntui myöhemmin peruskoulussa alkuopetuksen erikoistumusopinnoiksi. 

Toisaalta samalla syntyi jatkoluokista kaksivuotinen (myöhemmin 1962 kolmivuotinen) kansalaiskoulu, ja uusi kansalaiskoulun opettajan opettajuus. Kansalaiskoulun opettajat olivat joko yleisaineiden  tai ammattiaineiden opettajia.Vuonna 1958 annetulla seminaarilailla kansakoulupohjainen opettajankoulutus lopetettiin ja seminaarit muutettiin keskikoulupohjaisiksi. 1967 lakia muutettiin niin, että seminaareista  tuli  keskikoulu- tai yo-pohjaisia. 

Kansalaiskoulun opettajat olivat aineenopettajia, ja heille järjestettiin 1960-luvulla hyvin monenkirjavaa  koulutusta riippuen siitä, mitä ainetta opettaja opetti. Kansalaiskoulun opettajien koulutus lopetettiin kokonaan jo ennen 1970-luvun taitetta.

Kansakoulun opettajat opettivat monin paikoin koko  ikäluokkaa I-IV-luokkien ajan- joskin suurissa kaupungeissa oli yhä myös valmistavia kouluja. Sen sijaan V- VI-luokilla ja kansalaiskouluissa oli vähenevä, heikosti koulussa menestyvä osa ikäluokasta. Erityisesti kansalaiskouluissa opettajilla oli suuri vapaus suunnitella opetusta vastaamaan paikallisia  ammatilisia tarpeita.

Asteittain kansa- ja kansalaiskoulun opettajiin kohdistunut mallikansalaisen paine keveni.  Opettajuudesta tuli ammatti muitten joukossa.

Ei kommentteja: