Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

tiistaina, tammikuuta 29, 2013

Uudenlaista täydennyskoulutusta

TÄNÄÄN sitten Auroran koulunkin opettajat istuivat kiltisti opinpenkkiin.

Opettajien täydennyskoulutuksen espoolainen innovaatio on kolmen tunnin sessio, jossa yhdeltä koululta - tässä tapauksessa Kalajärven koululta- lähetetään virikepätkiä joiden pohjalta sitten käydään opettajien kesken keskustelua.

Oppimiskeskusten verkon järjestämän tapahtuman teemoina olivat tänään (1) kodin ja koulun yhteistyö ja (2) tehostettu ja erityinen tuki. Virikkeitä katsottiin ja kuunneltiin SmartBoardista.  Keskusteluja kävimme pienryhmissä.

KODIN ja koulun yhteistyöstä alusti Suomen Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila. Moni piti hänen osuudestaan. Sen jälkeen saimme vinkkejä hyvistä, arjessa testatuista  käytänteistä Kalajärven ja Aarnivalkean kouluilta. Kirkkojärven koulun rehtori haastoi koulut pohtimaan, tuemmeko aidosti maahanmuuttajalapsia ja heidän perheitään. Vaikuttameko lasten koulumenestykseen vai vaikeutammeko sitä?

TUEN eri keinoista kertoivat Eestinkallion ja Koulumäen koulujen opettajat. Kuuntelimme hiljaa, mitä nyt leuat rouskuttivat pizzaa.

LOPUKSI kokosimme kokemuksiamme sekä sisällöstä että muodosta ja lähetimme kehittämisajatuksiamme ne netin kautta järjestäjille. Monessa liemessä keitetty porukkamme piti ensinnäkin ajoitusta (klo 14.30-17.30) vääränä. Opettajat olisivat virkeämpiä esim. klo 12-15. Alustukset saisivat olla lyhyempiä (5 min) ja dynaamisempia. Olivatko nämä asiat jo  liian tuttuja? Väittelyitä?

Hienoa, että tekniikka toimi. Juontajan käyttö oli hyvä ratkaisu.  Adobe olisi upea keino välittää huippuasiantuntijoiden (kalliita) luentoja. Matka-aikaa säästyy.

Joissain videoissa ääni ei kuulunut. Se kannattaisi tsekata etukäteen. Interaktiota toivoimme lisää- sekä studion että koulujen ja myös koulujen kesken.  Chat-kysymyksiä- vastauksia? Äanestyksiä? Huumoriakin?  Katsojien palautetamahdollisuutta kännyköillä? Kunnianhimoisempaa adoben mahdollisuuksien hyödyntämistä?  Vaihtelevia kuvakokoja? Tositerävää kuvaa? Hieman panostusta taustakankaisiin (sininen kangas esim.)

ILOISELLA mielellä ja kupu ravittuna kotiin klo 18.


sunnuntaina, tammikuuta 27, 2013

Kaksi vähän erikoisempaa viikkoa!

TAKANA on aikalailla erilainen viikko - ja edessä vielä erilaisempi.   Viime viikon ensimmäinen iso juttu busines-as-usualin lisäksi oli ensi lukuvuoden 2013-14 johtoryhmän  koulutuksen starttaaminen tiistaina 22.1. Valitsimme kehittämisideaksemme aikuisten pelisääntöjen kirkastamisen. Jo alkavalla viikolla Auroran porukka saa ottaa kantaa kahdeksaan pääsääntöihimme.  Koulutus jatkuu vielä kolme päivää, kerran kuussa. Työkaluna on Fronter! Otetaan sekin haltuun.

SEURAAVA erikoisuus oli rehtorien työaikakokeiluun liittyvä kokous.  Sielläkin edettiin lomakkeen kehittelyssä useita metrejä.

KOLMAS erikoisuus oli tietysti Suomen suurin  koulutusalan tapahtuma: Educa. Minulla oli kunnia vetää perjantaina Suomen rehtorien "Paukkuvatko nivelet?"-paneeli. Paneelin jälkeen Sure valitsi uuden puheenjohtajan: Riikka Lindroosin Turusta. Oma suosikkini Jukka Kuittinen sai antaa tilaa ensimmäiselle naispuheenjohtajalle.

Lauantaina olin vaimon kanssa vapaalla. Valitsivat sillä aikaa vuoden koulutusalan vaikuttajaksi dosentti Pasi Sahlbergin. Viisas valinta.

Erikoinen viikko: 2013:5

EIKÄ erikoisuudet viime viikkoon lopu. Jotkut blogiani seuraavat tietävät, että olen saanut mandaatin vaikuttaa Espoon poliitikassa. Viime viikon maanantaina  möyrin mm. metron tunneleissa ja osallistuin ensimmäiseen valtuustoryhmän  kokoukseen. Alkavan viikon maanantaina istun ensimmäisen kerran Espoon  valtuustossa. Torstaina ja perjantaina  valtuusto kokoontuu lisäksi seminaariin Korpilammelle. Se tarkoittaa palkatonta virkavapautta koulusta.

PERJANTAI-ILTANA lennän sitten Ouluun. Paikalliset luokanopettajat ovat järjestäneet koulutustapahtuman, jossa olen luvannut puhua aamupäivällä pedagogisesta hyvinvoinnista ja iltapäivälle rexeille pedagogisesta johtamisesta. Tärkeitä teemoja. Illaksi kotiin.

torstaina, tammikuuta 24, 2013

Terveisiä talous- ja strategiaseminaarista

TERVEISIÄ Meripuistosta. Meitä on tällä salillinen espoolaisrexejä ja apulaisrexejä. Teemoina ovat olleet isot, käynnissä olevat uudistukset ja talousasiat. Edellisiä esitteli opetustoimenjohtaja Kaisu Toivonen ja jälkimmäisiä hänen lisäkseen Juha Nurmi.

Paljon on   kehitettävää vielä yhteistyössä palveluliikelaitosten kanssa. Monesta uudesta asiasta alkaa tulla koululle lasku.

ESPOO satsaa edelleen hyvin oppilaisiin. Peruskoulun oppilaan vuosi maksaa meillä noin 9399 euroa. Tästä opetuksen ja hallinnon osuus on noin 6100 euroa.  Koulukohtaista budjettia hiotaan niin, että kehyksen pohjana oleva tuntihinta vastaisi kouluasteittain keskimäärin aidosti kuluja. Alakouluissa hinta on ollut liian alhainen ja eritysluokissa liian korkea. Virkarehtorikouluissa  tehdään myös muutos tapaan, jolla rehtorin palkka  huomioidaan. Sen sijaan jatkossakaan ei päästä siihen, että tuntihinta olisi yksittäisen koulun kohdalla tasan oikea:  oulukohtaisesti ei oteta huomioon  esim. kaksoiskelpoisten tai lehtorien osuutta. Sen sijaan opettajien ikärakenne otetaan huomioon. Muutokset astuvat voimaan 1.1.-13, mikä tarkoittaa, että koulujen saamat rahasummat voivat muuttua syksystä. Tämä nähdään helmikuun lopulla, kun rahat syötetään.

AVUSTAJARESURSSI jaetaan alakouluille jo maaliskuun lopussa. Harkinnanvaraisten haku päättyy 20.4.-13. Aiennus on hyvä asia.

TUNNI lounastauon jälkeen kehittämispäällikkö esitteli vieä vuoden 2013 koulujen budjetin laskemistapaa ja uutta työkalua, joka tulee auttamaan suunnittelussa.  Kovasti tehdään töitä, että siihen siirtyisi suoraan tiedot eHijatista ja QlickViewsta. Rehtorit saavat ohjelman käyttöön koulutuksen maaliskuussa. Huonoja uutisia kuultiin TVT-teemasta. Rahaa puuttuu, ja jollei jotain tapahdu kaupungin 6000 työasemasta katoaa 2000.

Kuulimme myös Espoon opettajien virkarakenteesta. Meillä on kohtuuttoman paljon opettajia määräaikaisissa työsuhteissa: 1000 opettajaa. Virkoja on rohkeasti laitettava hakuun. Saimme myös ohjeita rekrytointiin ja hyvään henkilöstöhallintoon.

RUOKA oli hyvää, ja sitä oli riittävästi - melkein kuin Viisikko-kirjoissa. Ihmiset tulivat, olivat ja lähtivät  hyvällä tuulella.

keskiviikkona, tammikuuta 23, 2013

Kohti kokonaistyöaikakokeilua?



ESPOOSSA on nyt puolen vuoden ajan valmistauduttu mahdollisesti ensi syksynä alkavaan rehtorien kokonaistyöaikakokeiluun.

Tämän lukuvuoden aikana on testattu lomaketta, jolla rehtorit seuraisivat sovitulla tavalla omaa työajan-käyttöään. Lomakkeen on laatinut espoolainen rehtori Paavo Kokkala, ja sitä on koekäytetty neljä viikkoa syksyllä ja kaksi nyt tammikuussa.  Minä olen yksi lomakkeen kokeilijoista. Muita ovat olleet Kaitaan, Kauklahden yhteislyseon, Lintulaakson, Mainingin ja Päivänkehrän rehtorit.

SYKSYLLÄ työaika ei monella kokeilijoista pysynyt lainkaan raameissa. Viikotyöaika saattoi olla jopa 50 tuntia. Nyt tammikuussa oli pilkun verran  levollisempaa. Kirjasin itse varsin tarkasti ja yksityiskohtaisesti päiväohjelmaani.

Ongelmallisinta oli löytää yksinkertainen työtehtävien luokittelusysteemi. Paavo oli rakentanut taitavana matemaatikkona excell-pohjaisin lomakkeen, ja hän on käyttänyt siinä rehtorin työn vaativuuden arvioinnin  luokittelua. Minun osaltani nuo kategoriat olivat  liian vaikeita ja osin päällekkäisiä. Arkeni  jäsentyi toisella tavalla.

Niinpä laadin vaihtoehtoisen rehtorin töiden luokittelusysteemin, etten  aina vaan kritisoisi. Laadin sen niin, että  otin huomioon   tutkimustietoa rehtoreiden työstä. Näitä tutkimuksia olen referoinut blogissa http://rehtoritutkijanaverkosto.blogspot.fi .Katergoriapaletista muodostui seuraavanlainen:

  • I. TOSIASIALLINEN TOIMINTA
    • (1) PEDAGOGIIKKA (Opetus, kasvatus ja ohjaus)
      • A. Varsinainen pedagoginen työ
        •  Oma opetus; pre- ja post-vaiheineen. (oppitunnit, kerhot, tukiopetus...) perustuvat opetusvelvollisuuteen
        • Muu kasvatustyö: lapseen kohdistuva (tilannekasvatustyö, päivänavaukset, selvittelyt, puhuttelut, jutustelut, ruokailun ohjaus, kiusaamistapaukset, välituntivalvonnat jne.)
        • Oppilashuollollinen työ (OHR-kokoukset, neuvonpito huoltajien kanssa vaikeista asioista, eritysiluokkapaikat, avustaja-anomukset..)
      • B. Pedagogiikan johtaminen
        •  Pedagoginen välitön johtaminen: opettajaan/opettajaan  kohdistuva ohjanta, neuvottelu, seuranta)/ pedagogiset keskustelut, pedagogiset kahvilat; Vesojen vetäminen)
        • Pedagoginen välillinen johtaminen: ops-työ, kehyksen pedagoginen jakaminen, hankintojen harkinta.
      • C. Oman ammattitaidon kehittäminen
        •  Itsenäinen opiskelut
        • Koulutustilaisuuksiin osallistuminen
        • Kehittämiskeskustelut oman  esimiehen kanssa.
      • D. Kouluttaminen
        • Esim. oppimiskeskustyö.
    • (2) HENKILÖSTÖ JOHTAMINEN JA TYÖNJOHTOTYÖ
      • Läheltä johtaminen:  Rekrytointi, sijaiset, työnjohdolliset ohjeet, kurinpitomenettelyt, perehdyttäminen, sisäinen tiedottaminen, kehittämiskeskustelut, ilmapiirityö, tyhy-tilaisuudet. Ilmapiirityö, ilmapiirikartoitukset. Henkilökunnan hyvinvointiasiat. Työpaikkakiusaamistapaukset. Uintivuorot. Joryn kokoukset. Läsnäoloa. YT (aamupalaveri). Infot.
    • (3). HOPEAN HARMAA KANSLIA-JA ARKITYÖ
      • Kanslian siivoaminen. Kansioden tyhjennys. Sähköpostin tyhjennys. Postin kuoritus. Silppuaminen. Oppilaiden kadonneiden kenkien etsiminen. Tavaroiden noutaminen ja kuljettaminen. Pakettien avaaminen.  Ilmoitustaulujen siistiminen. Oman ajankäytön suunnittelu.
  • II. HALLINNOLLINEN TYÖ (luo edellytykset tosiasialliselle työlle)
    • (4) VIRANOMAISTYÖ
      • Hallinnolliset tehtävät. Oppilaita koskevat päätökset (lomat, vapautukset, oppilaaksiotto..). Johtokuntatyö.  Virkaesitykset. Tilastojen täyttäminen. Tietojen antaminen sukoon. Staregiapaperit. Tuloskortit. Valituksiin vastaaminen. Koulujen itsearviointiasiakirjat. Kunta10-selvitykset. Kiinteistöön liittyvät tehtävät. Suositukset.
    • (5) TALOUSJOHTAMINEN
      • Laskujen käsittely, kokonaisbudjetin suunnittelu ja seuranta. Tuntikehyksen jakaminen.
    • (6) VIRKAMIESTYÖ
      • Rehtori-infot. Osallistuminen Sukon työryhmiin. Aluekokoukset. Käyttäjän edustajana koulurakennushankkeissa jne
    • (7) SIDOSRYHMÄTYÖ
      • Neuvottelut eri viranomaisten kanssa. Kodin ja koulun yhteistyö, Nettisivuilla tiedottaminen. Media. Koulun markkinointi. Tiedotustilaisuudet. Yleiset vanhenpainillat. Wilma viesteihin vastaaminen.  Sähköpostikysymyksiin vastaaminen. Puhelut. Kirjeet. Kouluvierailuiden isännöinti.

  • III: MUU TYÖ
    • (8). KAIKKI MUU

Katergorioiden  validiteetti

LUOKITTELIN sitten kahden tammikuun viikon  aikana tekemäni työt näihin kategorioihin. Kategorioiden validiteetti näkyy siitä, kuinka paljon luokiteltavia asioita joudutaan laittamaan kaatoluokkaan (8).

Kuten nähdään sain luokiteltua kaikki tehtävät luokkiin 1-7.

MITÄ tietoa näin saatiin:
- rexin työaika ylitti edelleen "sallitun" lähes 10:lla tunnilla viikossa.
- keskeisimmät  työtehtävät ovat (1) pedagogiikka (13-20 vvt),  (2) henkilöstö-johtaminen ja työnjohto-työ (9,5-14 vvt) ja (3) hopean harmaa arki- ja kansliatyö (10 vvt)

TÄMÄN  päivän suunnittelukokouksessa päätettiinkin  yhdistää nämä kategoriat Paavon Excell- taulukkoon. Ryhmä sitoutui kokeilemaan tätä lomaketta vielä yhden maaliskuun viikon ajan.

LÄHIPÄIVINÄ espoolaisrexeiltä tullaan kysymään kiinnostusta var-sinaiseen kokeiluun. Sitä ennen selvitetään, millaista "hyötyä" kokeiluun lähteville voidaan luvata.

Luokanopettajan päiväkirja 2013-14 oikoluettu

Tämä kansivaihtehto nro:1 sai eniten kannatusta mm.
Facebookissa käydyssä keskustelussa. Mustaa taustalevyä
väännetään vielä turkoosiin sävyyn.
OPETTAJILLA ei ole enää velvollisuutta pitää perinteistä päiväkirjaa. LUOKAN-OPETTAJAN päväkirja on uudenlainen suunnittelu- ja seurantakalenteri, jossa on myös paljon vinkkejä arkeen. Kirjan teemana on pedagoginen hyvinvointi,  ja joka kuukausi teemaa työstetään eri näkökulmista. Lisäksi päiväkirjaan on toimitettu ajantasainen säädösosa (pykäläviidakko), jossa asiat esitetään hakusanoittain.

TÄMÄN järjestyksessä 24:nen painoksen tekstit lähettiin taittajalle loppiaisena, ja viime viikolla tekijäryhmä oikoluki ne. Taitaja on saanut korjaukset alkuviikosta ja tsekkaan koko paketin vielä kerran. Sitten käynnistetäänkin painokoneet. Kirjaa painetaan kahta kokoa (iso ja pieni), ja sen saa joko kierre- tai kovakantisena.

Kirjat toimitetaan liiton toimistoon maaliskuussa. Uunituoreet näytekappaleet jaetaan liiton vuosikokouksessa vuosikokousedustajille.

KUKA vaan voi tilata päiväkirjan Luokanopettajaliiton toimistosta. Niinkauan kuin niitä riittää :-)

lauantaina, tammikuuta 19, 2013

Kuukauden kirja: Ilo opettaa!


On ilo esitellä tämä kuukauden teos: Pruuki, Lassi.(2008). Ilo opettaa: tietoa, taitoa ja työkaluja. Edita: Helsinki

Minulta oli jäänyt huomaamatta tämä tällä hetkellä tuorein suomalainen didaktiikan teos! Hyi minua. Vinkin saatuani tilasin kustantajalta arvostelukappaleen, ja teen siitä esittelyn Luokanopettaja-lehteen 2/13. Mutta en malta olla esittelemättä sitä jo nyt tässä blogissa.

"Ilo opettaa - Tietoa, taitoa ja työkaluja" on didaktiikan pieni kirja. 155 sivuun on saatu mahtumaan lähes kaikki perinteisissä didaktiikan  oppikirjoissa paljon enemmän tilaa vaatineet teemat- toki osa asioista vain ohuesti sivuten. Tämä onnistuu, jos kirjoittaja on  sisäistänyt asiat ja omaa kyvyn kirjoittaa ne auki simppelisti.  Pruukilla näyttää olevan nuo molemmat taidot. Lukija saa helposti  peittävän kuvan siitä, mitä hyvä opetus nykynäkemysten mukaan on. Didaktiikan oppikirjalta kaivataan  usein konkreetteja ohjeita. Niitä tässä teoksessa on, nokkelia ja oivaltaviakin, tuoreita ja tuttuja. Kuinka suunnitella opetusta? Kuinka vaalia ilmapiiriä? Millaisia kysymyksiä kannattaa tehdä? Miten käyttää eri työtapoja?  Kuinka antaa palautetta? Kuinka arvioida oppimista ja opetusta?

Jos jostain haluaa teosta moittia, niin ehkä  siitä, että Pruuki välttää  turhaan didaktiikan perinnettä ja vakiintunutta oppisanastoa. Parhaimmillaan arkikielu on raikasta ja uusia ajatuksia avaavaa,  mutta didaktiikan käsitemaailmaan johdattamisen kannalta myös hieman ongelmallista. Työtapojen jäsennys sosiaali- ja viestintämuodon mukaan on konkreetti, mutta myös kovin kovin yksinkertainen.

Kirjan lähdeluettelo on lyhyt. Varsinaisista didaktiikan kirjoista mukaan on  mahtunut vain kolme: Engeströmin (1992) Perustietoa opetuksesta, Uusikylän ja Atjosen (2000)  Didaktiikan perusteet ja Kansasen (2004) Opetuksen käsitemaailma.

Pruuki ei myöskään  rasita lukijoita lähdeviitteillä. Didaktiikan harrastajaa se ei haittaa; hän  osaa erottaa tekstistä muiden ajatukset Pruukin omista, mutta opettajaksi opiskeleva ei  siihen varmaankaan pysty. Mutta ehkä se ei ole tärkeää? Oleellisempaa on usein itse asia, eikä se  kenen idea mikäkin on.  Teoksen sinällään yleensä oivaltavat ja fiksut ohjeet jäävät tällaisessa kompaktissa teoksessa paikoin perusteluiltaan hieman ilmaan. Näin lukija voi lukea ne pelkkinä resepteinä.

Teoksessa on tosi paljon tosi hyvää. Mitä  arvokasta ja innostavaa teoksesta löysin?
  • Hyviä jäsennyksiä olivat: opetuksen ymmärtäminen opettajan (opettaminen auttamisena)  ja oppilaan toimintana (opiskelu) * opetuksen vaiheet (orientoituminen- uuden aineksen prosessointi-opitun kokoaminen ja soveltaminen- opitun reflektointi - mainiosti Herbartia ja Engeströmiä yhdistäen)  * tavoitealuejako (tietoihin, asenteisiin ja taitoihin - yleensä asenteiden sijalla ovat tunteet) *  tavoitteiden tasot (koulumuodon ideaali-  yleistavoite -  jakson kokonaistavoite- työskentely- ja tuntikohtanen tavoite- tilannekohtainen tavoite - omaperäisesti ajateltuna )
  • Esiin nostetaan mm.  seuraavia didaktisia periaatteita: aktiivinen kuuntelu * dialogisuus *   havainnollisuus * jatkuva arviointi * konstruktiivisuus * läsnäolemisen (opettaja) * motivaatio* omasta puolesta puhuminen * opetuksen linjakkuus  (tavoitteiden, aineksen, työtapojen ja arvioinnin jne. sopusointu) * oppilaan/opiskelijan aktiivisuus sisällön juonen idea * oppilaan tuntemus*  tavoitteisuus * vaihtelu * viestinnän oikeatasoisuus (1. ei ylä- ei alapuolelta; expertin ja noviisin eron huomioonottaminen) * ydinainesajattelu * yhteissuunnittelu (oppilaiden osallistuminen tavoitteiden asetteluun keinona oppia ohjaamaan omaa oppimista). 
Erityisesti hatunnoston ansaitsee  kirjan alussa olevan erilaisten oppimisnäkemysten esittely. Työtapoja esitellään monipuolisesti ja hyvin konkreettisesti ja pitkästi (peräti 83 sivua). Pruukia näyttää erityisesti kiinnostavan keskustellen tapahtuva vuorovaikutus, ja sitä tarkastellaan kirjassa hyvin monipuolisesti.  Verkko-opetuksen osuus jää  yllättävän suppeaksi. Se osa-alue on  kehittymässä kovaa vauhtia.

Kaikkiaan uskon, että Pruukin kirjasta on iloa ja hyötyä sekä opettajiksi kouluttautuville että kokeneille opettajille. Esimerkit ovat usein yliopistotasolta, mutta mutatis mutandis monet ideat toimivat pientenkin lasten kanssa. Kirjan joka sivulta huokuu opettamisen eettisyys. Teos on  myös kirjoitettu tavalla, joka kunnioittaa lukijaa. Kirjoittaja ei asetu lukijan yläpuolelle, vaan tulee ikäänkuin rinnalle. Kirjan  taitto sen sijaan on tosi tylsä.

Tietoja  teoksen kirjoittajasta

Lassi  Pruuki on  teologian tohtori, uskonnon pedagogiikan dosentti, kouluttaja, perheterapeutti ja  työnohjaaja.  Väitöskirjansa (2003) hän kirjoitti Martti Haaviosta. Pruuki  on toiminut pitkään käytännöllisen teologian, erityisesti uskonnondidaktiikan yliopistonlehtorina  ja vs. professorina Helsingin ylipistossa. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta valitsi hänet vuonna 2000 vuoden opettajaksi. Ei ihme. Yllä esitelty teos tukee hänestä syntynyttä kuvaa aidosti dialogisena opettajana,  jolle intensiivinen ja inspiroiva yhdessä tutkiminen on tärkeää. Yhdessä pappis-vaimonsa Helin kanssa hän on julkaissut  useita teoksia,  esim.  mielenkiintoisen teoksen "Löytöretki - Rippikoulun ohjaajien opas".

Netistä löytyy lisää hänen osuvia ajatuksiaan  lisää. Tässä pari poimintaa:
  • " Dialogisen työskentelytavan ydin on puhua siten, että oppilas haluaa kuunnella ja kuunnella siten, että oppilas haluaa puhua"
  • " Dialogin periaatteisiin kuuluu, että jokainen puhuu omasta puolestaan, jolloin ajatuksia ei ilmaista yleispätevinä totuuksina, vaan omina kantoina ja ajatuksina.  ”Minulle on tärkeää, että…” Lisäksi dialogiseen asenteeseen kuuluu, että ei koe omistavansa totuutta, vaan ipikemminkin olevansa jatkuvasti matkalla sitä kohti yhdessä toisten kanssa."
  • "Omasta puolesta puhuminen kutsuu yleensä myös toista puhumaan omasta puolestaan – siitä mitä hän ajattelee ja mihin kaikkeen hänen käsityksensä perustuu."



perjantaina, tammikuuta 18, 2013

Vuoden 2013 ensimmäinen Luokanopettaja-lehti

EILEN postilaatikosta kolahti vuoden 2013 ensimmäinen Luokanopettaja-lehti. Hieno juttu, ihan aikataulussa.

YKKÖSNUMERO lähetetään kaikille Luokanopettajaliiton viime vuoden jäsenille,  kaikkiin alakouluihin ja yhtenäisiin peruskouluihin. Näin halutaan  muistuttaa  Luokan-opettajaliiton merkittävyydestä OAJ:n jäsenyyden rinnalla,

Jäsenasiaa onkin tässä numerossa erityisen paljon. Mutta on muutakin. Tämäkin numero on makasiinityyppinen - tarkoitus on, että jokainen luokanopettaja löytää joka lehdestä jotakin itseään kiinnostavaa. Toisia kiinnostava käytännön vinkit, toisia syvempi filosofeeraus.

Kirjoittajajoukko  on  monitaustainen:  Aleksi Aho, Tuula-Maria Ahonen, Riitta Cedeeqvist, Aura Dufva, Pekka ja Tyko Elo, Rauno Haapaniemi, Raimo Hautanen, Minna Hautojärvi, Martti Hellström,  Jouni Hörkkö, P. Johannes, Jorma Kuusela, Päivi Lyhykäinen, Matti Matikainen, Eeva Mehto,  Johanna Pelkonen, Liisa Raina, Kimmo Rantanen, Laura Roimela, Maija Rukajärvi-Saarela, Harri Sandborg, Margetta Sarkkinen, Matti Sippola, Sohvi Sundqvist-Holappa ja Pauli Vinni. Miehiä, naisia, nuoria ja kokeneita opettajia, muutoin opetuksesta kiinnostuneita. Hienoa, että Suomessa on niin paljon omia ajatuksiaan jakamaan suostuvia  ammattilaisia.

LEHDESSÄ on myös ohjeet, kuinka ilmoittaa oma ehdokas vuoden 2013 Luokanopettajaksi ja kuinka hakea Teknologiasäätiön 5000 euron palkintoa. Jaossa on viisi palkintoa matematiikan opetusta kehittäneille luokanopettajille.

Lehden saa maksamalla Luokanopettaja-liiton jäsenmaksun (52 €).  Ohjeet löytyvät mm. liiton nettisivuilta www.luokanopettajaliitto.fi Näytenumeroa voi pyytää myös Luokanopettajaliiton toimistosta 09- 1502658.

KAKKOSLEHTI ilmestyy huhtikuun puolivälissä. Juttuehdotusten deadline on helmikuun lopussa.

tiistaina, tammikuuta 15, 2013

Luokanopettajan päiväkirja 2013-14

Vaihtoehto 1.
LUOKANOPETTAJAN päiväkirjan 2013-14 taitetut tekstit  tulivat tänään oikoluettaviksi. Melkein 300 sivua! Aikaa on viikonloppuun.  Mukavalta näytti. Neljän kirjoittajan tekstejä ja graafisia ratkaisuja täytyy hieman yhtenäistää.

Nyt on tehtävä myös päätös päiväkirjan kansien turkoosin värin sävystä. Vaihtoehtoja on kolme.


Vaihtoehto 2



Vaihtoehto 1 on tummin ja vaihtoehto 3 kaikkien vaalein. Siinä valkoiset ääriviivat on vaihdettu mustiksi.  Vaihtoehto 2 on siitä väliltä.

Mikä olisi eniten mieleen?








Vaihtoehto 3

Suomen rehtorit valitsevat uuden puheenjohtajan

SUOMEN  peruskoulujen ja lukioiden rehtoreilla on oma yhdistys Sure-Fire. Yhdistys toimii varsin vireästi koko maassa. Sillä on oma  hyvin aktiivinen järjestösihteeri Toni Lehtinen,  nettisivut ja neljä kertaa vuodessa ilmestyvä paperinen Rexi-lehti. Jäseniä on yli 1200

SuRe toimii tiiviissä yhteistyössä OAJ:n  kanssa, joka vastaa myös rehtorien edunvalvonnasta. SuRella on vahvan asiantuntijaorganisaation maine, ja sen osaamista käytetään merkittävästi Suomen koululaitosta kehitettäessä.

LEGENDAARISEN  puheenjohtajan Antero Penttilän pitkän kauden jälkeen, puheenjohtajien kaudet ovat jääneet yhdeksi. Näin sekä Peter Johnssonin että  Ari Pokan osalta.

Puheenjohtaja 2013-14

SUREN uusi puheenjohtaja valitaan Educassa tammikuun lopulla. Ehdokkaita on kaksi: Turun suomalaisen yhteiskoulun lukion rehtori Riikka Lindroos  ja  espoolaisen Saarnilaakson koulun rehtori Jukka Kuittinen. Molemmat ovat tällä hetkellä varapuheenjohtajia. Vaalissa ääniä käyttävät alueyhdistysten puheenjohtajat.

Puheenjohtajan valinta on erittäin merkittävä asia. Olemme HeSeRen puheenjohtaja Heikki Hirvosen kanssa  taivuttaneet puheenjohtajaehdokas Jukka Kuittisen avaamaan vaaliblogin, jossa kollegoilla  on mahdollisuus tutustua häneen  ja hänen ajatuksiinsa Suren ja rehtorien työn kehittämisestä.

Blogin osoite on  http://jukkakuittinen.blogspot.fi

Jukka on luvannut päivittää blogia kahdesti viikossa. Ensimmäisessä kirjoituksessaan hän tuo terveisiä Opetushallituksen perusopetuksen ops-prosessin ohjausryhmän 7.1. pidetystä kokouksesta. Seuraava kirjoitus ilmestyy 16.1.

Edellisessä vaalissa Jukka hävisi Arille tasapeliin päättyneen vaalin puheenjohtajan äänellä. Pidetään peukkua, että nyt käy paremmin.

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2013

Aurorassa suloista ja sopuisaa?

Kuuluisa salapoliisi ja hänen tohtoriystävänsä auttoivat murhan
selvittelyssä. Kuvassa Ismo ja Pekka.
TOINEN kouluviikko alkamassa hyvällä mielellä. Opettajat pohtivat viime viikon maanantaina, mitä tältä keväältä toivovat. Ei mitään kohtuutonta.

Anni-Kaisa lohkaisi jännästi, että hän toivoo suloisuutta ja sopuisuutta. Hienosti sanottu. Toinen toisen tahdikasta huomioonottamista. Minusta ensimmäisessä kouluviikossa olikin paljon sellaista - ja erityisesti perjantain pikkujouluissa Villa Elfvikissä, joiden teemana oli murhamysteeri.  Meitä oli paikalla tosi paljon, ja mitä asuja ja mitä eläytymistä!

VIIME viikolla saimme paljon aikaan. Yhtenä kruunuista oli Pian Arkin konseptin kehittely. Ryhmä aloittaa toimintansa maanantaina. Yes.

ALKAVALLA viikolla hiomme kevään ohjelman kuntoon. iPadien käyttöönotto on huulilla ja muutamaan hankintaa vailla. Kevätnäytelmäkin valitaan.Virkahaastattelut  alkavat. Jännää. Ja koulun yhteisiin pelisääntöihin tartutaan kaksin käsin.

OMA kalenterini oli viime viikolla ihanan tyhjä. Sain olla koululla oikein kunnolla. Viikolla 3 ohjelmaa, pikareissuja ja vieraita  on hieman enemmän, mutta hallitusti.

AURORAN johtoryhmä on ilmoittautunut ja päässyt mukaan nelipäiväiseen koulutussessioon, jossa etsitään yhteisöllisyydestä voimaa toimintakulttuurin muutokseen. Viikon aikana on tehtävä ennakkotehtävä.

Jollei taudit jyllää, edessä on antoisa viikko.

lauantaina, tammikuuta 12, 2013

Pedagogiikan historiaa: Kuningas Salomo

SELAILIN Tomas Kroksmarkin (2003) toimittamaa teosta ikuisesta kasvatuksesta (Den tidlösä pedagogiken).  Teoksessa esitellää  merkittävimpiä pedagogiikan historian hahmoja. Ensimmäisten joukossa oli mielenkiintoissesti juutalaisen didaktiikan edustajana: kuningas Salomo (kuninkaana 965-926 eaa.) Eipä olisi tullut minulle mieleen. Mutta kun asiaa tarkemmin pohtii, niin nimenomaan näin.

Sananlaskut ja sanaparret ovat lyhyinä ja ytimekkäinä  tehokkaita opetuksen muotoja. Niiden avulla on ilmaistu iskevästi ja havainnollisesti  elämänkokemuksen tuomaa viisautta tuhansia vuosia. Ne ovat olleet ensimmäisiä  kirjallisia tapoja välittää myös kasvatusta koskevaa viisautta.

Tosin oikein tarkka kasvatusoppinut lukee niitä varmaan suurennuslasilla erottaakseen, mitkä nimenomaan liittyvät kasvatukseen ja mitkä yleisemmin oikeaan tapaan elää. Hieman väljemmin asiaa tarkasteltava tulkitsee, että hyvän elämän ohjeissa kuvataan  kasvatuksen keskeistä elementtiä: ihmisihannetta, joka on kasvatuksen päämäärä.

Eikun hakemaan tietoa tästä kuninkaasta. Wikipedia antoi ensiavun. Sitten Raamatun kimppuun.

Kuka Salomo oli?

Salomo oli Raamatun mukaan kuningas Daavidin  kymmenes poika. Hänen äitinsä oli Batseba. Salomo nousi verisen valtataistelun jälkeen kuninkaaksi ja oli siinä tehtävässä hyvin toimelias. Hän mm. rakennutti upean temppelin, jonne tuotiin liiton arkki.  Ja palatsin. Hänellä oli valtavat todennäköisesti kuparikaivokset. Hänen kerrotaan eläneen loistokkasti  ja olleen rikkaampi kuin kuin kukaan muu kuningas - vaikka tuhlasikin  rahaa ja voimavaroja ylettömästi. Haaremissaan hänellä oli 1000 vaimoa. Salomon aikana valtakunta kuitenkin pieneni, ja hänen jälkeensä se hajosi kahtia Israeliksi ja Juudaksi.

Salomoa  ylistetään Raamatussa  hyvin viisaaksi; ja näyttönä tästä oli mm. tapaus, jossa kuningas ratkaisi  kahden äidin (porton)  välille tulleen kiistan syntyneen lapsen äitiydestä tänään kai paradoksiksi kutsutulla tavalla.

Juutalaisten mukaan Salomo kirjoitti Raamattuun kolme kirjaa, joista nimenomaan Sananlaskuja voidaan pitää pedagogiikan kannalta mielenkiintoisimpina.  Siitä ei olla varmoja, kirjoittiko hän sananlaskut itse vai oliko hän vain  kerääjä.

Salomo  kuoli hallittuaan 40 vuotta.

Sananlaskuista

Yhteensä Salomon kerrotaan sepittäneen 3000 sananlaskua ja 1005 laulua. Raamatussa niistä on vain osa. Sananlaskujen kirjan ensi riveillä korostuu niiden pedagoginen tarkoitus: "Opettakoot ne (Salomonin sanalaskut) viisautta, kasvattakoot ymmärtämään ymmärryksen sanat, johdattakoot hyvään tietoon, oikeudentuntoon ja rehtiin mieleen. Kokemattomat saakoot niistä viisautta, nuoret tietoa ja harkintaa."

Poimin seuraavia ohjeita:

Konkreetisti kasvatusta pohtivaa:
  • Käsky on lamppu, opetus on valo, kuri ja kasvatus on elämän tie. Onnellinen se, joka on löytänyt viisauden, se, joka on tavoittanut tiedon
  • Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan, joka rakastaa, kurittaa häntä jo varhain.
  • Älä jätä poikaa kurituksetta -- ei hän kuole, jos saa keppiä.
  • Kun annat hänelle keppiä, pelastat hänet tuonelan tieltä.
  • Keppi ja nuhtelu antavat viisautta, kuritta kasvanut poika on äitinsä häpeä.
  • Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siltä poikkea.
  • Ojenna poikaasi, se on onneksesi, saat hänestä paljon iloa.
Keiden ohjeita tulee noudattaa
  • Viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen
  • Herran pelko on viisauden alku...Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta.
  • Tyhmä väheksyy isänsä opetusta, viisas se, joka nuhteita kuulee.
  • Poikani, luota minuun, seuraa samaa tietä kuin minä
  • Joka katsoo isäänsä karsain silmin ja kyräillen kuuntelee äitinsä neuvoja, siltä korpit repivät silmät, ja kotkan poikaset syövät ne.
  • Viisas se poika, joka opetukset muistaa, isänsä häpäisee, joka irstailuissa kulkee.
  • Tyhmä pitää omaa tietään oikeana, viisas se, joka neuvoja kuulee.
  • Taivuta mielesi kuulemaan neuvoja, avaa korvasi viisaudelle.
Hyveistä ja paheista
  • Pöyhkeys vie perikatoon, ylpeys käy lankeemuksen edellä.
  • Jos mielit kerskua -- syystä tai syyttä -- pane käsi suullesi ja ole vaiti.
  • Rikkaus ei vihan päivänä auta, mutta oikeamielisyys pelastaa kuolemasta
  • Älä rehki rikastuaksesi, älä tuhlaa ajatuksiasi siihen.
  • Jumalattomien polulle älä lähde, älä kulje pahojen tietä.
  • Kunnon miestä ohjaa rehellisyys, omaan vilppiinsä kavala kaatuu
  • Älä suostu, poikani, synnintekijöiden viekoituksiin...riistäjän tie... kulkee tuhoon.
  • Älä päästä suuhusi petollisia puheita, pidä vilppi loitolla huuliltasi...Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä.
  • Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävänään.
  • iloitse vaimosta, jonka nuorena sait...Miksi, poikani, viehättyisit vieraaseen naiseen, miksi hyväilisit vieraan povea?
  • Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan.
  • Säilytä, poikani, harkinta ja maltti
  • Harkitseva ihminen saa viisaan maineen, taitava puhe taivuttaa mielet.
  • Sävyisyys on sankaruutta arvokkaampi, maltti enemmän kuin kaupungin valtaus.
  • Älä säikähdä vaaraa, joka äkisti kohtaa
  • Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut.
  • Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin.
  • Omahyväistä älä nuhtele
  • Viisas se, joka sanojaan säästää, järkevä pitää päänsä kylmänä.
  • Älä unohda laupeutta, älä uskollisuutta 
  • Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa.
  • Juo vettä omasta ruukustasi, käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
  • Mene, laiskuri, muurahaisen luo, katso sen aherrusta ja ota opiksesi.
  • Köyhyys seuraa kättä, joka työtä karttaa, toimeliaat kädet tuovat rikkauden
  • Uutteruus ja harkinta tuo menestyksen, turha kiire vie köyhyyteen.
  • Mikä helposti tulee, se helposti menee, vähin erin kooten omaisuus karttuu.
  • Älä kiellä apuasi, jos toinen on avun tarpeessa
  • Joka sulkee korvansa köyhän pyynnöltä, joutuu itse pyytämään saamatta vastausta
  • Avaa sinä suusi hiljaisten puolesta, hanki oikeutta syrjityille.
  • Avaa suusi ja anna oikea tuomio, aja kurjan ja köyhän asiaa.
  • Älä riistä heikkoa hänen heikkoutensa vuoksi, älä sorra köyhää oikeudessa
  • Mene väliin, kun syytöntä viedään surmattavaksi, riennä apuun, kun hän hoippuu teloituspaikalle.
  • Älä ajattele: "Niin kuin hän minulle, niin minä hänelle. Nyt maksan hänelle samalla mitalla."
  • Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.
  • Kiittäköön sinua toinen, ei oma suusi, vieras, ei oma kielesi.
  • Joka vanhempiaan surutta riistää, ei ole ryöstäjää parempi.
  • Joka isäänsä ja äitiään kiroaa, sen lamppu sammuu yön pimeään.
Mitä Kroksmarkin kirjassa Salomosta todetaan?


ARTIKKELISSA arvostetaan sananlaskuja kasvatuksen keinona. Ne on helppo muistaa. Niissä käytetään monia taiteen keinoja, kuten vertauksia ja riimejä. Ne haastavat lukijaa itse pohtimaan niiden opetusta. Kirjoittaja muistuttaa, että kristillisen didaktiikan juuret ovat  juutalaisten ideatraditiossa.

Lasta kasvatetaan pienestä pitäen, ja isä on kasvattaja. Juutalaisten uskonto oli ensimmäinen, joka sai kirjallisen asun- ja näin lukutaito nousi tärkeäksi.

Jeesuksen aikoihin asiat opeteltiin ulkoa.  Teksti päntättin rytmisesti päähän. Oppiminen ja opitun ymmärtäminen käsitettiin kahdeksi eri asiaksi.

keskiviikkona, tammikuuta 09, 2013

Muksuoppi - still going strong!

Ben Furman sparraamassa Pia Mäki-Kokkilaa. 
Päivitetty 10.1.-13 Ben Furmanin antamilla lisävinkeillä.

PERUSOPETUSLAIN varsin tuoreet,  uudella tavalla oppilaiden tukemista  hahmottaneet  muutokset ovat saanet monessa koulussa hiukset harmaantumaan. Oppilaita, joiden koulunkäynti ei suju,  on opeteltava tukemaan aikaisempaa  voimakkaammin  ja  omin voimin  heidän omassa koulussaan.

ERITYISEN  haastavaa on tukea oppilaita, joiden taidot eivät riitä  elämään sovussa toisten lasten ja kouluyhteisön sääntöjen kanssa. Olemme  päätynyt siihen, että kokeilemme  tämän kevään ajan koulun omaa sosiaalisten taitojen tehostetun tuen joustavaa ryhmää. Tällä viikolla suunnittelemme kuumeisesti ryhnän toimintafilosofiaa.

Rakenne

Itse rakenne alkaa olla selvä. Yhden ryhmän valmennusjakso olisi neljä+ 1 viikkoa. Näin kevätlukukauteen mahtuu kolme jaksoa.

Harkiten koostettu ryhmä opiskelee sen ajan omassa tilassaan, sosiaalisiin taitoihin perehtyneet opettajan johdolla. Napanuoraa omiin kotiluokkiin ei katkaista; aluksi 4-6-oppilaan ryhmä on  hyvin tiiviisti keskenään. Yhteys kotiluokkiin vahvistuu sitä myötä, kun ryhmä edistyy. Viidennellä viikolla kokeillaan ohjatusti uusia taitoja omassa luokassa.

Pedagogiikka

TÄMÄN Pian arkiksi alustavasti kutsutun toimintamuodon pedagogiikkaa olimme eilen hiomassa Helsingissä. Saimme viisasta sparrausta psykoterapeutti Ben Furmanilta.  Tarkoitus on hyödyntää yli 10 vuoden aikana eri puolilla maailmaa  ns. muksuopista saatuja kokemuksia.

Muksuoppihan on kasvatusmenetelmä, jossa keskiössä on ratkaisukeskeisyys, myönteisyys ja konsensiaalisuus. Lapsi ei ole muutoksen kohde vaan aito subjekti. Valmentajan vaikea taito on kyky olla tekemättä  ratkaisuja lapsen puolesta ja sen sijaan  kysyä.  Prosessi etenee kysymyksin ja lapsen vastauksin.  Lapsi itse päättää. Tässä muutamia  tärkeitä ajatuksia:
  • Liikkeelle lähdetään simppelisti esim. näin: "Me olemme perustaneet ryhmän, jossa lapsia autetaan pärjäämään koulussa ja voimaan hyvin. Olemme ajatelleet, että tästä olisi hyötyä sinulle. Ryhmässä jokainen harjoittelee jotain taitoa, joka auttaa koulussa. Mitä taitoa sinä voisit harjoitella?"
  • Tällainen taito ilmaistaan aina myönteisesti: Esim. tottelemisen taito (tekee sen, mitä opettaja käskee) (eikä viivyttele tai väittele vastaan), taito puhua  kauniisti, taito antaa opettajan puhua keskeytyksettä, taito kuuntelemaan ohjeet niin, että tietää mitä pitää tehdä, taito tehdä töitä yhdessä kaikkien kanssa, sellaistenkin, joista ei tykkää, taito hillitä itsensä (pysyä tyynenä),  vaikka toinen on ärsyttävä (voi kokeilla esim. rauhallista hengittämistä, kymmeneen laskemista. kauemmaksi menemistä...)
  • Positiivisuus on kasvattava voima. Ote on armahtava. Emme kaivele menneitä. Katse on tulevaisuudesa. Positiivisuus  näkyy jo retoriikassa: Lapsella ei ole ongelmaa, vaan taito, jota hän ei vielä osaa. Aikuisten tehtävä on tukea harjoittelua.
  • Puhuttamisen merkityksen oivaltaminen. Annetaan asioille nimet. Puhutaan vaikeuksista ilman syyttelyä. 
  • Aina lapsi ei osaa heti nimetä taitoa. Sitten lähdetään kysymään neuvoa. "Keiltä meidän kannattaisi kysyä, mitä taitoa sinun kannattaisi harjoitella.. Mitä, jos kysytään opettajalta, äidilta.." Sitten kysytään, kuunnellaan, ja  lopulta valitsee taidon. "Jokaisen täytyy valita jokin taito, muuten ei voi olla ryhmässä."
  • Taidon on oltava konkreetti. Se on voittava näyttää. Vain sellaista taitoa voi harjoitella.
  • Ehkä ei  ole edes kaikkein  oleellisinta, mitä taitoa lapsi päättää harjoitella. Kyse on yhteistyöstä. Haluaako lapsi tehdä yhteistyötä aikuisten kanssa vai ei. Onko hän yhteistyöhalukas vai ei? Vikuroiko hän vastaan vaan kesyyntyykö hän? Lopultakin kyse on yhteistyön palauttamisesta, lapsi ja hänen ympäröivä todellisuutensa alkaa puhaltaa yhteen hiileen. Yritämme saada kaikki samaan veneeseen - se taitojen opetteleminen on siihen työkalu, välie.  Taitojen opettelemisen rinnalla kyse on yhteisen sävelen löytämisestä, sellaisen yhteisen sävelen löytämisestä, jossa vanhemmat, opettajat ja lapsi - ja kaveritkin - ovat ikään kuin samalla puolella,  liittoutuneet yhteen - ei niinkään ongelmia (pahaa) vastaan kuin hyvien asioiden (lue: yhteistyön) puolesta.
  • Taitoa valittaessa lapsi pannaan pohtimaan myös, mitä hyötyä taidosta hänelle ja muille on. Hyödyn sanoittaminen lisää motivaatiota. 
  • Taidon valinta on siksi keskeinen juttu, että ryhmä käynnistyy vasta, kun jokainen ryhmään ehdotettu on sen valinnut. Valmentaja käy nämä keskustelut kahden kesken jokaisen kanssa.
  • Oleellista on myös, että koko prosessi tehdään avoimesti ja hyvässä yhteistyössä kotien kanssa. "Asiantuntijat eivät kaappaa lasta". Myös vanhemmille asia esitetään positiivisen retoriikan kautta.
  • Taidon opettelun tueksi kootaan kullekin lapselle oma kannustusryhmä, joka antaa hänelle kannustusta sovitulla tavalla. Lapsi saa itse kutsua siihen esim. aikuinen: isä/äiti , yksi luokkatoverin ja yksi esim. ryhmän jäsen. 
  • Ryhmällä voidaa hankkia myös jokin "yllätyskannustaja".  
  • Muksuoppiin ei kuulu rangaistuksia. Ei edes torumista. Takaiskuihin varaudutaan sopimalla lapsen kanssa, miten häntä muistutetaan. Takaiskuihinkin varaudutaan: emme puhu epäonnistumisesta vaan taidon unohtamisesta. Lapsi saa itse ehdottaa, kuinka häntä muistutetaan...
  • Myös mielikuvitus kytketään tukemaan lasta (voimaeläin, salainen tukija, lempinimi uudelle taidolle)
  • Menetelmä tarjoaa mielekkäitä rooleja aiemmin riiteteleville lapsille ja lapselle tärkeille ihmisille (kannustaja). Muksuoppi on yhteisöllinen, lasten ongelmien ratkontamenetelmä, jolla on paljon positiivisia yhteisöllisiä "sivuvaikutuksia".
  • Keskeinen työkalu on taidon harjoittelu konkreettisesti, leikkien jne. 
  • Uskoa onnistumisiin voidaan vahvistaa mm. mielikuvituksellisella voimaeläimellä tai ryhmän  menestystä tukevalla suojelijalla. 
  • Tahtoa vahvistetaan sillä, että taito, jota harjoitellaan julkistetetaan. Jokaiselle tulee oma seinataulu, jossa onnistumisia seurataan, noteerataan ja lopuksi juhlitaan. 
  • Taidon oppisen julkistamisrituaali (pikku ylioppilasjuhlta), jossa jaetaan kiitoksia ja herkutellaankin.
  • Yksi vielä kesken oleva ajatus on, että näitä tavoitteita asetetaan aina yksi viikon ajaksi. Ensimmäinen tavoite saisi olla varsin helppo. 
  • Toinen ajatus on, että ensimmäisen ryhmän jäsenet voisivat olla kakkosryhmän apuvalmentajia. Opitun taidon opettaminen toisille  vahvistaa vielä omaa oppimista.
RYHMÄ käy kaiken aikaa samalla koulua. Opiskellaan asioita. Kasvetaan yhteisöksi. Ja ratkotaan esiin nousevia  ongelmia.

Jatkamme kehittelyä. Kaikki palaute otetaan miellään vastaan.


sunnuntaina, tammikuuta 06, 2013

Mikael Soinisen 10 luentoa (1895)

HUIKEAA oli lukea Mikael Soinisen (tuolloin vielä Johnsson) vuonna 1895 julkaisema teos "Kasvatusopillisia luennoita I-X". Helsinki: Otava

194 sivua dynamiittia. Olen ollut Herbartin harrastaja, mutta opastaapa  Soininen minua hellällisesti huomaamaan, kuinka pinnallisesti. Soininen litteroi tarkasti oman ja herbartilaisten ajattelun erot, ja Soininen voittaa kyllä 6-0.

Soininen ei siis  vain tuonut herbartilaisuutta Suomeen, vaan hän   oleellisesti kehitti  tuota "nykyajan  epäilemättä tärkeinä ja tulevaisuuteen nähden  lupaavinta työtä". Samalla hän  kuitenkin totesi, että " herbart-zilleriläinen  kasvatusoppi  tarjoaa vaikeuksia tavallista runsaammin" ja ettei hän "liity kaikissa yksityiskohdissa koulun mielipiteisiin."

KIRJA perustuu 10 luentoon, jotka hän piti  yliopistollisilla kesäkursseilla  vuonna 1894. Kirjaan tähän keskeisimmät oivallukset jotka minuun kolahtivat.


Tieto, tunne ja tahto
Nämä olivat Soinisen mukaan sielunelämän kolme alkeellista ilmiötä.  Sokrates uskoi, että tahtominen riippuu tietämisestä. Soininen neuvoi Sokratesta.  "Me emme sano, että paras tieto (totuus) pääsee ehdottomasti ohjaamaan käytöstä - vaan se  tieto, johon liittyy voimallisin tunnemäärä". Herbart oli deterministi. Hänen luomaansa ketjuun tieto tunne tahto ei mahtunut vapaata tahtoa. Outoa,  jos samaan aikaan tavoitteena on siveellinen luonne. Siveelisyys edellyttää aina, että oikea teko on syntynyt toimivan henkilön omasta tahdosta ja päätöksestä.

Siveellisyys- mitä se on? 
Teoksessa sekä elämällä että kasvatuksella on  siveellinen tarkoitusperä. Siveellisyyden toteuttaminen antaa ihmisille syvimmän ja pysyvimmän tyydytyksen; Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!  Herbart tosin kiisti ajattelutavan, että siveellisyys toisi onnea. Onnellisuuden tavoittelu oli hänestä itsekästä etujen tavoittelua. Herbart oli  professorina Kantin seuraaja.

Siveellisyyttä on yleinen hyväntahtoisuus,  omaa etua  kysymätön osanotto toisen kohtaloon, muiden ajatteleminen, iloitseminen ja sureminen heidän kanssaan. Kaiklien: sekä muiden että itsensä yhteisen menestyksen hakeminen on kaiken siveellisyyden ydin ja ponsi.

Siveellisyyteen tarvitaan tietoa siitä, mikä todellakin edistää omaa ja lähimmäistemme parasta. Siveellisyyteen ei kuitenkaan riitä pelkkä tieto. Tarvitaan myös  taitoa ja voimaa toteuttaa sitä (tahtoa).

Soininen pohtii teoksessa, onko ihmisella luontoperäinen taipumus hyvään. "Hyvänsuopia olemme  kunnes  tulee ristiriita oman edun kanssa", hän kirjoittaa.  Opetuksessa on käytävä sotaa itsekkyyttä vastaan.

Salaiset myötäkasvattajat
Teoksessa pohditaan kasvattamisen vaikeutta;   kasvatuksen voima usein raukeaa tyhjiin. Syykin annetaan:  Kasvatus ei ole ainoa vaikutus, jonka alaisena nuori ihminen on.  Paraskaan kasvattaa ei pääse ulkonaisten vaikutusten herraksi. Hänen rinnallaan on aina joukko ”salaisia myötäkasvattajia” vaikuttamassa  - joita kasvattaja  silmä ei edes keksi. Näitä ovat  perinnölliset taipumukset ja  kasvatin omat kokemukset - mitä hän omin käsin näkee ja kuulee. Ne voivat kääntää kasvatin kokonaan toiseen suuntaan.

Kasvatuksen keinot: hallinta, opetus ja ohjaus
Noihin aikoihin kinattiin siitä, tuliko kasvatuksen olla lempeää vai ankaraa. Soinisen mukaan kumpikin on yksipuolisesti käytettynä väärä tapa. Hebart loi upean idean kasvatuksen kolmesta keinosta, ja siitä, että niitä tuli käyttää eri tilanteissa. Keinojen välisiin  suhteisiin jäi  kuitenkin kehitettävää.  Herbartin mallissa hallinnassa  ja ohjauksessa käytettiin osittain samoja keinoja, mikä aiheutti sekaannusta. Soininen paikkasi tätä.

Hallinta
Soininen laajensi (Zillerin tapaan) hallinnan käsitettä niin, että siihen kuului myös sellaisten myönteisten tottumusten luominen kasvatissa, joiden arvoa hän ei vielä itse käsitä. Hallinta oli Herbartille kasvatuksen poliisitoimi, joka oli kasvatustyössä välttämätön, mutta joka  ei kuulunut varsinaisen kasvatuksen piirin. Siihen ei kuulunut mitään positiivista vaikutusta kasvatin sieluun - kuitenkin ne jättävät jäljen sieluun ja antavat suunnan. Herbartille hallinta oli  kasvatin pitämistä  ulkonaisen järjestyksen vaatimien rajojen sisällä. Se esti  häntä häiritsemästä ympäristöään ja vahingoittamasta itseään.

Soiniselle (ja Zillerille)  hallinta oli laajemmin tottumusten perustamista. Ne istutetaan sokean tottelevaisuuden kautta. Hallinta oli totuttavaa: totuttamista toimimaan järjestyksen mukaisesti. Hallinta oli kasvatusta.

Soininen jäsensi hallinnan keinot seuraavasti:
1.  Hallinnan suojelevat toimenpiteet: suojataan kasvatin ajatuspiiriä, jotta kasvatin ajatuspiiri pysyy puhtaana. (Herbartilla ajatuspiirin suojeleminen kuului ohjaukseen)
- suojelus: estetään ensimmäinen(kin)  saastuttava tutustuminen kiusaukseen.
- toiminnassa pitäminen. Kiinnitetään kasvatin ajatukset viattomiin asioihin
- ympäristön vaihdos; mielikuvilla on  taipumus unohtua.

2. Estetään ajatuspiirissä jo olevien vaarallisten ainesten pääseminen hallitsevaan asemaan.
- vetoaminen kunnioituksen ja kiintymyksen tunteisiin.
- jollei toimi, vasta sitten vedotaan pelkoon: ankara käsky ja kielto.
- valvonta (Herbart vastusti liiallista valvontaa).
- rangaistus (ruumiin rangaistus, vapauden rajoittaminen tai lakkauttaminen, luonnollinen rangaistus).

Hallinnan  keinot voitiin jakaa myös ankariin ja lempeisiin.

Ohjaus
Herbartilla ohjauksen tehtäväi oli kasvatin johtaminen hyvien tottumusten hankkimiseen hänen oman järjellisen käsityksensä ja siveellisen tahtonsa pohjalta. Tämän kannan Soininen omaksui. Herbartilla  varjeleminen henkisesti  vaarallisilta vaikutuksilta  kuului ohjaukseen (Soininen sijoitti sen hallintaan)

Soininen selkeytti ohjausta syventämällä  periaatteen käsitettä. Periaatteet olivat ihmisen omia, persoonallisuuden syvimmässä ahjossa syntyneitä päätöksiä. Ohjaus oli totuttamista itsekasvatukseen. Itsekasvatus oli omista periaatteista kiinnipitämistä.

Ohjauksen tarkoitus oli vakaannuttaa omia periaatteita;  ohjata nuorta olemaan uskollinen omille periaatteilleen. Ohjaukseen siirryttiin, heti kun nuoresta oli tullut itsenäisesti ajatteleva  ja rehellisesti  hyvää tahtova ihminen. Ja kun periaate oli vilpitön ja perustui luotettavana pidettyyn tietoon.  Periaatteen piti Soinisen mukaan  liittyä siveellisyyden yleisempiin  periaatteisiin:  1. elää myös muiden hyväksi 2.  itsensä nähden pitää silmällä elämänsä kokonaisuutta eika vain silmänräpäyksen nautintoa.

Ohjauksen keinoja oli kaksi:
1. Pidetään kasvatin omia periaatteita hänen silmiensä   edessä ja kiinnitetään  riittävällä painolla huomio niistä poikkeavaan käytökseen. Näin voitiin toimia etu- ja jälkikäteen.
2. Toimintatilaisuuksien hankkiminen.

Ohjaus tuki  käyttäytymisen kehittymistä aste asteelta tottumuksen muotoon. Toiminta tulee iän myötä helpoksi. Lopulta tottumus ei kohtaa  sisäistä vastustusta. Ihminen sitoutuu  elämänsä tapaan,  ja jää ”vanhoillaan olijaksi”.

Opetus
Herbartin mukaan opetus oli kasvatuksen varsinainen tehtävä.  Opetuksen ensimmäinen tehtävä oli antaa tietoa. Sitä oli täydennettävä niin, että  tieto herättää elävän ja innostavan tunteen, joka ilmenee mieltymyksenä. Opetuksen varsinainen päämääärä oli  herättää harrastus.

Herbartille oli kasvattavaa opetusta ja opetusta, jolla ei kehitetty kasvattia kohti siveellisyyttä (esim. ammattiopetus).  Opetuksen lisäksi oli olemassa muuta kasvatusta, joka tähtää siihen, että tunteet ja tahto kehittyvät siveelliseen suuntaan: kävelyretket,  matkustukset, keskustelut, seuraelämä.

Opetus ja ohjaus edellyttivät elävää keskinäistä sympatiaa. Herbartin seuraajat käyttivät käsitettä johto. Siinä oli kaksi astetta:  hallinta (kurinpito) ja ohjaus.

Ruumiinhoito
Herbart-zilleriläiset sulkivat ruumiinhoidon kasvatusopin ulkopuolelle (se kuului luonnontieteiden piiriin).  Herbart itse piti sitä kuitenkin hallinnan edellytyksenä. Soinisen mukaan kasvatus ja hoito ovat käytännössä riippuvat lukemattomilla langoilla toisistaan, eikä kasvattaja voi lyödä sitä laimin.

Ruumiinhoito oli suojelusta mm. ruumiillisitä vaaroilta - lapsi oli  kuitenkin myös pantava vaaroille alttiiksi Kasvattajan  oli ymmärrettävä tyydyttää ruumiilliset tarpeet:  väsymys, nälkä, liikkeen ja raittiin ilman puute.

Mielteet
Herbartin mukaan  ihminen ajattelee aina jotakin ; ei ole ajatuksetonta aukkoa. Ihmisen sielussa mielteet liikuvat ylös- ja alaspäin. Ylöskulku aiheuttaa miellyttäviä tunteita, ja alaskulku epämiellyttäviä. Mielteiden tunnemäärä heikkenee kerta kerralta (ikävystyminen). Sielu ei voi pitää mielteitä kiinni, jos tunne niistä haihtuu. Siksi oli tärkeää liittää mielteitä toisiin mielteisiin.

Harrastus
Harrastus ilmenee  Soinisen mukaan mieltymyksenä ja kykynä  pitää tuota mieltymystä johokin kohteeseen yllä. Toki  on opittava myös asioita, jotka eivät miellytä, mutta jotka ovat elämässä tarpeellisia ja arvokkaita.  Tämä on tehtävä opetuksen kautta viihdyttäväksi ja mieluisaksi.

Tieto unohtuu. "Kuinka paljon arvokkaampi on pienikin itu todellista, elinvoimasta harrastusta", Soininen kysyy? Ihminen jolla on  pysyvää tyydytystä tuottava harrastus, kestää myös  kohtalon iskut.

Harrastuksen piti kohdistua ihmiselämässä arvokkaseen ja tärkeään.  Soininen täsmensi Herbartin harrastusten ryhmittelyä niin, että oleellisinta oli istuttaa  siveellinen harrastus: itsensä hillitseminen ja lähimmäisen palveleminen.

Harrastuksen kohteita olivat  Soinisen mukaan:
- Älyllinen harrastus: siveellinen harrastus saa alkunsa tiedosta ja imee  sieltä joka hetki uutta ravintoa.
- Esteettinen harrastus: kauneus on sopusointua maailmassa.
- Uskonnolinen harrastus: tukee siveellistä harrastusta; se on sopusointua maailman tarkoituksen kanssa.
 Rakkaus on uskon hallitseva voima - uskolla on sama siveellisen pyrkimyksen: rakkaus ja huolenpito muista.
- Ruumiillisen vireyden harrastus: huolenpitoa omasta kelvollisuudesta.

Harrastusten tuli olla monipuolisia. Niiden tuli olla sopusoinnussa ja  yhteydessä keskenään. Herbartilta tämäm teeman kehittely  jäi kesken. Soininen asetti siveellisen harrastuksen kaikkien harrastusten ytimeksi.

Jos harrastuksia on liikaa, vaarana on hajanaisuus.  Kasvatti oli opetettava vartioimaan omaa harrastuspiiriään. Mikä on eri harrastusten suhde toisiin?  Uudet piti  liittää vanhoihin.

Herbartin oma harrastuksen käsite on hieman outo. Hän erotti sen himosta (joka toteutuu). Harrastuksen pitää jäädä jännittävään odotuksen tilaan. Se ei saa siirtyä toiminnan tasolle. Soininen ei tähän yhtynyt.

Harrastuksen herättäminen
Soinisen mukaan opettajan tulee pohtia:  Miten voin tällä tunnilla  herättää  halua tietoon, miten rakkautta siihen, mikä on kaunista ja hyvää, luottamusta siihen, että maailmassa on siveellinen järjestys ja askeleitamme johtava ylläpitäjä ja elävää käsitystä, että meillä kaikilla on velvollisus ja tehtävä tämän järjestyksen palveluksessa. Siksi  meidän pitää olla sielullisesti ja ruumiillisesti kelvollisia.

Opettajan omilla  harrastuksilla oli Soinisen mukaan iso merkitys. "Paljon saa aikaan, jos itsessä elävät ne samat harrastukset, joita hän koittaa oppilaisiinsa istuttaa... Sitä, mitä itsellä ei ole, ei voi toiselle antaa... Elävä harrastus... säteilee kuin päivänvalo ympärilleen, herättäen ja elämää luoden."

Kuinka herättää harrastusta oppilaissa? "Ehdottomasti siten, että sen itsessään herättää eloon, siten että pitää omasta itsekasvatuksestaan huolta."


perjantaina, tammikuuta 04, 2013

Kotikasvatuksen Help-Desk

Suomalainen perusperhe 1950-luvulla. Äiti, isä ja lapsi.
NO niin, tässä se nyt.  Blogilastu, jolla yritän  tukea koteja kasvatustyössä. Mikä on idea? Tehtävä on määrätty koululle. Huomasin, etten ole koskaan riittävästi pohtinut, millaisella viestillä voisin tehtävän hoitaa. Kävin läpi kaiken, mitä kasvatuksesta tiedän.  Abtsraktiksi se jäi. Jossei tästä kummoista tullut, niin kuitenkin paras, mihin minä yllän. Tehdään yhdessä paremmaksi.

Johdanto

Kodin merkitys kasvatuksessa on kiistaton. Yhtä kiistatonta - valitettavasti - on, että kaikki kodit eivät selviä kasvatustehtävästä ilman  ulkopuolista tukea ja apua. Siihen on monta syytä. Apu voi olla monenlaista, mm. taloudellista. Tarvitsevalle perheelle voidaan tarjota kodinhoitoapua jne.

Apu ja tuki voi olla pedagogista: kasvatusilmiön avaamista, sen kertomista, mitä kasvatus yleisellä tasolla ”oikeasti” on ja millaisiin päätelmiä  kasvatustieteessä on tehty.  Kyse ei ole kaikille sopivan ohjeiston julkaisemisesta vaan yrityksestä  koota aineksia ja virikkeitä kullekin perheelle sen oman ”kasvatusopin” rakentelutyöhön, siis tiettyjen kasvatusta koskevien perusasioiden pohtimiseen ja tiettyjen perusratkaisujen tekoon. Itse asiassa koulut on velvoitettu säädöksissä tukemaan kotia sen kasvatustyössä. Ymmärrän tuon velvoitteen tässä tavallista laajemmin.

Mitä perheen omalla kasvatusopilla voisi tarkoittaa? 

Idea pohtia kodin kasvatusoppia tarttui Erkki Lahdeksen teoksesta (1997  "Peruskoulun uusi didaktiikka", jonka olen esitellyt blogissa aikaisemmin. Lahdes kirjoitti mm. kotien kasvatustietoisuudesta ja "kodin opetussuunnitelmasta". Osassa perheitä lapsille asetetaan mm. koulutyötä koskevia tavoitteita ja valvotaan ja autetaan heitä pääsemään niihin. Tällaisessa kodissa lasta totutetaan huolellisuuteen, tehtävien loppuunsaattamiseen, kysymysten tekoon, säännöllisyyteen, oikeaan kielenkäyttöön jne.

Kyse on  siis kotien rohkaisemisesta pohtimaan kasvatusta. Ensinnäkin olisi selkiytettävä, ehkä jopa ylöskirjattavakin, millaiseksi  ihmisiksi  perheen aikuiset haluaisivat lasten kasvavan. Mitä heidän tulisi ymmärtää ja osata? Millaisia asioita heidän tulisi elämässään arvostaa? Ja toisekseen selkeyttää sitä, millaisin keinoin he kasvattajina voivat parhaiten tukea lastaan  kasvamaan juuri sellaiseksi. Mitkä ovat tuon kodin keskeiset kasvatusideat.

En anna reseptejä. vaan ajatelmia, joiden avulla voi ymmärtää kasvatuksen ilmiötä paremmin. Siis aineksi ja virikkeitä kasvattajan omaan pedagogiseen ajatteluun.

Kotikasvatuksen Help-desk

Kutsun tähän kokoamiani ajatuksia  kotikasvatuksen HELP-DESKiksi. Esitän ne ”katekeettisesti” kysymyksinä ja vastauksina. Kysymykset perustuvat pitkälti kasvatuksen peruskäsitteistöön. Vastaukset eivät ole omia mielipiteitäni, vaan viisauksia, joita on löydetty kasvatusopillisessa ja kasvatustieteellisessä työssä.  Tulen päivittämään ohjeistoa.

1. Mitä kasvatus oikein on? Miten se eroaa esim. opetuksesta? Miksi  tuollainen käsite ylipäätään tarvitaan?

Kasvatus, sivistys, valistus, koulutus, opetus, sosialisaatio  jne. ovat mutkikas käsitekimppu, jonka osien keskinäiset suhteet eivät ole ihan yksiselitteiset. Perinteisesti ajatellaan, että opetus on kasvatusta, joka tapahtuu koulussa. Mutta kyllä myös kotona voidaan opettaa. On myös ajateltu, että opetus on yksittäisten asioiden opettamista ja kasvatus pyrkisi vaikuttamaan laajasti lapsen koko persoonaan.

Mika Ojakangas on kirjoittanut: Kaikki, mitä kutsutaan kasvatukseksi, ei ole kasvatusta. Mitä hän sillä tarkoittaa? Suomalaisessa ajattelussa kasvatuksen erityispiirre on, että se kytketään voimakkaasti arvoihin. Kasvatus on meille arvotoimintaa. Monessa muussa maassa tällaisa pidetään turhana spekulaationa.

Meillä kasvatuksen tunnistaa kasvatukseksi  kasvattajan tarkoituksesta ei  teoista. Kasvatuksessa kasvattaja tahtoo lapselle lapselle  hyvää ja arvokasta.  Kasvatus on sitä toimintaa, jossa lapsi johdatetaan arvokkaiden asioiden pariin, jotta hänestä tulisi se hyvä, joka hänestä voi tulla, parempi kuin hänestä tulisi ilman kasvatusta.

Kasvatus on syvästi eettisiä yrityksiä vaikuttaa lapseen.  Kasvatuksen ideassa elää Immanuel Kantin oivallus: ketään ei saa käyttää välineenä.

Kasvatuksen käsitettä tarvitaan eriytyisesti ajassa, jossa itsekkyys ja ahneus lisääntyy.  Kasvatus muistuttaa ideasta  paremmaksi ihmiseksi  pyrkimisen arvosta.

2. Millaiseksi lapsi pitäisi kasvattaa?  

Kasvatusoppineet  pohtivat  tätä  kysymystä kasvatuspäämäärän käsitteen avulla.  Ei ole universaalia kasvatuspäämäärää. Kullakin ajalla, kansalla  ja kulttuurilla on oma ihmisihanteensa, siis käsitys siitä, millainen hyvä ihminen ja kunnon kansalainen on. Kunnon ihminen on sekä hyveellinen että  hyödyllinen (vrt. Humanitas).  Kukin aika määrittelee  yksityiskohtaisemmin, mitä hyve ja hyöty siellä tarkoittavat. Esim. Suomessa ihanneihminen oli pitkään kuuliainen ja tottelevainen alamainen, tänään hän on autonominen subjekti.

Vielä yleisemmällä tasolla voidaan vastata, että kasvatuksen päämääränä on luoda kasvatettavalle edellytykset onnelliseen elämään.

3. Miksi lasta pitää kasvattaa? Eikö lapsi kasva ihan itsestään? 

Menneen ajan kristillisessä maailmassa lapsen kasvatuksen  perusteleminen oli helppoa.  Lapsi syntyi maailmaan perisynnin pilaamana. Jotta lapsen sielu pelastuisi, sen paha tahto oli murskattava. Ilman kasvatusta lapsen tie vei turmelukseen ja hän päätyi helvettiin.  Oikeanlaisella kasvatuksella (ja toki Jumalan armon vuoksi) lapsen sielu pelastui ja hän pääsi taivaaseen.

Ns. lapsikeskeinen kasvatussuunta haastoi tämän  ajatuksen. Jo  J.-J. Rousseaun Emile- kirjassa lapsi syntyi hyvänä. 1900-luvun alussa  yhä useampi kasvattaja ajatteli, että lapsi kasvaa kuin kasvi, omaksi itsekseen.  Idean oli esittänyt jo Aristoteles. Jos lapsen annetaan kasvaa, hyvää tulee. Lapsen tulee antaa kasvaa rauhassa,  luonnollisesti. Aikuisen tuli korkeintaan poistaa esteitä luonnollisen kasvun tieltä.

2000-luvulla lapsi ei ole hyvä eikä paha, mutta hänessä on aineksia  kumpaankin. Ajattelemme, että ympäristö määrää (geenien asettamissa rajoissa), mikä ihmisestä tulee.  Antti Eskola on pukenut tämän hienosti sanoiksi:

” Lapsi joka syntyy maailmaan fyysisiltä ominaisuuksiltaan suurin piirtein normaalina, voi periaatteessa kehittyä mitä erilaisimpiin suuntiin. Hän voi oppia minkä tahansa kielen, omaksua minkä tahansa uskonnollisen tai poliittisen katsomuksen, muovautua autoritääriseksi tai demokraattiseksi, sisään- tai ulospäinkääntyneeksi, neuroottiseksi tai tasapainoiseksi, hänestä voi tulla köyhä tai rikas, onnellinen tai onneton. Todellisuudessa kuitenkin vain osa näistä mahdollisuuksista toteutuu. Se kulttuuri, yhteiskuntaluokka ja perhe, johon hän sattuu syntymään, alkaa heti suosia eräitä mahdollisuuksia ja sulkea pois toisia.."

Ihmisen muuttuminen on siis mahdollista. Ihminen saa ympäristöstä vaikutteita ja vaikuttuu niistä. Hän saa omia kokemuksia.  Hänelle puhutaan ja häntä opastetaan. Hän saa kiitoksia ja moitteita, palkintoja ja rangaistuksia. Hän näkee, miten muut toimivat. Hän näkee, mitä muille siitä  seuraa. Ihmisellä on poikeuksellinen kysy oppia ja sopeutua, joka palaa aivojen plastisuuteen.  Ihmisillä on suuri tarve liittyä toisiin, kuulua joukkoon ja  olla samanlainen kuin muut.

Kasvatus- siis muutos paremmaksi ihmiseksi on  mahdollinen.

Ajattelemme myös, että kasvatus on välttämätöntä. Perustelen tämän väitteen näin: Ihmisen on pakko kasvaa, muuttua.  Lapsi  ei synny valmiina, vaan avuttomana. Ihmisyhteisössä ja elämässä  ei selviä eläinten tapaan vaistoilla.  Ihmisestä ei tule ihmistä ilman toisten ihmisten vaikutusta (vrt. susilapset).  Lapsi tarvitsee toisia ihmisiä oppiakseen mm. kielen.  Kun eletään yhdessä toisten ihmisten kanssa, on opittava noudattamaan yhteisiä sääntöjä ja kantamaan oma vastuunsa. Yhteisön jäsenen on sopeuduttava yhteisöönsä ja sen arvoihin. Tähän kaikkeen tarvitaan koulimista, opettamista, ohjaamista jne.

Mutta tarvitseeko ihminen myös sitä eettisyyttä, joka tekee vaikuttamisesta  kasvatusta? Jos ihmisen ympäristö ei viestitä, että hyvyys on arvokasta, ihminen on  susi toiselle ihmiselle.  Homo barbaruksesta ei tule auttamatta homo humanus.

4. Mitä tarkoitetaan kasvamisella ja kasvulla? Miten ne eroavat kehittymisestä, kypsymisestä ja oppimisesta?

On fakta, että ihminen muuttuu monin tavoin varttuessaan. Muutokset voivat johtua eri syistä. Ihminen voi myös muuttua moneen suuntaan, hyvään ja pahaan.

Ihminen voi kehittyä  ilman kasvatusta  (esim. oppia kävelemään tai kirjoittamaan). Ihminen myös  kypsyy ilman kasvatusta  (murrosikä). Ihminen voi oppia monia taitoja, muttei silti aina kasva.

Kasvu ja kasvaminen (synonyymejä) ovat oppimista ja kehittymistä, johon liittyy paremmaksi tulemista- ja se edellyttää kasvattamista.  On palattava kasvatuksen ideaan: ihmisessä olevan hyvän paljastamiseen. Kasvulla tarkoitetaan muutosta  arvokkaaseen suuntaan, paremmaksi. Suomalaisessa kasvatusajattelussa tuo hyvä on aihiona ihmisessä. Sitä ei istuteta ulkoa. Se paljastetaan.

5. Miksi ihmisessä ihmisen pitää olla ”hyvä” tai vielä parempi?

Tämä onkin  kysymysten kysymys. Wanhan kristillisen kulttuurin aikana vastaus oli selvä, eikö vaan? Vielä hegeliläisen filosofian valtakaudella 1800-luvulla vastaus oli helppo antaa: ihmisen on sivistyttävä, saatava oma eläimellinen luontonsa kuriin, jotta maailman henki voi hänessä toteutua, jotta oman kansan pyrkimykselle kehittyä kohti valtiota tulee tilaa. Myös sosialismin syntyvaiheissa oli helppo vastata: jotta maailmanhistorian ratkaiseva laki: kehitys kohti kommunismia voi toteuta.

Jos kasvatukselta riisutaan nämä ideologiset perusteet, joudumme vetoamaan jokaisen henkilökohtaiseen elämänfilosofiaan. Kysymme ikuista kysymystä:  Mikä on elämän tarkoitus? Miten olen oikeasti onnellinen? Rikollisena? Ahneena? Itsekkäänä?  Tukea tähän saa mm. eksistentialismista:  ajattelutavasta, että jokainen on sitä, mitä itse valitsee.  Ihminen voi käyttää tämän mahdollisuuden määrittää itsensä tai sitten ei.

Kasvatusta voidaan perustella myös pragmaattisesti: Jos kaikki toimivat toinen toisensa eettisesti huomioonottaen, ihmisten välille rakentuu luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden tunne, joka rakentaa kaikkien - myös omasta edustaan tinkivien  hyvinvointia.

Jotta me ihmiset kasvaisimme tällaisiksi, tarvitsemme siihen painetta, aineksia ja virikkeitä. Siis  kasvatusta.

6. Mistä kasvattaja on saanut oikeuden kasvattaa lasta? Eikö se ole väkivaltaista puuttumista toisen elämänkulkuun?

Kasvatus on arvokkaan äärelle johtamista. Yleisesti  ajatellaan, että lapsella ei ole synnynäisesti  käsitystä siitä. Aikuisilla taas oletetaan olevan siitä ainakin jonkinlainen käsitys. Tilanne on kuitenkin sitä ongelmallisempi,  mitä suppeammin arvokas ymmärretään elämässä aidosti hyödylliseksi asiaksi. Tietääkö tämän päivän aikuinen varmasti paremmin kuin lapsi, millainen maailma tulevaisuudessa on ja millainen ihminen siellä onnellisen elämän saa?  Perusoletus kuitenkin on, että aikuinen tietää siitä enemmän kuin lapsi.

Kasvatusoppineet tarkastelevat tätä kysymystä kasvatusoikeuden käsitteen avulla. On  näkemyksiä, että lapsi ei tarvitse kasvatusta, ja että hän itse tietää mikä on hänelle hyvä. Yleisempi on kuitenkin käsitys, että lapsi tietää, mitä  haluaa, muttei mitä tarvitsee.

Moni ajattelee, että kasvatusoikeus on sillä, jolla on kasvatusvelvollisuus ja kasvatusvastuu. Vanhempien oikeutta kasvatukseen perustellaan myös sillä, että he ovat  antaneet lapselle elämän. Valtion kasvatusoikeutta pidetään yleensä kiistattomana, vaikka sillä ei olekaan kasvatusvelvollisuutta. Valtiolla on suveneeri valta kansalaisiinsa nähden.

7. Miksi kasvatus on usein niin vaikeaa?

Kasvatus on Mika Ojakankaan sanoin ystävällistä tahtojen taistelua. Kasvatuksessa ovat  vastakkain kasvattajan ja kasvatettavan tahdot. Ja niin kuuluu olla. Kasvatettavan tahtoa ei enää haluta murskata, vaan sitä yritetään eri tavoin taivutella. Kasvatus on keskeisesti suostuttelua.

Kasvatuksen  keskeisiä käsitteitä on kasvattajan ja kasvatettavan välinen suhde. Siitä ollaan varsin yksimielisiä, että kasvatus onnistuu sitä paremmin, mitä parempi tuo suhde on. Hyvää pedagogista suhdetta on kuvattu käsitteillä auktoriteetti (lapsi pitää kasvattajaa esikuvanaan), respekti, lapsen kiintymys kasvattajaan ja kasvattajan pyytetön kiintymys kasvatettavaan (pietas).

Kasvatustehtävää helpottaa, kun kasvattaja tietoisesti rakentaa positiivista, lämmintä ja silti aikuismaista suhdetta kasvatettavaan.

8. Millainen on hyvä kasvattaja?

Historian aikana käsitys hyvästä kasvattajasta on kokenut melkoisen muutoksen. Vielä toisen maailmansodan aikoihin arvostettiin yleisesti  ankaraa kasvattajaa. Tänään ihannekasvattaja on lempeä, tai pikemmin assertiivinen (jämäkkä).  Hyvä kasvattaja antaa lapselle rajat, joista pidetään kiinni. Hyvä kasvattaja on kiintynyt lapseen (rakkaus). Hyvä kasvattaja antaa lapselle myös omaa vapautta, autonomiaa (reviiri).

Hyvä kasvattaja   pohtii  omaa kasvatusotettaan. Hän  kantaa kasvatusvastuunsa. Hän osaa itse käyttäytyä kasvattajalle sopivalla tavalla. Hän elää itse ihmisiksi. Hän jaksaa tarvittaessa ”vääntää” lapsen tahdon kanssa. Hän on lapselle aikuinen ei kaveri. Hän rakastaa kasvatettava silloinkin, kun hän sitä vähiten ansaitsee. Hän kohtelee lasta kunnioittavasti. Hänessä on taiteenomasta kykyä nähdä, mikä kasvatusteko sopii mihinkin tilanteeseen (tahdikkuus).  Hän rohkaisee lapsia kokeilemaan erilaisia asioita.

Kari Uusikylä on koonnut hyvälle opettajalle kuuluvia piirteitä. Niistä monet sopivat kaikkiin  kasvattajiin.

” Hyvä opettaja on aito, empaattinen, esteettinen, huumorintajuinen, ilomielinen, itsenäinen, joustava, kannustava, kasvatusoptimistinen, kiltti, kärsivällinen, luova, lämmin, nöyrä,  oikeamielinen, oikeudenmukainen,  positiivinen, siveellinen, tahdikas, tietoelämältään vireä, tunne-elämältään tasapainoinen, toverillinen, tunneälykäs, velvollisuudentuntoinen, ystävällinen kaikille ja äidillinen.”  

9. Tarvitaanko  kasvattajaa? Voiko ihminen olla oma kasvattajansa?

Juho Hollo määritteli kasvatuksen hyvin laajasti: Mikä tahansa voi kasvattaa ihmistä -  ei vain toinen tavoitteellisesti toimiva ihminen. Kasvuun saattoi riittää yksittäinen kipinä otollisena hetkenä. Kasvua hyvään voi tapahtua ilman toista ihmistä, muttei ilman jotakin  kasvattavaa.

Kasvattajaa tarvitaan, koska ihmisen kasvu itsekkäästä epäitsekkääksi  ei tapahdu luonnostaan. On opetettava miten oikea eroaa väärästä. Muutosta on jaksettava perustella: miksi toisten huomioonottaminen  ja lähimmäisen rakkaus on arvokasta? Ihminen omaksuu lopulta vain sen, minkä  kokee aidosti merkittäväksi.  Pieni lapsi ei pysty sitä itse oivaltamaan - eikä moni meistä vanhempikaan.

Kysymykseen siitä,  voiko ihminen kasvattaa itse itseään, kasvatusoppineet vastaavat  kahdella tavalla: voi ja ei voi. Monet pitävät itsekasvatusta kasvatuksen kruununa. Toiset taas pohtivat kysymystä ehkä akateemisemmin:  Ihminen voi tehdä päätöksiä toimia paremmin. Hän voi lopettaa alkoholin liikakäytön.  Mutta miksi kutsua sitä kasvatukseksi?

10. Mitä lapsen on hyvä kokea kasvaakseen?

Kasvatusoppineet pohtivat asiaa mm. kasvatusaineksen ja kasvatusympäristön käsitteidenn avulla. Kasvumpäristö vaikuttaa meihin, siis se millaisia virikkeitä ja aineksia se tarjoaa kasvatettavalle. Mutta ei mekaanisesti eikä kausaalisesti.  Ei ole universaalisesti hyvää kasvuympäristöä, vaan kaikki riippuu kasvatuksen tavoitteista. Hyvä kasvuympäristö sisältää aineksia ja virikkeitä, jotka virittävät kasvua kohti arvokkaina pidettyjä tavoitteita.

Hyvin yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta jotain erityisesti kasvatuspsykologisen  tutkimuksen pohjalta. Hyvässä kasvuympäristössä on virikkeitä (tai tarjoumia, kuten nykyään sanotaan) sopivasti, ei liian vähän eikä liian paljon. Virikkeet vastaavat lasten ikäkauden kehitystehtäviä (jotka näkyvät siinä, mistä hän on kiinnostunut). Hyvä kasvuympäristö on riittävän pysyvä ja turvallinen. Turvallisuutta lisää, että asiat tapahtuvat toistuvasti ja ennakoitavasti. Hyvä kasvuympäristö on ilmapiiriltään lämmin.

Lasta suojella - jos mahdollista raaistavilta kokemuksilta ja kokemuksilta, joita hän ei ymmärrä. Lasta ei tarvitse suojella kaikilta pettymyksiltä- itse asiassa niistä opitaan paljon.

11. Millaisia keinoja kasvatuksessa käytetään?

Muistutan ensi: kaikki, mitä kutsutaan kasvatukseksi ei ole sitä. Lapseen voidaan yrittää vaikuttaa myös monilla ei-kasvatuksellisilla keinoilla.

Ehkä keskeisin kasvatuksen keino on arvokkaan tottumuksen luominen. Tottumusta luodaan kasvattajan omalla esikuvalla, toivotun tavan perustelemisella, toivotun tavan johdonmukaisella vaatimisella ja  tottumuksessa pysymistä vahvistavalla palautteella. Aikaisemmin tottumusta perusteltiin oletuksella, että kun jokin tarve tyydyttyy pitkään samaa uomaa käyttäen, uuden uuman löytäminen vaatii ponnistelua, johon ihminen ei laiskuuksissaan ryhdy. Näin tottumuksesta tulee toinen luonto. Tänään ajattelemme, että tuttumus liittyy toiminnan automatisoitumiseen ja aivojen toimintaan.

Karkeasti kasvatuksen keinot voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin. Positiivisillä keinoilla opetetaan hyveitä:  herätetään, sytytetään, istutetaan, juurrutetaan ja vahvistetaan hyvää ja saatetaan lapsi kohtaamaan arvokkaita asioita. Negatiivisilla keinoilla suojellaan lasta aikuisten kovalta maailmalta ja estetään häntä kohtaamasta huonoina pidettyjä asioita; näkyvistä ja kuuluvista poistetaan arvottomat vaikutteet. Hänessä  ei kiihoiteta huonoja taipumuksia. Hänen huonoja taipumuksiaan sammutetaan ja ehkäistään.

Kasvatuksen keinot voidaan jakaa myös suoriin (välittömiin) ja epäsuoriin (välillisiin). Edelliset ovat kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutusta, jälkimmäisissä kasvattaja vaikuttaa muun  ympäristön kautta (esim. hankkimalla kotieläimen).

Kasvatuksessa voi nähdä myös erilaisia kerroksia, joiss käytetään erilaisia kasvatuksen keinoja.

1. Kasvatukseen kuuluu jälkeläisisten perustarpeista huolehtiminen siis hoito.  Lapsi (ja nuori) tarvitsee riittävästi lepoa ja terveellistä ruokaa. Hänet on puettava ja lääkittävä.
2. Lapsesta kasvaa aikuinen. Lapsen ei ole tarkoitus jäädä lapseksi. Tässä kasvussa lapsi kohtaa erilaisia ns. kehitystehtäviä. Yksi keskeinen on oman tahdon hallinta. Toinen on irtautuminen riippuvuudesta vanhemmista jne. Kasvatus on lapsen tukemista näissä kehityspsykologisissa kehitystehtävissä.
3. Lapsi kasvaa paitsi fyysisesti ja  psyykkisestä myös  sosiaalisesti aikuiseksi,  myös  täysivaltaiseksi kansalaiseksi.  Hänellä on oikeuksia ja velvollisuuksia. Aikuisen on oltava itsenäinen, riiipumaton ja  vastuullinen ja hänen on  tultava  toimeen omillaan. Jotta hän voi vastata itsestään ja perheestään, hänen on löydettävä oma paikkansa työelämässä.  Kasvatus on ohjausta ja neuvontaa mm. ratkaisuihinsa.
4. Erityinen kehitystehtävä on kasvaa omaksi minäksi, ainutkertaiseksi  yksilöksi. Hän tarvitsee siihen aineksia, malleja ja  tilaa ja kannustusta.
5. Ja sitten se erityisesti kasvatuksellinen kerros: lapsi kasvaa villistä itsekkästä eläinlapsesta sivistyneeksi, eetisesti toimivaksi ihmiseksi, joka osaa ottaa toiset huomioon. On opittava sovittamaan oman toiminta ulkoisen ympäristön pakkoihin ja vaatimuksiin. Sivistys ei tarkoita oppineisuutta, vaan sydämen sivistystä. J.E. Salomaan sanoin: kasvamista persoonaksi

Lapsi tarvitsee kussakin kehitysvaiheessa ja kaikilla tasoilla  kasvatusta: apua ja tukea. Keskeistä on pitää huolta siitä , että lapsen perustarpeet tyydyttyvät. Yksimielisiä siitä, mitkä nämä perustarpeet ovat, ei olla. Yksi hyvä malli on Decin ja Ryanin: (1) kompetenssin tarve (tarve onnistua ja osata), (2) autonomian tarve (tarve olla oman toimintansa subjekti) ja (3) tarve liittyä toisiin (tarve saada huomiota itselle tärkeiltä). Osan mielestä tarpeita ei ole, on vain haluja, toiveita ja tavoitteita.

Kasvatukseksi tuon avun ja tuen tekee niiden takana oleva kasvattajan hyvä tarkoitus. Tuo hyvä tarkoitus ruumiillistuu kasvattajan ja kasvatettavan vuorovaikutuksessa. Siinä ”vaikuttavana lääkeaineena” on vastavuoroinen kiintymys, rakkaus. Apu ja tuki, jossa ei välity välittäminen  ei ole kasvatusta.

Kasvatuksen keinoja voi jakaa näinkin:
(1) yksittäinen kasvatusteko/toimenpide (tukistus, käsky)
(2) kasvatussuhde ; kasvattajan  ja kasvatettavan persoonat, ihmissuhde ja siihen kuuluva vuorovaikutus (respekti, aukotoriteetti, pyyteetön kiintymys, kasvatusvastuun kantaminen)
(3) kasvatustilanne, kasvatustapahtuma, kasvattava hetki (esim. keskustelutuokio)
(4) erityinen harjoitusohjelma (esim. tennisleiri)
(5) kasvatusympäristö (esim. tila, elämäntapa, perhe-elämä, koti, mökki, urheilukenttä)

12. Mitä eroa on kasvatuksella ja kasvattamisella? 

Kasvatus on yläkasite, johon kuuluu sekä kasvattajan toiminta (kasvattaminen) että sen aiheuttamat seuraukset kasvatettavassa (kasvu). Arkikielessä kasvatus ja kasvattaminen ovat synonymejä.

13. Millainen kasvatus on tehokasta?

Jotta voi arvioida kasvatuksen tehokkuutta, vaikuttavuutta jne. tarvitaan konkreetti tavoite esim. kauniin, toisille iloa tuottavien käytöstapojen oppiminen.  Kasvatus on aina tehokasta suhteessa johonkin arvokkaaseen asiaan. Yleisesti voidaan sanoa, että kasvatus on tehokasta, kun tavoitteet saavutetaan taloudellisti ja ilman sivuvaikutuksia.

Kasvatuksen osalta tehokkuuden tavoittelussa on kuitenkin otettava huomioon eräitä perusfaktoja.
Ensinnäkin: kasvatuksen  ja kasvun suhde ei ole mekaaninen eikä kausaalinen. Kasvatus on aina kasvatusyrityksiä. Sama kasvattamaan tarkoitettu teko vaikuttaa joskus, joskus taas ei. Se vaikuttaa johonkin lapseen, mutta ei toiseen.  Tätä ilmiötä kuvataan mm. kasvatettavan oman  tahdon, kasvatettavuuden, kasvatusiän, herkkyyskausien ja tilanteen otollisuuden käsitteillä.

Jo kasvatuksen määritelmästä aiheutuu, ettei kaikkia (vaikka tehokkaita) keinoja voida käyttää. Kaikki keinot eivät ole luvallisia (esim. kidutus). Lisäksi on huomattava, että kasvatuksesta voi aiheutua myös odottamattomia seurauksia.

Yksittäinen väärä kasvatusteko on harvoin kohtalokas, vaan yleinen väärä suunta, usein toistuva. Vaikka väärän kasvatuksen määrittely on uhkarohkeaa, siitäkin uskaltaa jotain sanoa nimenomaan kasvatustyylin käsitteen pohjalta.

Periaatteessa voidaan kasvatustyylejä voidaan erottaa monin perustein. Yksi varsin vakiintunut tapa on jakaa kasvatustyylit kahden ulottuvuuden niihin sisältyvän kontrollin (rajat)  ja välittämisen (rakkaus) suhteen. Näin syntyy neljä eri tyyliä.
(1) antaa mennä: välinpitämätön kasvatus (ei rajoja  muttei rakkauttakaan ),
(2) autoritäärinen kasvatus: ankara kasvatus  (rajat, muttei rakkautta),
(3) ohjaava kasvatus (rakkaus ja rajat) ja
(4) hemmotteleva kasvatus (rakkaus, muttei rajoja).

Oma kasvatustyylinsä on vielä ns. vapaa kasvatus. Oikein ymmärrettynä se edellyttää kolmannen ulottuvuuden ottamista mukaan tarkasteluun: reviirin. Vapaassa kasvatuksessa lapsella on  täysi oikeus tehdä omaa elämäänsä koskevat valinnat, valita omat arvonsa ja  oma tulevaisuutensa. Vapaa kasvatus on kasvatustyyli, jossa lapsi saa ehdotonta rakkautta. Lapsen  vapaudella on rajat: toisten  vapaudet. Aikuiset eivät niitä kuitenkaan aseta tai valvo-  vaan esim. Summerhillissa lasten kokous.

Tutkimuksista tiedetään  että kasvatustyyli vaikuttaa lapsiin.
(1) Välinpitämätön kasvatus on heitteille jättöä. Näin ”kasvatettujen” lasten riskinä on kehittyä rajattomiksi,  äärimmäisen itsekkäiksi ja epäempaattiksi.
(2) Autoritäärinen kasvatus sisältää usein kaltoin kohtelua. Se  johtaa  uhmaan.
(3) Ohjaava kasvatus on kasvatuksellisesti suositeltavin. Lapsi kokee turvaa. Häntä ohjataan ja neuvotaan. Hänestä välitetään. Häntä kuunnellaan.
(4) Hemmotteleva kasvatus vääntää perheen roolit nurinpäin. On vaaran, että lapsista kasvaa tyranneja. Vaarana on myös masennus.
(5) Vapaan kasvatuksen vaikutuksista ei juuri ole tutkimustietoa. Ongelmana on myös se, että vapaa kasvatus on usein sekoitettu välinpitämättömään kasvatukseen, mitä se ei ole.

14. Kannattaako kasvatuksessa käyttää palkintoja ja rangaistuksia?

Palkinnot ja rangaistukset ovat ikiaikainen kasvatuskeino. Ne ovat osa sitä ympäristöstä saatavaa palautetta, joka vaikuttaa ihmiseen.

Oleellista on, miten ja missä tarkoituksessa niitä käytetään. Palkinto pitää kokea kannustukseksi ja kiitokseksi, ei keinoksi määräillä tai kontrolloida.  Palkita kannattaa nimenomaan arvokkaita asioita kuten  ponnistelu ja yrittäminen.

Rangaistusten käytön suhteen kasvatusoppineiden mielipiteet jakautuvat vielä enemmän. Ehkä yleisesti voi sanoa, että rangaistuksen tulee aina olla oikeassa suhteessa tekoon. Lapselle on selitettävä teon ja seuraamuksen suhde. Monet suosittelevat ns. luonnollista rangaistusta, jossa hölmösti toiminut joutuu kokemaan itse tekonsa seuraukset (ikkunan rikkonut palelun). Koska rangaistus kuitenkin usein kuluttaa  kasvattajan ja kasvatettavan tunnesuhdetta, suositellaan teon sovittamista muulla tavalla.

Oleellisinta on kasvattajan tarkoitus. Jos palkinnoilla ja rangaistuksilla ei pyritä edistämään lapsen liittymistä arvokkaisiin asioihin, ne eivät ole kasvatusta. Rangaistus ei saa esim. olla kosto tai korvaus.

15. Selviääkö kukaan noin vaativasta tehtävästä?

Riittää, kun on riittävän hyvä. Myös kasvattaja saa kasvaa koko ajan.  Tapio Puolimatkaa mukaillen: oleellista kasvatuksessa on, että yritämme järjestää lapsille parhaina pitämämme mahdollisuudet oppia ne asiat, joilla elämässä pärjää meidän mielestämme.

Jälkikirjoitus

Moni on huolissaan kotikasvatuksen yleisestä tilasta.  Suomalais-saksalaisen kasvatuksen hieno idea on hukkumassa.  Se on ollut vahvasti sidoksissa yhdessä jaettuun, nyt pitkälti unohdettun kristilliseen maailmankäsitykseen. Elämäntapamme on muuttunut. Perhe toimii ja elää toisin.  Erityisesti kasvatukselle tärkeä lapsuuden omaleimainen elämänvaihe on lyhentynyt.

Kristinuskolla on ollut valtava legitimioiva vaikutus kasvatuksen; a) sen päämäärään (esim sielun pelastus, siveellinen elämä, Jeesuksen malli), b) keinovalikkoihin (esim. ankara kasvatus- uhkana sieln joutuminen helvettiin) c) ainekseen (Jeesuksen opetukset) ja d) kasvatuksen roolitukseen (perisynnin turmelema lapsi on kohde, jumalan sijaisen toimiva vanhempi kasvattaja). Tilanne on kovin erilainen ilman tätä legitimitaatiota.

Kotikasvatusopin ohjaamisen hankaluudesta

Perinteisesti ja oikeaoppisesti ymmärtäen normatiivinen-ohjeita antava kasvatusoppi lähtee liikkeelle  tavoitteista. Koulukasvatukselle  yhteiskunta on määritellyt  selkeät tavoitteet. Kotikasvatukselle ei. Yhteiskunta ohjaa toki säädöksin kotejakin ja niiden elämäntapaa,  mutta niissä on pikemmin kyse  lasten oikeuksista ja yleisistä elämää koskevista normeista kuin kasvatusta koskevista tavoitteista, siis suunnasta, johon pitäisi kasvaa. Näin kaikille perheille yleisen kasvatusopin kirjoittamiseen ei ole edellyttyksiä.

Myös käsite kasvatuoppi voi olla vaikea ymmärtää. Kasvatusopilla tarkoitan tässä käsitystä hyvästä kasvatuksesta. Millainen ihminen olisi hyvä? Millaiset keinot olisivat hyviä? Tuo hyvä on aina riippuvainen konteksista, ajasta, yhteiskunnan kulttuurista jne. Entisajan kalastajaksi ryhtyvän tuli oppia eri asioita, kuin maanviljelijäksi ryhtyvän.  Vuosisatojen ajan oli ehkä tästä syystä itsestään selvää, että eri säätyjä kasvatettiin erikseen ja eri lailla. Ehkä juuri tästä syystä  ensimmäisen suomalaisen kasvatusopin kirjoittanut J.V. Snellman  oli vakuuttunut, että tiede ei voi tietää, kuinka  lapsia tulee kasvattaa, vaan kunkin kansan, säädyn ja jopa perheen tuli luottaa kasvatuksen traditioonsa.  Tuo traditio siirtyi sukupolvesta toiseen.  Olemme pitkään eläneet yhtenäiskulttuurissa, jossa kasvatusta on hahmoteltu samanlaiseksi kaikille. Ehkä olemme jälleen mm. monikulttuuristumisen vuoksi tilanteessa, jossa kasvatusta on hahmoteltava eri "heimoille" erilaiseksi.



tiistaina, tammikuuta 01, 2013

Kotikasvatuksesta. Osa 4

UPEAN uuden vuoden 2013 kunniaksi jatkan viisauksien etsimistä oman kotikasvatusoppini rakennusaineksiksi. Nyt lähteenäni on hyvin uskonnollinen,  L. Muderspachin kirjoittamaksi mainittu ja suomeksi vuonna 1953  Kustannusliike Kirjatoimen julkaisema  "Koti yhteiskunnan tukipylväs". Teos on kuulema ollut omana aikanaan verraten luettu. Itse ostin sen huutonetistä puolisen vuotta sitten.

Minä etsin tähän lastuun tuosta kirjasta mm. uskonnon ja kasvatuksen välisiä kytköksiä.

Kasvatuksen päämäärästä

Myös tässä teoksessa elämän päämääränä on onni. Mutta ei kunnia, maine, menestys ja rikkaus- vaan elämännäkemys, joka ulottuu ajallisen ja katoavaisen tuolle puolen.

Elämä on täynnä vaaroja ja väijyviä kiusauksia. Kirjassa mm. vastustetaan vapaata rakkautta, syntyvyyden säännöstelyä, muodin mukaista pukeutumista ja kaupunkeja.  Avioero sotii Jumalan sanaa vastaan.

Tärkeää on oppia elämään oikein, terveesti ja puhtaasti  sekä  asettamaan päämäärät korkealle- ei vain  haaveilemaan. Älä vain toivo- vaan tahdo. Iloinen ja tyytyväinen ihminen  menestyy. "Keep smiling".  Arvostettuja piirteitä ovat kuuliaisuus, täsmällisyys, päättäväisyys, itsehillintä, hyväntuulisuus, kestävyys ja kyky käyttää tilaisuudet ja aika hyväksi. Tärkeintä on luonne, joka on luja kuin kallio.

Suurin onni tavataan hyvän kodin yhteydestä. Hyvässä kodissa on oikeanlaista ymmärrystä ja siellä ilmenee todellinen rakkaus. Todellinen rakkaus liitetään kirjassa  jumalan pelkoon ja lähimmäisen  rakkauteen. Todellinen rakkaus viihtyy vain kodissa, jossa luetaan jumalan sanaa ja rukoillaan.

Kodista

Koti nähdään teoksessa yhteiskunnan suojana.  Kirjan lopussa muistutetaan, että kauneinkin koti on vain tilapäinen lepopaikka- lopullinen on taivaan koti.

Perheet määräävät millainen yhteiskunta on. Siksi on tärkeää kohentaa perhe-elämää onnelliseksi.

Perhe-elämän onni perustuu puolisojen suhteelle. Jotta kodissa vallitsee hyvä henki, kaikkien on oltava huomaavaisia ja kohteliaita toisilleen ja vieraillekin. Perheessä on voimassa kuuliaisuuden laki (jonka ytimessä on vanhempien vastuu taivaallista isää kohtaan) ja järjestys. Onnen edellytyksiä on huolellinen puolisonvalinta, vilpitön rakkaus ja huomaavaisuus ja mukautuvaisuus- ja sopiva, viihtyisä ja käytännöllinen  asuntokin. Kaupunki ei ole ihmiselle sopiva paikka elää. Maaseutu on Luojan luoma.

Onnellisessa kodissa ollaan ahkeria ja työteliäitä, mutta aikaa liikenee myös"sopivaan virkistykseen ja viattomaan huviin" ja  perheen yhteisiin huviretkiin. Seuraelämään kuuluu  juhlapöytä, miellyttävä keskustelu, seuraleikit muttei alkoholi.

Isän rooli
isä on perheen pää ja kodin pappi. Järkevä isä johtaa esimerkillään ja opetuksellaan. Hän rakastaa vaimoaan ja lapsiaan ja huolehtii heistä. Hän on huomaavainen. Hän opettelee tuntemaan lapsensa. Hän käyttäytyy niin, että lapset voivat kunnioittaa häntä.  Huono isä sallii lasten noudattaa hillittömiä halujaan ja omaa tahtoaan.

Äidin rooli
Teos vastustaa "äärimmäisyyksiin menevää naisten vapauttamista" ja sitä, että naiset jäljittelevät miestä. Koti on naisen luonnollinen paikka. Nainen on nimenomaan  kasvattaja.  Hän pitää kuria ja järjestystä yllä.  Hän antaa käyttäytymisohjeet ja neuvoo lapsia.

Äidin tehtävä on tärkeä. "Kehtoa heiluttava käsi hallitsee maailmaa." Tehtävässä onnistumisen ehtona on itsehillintäkyky. Äidin on myös oltava iloinen. Äidin tulee olla tahdikas, hillitty ja rakastettava.

Vanhemmat
Vanhemmat  selvitelkööt  välinsä kahden kesken.  Heidän tulee olla hillittyjä ja rauhallisia.

Vaimo ei saa koskaan pettää miehen luottamusta. Toisille ei pidä puhua miehen virheistä. Vaimon tulee kunnioittaa miestään ja olla alamainen. Hänen tulee hoitaa kotia. Hänen tulee tutkiskella Raamattua.

Lasten kasvattaminen

Teoksessa lasten oikea kasvattaminen nähdään korkeimmaksi tehtäväksi, minkä ihminen on jumalalta saanut hoidettavakseen täällä maailmassa. Lapsi on aarre. Lapset tulee kasvattaa jumalalle.  Lapsen mieli on kuin puutarha- joko sellainen, jossa kaikki rikkaruohot kukoistavat tai  hyvin hoidettu puutarha, jossa on helposti huomattavissa  taitavan puutarhurin jälki.

Luonteen kasvattaminen
Vanhempien tehtävänä on kasvattaa lapselleen niin täydellinen luonne kuin inhimillisin voimin ja jumalan avulla on mahdollista. Lasta tulee seurata valppaasti, hyviä taipumuksia tulee kehittää ja vahvistaa sekä huonoja ehkäistä ja masentaa. Lasta on autettava voittamaan kuona, huonot taipumuksensa ja perityt heikkoutensa.

Luonteen muodostamista teoksessa verrataan kirjaimien hakkaamiseen kallioon. "Lapsista tulee sellaisia, miksi heidän vanhempansa heidät tekevät."

Kasvatuksen keinovalikkoa

Kirjan kirjoittajan mukaan "elämme murrosaikaa". "Vanhat ja koetellut sekä oikeiksi ja luotettavaksi luullut kasvatusmenetelmät heitetään väittelyn valokeilaan... Ne eivät enää vastaa ajan ja kehityksen vaatimuksia. Uusia ei ole vielä koeteltu..."

Luen kirjaa niin, että tärkein kasvatuskeino on oikeanlainen perhe-elämä. Oikean, terveen ja ihanteellisen  perhe-elämän ehtoja on jumalanpelko ja terveyden lakien kunnioittaminen. Hyvässä kodissa työskennellään nuorten siveellisen tietoisuuden kohottamiseksi.

Nautintoaineita ei tarvita. Karaisevat ilmakylvyt tekevät hyvää.

Hyvään kasvatukseen kuuluu täsmällisyys ja  säännöllisyys. Vanhempien on oltava samaa mieltä kasvatusmenetelmistä  ja siitä, miten lasta kohdellaan.

Vanhemmat kasvattavat esimerkillään.  Myös tarkoin harkitulla opetuksella ja neuvonnalla on "ensimmäinen sija".  Lapselle tulee opettaa hyviä periaatteita: kuuliaisuus, kunnioitus, kohteliaisuus (istuta hyviä tapoja),  työhön kasvatus, ajan jakaminen oikein työn, liikunnon ja levon välillä. Kasvattamista on lapsen mielen täyttäminen hyvillä ajatuksilla. Lasta kasvatetaan myös rangaistuksilla ja kertomuksilla. Huonosta tavasta: Itsesaastutuksesta tulee ystävällisesti ja rakkaudessa koettaa saada lapsi luopumaan..

Kasvatusta koskevat neuvot

Muderspachin neuvojen alkulähteenä ovat kirjan mukaan  "ikuisen jumalallisen rakkauden periaatteet". Poimin muistiin seuraavia ohjeita:
  • Kasvatus on aloitettava heti syntymästä
  • Hoida lasta ja ruoki häntä määrättyinä aikoina (helpottaa totuttamista säännöllisille tavoille).
  • Puhdas yksinkertainen ruoka.
  • Käsittele lasta täsmällisesti (oppii täsmällisiä elämäntapoja) 
  • Älä anna lapsen itkun vaikuttaa liikaa. Opeta lapsi itkemään hiljaa.
  • Älä ole kova ja rakkaudeton, mutta älä myöskään anna lapselle kaikkea, mitä se pyytää.
  • Vastaa lapsen kysymyksiin oikein ja totuudenmukaisesti. Puhu totta. (myös sukupuoliasioista, mutta älä paljasta liian pienille kaikkia salaisuuksia).
  • Opeta lapselle, että hyvien periaatteiden noudattaminen  tuo elämään siunausta ja menestystä.
  • Älä anna liikaa sääntöjä.  Jokaista annettua sääntöä on noudattettava,
  • Älä nujerra lapsen tahtoa.
  • Kasvata lapsi aikaisin tekemään työtä.
  • Älä arvostele koulua  ja opettajia lasten kuullen (tee yhteistyötä)
  • Auta lasta läksyjen teossa.
  • Hulehdi, että lapsi lähtee ajoissa kouluun ja tulee ajoissa koulusta kotiin.
  • Suojele lasta kevytmieliseltä puheelta, epäsiveellisiltä kuvilta ja väärää suuntaan johtavilta elokuvilta.