Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2011

Kelpo keskiviikko

TÄMÄN keskiviikon epiteettiä (ja tunnuskuvaa) täytyy vähän selittää. Opetussuunnitelmauudistusta on  Suomessa jo useiden vuosien jalkautettu ns. Kelpo-hankkeilla. Aurora on ollut mukansa  ensin Espoon ja sittemmin myös koko pk-seudun kelpoyhteistyössä pilottikouluna. Olemme ehkä ensi lukuvuonnakin? Pilottikoulut ovat esitelleet muille kouluille omia ratkaisujaan tuen antamisessa. 

Tänään  kaikkien pääkaupunkiseudun kelpo-pilottikoulujen rexit kokoontuvat Helsinkiin    Hotelli Torniin pohtimaan hankkeen jatkoa klo 13.30- 16. Sinne siis.

SITÄ ennen on vedettävä vielä koulupäivä. Vähän musiikkia. Vähän Ruususen kuvauksia. Keskusteluja ensi vuoden opetusryhmistä. Yksi kehittämiskeskustelu ja parikymmentä puhelua. Viimeisten viranhakijoiden tsekkaus (deadline kahteen opettajan tehtävään tänään). Ops-tiimin kokoukseen papereita....

KLO 18:ksi pitää sitten ehtiä EKOAY:n toimistolle päättäjätapaamiseen. Siellä on tarkoitus puhua opettajien kannalta tärkeistä asioista viraston väen ja polittisten päättäjien kanssa.  Taitaa mennä kravattipäiväksi.

Eilisestä

OHR paiskoi hullun lailla töitä, ja saimme täytettyä lomakkeet, joilla anotaan lisää resurssia avustuspalveluihin. Anoimme tosi paljon. Jokaiselle lisätunnille on vakava tarve. Vaikka emme saisi kuin  murto-osan, minusta on tärkeää, että viesti tuen tarpeen suuruudesta arvioidaan oikeasti. Hakemus on  nyt sisäpostilaatikossa ja kopiot on otettu.

Eilen kouluille tuli myös tieto ns. POP-rahasta. Aurora näyttää saaneen peräti 16 vuosiviikkotuntia opetusryhmien pienentämiseen resurssiopettajien avulla. Hieno juttu. Vielä odottelemme kerhotuntipäätöstä.

Ei kommentteja: