Kuukauden kirja: Uusi koulujärjestelmä (1947)

Ruutu, Y. (1947). Uusi koulujärjestelmä.
Helsinki: Tammi.

KUUKAUDEN kasvatusalan kirjaksi olen valinnut Yrjö Ruudun vuonna 1947 julkaiseman teoksen "Uusi koulujärjestelmä". Ostin  sen huutonetistä.

Teoksessa  heti toisen maailmansodan jälkeen toimineen koulujärjestelmäkomitean "malttamaton" puheenjohtaja kuvailee komitean keskeisiä linjauksia ikäänkuin varkain, kun itse mietinnön valmistumista saatiin jostain syystä odottaa.

87-sivuinen lyhyt esitys on vallan mainio.  Se  on ensimmäinen lukemani (jos unohdetaan Comenius), jossa yritetään hahmotella koko koulujärjestelmää kasvatustavoitteineen, hallintoineen, kuluineen, opettajankoulutuksineen  jne.   Ruutu esittää kuntien ja yksityisten toimijoiden vallan vähentämistä ja vahvempaa valtion hallinnollista rakennetta: kouluylihallitusta ja sen alle läänien kouluhallituksia, joissa toimisi useita opetusneuvoksia.

RUUTU  määrittelee koulujärjestelmän eri asteisten ja eri tarkoituksia palvelevien koulujen keskinäiseksi järjestelyksi niin, että ne liittyvät luontevasti toisiinsa. Kirjoittajan mielestä  tuolloinen koulujärjestelmä eri aikoihin syntyneine osineen oli vanhanaikainen. Erityisesti irrallisia olivat ammatilliset oppilaitokset.  Ne piti liittää luontevasti pian syntyvään yhtenäiskouluun. Ruutu rakentaa kunnianhimoista systeemiä, jossa myös kansalais- ja työväenopistoilla ja kansankorkeakouluilla sekä opintokerhoilla olisi oma roolinsa. Kirjeopistoja hän piti epäpersoonallisina. Erityisen paljon painetta hän panee kirjastonhoitajien harteille. Heidän tulisi innostaa ja ohjata aikuisia itseopiskeluun. Lisäksi hän kirjoittaa erityisistä kansansivistysohjaajista ja ammatinvalinnanohjaajista.

Rinnakkaiskoulusta yhtenäiskouluun

Nykynäkökulmasta ehkä mielenkiintoisinta kirjassa  on 1940-luvun lopun  4+4+4-ajatus tulevasta koulujärjestelmästä. Kaikki kävisivät ensin nelivuotisen pohjakoulun (opettajina kansakoulun opettajat), sitten nelivuotisen keskikoulun (jossa opettajina olisivat aineenopettajat) ja sitten joko ammattiin tähtäävän ammattikoulun/-opiston tai yliopisto-opintoihin tähtäävän lukion. Kumpikin tie olisi yhtä pitkä.

Lukioon olisi jonkinlainen pääsytutkinto. Lukiossa olisi kieli - ja matematiikkalinja. Ruutu ehdotti opetuksen keskittämistä: kunakin lukukautena luettaisiin vain paria kolmea ainetta kerrallaan. Tasa-arvoa edistämään käytettäisiin kompensaatiojärjestelmää. Improbaturin voiisi korvata menestysmällä muisaa aineissa.  Ylioppilastutkinto ei olisi niinkään kypsyysnäyte yliopistoon vaan kouluopintojen loppukatselmus.

Perusideana oli, että nuoriso jakaantuisi tarkoituksenmukaisesti eri työaloille, ja että  jako  tehtäisiin iässä, jossa nuorella on edellytykset tehdä itse päätös. Kaikkien tulisi saada samat edut valita elämänuransa kyvyn, taipumusten ja harrastusten perusteella. Ammatinvalintaa ohjaamaan  käytettäisiin ammatillisessa koulutuksessa  mm. testejä, joissa tarkkailtaisiiin älykkyyttä, kestävyyttä, keskittymiskykyä, havaintokykyä, tarkkuutta, huolellisuutta, taipumuksia ja harrastuksia.  Ammatinvalinnanohjaus olisi tehokasta.

Kaikessa - myös ammatillisessa -koulutuksessa tulisi olla yleissivistävää aineista, koska jokaisen ammattilaisen tulee samalla olla hyvä kansalainen. Ruutu uskoi suomalaisten kykyyn opiskella kieliä - kaikki aikalaiset eivät.  Kielitaito ei saanut muodostua luokkajaon perustaksi.

Ylioppilaiksi ei tulisi kouluttaa liian suurta osaa nuorista. Ruutu vastusti  tuolloista ylioppilastulvaa. Lisäksi kaikissa kouluissa olisi hyvä opettaa käytännöllisiä taitoja ja kätevyyttä kotitarpeiksi.

65 vuotta sitten  eli vahva pyrkimys koko kansan yleissivistykseen ja koulutuksen tasa-arvoon. Jo tuolloin tunnistettiin  koulutus investoinniksi  ja elinikäiseksi  prosessiksi (näitä käsitteitä ei käytetty) ja haluttiin mahdollistaa myös "myöhästyneiden" mahdollisuudet aloittaa/jatkaa opintoja. Niinikään oli tahtotilaa  rakentaa ammatillisen linjan valinneille mahdollisuus päästä korkean asteen opintoihin.

Ruutu ei kuvitellut, että uudistus voitaisiin toteuttaa yhtäkkiä taikaiskulla. Aikaa tulisi varata 10-20 vuotta. Uudistuksen kustannuksia hän piti pieninä saavutettuun hyötyyn nähden. Kyseessä oli pääoman sijoittaminen  nuoren polven kasvattamiseksi tuottavaa ja tehokasta aineellista ja henkistä työtä varten.

Ruudun johtaman  komitean keksintö ajatus siirtymisestä rinnakkaiskoulujärjestelmästä yhtenäiskouluun ei ollut. Idea oli noussut ensimmäisen kerran esille  Suomessa  oppikoulukomitean mietinnössä (1932). Siinä esitettiin, että kaikille yhteinen oppivelvollisuuskoulu olisi kuusiluokkainen. Sen jälkeen olisi jakauduttu kansa- ja oppikouluun.

Toisen maailmansodan jälkeen koulu-uudistus nousi uudelleen agendalle.  Ruutu oli  tutustunut jo opetustoimen uudistamiskomitean (1937)  puheenjohtajana eri maiden koulujärjestelmiin. Ruudun koulujärjestelmäkomitean mallia muistutti 1950-luvulla mallia, jossa maahan rakennettiin kunnallisia keskikouluja. Kuten tiedetään, peruskoulun rakenne muodostui kuitenkin lopulta toisenlaiseksi 6+3. Toisin kuin Ruutu suunnitteli, jopa kuuden vuoden ajan lapsia opetti yksi opettaja (luokanopettaja). Ruutu näytti kovasti arvostavan aineenopettajien osaamista opetuksen laadun takeena.

Ruudun tässä esitellystä kirjasta saa konkreetin tuntuman Suomeen, jota ei enää ole. Suomeen, joka jakaantui vain kansakoulun varassa sivistyvään maaseutuun ja paremman oppikoulusivistyksen  parempien ihmisten kaupunkeihin. Aikaan, jolloin lapset olivat vielä maaseudulla  myös tärkeää työvoimaa, ja se tuli ottaa huomioon.  Aikaan, jossa oli hyväksyttävä, ettei syrjäseuduille voida saada yhtä hyviä kouluja kuin  muualle maahan. Näiden alueiden lasten koulut olisivat lyhyempiä (vajaa keskikoulu) ja heitä tuli säilyttää oppilaskodeissa.  Opetuksessa ehdotettiin käytettäväksi  koneellista apua (mm. äänilevyjä ja radiota).

Yrjö Ruudusta

Ainut kuva Yrjö Ruudusta, jonka
löysin netistä.

Yrjö  Oskar Ruutu (alunperin Ruuth) (1887-1956) oli  kansainvälisen politiikan professori, yhteiskunnallisen korkeakoulun perustaja, rehtori, vapaa-ajattelija, idealisti  ja salanimellä kirjoittanut satukirjailija.  Poliittisesti hän oli kovin liikkuva; Hän kuului elämänsä aikana jääkäriliikkeeseen,  monarkisteihin, oli lähellä edistyspuolueen vasemmistosiipeä, perusti ja lakkautti Suomalaisen kansallissosialistisen puolueen, demari ja ehtipä hän  kuulua myös SKDL:oon ja Sosialistiseen Yhtenäisyysliittoon. Poikkeuksellisen poliittisen aktiivisuutensa takia Ruutua nimitettiin muun muassa ”kymmenien yhdistysten mieheksi”. Ruutu toimi Kouluhallituksen pääjohtajana 1945-1950.