Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, syyskuuta 26, 2012

Sananvapauden puolesta

Luokanopettajaliiton hallitus koolla syyskuussa Helsingissä. Puheenjohtaja
Matti Sippola oikealla.

LUOKANOPETTAJALIITTO on lähettänyt  juuri mediatiedotteen, jossa se  hämmästelee Riihimäen koulutoimen tulkintoja suomalaisen sananvapauden rajoittamisessa.

Riihimäkeläinen luokanopettaja kirjoitti Aamupostin yleisöosastolla 23.3. 2012 ansiokkaan, kokeneen pedagogin näkemyksen oppilaiden sijoittamisesta eri koulujen välillä. Hän toi myös esille oppilaiden vanhempien näkemyksiä asiaan ja sitä, miten vanhempia on asiassa kuultu. Tällaiset asiat tuleekin tuoda yleiseen tietoisuuteen ja keskusteluun, oppilaiden parhaaksi.

Tämän johdosta Riihimäen kasvatus- ja opetuslautakunta on antanut kyseiselle luokanopettajalle kirjallisen varoituksen lojaliteetin rikkomisesta työnantajaa vastaan. Koulutuksen järjestäjä on tulkinnut hänen arvostelleen työnantajaa asiattomasti ja perusteettomasti.

- Luokanopettajaliitto ei näe yleisönosastokirjoituksella loukatun millään tavalla lojaliteettia työnantajaa kohtaan, sanoo liiton puheenjohtaja Matti Sippola. Kirjoituksessa mainittiin hyvin yleisiä ja asiantuntevia näkemyksiä koululaitoksen kehittämistä ajatellen opetuskentän näkemyksen suunnasta.

Luokanopettajaliitto paheksuu Riihimäen koulutoimen päätöksiä sananvapauden rajoittamisessa sekä tulkintoja lojaliteettivelvollisuuden rikkomisesta. Yksittäinen luokanopettaja on joutunut syyttä julkisesti ”tuomituksi” tuodessaan esiin opetustoimeen liittyviä epäkohtia, oppilaiden parhaaksi.

Ei kommentteja: