Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, elokuuta 03, 2013

Huolta nuorista

KESÄN lopulla näyttää huoli nuorista lisääntyvän. Erityisesti niistä nuorista, jotka eivät hakeudu peruskoulun jälkeen opiskelemaan.

Uusi opetusministeri teki jo alkukesästä ehdotuksen, etttä oppivelvollisuutta tulisi pidentää tästä syystä vuodella. Tänään hän täydentää avaustaan Helsingin Sanomissa. Eilen opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja ehdotti, että sosiaaliturva pitäisi sitoa koulutukseen. Ehdotuksesta käydään mm. somessa vilkasta keskustelua.

HUOLEEN onkin aihetta. 5000 nuorta joka ikäluokasta ei jatka opintoja. Tilastoista nähdään, että pelkän peruskoulun käyneen työura jää lyhyemmäksi ja että heille kasaantuu mm. terveysongelmia. Tiedetään, että osa heistä liukuu syrjään yhteiskunnasta.

MUTTA mikä olisi oikea keino?  Edellä tietyllä tavalla koulutukseen pakottamisen tehoon uskovien avausten rinnalle kannattaisi nostaa  dosentti Matti Rimpelän tekemä ehdotus.

Tapasin Rimpelän Porissa kesällä ja sain myöhemmin häneltä emailissa lisää taustatietoa hänen ratkaisu-mallistaan. Esittelen sitä  seuraavassa mutta ihan omilla sanoillani  ja omalla vastuullani.

Rimpelän ratkaisuehdotus

"Pitääkö nuoret ensin hukata, ja  sitten etsiä?  Entä, jos estettäsiin hukkaaminen ajoissa?" 

HYVÄ keino  estää myös kouluksesta putoamista olisi tukea perheitä. 1990-luvulta alkaen Suomessa on kuitenkin tätä tukea purettu. Lapsia yritetään auttaa irrallaan perheestä.  Perheitä ei kohdata enää yhteisöinä. Auttajien aikaa kuluu liikaa (turhien) diagnoosien tekoon.

JOKAINEN koulupudokas on ollut pieni lapsi, josta on oltu huolissaan. Kouluallergia syvenee jatkuvista epäonnistumisista. Koulupudokkaille on kasaantunut  moitteita, kieltoja, käskyjä, rangaistuksia. Lasta tutkii psykologi, kuraattori... Lastensuojeluun  tehdään ilmoituksia. Papereita kulkee ja hukkuu. Vuosien jälkeen syntyyy diagnoosi. Lapsella on ADHD. Just.

Nykyinen toimintatapamme sakkaa. Lastensuojelun, erityisopetuksen ja mielenterveyspalvelujen tarve on jatkuvasti lisääntynyt, vaikka niiden voimavarat ovat kasvaneet yli kaksinkertaisiksi. Yhä useampia nuoria menetetään työkyvyttömyyseläkeläisiksi ennen 30. ikävuotta-  käynnistetyistä useista  hankkeista huolimatta.

ENTÄ jos toimittaisiin toisin? Kuinka saataisiin eri tahot ja sektorit aidosti ja tehokkaasti  tekemään  yhteistyötä? Nyt jokainen taho huseeraa organisoidakseen tukea  "kokonaisvaltaisesti" tietämättä, mitä muut tekevät!  Kellään ei ole selvää kokonaiskuvaa yksittäisen lapsen tilanteesta ja eri tahoilla tehdyistä havainnoista.  Auttaisiko, jos  purettaisin säädökset, jotka tekevät  toimijat ylivarovaisiksi esim.  tiedonsiirtoasioissa?  Entä auttaisiko lapsen aito kohtaaminen  sellaisena kuin hän on eikä asiakkaana tai  ratkaisvana ongelmana? Auttaisiko,  jos  jaksaisimme kohdata kunnioittavasti huonostikin käyttäytyvät oppilaat? Voisimmeko venyttää sen normaalisuuden rajaa, jota suvaitsemme?  Entä jos me koulussa ottaisimme kunnia-asiaksi, että jokainen oppilas saa onnistumisen kokemuksia? Voisimmeko oikeasti hyväksyä sen, että lapsilla on  erilainen kehitystahti?  Pitäisikö alkuopetus tehdä vuosiluokattomaksi? (Ihan luvallistahan  se on. Ja on siinä joissan kouluissa onnistuttukin).

RIMPELÄ ehdottaa, että yksittäisen lapsen käytöshäiriöiden hoidosta on siirryttävä perheen kasvatusotteen ja hyvinvoinnin vahvistamiseen. Tässä avainrooli on ammattikunnalla, joka on lähes kokonaan ajettu alas: perhetyöntekijöillä.  Imatralla on esim. saatu hyviä tuloksia;  Satsaus perhetyöntekijöihin johti siihen, että lastensuojelun tarve väheni.

RIMPELÄ ehdottaa myös rajuja organisaatiomuutoksia. Varhaiskasvatus ja peruskoulu tulisi yhdistää.  Koulunkäyntiavustajien sijaan alakouluihin tulisi palkata perhetyöntekijöitä, jotka jalkautuisivat koteihin tukemaan perhettä, kun lapsi oirehtii. Koulupudokkuuden  ennaltaehkäisemiseksi tehtäisiin 10-11-vuoden iässä huolellinen arvio lapsen hyvinvoinnista ja tuettaisiin tarvittaessa perthettä lisää. Yläluokkalaisia tukemaan palkattaisiin kouluihin nuorisotyöntekijöitä, jotka rakentaisivat oppilaisiiin henkilökohtaisen, harrastuksiin asti ulottuvan suhteen. He saattaisivat nuoria 21 vuoden ikään saakka.

LN-kokeilu

RIMPELÄ  on ollut mukana tekemässä hallitukselle esitystä, jossa eräissä kokeilukunnissa kokeiltaisiin aivan uudenlaista tapaa organisoida lasten ja nuorten palvelut (LN). Kokeilua tuettaisiin tutkimuksella.

Hankkeessa
- LN –palveluja koskevia säännöksiä tarkistettaisiin niin, että ne mahdollistavat  kunnan LN -palvelujen järjestämisen ja johtamisen kokonaisuutena (eikä sirpaleina)
- toiminnassa käytettäisiin uudella tavalla lasten ja nuorten palveluihin sekä  lapsiperheiden vanhempien palveluihin suunnattavat varat. Osaoptimoinnista eri hallintokuntien kesken luovuttaisiin. Varoja suunnattaisiin lapsiperheitä, lapsia ja nuoria lähellä oleviin palveluihin (esim. kotikasvatuksen tuki, perhekasvatus, perhetyö, kodinhoitoapu, nuorisotyö).
- Palvelut tuotettaisiin monituottajamallilla
- Luotaisiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimusrekisteri. Ydintiedot  jokaisen lapsen hyvinvoinnista ja palvelujen käytöstä (kustannukset mukaan lukien)  syntymästä (syntymärekisteristä alkaen) ainakin oppivelvollisuusiän päättymiseen saakka siirtyisivät tutkimusrekisteriin sähköisesti kuntien tietokannoista.
- Luotaisiin yhteinen asiakasrekisteri
- Palveluiden kokonaisuutta johdettaisiin keskitetysti. Palveluiden hallinnosta vastaisi yksi lautakunta. Hämeenlinnassa on jo keskitetty  lasten ja nuorten palvelut 29. ikävuoteen saakka yhdelle lautakunnalle, joka toimii palveluiden tilaajana. Kaikki sisäisen palvelutuotannon lasten ja nuorten palvelut tullaan siellä yhdistämään vuonna 2014 yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Samalla hallintokuntien rajat poistuvat.  
- LN-palveluissa olisi kolme kokonaisuutta:
(1) Kaikille yhteiset palvelut (neuvolat, varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus sekä niiden oppilashuolto, nuorisotyö, yms. yhtenä kokonaisuutena) ja niihin sisältyvä yleinen tuki, jota järjestetään ilman erityistä ongelmamäärittelyä (esimerkiksi perhekasvatus ja perhetyö neuvoloissa ja varhaiskasvatuksessa, nuorisotyö peruskoulussa),
(2) Tehostettu tuki, kun lapsiperhe, lapset ja nuoret tarvitsevat hieman enemmän tukea erityisosaajan konsultaationa edellä mainituille tai lyhytkestoisissa asiakassuhteissa, esimerkiksi puhe- ja toimintaterapia, oppimisvaikeudet, perhetyö parityönä yhteisten palvelujen sisällä.
(3)  Erityinen tuki, kun ongelmat edellyttävät tarkempaa selvittelyä ja pidempikestoista ongelmasuuntautunutta tukea, esimerkiksi lastensuojelu, erityisopetus sekä lasten ja nuorten psykiatria.

KOKEILIHANKE-ESITYKSESSÄ ei  olisi tavoitteena vain yhteistyön tehostaminen, vaan toiminta-ajatuksen uudistaminen niin, että organisaatioiden kehittämisen sijasta keskiössä olisivat lapsiperheet, lapset ja nuoret ja heidän kohtaaminen ja tukeminen kokonaisuutena.

Kannatan.

Ei kommentteja: