Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, helmikuuta 29, 2012

Yöksi kotiin

Vein kukat ja kynttilän  sekä meidän  lämpimät 
ajatuksemme Kiteen siunauskappelinhautausmaalle, 
jonne Hyvärisen Juha on haudattu
PITKÄN PÄIVÄN ilta. Aamulla iPhone soi klo 5.30. Taksi oli pihalla klo 6.10 ja Martti junassa klo 7.12.

Junamatka sujui hyvin, venyikin vain 25 minuuttia. Matkalukemisena oli Steinerista kirjoitettu elämänkerta.  Hmmm. Palaan.

Värrin Kyösti oli Kiteen asemalla vastassa. Ehdimme katsastaa Kiteen lukion upeat tilat (oikea studio mm!) ja syödä maittavan lukiolounaan.

Sitten syöksyimme muutoksen maailmaan. Paikalla oli  20 alan ihmistä.  Kolmessa tunnissa ehdittin pohtia monia tosi tärkeitä asioita.

Tähän yhteen kuvaan tiivistin kaikien, mitä toivoin porukan muutoksesta oppivan.


Värri vei sitten minut ystävällisesti kukkakaupan kautta  hautasmaalle, jonne Juha on haudattu. Hautakivet olivat kauniin valkoisen lumen peitossa. Sytytin kynttilän sopivalla paikalla. Punaiset pikkukukat hehkuivat. Ehdimme vielä syömään päivällisen ravintola Kiteen Hovissa. Ainoina asiakkaina.

HELSINGIN juna oli aikataulussa. Lappeenranta on jo ohitettu. Perillä Helsingissä noin klo 23.08  ja ehkä jo tänään kotona.

PS. Klo 22.50 yöpuku päällä.

Ei kommentteja: