Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 09, 2013

Koulu alkaa - olenko valmis?

Kuvamanipulaatioon, joka on tehty PhotoFunia-appsilla on upotettu
kuva Kallion kansakoululaisista  vuodelta 1970.  Enemmänkin
Simo ja Eeva Ristan  ottamia kuvia löytyy osoitteesta:
 http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/
KOULUTYÖN kesäkeskeytys on nyt yhtä suunnittelupäivää vailla ohi. Olenko valmis koulun alkuun? Onko kaikki valmiina?

Olen valmis. Kaikki ei ole valmista. Asiat tulevat valmiiksi vasta, kun kaikki olemme koolla ja pohdimme avoimet asiat yhdessä.

Millä mielin tähän lukuvuoteen?

LUPAAN, etten jatkuvasti muistuta blogiin eksyville , että tämä lukuvuosi  on minun viimeisenä. Sanon sen nyt tässä.  Se on viimeinen. Finaali. Ja siksi haluan satsata siihen paljon energiaa, iloa, luovuutta...

PERÄTI 9 espoolaiskoulua on alkavan lukuvuoden ajan väistötiloissa. Emme siis ole ainoa. Väistövuosiin liittyy toki paljon kurjalta tuntuvaa, mutta myös paljon mahdollisuuksia kokea uusia asioita. Kuinka niin?

AURORAAN jäävät siis luokat 1-3.  Upeita asioita tulevat olemaan
  • Aurora on historiansa ensimmäistä kertaa pikkulasten koulu. Koulunpito voidaan täysin mitoittaa heidän  - ei esimurrosikäisten- ehdoillaan.
  • Kuusi opettajaa saa kokeilla pariopettajuutta. Mukana on myös aivan uusia kokeilijoita.
  • Liikuntasali ei ole koskaan ollut näin vapaa.
  • Varsin isossa koulussa aikaisemmin töitä tehneillä on mahdollisuus kokea pienen koulun tunnelma.

ENTÄ Kalajärven 4-6-luokilla. Upeaa tulee olemaan
  • Aivan uusien työkavereitten kohtaaminen.
  • Hyvät  tilat
  • Kirjasto aivan vieressä
  • Kokemus yhtenäisestä peruskoulusta
  • Upea, iso liikuntasali.

KUMMASSAKIN koulussa opettajat saavat etäisyyttä toimintamalleihin, joita olemme kehitelleet 24 vuoden aikana. Se on tärkeää, kun aletaan samalla luoda uuden Auroran toimintakulttuuria muutaman vuoden päästä. (vrt.Lewinin muutosteoria). Uudet ihmiset saavat vastuuta. Talon sisältä kasvaa uusia, tulevaisuuden johtajia- niin toivon.

Entä rexi itse? Millä mielin?

HYVÄLLÄ. Pakkotilanne, jossa olemme, helpottaa myös rehtorin vaihdosta tilanteessa, jossa sama rehtori on istunut kansliassa jo 24 vuotta. Vastuuta siirtyy jo nyt yhä enemmän apulais- ja vararehtoreille ja koko yhteisölle. 

Rehtorin uran "vaietuin" vaihe on irtautuminen, luopuminen. Se sattuu, mutta sille ei ole vaihtoehtoa. Kun vanha Auroran koulurakennus  puretaan perustuksiaan myöten, ei jää mitään,  minne tehdä muistioretkiä. Eikä kaappeja, jonne vanhan rehtorin haamu piiloutuisi estämään uusia tuulia.

JA vielä yksi lukuvuosi aikaa tehdä kaikki se, mitä haluaa.

Lukuvuosi 2013-14

TÄSTÄ lukuvuodesta tulee upea, jopa juhlavuosi.  Rahatilanteemme on ok. Henkilökuntamme on tosi komea. Tulemme jättämään kauniit jäähyväiset meille rakkaalle koulurakennukselle. Lukuvuoteen  mahtuu arkea ja juhlaa. Yllätyksiäkin.

HYVIN suurella todennäköisyydelle syksyllä 2014 koko koulu on väistössä, vanhan rakennuksen purkutyöt alkavat. Lapsille ja opettajille etsitään kahdeksi seuraavaksi lukuvuodeksi turvalliset väistötilat. Uusi uljas Aurora on valmis syksyllä 2016. Siitä tulee upea, olen varma. Niin upea, että nämä kolme edessäolevaa väistölukuvuotta ovat siitä pieni hinta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää lukuvuotta Auroran koululle ja tsemppiä koko koulun henkilöstölle !!!