Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, joulukuuta 08, 2010

Kaunis Porvoo ja muutakin

Kaunis, talvinen Porvoo. Kuva lainattu
Porvoon Turismi-sivuilta.
AJOIN tänään iltapäivällä Porvooseen päättämään lokakuussa 2009 alkanutta Palmenian Rehtori- pedagogisena johtajana- ohjelmaa. Kukin koulu esitteli oman kehittämishankkeensa, ja kokosimme, mitä omista ja muiden muutoksista voimme oppia.

Porvoolaiskollegat ovat olleet lujilla, ja ovat sitä yhä. Tsemppiä!

KYSEESSÄ oli viimeinen koulutuskeikkani tänä vuonna. Hyvä niin. Muutoinkin tämä viikko on ollut täynnä oikeita töitä ja harrastustöitä.

JOULUKUUN alku on kouluissa aina tosi hektinen. Ihmiset pikkaisen törmäilevät toisiinsa. Se näkyy ja tuntuu. Vielä pitäisi ehtiä sitä ja tätä. Todistukset pitää kirjoittaa. Toisilla on isot pinot kokeita korjattavana. Toisilla   riittää hommia vastuualueissa.

Rexilläkin on hänelläkin paljon auki olevia asioita. Huh! Sain hoidettua  tänään monta deadlineista putomisvaarassa olevaa juttua, mm. oppimiskeskuksemme ensi kevään Veso-tarjonnan.  Ennen lomia on ehdittävä ainakin purkaa Efecaf-tulokset (opettajien tekemän itsearvioinnin tulokset) ja laadittava niiden pohjalta kehittämissuunnitelma. Yhtään turhaa kokousta ei mahtuisi nyt ohjelmaan. Mutta niitä vaan on. Seuraavat kaksi huomenna

Onneksi Saiturin Joulu voi hyvin. Tein tänään päätöksen, että tilaamme kaikille oppilaille koulun raoilla  Christmas Carol- t-paidat, koska rahaa on.

Ei kommentteja: