Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, joulukuuta 07, 2011

Tänään taas monta tilaisuutta oppia ja kasvaa

Osastomme julisteessa on komea kuva nyt jo ylä-
koulussa olevasta DreamMix-luokasta. Opettajana
kuvassa Ulla Hämäläinen.
HUIKEA loppupätkä syksyn kolmanneksi viimeistä kouluviikkoa alkamassa. Odotettavissa on ei-ihan-tavallinen-keskiviikko.

PÄIVÄN iso juttu on pääkaupunkiseudun kuntien yhteinen opetusalan messutapahtuma Wanhassa Satamassa. Neljä kuntaa on yhdessä esittelemässä ideoita, joita on syntynyt monivuotisen ns. kelpo-hankkeen aikana. Messut alkavat klo 14, ja Auroran porukkaa on jo aamusta alkaen valmistelemassa yhteistä osastoamme Friisilän ja Meriusvan koulujen väen kanssa. Opettajamme Sirpa, Raija ja Pia ovat jo pitkään tehneet valmistelutöitä.

Oma  messagemme liittyy kokonaisvaltaiseen tuen ajatteluun. Koulun toimintakultturia voi tarkastella myös sen suhteen, miten se (me) tukee (tuemme) kaikkia koulun osapuolia onnistumaan työssään. Oppilasta voidaan auttaa myös auttamalla opettaaa tai hänen perhettään.

Messut ovat siis auki tänään keskiviikkona klo 14-20, ja huomenna torstaina klo 12-18. Ohjelmasta lisää http://www.opijakasva.fi/opi-ja-kasva-messut-2011

ITSE olen aamupäivän koululla. Pakko. Remonttihomma on sellaisessa vaiheessa. Samoin Peppi. Aloitin eilen clipsin teon näytelmään. Perjantaina kuvaamme niitä sirkuskohtauksia, joita ei ole turvallista esittää livenä.

KEVÄÄN erityisopettajan sijaisuuden täyttäminen etenee sekin  tänään. Haastattelemme kolme kärkihakijaa. Tänään on vuorossa ensimmäinen, viimeinen ensi maanantaina.

PUOLILTAPÄIVIN on sitten suunnattava Helsinkiin mm. oppimaan ja kasvamaan.

Ei kommentteja: