Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Vapaus hyvä, suojelu parempi

VT  Mika Ojakangas on kir-
joittanut mielenkiintoisesti
suomalaisen kasvatuksen kehi-
tyksestä mm. teoksessaan 
"Pietas".  Siinä hän nostaa esiin
kasvatuksen lasta suojelevan
tehtävän. KUVA on lainattu Hel-
singin yliopiston sivuilta.

EVAN johtaja Matti Apunen kirjoittaa aamun Hesarissa asiaa. Hän pohtii, saavatko vanhemmat käydä tutkimassa teini-ikäisen lapsensa sähköposti- ja Facebook-viestejä? Apusen kanta on, että saa.  Apusella on kantaansa hyvä  perustelu. Hän vetiaa amerikkalaiseen eetikkoon Jeffrey L. Segliniin. Seglinin mukaan  lapsen turvallisuus on tärkeämpää kuin lapsen yksityisyys.

Apunen sivaltaa omaa aikaamme terävästi. Hänestä  lapset eivät ole lainkaan kypsiä kaikkeen siihen, mihin uskomme heidän olevan ja mitä heidän vastuulleen kaadamme. Lapsillakin tulee olla oma rauhansa, mutta se ei ehdoton. Pidämme lapsia  kypsinä päättämään omista asioistaan hämmästyttävän pieninä.

Mielenkiintoisesti hän nostaa esiin kysymyksen: ovatko lapsen oikeudet rajatut vai täydet: pidetäänkö lasta eräänlaisena ennenaikaisena aikuisena, jota koskevat aikuisten oikeudet? Toimimme hyvin ristiriitaisesti. Toisaalta varjelemme täysiä oikeuksia. Toisaalta kuitenkin kiellämme lapsia ostamasta tupakkaa, viinaa, ajamasta alaikäisenä autoa jne

Apunen kutsuu (täydellistä) yksityisyyden suojaa kannattavia  laissez faire -puolueeksi. Mainio retorinen oivallus.  On lasten asioita, joihin vanhemmilla on oikeus puuttua.   Yksityisyyden suoja estää  nykyään esimerkiksi kouluterveydenhoitajaa kertomasta vanhemmille  vaikkapa teini-ikäisen lapsen abortista. Nyt vaaditaan, että jo alaikäisen lapsen tulisi saada  päättää sukupuolensa vaihtamisesta peruuttamattomalla toimenpiteellä. Apunen kysyy: miltä osin tällainen palvelee kenenkään etua?

Apusen kirjoituksen otsikko kuuluu luottamus hyvä, kontrolli parempi. Jos artikkelin idean laajentaa koskemaan laajemmin vääristynyttä näkemystämme lapsesta pienenä kompetenttina aikuisena, voisi    otsikko kuulua myös: vapaus hyvä, suojelu parempi.

Vielä 1900-luvulla suomalaisessa kasvatuksessa korostettiin lapsuuden omaleimaisuutta ja lapsen tarvetta tulla suojelluksi liian aikaiselta kosketukselta aikuisten raakaan maailmaan. Kuulun niihin dinosauruksiin, jotka yhä arvostavat kasvatuksen suojelutehtävää. Ja siksi esitän kritiikkiä mm. fanaattiseen avoimen oppimisympäristön ihailuun.

Ei kommentteja: