Kirjoja

Kirjoja

torstaina, toukokuuta 30, 2013

Että tällainen päivä!

KUVA: Hannu Kivistö
HUH! ja HIH!

Uskomattoman paljon uskomattomia asioita voi muuten  mahtua yhteen rexin päivään. Ronja-esitykset (ja vähän karonkkakin) takasivat hyvän ja syvän unen. Niinpä myöhästyin Auroran aikuiset vastaan  6.-luokkalaiset pesis-ottelusta.  Vanha TMP:n d-juniori joutui sitten kannustamaan kentän laidalta. Eivät ne apua tarvinneet. Aikuiset voitti 2-1. Ja tuomarit olivat puolueellisia. Näinhän se menee.

Sitten ajattelin  lähteä hakemaan viimeisiä Ronja-paitoja painosta Helsingistä. Pihaan ajoi iso bussi, ja kylmä hiki alkoi virrata. Japanilaiset!  Niiden piti tulla huomenna, perjantaina 30.5. Krääk. 30.5. onkin torstai. Luoja!

FUJITSUN miehet olivat kantaneet  talon tietokoneita pois. En siis voisi näyttää  taukotuvassa perinteisiä koulun esittelydioja. Eikä minulla sitä paitsi ollut Macciacaan mukana. Pelastukseksi pihalle saapui kirjastoauto. Työnsin vieraat sinne ja  kauhealla vauhdilla ruokapalveluisäntä Kantolan Kaitsun luo anelemaan: tee ihme ja ruoki nämä 23! Ja Kaitsu teki jälleen ihmeen. Upeaa lohikiusausta riitti kaikille. On se niin ihmemies!

Sitten pokkana  juttelemaan mukavia. Kun on tulkki, aikaa kuluu kaksinverroin :-) Vein vieraat liikuntasaliin, jossa purettiin Ronjan satumaailmaa. Sitten  syömään. Jätin itse lounaan väliin ja sain  10 minuuttia lisäaikaa laatia hätäsuunnitelmaa. Kivistön Hannu hälytettiin ulkovalvonnasta kertomaan teknisestä työstä. Ja Maarit Hoffman ja Kaija Kuivanen  vetämään yhteen ryhmäintegraatiovuosien kokemuksia. Sitten Nina sai kertoa tekstiilityöstä. Sitten taukotupaan. Kahviautomaatti  syöksi juotavaa. Tupaan piipahtaneet opettajat : Risto Schiray ja Ismo Lehikoinen saivat pitää pienet alustukset.  Kello kävi hitaasti mutta eteni armeliaasti kohti puolipäivää. Bussi oli pian pihalla, ja ryhmäkuvan ja pienten söpöjen lahjojen luovutusten jälkeen sain vilkuttaa vieraat eteenpäin. He kiittivät  kauniisti hienosti järjestetystä vierailusta. Smile!

HUH! Selvittiin. Sen jälkeen purkamaan päivän aikana mailiin tulleita huoltajien murheita. Niitä oli melkoisesti, eikä ihan helppoja. Kanslian ovella seisoiu sitten  opettaja, jolle oli luvattu kehittämiskeskusteluaika. Nöyrästi anteeksi, anteeksi. Ei onnistu nyt. On lähdettävä hakemaan ne t-paidat. Ja nostamaan Juha Hyvärisen stipendirahaston stipendirahat Tapiolasta.  Ja rikkomaan liian isot setelit pienemmiksi. Ja tulostamaan kunniakirjat. Sitten avaamaan  vieä yksi virka hakuun. Opettaja hymyili...

KELLO on nyt 20.15. Ei puhettakaan, että päivä olisi päässä. Nyt laatimaan huomista puhetta henkilökunnan kahvitilaisuuteen ja rinnalla hahmottamaan myös lauantain kutosten lähtöjuhlan rexin puhetta. Ja jos vielä ehtii, niin  lausuntoa Auroran uudisrakennuksen hankesuunnitelman luonnoksesta. Ja. Ja. ja....

Ei kommentteja: