Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Kohti kokonaistyöaikakokeilua?



ESPOOSSA on nyt puolen vuoden ajan valmistauduttu mahdollisesti ensi syksynä alkavaan rehtorien kokonaistyöaikakokeiluun.

Tämän lukuvuoden aikana on testattu lomaketta, jolla rehtorit seuraisivat sovitulla tavalla omaa työajan-käyttöään. Lomakkeen on laatinut espoolainen rehtori Paavo Kokkala, ja sitä on koekäytetty neljä viikkoa syksyllä ja kaksi nyt tammikuussa.  Minä olen yksi lomakkeen kokeilijoista. Muita ovat olleet Kaitaan, Kauklahden yhteislyseon, Lintulaakson, Mainingin ja Päivänkehrän rehtorit.

SYKSYLLÄ työaika ei monella kokeilijoista pysynyt lainkaan raameissa. Viikotyöaika saattoi olla jopa 50 tuntia. Nyt tammikuussa oli pilkun verran  levollisempaa. Kirjasin itse varsin tarkasti ja yksityiskohtaisesti päiväohjelmaani.

Ongelmallisinta oli löytää yksinkertainen työtehtävien luokittelusysteemi. Paavo oli rakentanut taitavana matemaatikkona excell-pohjaisin lomakkeen, ja hän on käyttänyt siinä rehtorin työn vaativuuden arvioinnin  luokittelua. Minun osaltani nuo kategoriat olivat  liian vaikeita ja osin päällekkäisiä. Arkeni  jäsentyi toisella tavalla.

Niinpä laadin vaihtoehtoisen rehtorin töiden luokittelusysteemin, etten  aina vaan kritisoisi. Laadin sen niin, että  otin huomioon   tutkimustietoa rehtoreiden työstä. Näitä tutkimuksia olen referoinut blogissa http://rehtoritutkijanaverkosto.blogspot.fi .Katergoriapaletista muodostui seuraavanlainen:

  • I. TOSIASIALLINEN TOIMINTA
    • (1) PEDAGOGIIKKA (Opetus, kasvatus ja ohjaus)
      • A. Varsinainen pedagoginen työ
        •  Oma opetus; pre- ja post-vaiheineen. (oppitunnit, kerhot, tukiopetus...) perustuvat opetusvelvollisuuteen
        • Muu kasvatustyö: lapseen kohdistuva (tilannekasvatustyö, päivänavaukset, selvittelyt, puhuttelut, jutustelut, ruokailun ohjaus, kiusaamistapaukset, välituntivalvonnat jne.)
        • Oppilashuollollinen työ (OHR-kokoukset, neuvonpito huoltajien kanssa vaikeista asioista, eritysiluokkapaikat, avustaja-anomukset..)
      • B. Pedagogiikan johtaminen
        •  Pedagoginen välitön johtaminen: opettajaan/opettajaan  kohdistuva ohjanta, neuvottelu, seuranta)/ pedagogiset keskustelut, pedagogiset kahvilat; Vesojen vetäminen)
        • Pedagoginen välillinen johtaminen: ops-työ, kehyksen pedagoginen jakaminen, hankintojen harkinta.
      • C. Oman ammattitaidon kehittäminen
        •  Itsenäinen opiskelut
        • Koulutustilaisuuksiin osallistuminen
        • Kehittämiskeskustelut oman  esimiehen kanssa.
      • D. Kouluttaminen
        • Esim. oppimiskeskustyö.
    • (2) HENKILÖSTÖ JOHTAMINEN JA TYÖNJOHTOTYÖ
      • Läheltä johtaminen:  Rekrytointi, sijaiset, työnjohdolliset ohjeet, kurinpitomenettelyt, perehdyttäminen, sisäinen tiedottaminen, kehittämiskeskustelut, ilmapiirityö, tyhy-tilaisuudet. Ilmapiirityö, ilmapiirikartoitukset. Henkilökunnan hyvinvointiasiat. Työpaikkakiusaamistapaukset. Uintivuorot. Joryn kokoukset. Läsnäoloa. YT (aamupalaveri). Infot.
    • (3). HOPEAN HARMAA KANSLIA-JA ARKITYÖ
      • Kanslian siivoaminen. Kansioden tyhjennys. Sähköpostin tyhjennys. Postin kuoritus. Silppuaminen. Oppilaiden kadonneiden kenkien etsiminen. Tavaroiden noutaminen ja kuljettaminen. Pakettien avaaminen.  Ilmoitustaulujen siistiminen. Oman ajankäytön suunnittelu.
  • II. HALLINNOLLINEN TYÖ (luo edellytykset tosiasialliselle työlle)
    • (4) VIRANOMAISTYÖ
      • Hallinnolliset tehtävät. Oppilaita koskevat päätökset (lomat, vapautukset, oppilaaksiotto..). Johtokuntatyö.  Virkaesitykset. Tilastojen täyttäminen. Tietojen antaminen sukoon. Staregiapaperit. Tuloskortit. Valituksiin vastaaminen. Koulujen itsearviointiasiakirjat. Kunta10-selvitykset. Kiinteistöön liittyvät tehtävät. Suositukset.
    • (5) TALOUSJOHTAMINEN
      • Laskujen käsittely, kokonaisbudjetin suunnittelu ja seuranta. Tuntikehyksen jakaminen.
    • (6) VIRKAMIESTYÖ
      • Rehtori-infot. Osallistuminen Sukon työryhmiin. Aluekokoukset. Käyttäjän edustajana koulurakennushankkeissa jne
    • (7) SIDOSRYHMÄTYÖ
      • Neuvottelut eri viranomaisten kanssa. Kodin ja koulun yhteistyö, Nettisivuilla tiedottaminen. Media. Koulun markkinointi. Tiedotustilaisuudet. Yleiset vanhenpainillat. Wilma viesteihin vastaaminen.  Sähköpostikysymyksiin vastaaminen. Puhelut. Kirjeet. Kouluvierailuiden isännöinti.

  • III: MUU TYÖ
    • (8). KAIKKI MUU

Katergorioiden  validiteetti

LUOKITTELIN sitten kahden tammikuun viikon  aikana tekemäni työt näihin kategorioihin. Kategorioiden validiteetti näkyy siitä, kuinka paljon luokiteltavia asioita joudutaan laittamaan kaatoluokkaan (8).

Kuten nähdään sain luokiteltua kaikki tehtävät luokkiin 1-7.

MITÄ tietoa näin saatiin:
- rexin työaika ylitti edelleen "sallitun" lähes 10:lla tunnilla viikossa.
- keskeisimmät  työtehtävät ovat (1) pedagogiikka (13-20 vvt),  (2) henkilöstö-johtaminen ja työnjohto-työ (9,5-14 vvt) ja (3) hopean harmaa arki- ja kansliatyö (10 vvt)

TÄMÄN  päivän suunnittelukokouksessa päätettiinkin  yhdistää nämä kategoriat Paavon Excell- taulukkoon. Ryhmä sitoutui kokeilemaan tätä lomaketta vielä yhden maaliskuun viikon ajan.

LÄHIPÄIVINÄ espoolaisrexeiltä tullaan kysymään kiinnostusta var-sinaiseen kokeiluun. Sitä ennen selvitetään, millaista "hyötyä" kokeiluun lähteville voidaan luvata.

1 kommentti:

Martti Hellström kirjoitti...

Tähän kirjoitukseen tuli kommentti, jota en julkaise. Mutta se on luettu. Kiitos mielipiteestä.