Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Neljäs kouluviikko käynnistyi

Koulun arkeen tuovat mukavaa vaihtelua vierailijat.
ON se uskottava. Se on syksy. Takana on jo kolme kouluviikkoa, ja taivas vahvasti pilvessä.

NELJÄS kouluviikko alkoi hektisesti. Olin unohtanut, että saimme klo 10:ksi vieraan, joka kertoi Suomen Unicefista oppilaille. Mutta homma hoitui  ihan sutjakasti.

Aamupalaverin lista oli 11 sivua pitkä! Syyskuuhun on kasattu uskomaton määrä juuri nyt ehdottomasti hoidettavia asioita.  No, ne hoidetaan.  Ja päälle vielä uudisrakennukseen liittyvät :-)

TÄMÄN viikon must-asioita on  mm. kerhotarjottimen laadinta. Opettajat lähettävät nyt minulle ehiotuksensa siesta- ja iltapäiväkerhoista, ja minä laadin niistä esitteen. Esite lähtee koteihin ensi viikolla. Vanhemmilla on sitten viikko aikaa ilmoittaa lapsiaan kerhoihin. Siihen on hyvä varautua, että kaikkiin kerhoihin eivät kaikki mahdu.  Suomi2- tunnit alkavat myös.

Kokosin eilen  koko koulun vanhempainiltaan ja pihajuhlaan 12.9 saamamme ilmoittautumiset. Vanhempia on tulossa noin 275 ja lapsiakin noin 215. Tapahtuman valmistelut ovat (hyvässä) vaiheessa.

OPPILASHUOLTORYHMÄMME piti tänään viimeisen kokouksensa syksyn alun kokoonpanossa. Koulupsykologimme Sinikka Pitkänen siirtyy tiistain  toiseen kouluun.  Seuraaj/van saanemme lokakuun alussa.  Palvelukykyämme laskee edelleen se, että koululla ei ole terveydenhoitajaa. Nyyh.

ILTAPÄIVÄLLÄ kokoontuivat työryhmät. Niitä on neljä: (1) Kulttuuri- ja juhlat, (2) Liikunta, (3) TVT ja (4) Tukitiimi.  Niiden ensimmäinen kommentoida ns. vastuualuejako.

Päivän mukava uutinen oli, että koululle saapui työmiehiä parantamaan koulun sisäilmaan vaikuttavia puutteita.

REHTORIN kannalta alkava viikko on ehkä vuoden ehdottomin. Opettajen palkkaan vaikuttavat eHijat-kortit on  saatava valmiiksi perjantaihin mennessä. Muuten tulee tupen rapinat.


Ei kommentteja: