Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, helmikuuta 02, 2014

”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.”

TERVEISIÄ Oulun opi-päiviltä. Tapahtumalla on pitkä historia, vuodesta 1971 lähtien opi-päiviä on toteutettu joka kolmas vuosi Oulussa. Ensi vuonna on vuorossa Kuopio. Sitten on tauko (koska Turussa toiminta on kuukahtanut)

HIENO tapahtuma. Yli 30 luennoitsijjaa, rinnakkaiset luennot + tietoiskut+ näyttelyosastot + oheisohjelmaa...  Järjestelyt varsin vimpan päälle.

NOSTAN tämän  lastun  alkuun esille yhden luennon, oikein pysäyttävän. Lastun lopussa on nostoja paikallisen Kaleva-lehden Opi-raportoinneista, joita toteuttivat alan opiskelijat. Mainio idea.

”Aika palijon vaikuttaa minkälainen ilime opettajalla on naamalla.”  

Tanja Äärelä väitteli  tohtoriksi vuonna 2012 narratiivisella otteella toteutetulla tutkimukseellaan nuorten vankien kertomksista peruskouluajoistaan. Merkittävä tutkimus meille kaikille, joita kiinnostaa kysymys koulun ja syrjäytymisen yhteyksistä. Väitöskirjaansa varten Äärelä haastatteli kuukauden aikana 29:ää 17-21-vuotiasta vankia Pelson ja Oulun vankiloissa.

Pohjankartanon koulun iso sali oli täynnä opettajia, jotka kuuntelivat Taina luentoa molemmat korvat auki.

Lapsina osa vangeista  oli ollut sulkeutuneita, osa ulospäin suuntautuneita. Osalla käyttäytymisongelmat alkoivat jo ala-asteella, mutta suurella osa  ne räjähtivät yläkoulussa.

Koululaisena heillä oli ollut heikko motivaatio.  He eivät jaksaneet yrittää. He olivat olleet levottomia. Silti he uskoivat, että pystyvät oppimaan, jos jokin asia kiinnostaa. Monilla oli myös näyttöä siitä (esim. kertotaulu oli päntätty koulun jälkeen). Heillä oli vahva käsitys, että he ovat huonompia kuin muut.

Nuoret vangit puhuivat myös opettajistaan. Osa oli ollut reiluja. Kaikki eivät. Osaa he olivat päättäneet tietoisesti kiusata. Osa hölmöilyistä oli tahattomia. Osa tahallisia. Erityisesti heitä "vitutti", kun heidän rikkeensaä huomattiin, he saivat pyytää anteeksi. Mutta kun opettaja syytti heitä aiheetta, anteeksipyyntöä ei kuultu. Kun he kiusasivat, heitä  rangaistiin, kun heitä kiusattiin, opettajat olivat sokeita. Kun he yrittivät, sitä ei huomattu. Opettajat vaativat heiltä älyttömiä asioita (esim. matematiikassa kolmen ruudun marginaali).

Kun koulu ei maistunut, sieltä jäätiin pois ja ajauduttiin rikoksiin. Koulumenestyksen sijaan meritoidutaan kovina tappelijoina.

Äärelän luennon missio oli korkeasti eettinen. Elämä ei ole reilua. Kaikille yhteistä koulua käy myös lapsia, joista ei ole pidetty hyvää huolta. Jotka ovat kokeneet tosi rankan lapsuuden. Perhe-elämä on ollut kaaootista. Moni heistä on ollut yhteiskunnan jykevän tukikoneiston piirissä, mutta silti he ovat joutuneet vankilaan. Useimmiten väkivalta- tai henkirikoksista. Aineistossa oli mm. poika, joka oli tappanut oman isänsä ja oman kokemuksensa mukaan pelastanut äitinsä ja sisaruksena jatkuvalta pelolta. Häntä ei kaduttanut.

Nuoret vangit kokivat, etteivä he tulleet kouluissa kuulluiksi. He  kokivat tulleensa  kohtuuttomasti kohdelluiksi. Ennen muuta he  kuulivat, että ovat huonompia kuin muut.  Autenttiset lainaukset nuorten vankien puheista vetivät hiljaiseksi.

MINKÄ pitäisi muuttua? Joidenkin opettajien käyttämät kovennetut rangaistukset eivät näihin nuoriin pure. Äärelä uskoi positiiviseen vahvistamiseen. Hän haastoi kuulijoita välitämään kaikista lapsista ja tukemaan kaikkien itsetuntoa. Siirryttyään erityisopettajasta tutkijaksi hän on alkanut kehitellä opettajuuden laatukriteereitä tästä näkökulmasta. Vielä vaiheessa oleva lista tuntui tosi hyvältä:
-  Oletko saatavilla?
-  Oletko läsnä?
-  Välitätkö?
-  Kuunteletko?
-  Tuetko?
-  Puututko?
-  Tartutko?
-  Ymmärrätkö huumoria?
-  Annatko anteeksi?
-  Pyydätkö anteeksi?
-  Ethän jätä yksin?

Äärelän väitöskirja löytyy osoitteesta: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/87815/Äärelä_actaE_105.pdf?sequence=3

Tapahtunaan oli onnistuttu myymään melkoinen määrä näyttelypöytiä.
OPIa livenä
OPI-päivien antia saattoi seurata sanomalehti Kalevan sivuilta osoitteessa www.kaleva.fi.
11 Oulun Amk:n journalismin opiskelijaa valokuvasi ja kirjoitti juttuja OPI-päiville perustetussa väliaikaisessa toimituksessa. Tässä poimintoja heidän jutuistaan:

Opetushallituksen pääjohtaja: Suomen opettajain- koulutus ei ole ajan tasalla
Suomalaista opettajainkoulutusta on uudistettava, vaatii Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä.

Professori: Oppilas luokassa pääosaan opettajan sijasta
Kouluissa tulisi pyrkiä eroon opettajakeskeisestä oppilaita passivoivasta luennoinnista, sanoo Helsingin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka.

Haavisto: ”Tulevaisuuden kehitysapu voisi olla koulutusapua”
Kehitysministeri Pekka Haaviston (vihr.) väläyttää, että tulevaisuudessa Suomeen voitaisiin ottaa kehitysmaista opiskelijoita

Painetut oppikirjat katoavat kouluista
Tekniikka syrjäyttää vanhat perinteet. Sähköiset oppikirjat korvaavat nopeasti painetut kirjat ja luokkahuoneessa kirjoitetaan jatkossa interaktiiviselle taululle perinteisen liitutaulun sijaan.

Kouluttamattomat miehet elävät 12,5 vuotta vähemmän
Suomessa 35-vuotiaiden miesten ylimpien ja alimpien tuloluokkien eliniänodote eroaa 12,5 vuotta ja naisilla 6,8 vuotta.

Pidentyneet oppitunnit pilaavat sisäilmaa
Alun perin oppitunnin pituus oli 45 minuuttia, nyt 75 minuuttia. Ilmanvaihto ei pysy muutoksessa mukana, kertoo työhygieenikko Tuomo Lapinlampi Oulun alueterveystyölaitokselta.

Ylioppilaskirjoitukset muuttuvat täysin sähköiseksi
Lukion ylioppilaskirjoitukset on tarkoitus muuttaa täysin sähköiseen muotoon vuoteen 2019 mennessä.

Arhinmäki: Opettajille ei lisäoikeuksia kurinpitoon
Koulujen turvallisuuteen liittyvät ongelmat eivät ratkea lisäämällä opettajien kurinpito-oikeuksia, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puhui täydelle salille opettajuu-
desta.
OAJ selvittää koulutuksen tulevaisuutta Tulevaisuus-koneella
Opettajien ammattijärjestö OAJ on avannut verkkosivut, jonka kautta ihmisiä kehotetaan ottamaan kantaa koulutuksen puolesta.

Barometri: Opettajien työssä jaksaminen muita aloja heikommalla tasolla
Opettajien työbarometri kertoo opetustyön tulevaisuuden haasteista.

Arhinmäki huolissaan yleissivistyksestä
Kulttuuri- ja opetusministeri Paavo Arhinmäki kritisoi Pohjois-Suomen Opettajainpäivillä voimakkaasti tuntijakotyöryhmän esitystä.

Marja Koukkari sai Vuoden opettaja -palkinnon
Kannustavana opettajana tunnettu Marja Koukkari valittiin Vuoden opettaja -palkinnon saajaksi Pohjois-Suomen opettajainpäivillä

Ei kommentteja: