Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, heinäkuuta 15, 2012

Luokanopettaja-lehti 2/2002

VIIME viikon "työleirillä" pinosin  myös vanhoja Luokanopettaja-lehtiä. Käteen osui  lehden kevään numero 10 vuoden takaa. Että aika rientää!  Oli  pakko selailla lehteä ja etsiä vastausta kysymykseen, olemmeko LO-liitossa  saaneet  (koulu)maailmaa paremmaksi?

Hieman tuosta lehdestä

Vuonna 2002 Luokanopettaja-lehti ilmestyi 4 kertaa vuodessa. Sivuja oli 36. Sivukokokin  oli nykyinen. Ulkoasussa noudatettiin  nykyistä edeltävää hyvin värikästä  formaattia.  Taittajana oli jo tuolloin Sepi Puustinen.

Lehden  rakenne oli hyvin nykyisen kaltainen: alussa vakavampia juttuja, ja loppua kohti kevenee :-).  Kolumneja oli viisi (jos mukaan lasketaan puheenjohtajan minipalsta). Mukana oli artikkeleita kasvatuksesta, kirjaesittelyjä, askarteluvinkkejä, uutisia ulkomailta (ex-toiminnanjohtaja Sirpa Wass toi terveisiä Kosovosta) ja varsin jämäkästi järjestöasiaa. Uusi hallitus esiteltiin samoin uusi vuoden luokanopettaja (Riitta Cederqvist). Ansioituneita uurastajia palkittiin merkein ja viirein. Luokanopettajan päiväkirjasta oli pieni ilmoitus (tilaukset  pyydettiin faxilla!). Lehteen oli painettu liiton toimintasuunnitelma. Ilmoituksia oli myyty 5 1/4 sivua. Oi niitä aikoja! Yksi aukeama oikein kirjakustantamolta. Poikkeusratkaisu tässä numerossa oli, että päätoimittaja ei kirjoittanut pääkirjoitusta vaan uusi puheenjohtaja.

No, entä itse sisältö? Opetussuunnitelmateema oli vahvasti esillä. Lehdessä kerrattiin edellistä ops-kierrosta 1994-2002. Uusi kierros oli juuri alkamassa. Tuntijakopäätöstä ei vielä oltu tehty, mutta ei siitä oltu huolissaan. Pisa-tuloksia oli juuri kuultu, ja niillä oltiin ylpeitä.

Toinen näkyvä teema oli kasvatus. Lehdessä oli aukeman juttu Mika Ojankankaan teoksesta "Pietas". Juttu oli tehty Auroran koululla- ja kuvassa on monta tuttua, osa jo edesmenneitä.  Toinen aukeamallinen oli Tuula Hyyrön historiallisia kuri-ajatuksia. P.Johannes pakinoi Herbert Spencerin Kasvatus-teoksesta.

Pekka Rokka kirjoitti demokratiakasvatuksesta. Pekka Elo oikeudenmukaisuuden käsitteestä. Helena Linna kirjallisuuden opetuksesta maahanmuuttajaoppilaille. Matt Caine pakinoi kevätjuhlavinkkejä. Inger Sunbladin teemana olivat epätodelliset tilanteet. Lo-liiton ensimmäinen puheenjohtaja juuri hiljan edes mennyt Toivo Luukkanen toi lämpimiä terveisiä  eläkkeeltä.

Järjestösivuilta näki, että liitossa elettiin isojen muutosten aikaa. Vantaalla pidetyssä vuosikokouksessa Petri Kääriäinen jätti puheenjohtajan tehtävät vain  yhden 2-vuotiskauden jälkeen. Uudeksi kippariksi valittiin Seppo Heinonen. Nykyinen puheenjohtaja Matti Sippola on lehden hallituskuvassa vielä tulevaisuuden lupaus. Mm. lehdistötiedotteessa ja myös puheenjohtajan palstalla haikailtiin luokanvalvojantuntia myös luokanopettajille; oppilashuoltotyö oli kasvanut siksi paljon ja aikaa tarvittiin myös kodin ja koulun yhteistyöhön. Lehden toimittaja Tapio Toivanen oli juuri väitellyt tohtoriksi.

Mikä on muuttunut? Onko?


Huolet 10 vuotta sitten näyttivät lehden perusteella aika pieniltä. Ei ollut uutisia Pisa-tulosten laskusta. Ei puhuttu koulujen eriarvoistumisesta, lakkauttamisista, ei opettajien lomauttamisesta tai sijaisten palkkauskielloista,  ei homekouluista, ei tapeltu siitä, mikä aine on tärkeää. Tietotekniikasta ei lehdessä muuten ollut  yhtään juttua.  Oliko aika todellakin näin seesteinen?

Jotkut ovat 10 vuodessa muuttuneet. LO-liiton logo on l0 vuoden aikana uusittu. Samoin lehden ulkoasu. Jäsenmaksu on noussut pari euroa. Faxit ovat käytännössä poistuneet.  Samoin mainokset lehdestämme. Liiton www-sivujen osoite on edelleen sama, mutta alusta on vaihtunut.

Merkittävänä saavutuksena voidaan pitää tämän kevään VES-ratkaisua, jossa 6. luokan opettajat saivat tuo kauan kaivatun luokanvalvojan tunnin.

Monet lehden 2/2002  aiheet ovat yhä agendalla: luokanopettajien  alhainen palkkaa, huoli jäsenmäärän laskusta, ideoiden nälkä maahanmuuttajien opetuksessa, OAJ:n valtuusto, demokratiakasvatus - ja taas pian uusi opetussuunnitelmakierros. Entisellään on muuten myös Luokanopettajan päiväkirjan hinta!

Aika  sama joukko näytti jo  10 vuotta sitten olleen aktiivisesti mukana koulupolitiikassa. Bongasin lehdestä  ainakin seuraavat: Matt Caine, Pekka Elo, Minna Hautojärvi, Martti Hellström,  P.Johannes, Katariina Kattelus,  Petri Kääriäinen, Marja-Liisa Pietiläinen, Matti Sippola, Inger Sundblad. Tapio Toivanen... Osa lehdessä esiintyneistä   on  siirtynyt hyvin ansaitsemalleen eläkkeelle: Hannu Huttunen, Erkki Kangasniemi, Markku Linna, Eve Nilsson, Jarmo Salomaa, Jukka Sarjala ... Osa  taitaa muuten vain downsiftayaa, esim. Seppo Heinonen, Jukka Kallio,  Tapio Niemi, Helena Salminen, Pirjo Puonti...:-)

Ihmisten ja tehtävien kuuluukin vaihtua (Hyvin pian  myös minun on voitava väistyä päätoimittajan paikalta). Voi näyttää siltä, ettei (koulu)maailma ole 10 vuodessa kovinkaan paljon kehittynyt parempaan suuntaan, ehkä jopa päinvastoin.  Mutta sitähän emme tiedä, millainen se olisi, jos entiset ja nykyiset aktiivit eivät olisi aikaansa tähän harrastukseen käyttäneet. Eikö niin?

Ei kommentteja: