Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 01, 2011

Espoolaiskoulujen itsearviointityökalu uudistuu

Kehittämispäällikkö Juha Nurmi avasi koulutustilaisuuden.
KOULUJEN ITSE-ARVIOINNILLA on Espoossa pitkät perinteet. Toiminta aloitettiin jo 1990-luvulla, ja Aurora oli tuolloin ensimmäisten kokeilijoiden joukossa.

Nykyään itsearvointi on lakisääteinen velvoite, mutta tarkoitus on, että  arviointia tehdään ennen muuta opetuksen laadun  kehittämiseksi, oppimis- ja kasvuprosessien edellytysten parantamiseksi.

KYMMENKUNTA vuotta itsearvioinnin työkaluna on ollut EFQM  ja sen pohjalta laadittu Efecaf-ohjelma. Ensi keväästä alkaen uutena työkaluna on espoolaispilottikoulujen voimin kehitetty   Opkm:n vuoden 2009 laatukriteeteihin pohjautuva softa. Ideaa esitelleet opettajat hehkuivat innostusta. Näin saadaan oma työ näkyväksi ja kehittäminen jatkuvaksi. Prosessin tueksi oli laadittu napakka käsikirja.

Kaikki espoolaiskoulut kokeilivat tänään tätä uutta välinettä. Auroran joukkueessa olimme  minä ja opettaja Kaija Kuivanen. Homma sujui nopeasti, ja  käsiäänestyksessä lomake sai koko salilta arvosanan 5- (asteikolla 1-6). Ei huono.

Laatukriteerit

Uusi väline perustuu 11 laatukorttiin, jossa kussakin on nippu kysymyksiä. Itsearvointiprosessi tapahtuu kolmen vuoden syklissä. (1) Ensin tehdään arviointisuunnitelma, (2) sitten kerätään systemaattisesti aineistoa, (3) sen jälkeen käydään läpi koottu aineisto (mm. kyselyt oppilaille, huoltajille, henkilöstölle, koonnat kehittämiskeskusteluista,  kunta 10- tuloksista, valtakunnallisista kokeista, kiusaamiskyselyistä, opettajien poissaoloista, väkivaltatilanteista, terveyskyselyistä jne.  (4) Tässä vaiheessa mukaan tulee nettipohjainen kysely: jokainen henkilökunnan jäsen vastaa kysymyksiin nimettömänä. (5) Kyselyn  tulokset tulevat koululle (150 ppt-sivua), ja ne käydään läpi. (6) Lopuksi laaditaan kaupungin lomakkeelle raportti, jonka liitteenä on myös kehittämissuunnitelma, jossa haasteet pilkotaan pieniin palasiin ja sovitaan kuka mitäkin tekee.

AURORA laati edellisen raportin jouluna 2010. Seuraavan raportin dl on 31.12.2013.

Mukava päivä

Koulutuspäivä päättyi etuajassa jo klo 13.30, ja sehän oli mukavaa. Ruoka oli hyvää, ja aina on mukavaa tavata myös muitten koulujen opettajia ja rehtoreita.  Ehdin vielä ajaa koululle ja tsekata tilanteen. Ennätysmäärä  opettajia poissa rivistä. Huh! No huomenna olen taas itse rivissä.

Ei kommentteja: