Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, marraskuuta 19, 2011

Espoon sivistystoimenjohtaja siirtyy Opetushallitukseen

KUTEN sekä Länsiväylä että Hesari ovat kertoneet, Espoon sivistystoimenjohtaja, FM Aulis Pitkälä  on valittu Opetushallituksen uudeksi pääjohtajaksi. Pesti on viisivuotinen, ja se alkaa jo 1.1. 2012. Ensimmäisiä työtehtäviä tullee olemaan perusopetuksen uuden opetussuunnitelman perusteiden laadintatyö, joka alkaa jo ensi keväänä.

Pitkälä tuli Espooseen vuonna 2008 vastaavasta virasta Vantaalta. Espoolle hän valintansa Opetushallitukseen  on sekä hyvä että huono uutinen. Hyvä se on siksi, että näin Espoon ja Opetushallituksen yhteistyö saattaa tiivistyä. Huono siksi, että sivistystoimenjohtajan tyhjäksi jäävät saappaat ovat tosi isot.

Valtioneuvoston tekemä päätös on saanut  Espoossa aikaan  melkoisen säpinän. Pitkälä on kertonut hakevansa virkavapaata omasta virastaan viideksi vuodeksi, joten  Espoon sivistystoimenjohtajan tehtävään on valittava sijainen. Valinnan tekee kaupunginhallitus.

Moni on veikkaillut, että sijaiseksi nousisisi opetustoimenjohtajamme Kaisu Toivonen. Jos niin kävisi,  myös opetustoimenjohtajan paikka pitäisi täyttää sijaisella. Näin arvelen. Ketju voisi jatkua aika pitkälle. Mutta on myös toisenlaisia veikkauksia. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Ei kommentteja: