Karl Bruhn ja pedagogiikan kaari

Karl Bruhn (1894-1978).

Kasvatustieteen professori Karl Bruhnin nimen saattaa vielä jokunen vanhempi opettaja tunnistaa.  Hän oli aikanaan hyvin tunnettu kasvatusopin historian kirjoistaan. Niissä Bruhn esittää mm. mielenkiintoisen ajatuksen siitä, kuinka kasvatus on aikojen  kuluessa tehnyt omituisen kaaren. Lähtökohtana oli vapaa kasvatus ja lapsen oma-aloitteeseen toimintaan perustuva  opetustapa. Sieltä edettiin teoreettisiin opintoihin, joihin kuului pakko ja  lapsen toiminnanhalun kahlehtiminen. Lopulta lähetään taas lähtökohtaa. Asteittain kasvatus siis irtaantui arjesta ja sai yhä muodollisempia piirteitä. Mutta jo 1900-luvulla oli havaittavissa selkää vastaliikettä: paluuta arjessa oppimiseen.

Nykyään samasta ilmiöstä puhutaan käsitteillä formaali, informaali ja nonformaali oppiminen. Esimerkiksi sosiaalista mediaa (facebook, twitter) halutaan tuoda mukaan kouluopetukseen, koska ne ovat osa koululaisten arkea, jopa niin suuri osa, että se on muuttanut tuon ikäisten aivojen tapaa oppia.

JOS haluaa jotenkin suurina linjoina ymmärtää kasvatuksen kehitystä, tuo Bruhnin kaari voi olla hyvä punainen lanka. Olen näkevinäni saman kaaren  kaikissa kasvatuksen pääelementeissä: päämäärässä, sisällöissä ja  keinoissa.

Kasvatuksen päämäärä

Kasvatuksen muodollinen päämäärä on kunkin ajan  ihanneihminen. Yhteisöjen tiivistyminen valtioksi ja kansoiksi johti vapauden rajaamiseen ja kaikkia sitovan lain ikeeseen.  Ihmisen oli saatava itsensä kuriin. Oli alistuttava, oltava kuulainen alamainen. Yksilö ja oman itsen toteutuminen löydetään aluksi hitaasti mutta 1900-luvun lopusta alkaen hurjasti kiihtyen. Yhtenäiskulttuurin tilalle on tulossa kulttuurien ja elämäntapojen mosaiikki.  Nyt alkaa kaikki käydä. Nuoret tuunaavat itsensä. Oleellista on tulla nähdyksi. Vaikka Big Brotherissa. Viime vuosina on haikailtu taas yhteisöllisyyden perään.

Kasvatuksen sisällöt

Kouluinsituution  myötä koulujen  oppi kanonisoitiin, ja se oli opittava sellaisenaan, päntättävä ja uskottava. Oppi betonoitiin oppiaineiksi, ja annosteltiin vuosiluokkien oppimääräksi. Omalle vapaalle  ajattelulle ja mm. luovuudelle  on syntyy tilaa vastaa muutama vuosikymmen sitten. Nyt elämme aikaa,  jossa ei ole auktoriteetteja, joita on palvottava.  Jokainen on omalla tietämyksellään yhtä oikeassa kuin muut. Vaikka olisi väärässä. Vain pieni osa uskoo enää  objektiiviseen totuuden mahdollisuuteen.

Kasvatuksen menetelmät

Kouluinsituutio on laajentunut  koskemaan meitä kaikkia. Tiikerinloikka otettiin Suomessa 1800-luvulla. Samalla väheni epämuodollisen autenttisen oppimisen tila. Syntyi yleissivistävä ja ammatillinen koulutus. Opetussuunnitelmat ja  tutkinnot.

Kouluihin syntyi koululle tyypilliset tavat opettaa ja opetella asioita.  Osa oppi ne, osasta tuli 6-tunnin tyhmiä.

Jo uuden ajan alussa huomattiin vanhan  koulun epäinhimillisyys ja konemaisuus. Löydettiin  uudelleen luonnollinen tapa oppia. Klassikko toisensa perään huusi, että koulun pitää muuttua: Bacon, Locke, Comenius, Rousseau... Opetuksessa tulisi palata pakosta omaan mielenkiintoon, hiljaa kuuntelemisesta tekemiseen ja puhumiseen, kirjojen lukemisesta Luonnon suuren kirjan lukemiseen..

OLISI mielenkiintoista pudottaa kasvatusta koskevat innovaatiot Bruhnin kaarelle. Ehkä yritän sitä. Ennen kuin heiluri alkaa taas heilahtaa toiseen suuntaan, kohti formaalia.