Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, kesäkuuta 21, 2013

Käsikirjoitus on siinä. Go go go

SIINÄ se nyt on. Valmiina kustantajan arvioitavaksi. 100 suurta kasvattajaa ja 44 varasijalle päässyttä. Kolmen vuoden älyllinen urakka isossa taitekohdassa. Käsikirjoitus on tulostusta ja kuoritusta vain vailla.

Viimeistelyyn meni ensimmäinen lomaviikko. Kun muistelen, ei  sellaista aikuiskesää ole ollutkaan, jolloin en olisi kirjoittanut.

1980-luvun alussa kesät kuluivat opiskellessa mm. teatteritiedettä ja kotimaista kirjallisuutta. Ja sijaiskurssien ja Lappeenrannan kesäyliopiston kasvatustieteen apron materiaaleja kirjoittaessa. Eikä pidä unohtaa Nuorisokasvatustliiton tervyskasvatusmateriaaleja. Vuosikymmenen puolivälin jälkeen  minut imettiin mukaan myös oppikirjoja tekemään W+G:lle ja sittemmin WSOY:lle. Kesät olivat parasta naputusaikaa: Syntyi Taituri, Aikamatka historiaan, Raamatun kertomukset, Äidinkieli, Tulevaisuuskasvatusmateriaali.... Ja ainakin loppukesästä on kirjoitettu 90-luvun alusta alkaen Luokanopettaja-lehden juttuja.

1990-luvun puolivälissä aloin sitten naputtaa väitöskirjaa. Kymmeninse vuotta aamusta iltaan.  Ja kun se valmistui,  niin  sitten Fullanin koulutusmateriaaleja. Ja aina välillä jotain kevyempää Kerhokeskukselle ja Sanomalehtien liitolle.

ELI ei tässä mitään outoa ole. Naputtaminen on minulle näköjään  elämäntapa.

MUTTA tänään en enää kirjoita. On aika  aloittaa aattoilta. Makuunista sai leffoja vuokraksi eurolla/kpl. Nyt vaimon kanssa nauttimaan.

Hyvää Juhannusta kaikille!

Ei kommentteja: