MAANINEN tutkimusretkeni ymmärtää didaktiikan kehitystä siis alkaa.
Kertaan vielä itselleni asettamani tehtävän. Yritän löytää mm. filosofian historiasta sellaisia kasvatustieteenkin olettamusperustasta (filosofia) kumpuvia paradigmaattisia muutoksia, jotka ehkä heijastuisivat kasvatusoppeihin (myöhemmin) niissä tunnistettaviksi didaktisiksi ratkaisuiksi. Kutsun tällaisia löydöksiä pedagogisen teeman kasvualustaksi.
KÄVIN tänään läpi muistiinpanojani sekä muutamia filosofian teoksia eritellen niissä esitettyjä todellisuus-, tieto-, ihmis- ja oppimiskäsityksiä aluksi vanhan ajan osalta. Näyttäisi siltä, että jo antiikin Kreikan filosofian perusteemoista löytyy juuret monille suomalaisen(kin) didaktiikan ideoille.
Löysin seuraavia kasvatusalustoja. Liitteenä tarkemmin "todisteet".
KASVATUKSEN PÄÄMÄÄRÄ
- pedagogisen hyvinvoinnin tavoite (onnellisuus ja mielenrauha)
- järjen vahvistaminen (vrt. tahto)
- tietäminen itseisarvoisesti, tiedon opettaminen (myös koska se johtaa hyveeseen.
- täyteen mittaan kasvaminen (täyteen omaan olemukseen; mikä sielunvoima hallitseva)
- totuus arvokkaampaa kuin valta ja menestys
- luonnollisen kasvun idea
- kasvatus valtion tarpeiden mukaan.
- hyöty ja hyve
- sielun pelastus
- usko
- Salomaalainen persoonan käsite (epäitsekkyys) aihiona jo (stoalaisilla)
KASVATUS
- johdonmukaisuuden vaatimus
KOULU
- ideasystemaattisesta koulutusjärjestelmästä
- perusteita erillisopetukselle
- kvalifikaation idea.
- kvalifioinnin (valinnan, karsinnan) funktio
- vaatimus, että koulussa tulee oppia elämää ei koulua varten.
- laajalle menetelmäkirjo, jotka pitkälti on kysymys- vastaus-mallin muunnelmia
- ajatus kysymys-vastaus-mallista siemenen istuttamisena
- ulkoaopettelun idea
- kovan kurin idea
- sekä deduktiivisia että induktiivisia metodeja ja jälkimmäiseen liittyen havainnointi ja kokemukset.
- kysyminen (toistuva)
- rohkaiseminen ja kannustaminen
- dialektinen menetelmä
- ristiriitaisuuksien tunnistaminen ja väärien väitteiden kumoaminen,
- opetustapahtuman muodolliset vaiheet, jotka perustuvat oppimiskäsitykseen
- kriittisyys rangaistuksia kohtaan (osattava varoittaa)
- kilpailuun, innostukseen ja kunnianhimoon vetoaminen
- eriyttäminen
- pelon käyttäminen/ei- käyttäminen
- pakon ei-käyttäminen
- esimerkin voima
OPETTAJA
- sekä vanhan että uuden opettajan idea (opettaa oppia, totuutta, joka on hänellä vs. auttaa, on kätilö)
- opetustaidon jäsennys
- opettajan esimerkillisyyden vaatimus
- opettajallakin vaihtelun tarve
- opettajiksi parhaat
OPETTELU JA KASVAMINEN
- monet oppimisen tavat: nöyrä vastaanottaminen, ulkoa-opettelu, kokemuksellisuus, löytäminen, kriittisyys, epäily.
- muistin merkittävyys oppimisessa.
- motivaation ja harrastuksen merkitys oppimisessa
- luonnollisen kasvun dynamiikka
- itsekasvatuksen idea
- oppimisen vapaaehtoisuus
- ominpäin oppiminen (muut voivat osallistua kannustamalla)
- oppiminen käsitteitä kirkastamalla
- toisia opettamalla oppii itse
- opittavat asiat tulee ymmärtää
- oman tietämisen rakentamisen idea (Sokrates)
OPETUS
- kasvattavan opetuksen idea (joskin jää auki, miten hyvettä voi opettaa)
- iloisen opetuksen idea
OPPIAINES
- oppiaineksen käsite ja hyviä perusteluja sille, että kouluissa opetetaan laajasti erilaisia oppiaineita: filosofiaa, (liikuntaa), luonnontieteitä, matematiikkaa, musiikkia, tieteellistä, loogista ja syysuhteita paljastavaa tietoa ja uskontoa.
- esi-isien uroteot
- käsitys kasvatuksesta pysyvän tradition (tiedon) siirtona mutta myös käsitys, että tieto on dynaamista, jatkuvasti muuttuvaa
- opetusaineksen didaktisen järjestämisen idea
- peräkkäisyysperiaate
- kohtuulliset vaatimukset
- opettajan tulee ottaa huomioon oppilaiden ja luokan taso
- ajatus oppimisen ympäristön merkityksestä (Platonin valtio)
- tiedon ja toden uskomuksen välinen ero (vrt aihiona pragmaattinen käsitys tiedosta).
- Platon nosti esiin teeman: mitä voi opettaa.
- oppilaan idea (opetuslapset).
- idea, että eri-ikäisiä opetetaan eri tavoin
- herkkyyskausien idea
- luonnollisen oppimishalun idea
- vaihtelun tarve
PEDAGOGINEN SUHDE
- opettajan ja oppilaan pedagogiselle suhde
- kiintymisen merkittävyys
RYHMÄ
- sosiaalisen yhteisön merkitys
- tovereiden stimuloiva vaikutus (kilpailu)
LIITE
Vanhan ajan todellisuuskäsityksistä mahdollisesti poikivien pedagogisten teemojen kasvualustoja
Siitä Vanhan ajan pohdinnasta, mitä on olemassa ja millaista olevainen on, löysin seuraavat pedagogisten teemojen kasvualustat.
"Todisteet"
MATEMATIIKAN OPETUKSEN TEEMA
Pythagoras (n. 570- 495 eaa,) selitti maailmankaikkeiden pysyvän rakenteen matematiikalla (matemaattiiset periaatteet)- ei alkuaineilla. Matemaattiset suhteet myös musiikissa.
TIETEELLISEN AJATTELUN OPETTAMISEN TEEMA
Pythagoraksen mukaan järki on kuolematon. Platonin mukaan ihmisen sielussa oli kolme osaa: järki (päässä) , into (rinnassa) ja himo (vatsanpohjassa). Sielun osat kamppailevat keskenään vallasta ja tämän taistelun tuloksista riippuu ihmisen luonne. Ihminen on onnellinen, kun järki hallitsee. Aristotelesin (n. 384-322 eaa ) mukaan ihminen on järjellinen, tiedonhaluinen, utelias ja oppivainen eläin. Ihmisen erottaa järjen käyttö muista luonnonolennoista.
LUONNONTIETEELLISEN OPETUKSEN TEEMA
Aristoles (n. 384-322 eaa) uskoi luonnonlakeihin. Samoin Zenon Kitionilainen (n 332-265 eaa)., jonka maailmankaikkeus on korkeimman voiman säätämien luonnonlakien hallitsema. Epikuros (341-270 eaa) otti käyttöön atomiopin. Ptolemaios (n. 100-178 eaa) väitti, että maa on liikkumaton maailman keskipiste. Näistä syntyy luonnontieteellisen opetuksen teema.
Zenon Kitionilainen (n 332-265 eaa). Maailmankaikkeus on korkeimman voiman säätämien luonnonlakien hallitsema.
Epikuros (341-270 eaa):. Vain aineellinen on todellista.
Ptolemaios (n. 100-178 eaa): maa liikkumaton maailman keskipiste
Epikuros (341-270 eaa) uskoi, että Jumalia oli myös, koska niin monella oli heistä mielikuvia. Epikuroksen maailmassa oli jumalia, mutta he eivät olleet kiinnostuneita ihmisten elämästä. He olivat vain onnellisuuden täydellistymiä. Jumalia ei tarvinnut pelätä eikä palvoa. Ei ollut mitään jumalallista perua olevaa hyvää ja pahaa eikä kuolemanjälkeisiä rangaistuksia. os.
Platonin (427-347 eaa) teoksissa ei juurikaan puhuta kreikkalaisten jumalista. Hän kuitenkin kirjoittaa maailmansielusta: ”demiurgista”, kuvitteellisesta maailmanrakentajasta, maailman alkuunpanijasta, joka on kaiken periaate ja päämäärä. Kristityt olettivat myöhemmin, että Platon tarkoitti kristinuskon Jumalaa.
Zenon Kitionilainen (n 332-265 eaa). Maailmankaikkeus on korkeimman voiman säätämien luonnonlakien hallitsema.
Zarahustra (n. 650- 550 eaa). Zarahustran mukaan maailmassa taisteli pimeys ja valo. Myös ihmisessä on kaksi puolta: hyvä ja paha. Ihminen pelastuu, jos hän taistelee järjestelmällisesti pimeyttä vastaan. Tämä taistelu oli kasvua kohti siveellisyyttä.
Zenon Kitionilainen (n 332-265) perusti stoalaisuuden. Maailmankaikkeus on korkeimman voiman säätämien luonnonlakien hallitsema. Kaikkaille ulottuvaa henkeä stoalaiset kutsuivat jumalaksi, järjeksi, kohtaloksi, luonnoksi ja maailman sieluksi. Yhdistyessään materiaan henki muodostaa olioita.
Ihminen on täysin voimaton muuttamaan todellisuutta. On hyväksyttävä myös julmuus ja epäoikeudenmukaisuus. Mitä tapahtuu, tapahtuu välttämättä (stoalaiset). Tapahtumat noudattavat Kaitselmuksen tahtoa. Maailma toimii ainoalla mahdollisella tavalla. Kaikella on tarkoitus. On hyväksyttävä tyynesti asiat, jotka omalle kohdalle sattuvat. Ei kannata turhaan tavoitella turhia asioita, eikä katua tekemisiään.
Sellainen teko on hyvä, joka tuottaa onnellisuutta. Stoalaisille hyve on sielun tila, jossa ihminen ymmärtää maailman järjellisen rakenteen ja tekee kaiken omassa vallassaan olevan sen toteuttamiseksi (vrt. esim. Snellman). Moraalinen kehitys on sitä, että oppii tekemään valinnat ei vain itsensä ja lähipiirinsä vaan koko ihmiskunnan hyväksi ja maailmanjärjestyksen tarkoituksen mukaisesti.
Myös Sokrates (469-399 eaa) korosti itsekasvatusta.
PEDAGOGISEN HYVINVOINNIN TEEMA
Epikuros(341-270 eaa): Pelko aiheuttaa murhetta. Kuolemanpelko on suurin pelko. Kuolema ei merkitse mitään (ei kannata pelätä). Kuolema on aistimusten loppu (ei voi olla fyysisesti kivulias) ja tajunnan loppu (ei voi olla henkisesti kivulias) Mielenrauha tai tyyneys on elämän tarkoitus.
OPETUSKYSYMYSTEN TEEMA
Sokrates (469- 399 eaa): Dialektinen metodi. Uusi tapa tutkia ajatuksia keskustelemalla. Etsi virheellisiä päätelmiä. Syntyy induktiivinen päättelyn metodi, josta kehittyy havintolähtöisen, empiirisen opetuksen teema. Siitä syntyy myös kysymys- vastaus- teema, kaikkimenetelmät ovat muunnelmia siitä.
LUONNOLLISEN KASVUN TEEMA
Aristotelen (n. 384-322 eaa) mukaan kaikki syntyvä suuntaa päämäärää kohti (teleologia). Sitä, miksi jokin kehittyy kutsutaan asian luonnoksi.
Aristotelesin (n. 384-322 eaa) ajatus kehityksestä, joka aktualisoi potentian synnyttää lapsen luonnollisen kasvun teeman.
Vanhan ajan tietokäsityksistä mahdollisesti poikineita pedagogisia teemoja
Siitä Vanhan ajan pohdinnasta, mitä tieto on ja kuinka voimme tietää, löysin seuraavat pedagogisten teemojen kasvualustat. Tieto on ennen muuta tietoa muuttumattomasta.
Todisteet
OPETUSKESKUSTELUN TEEMA
Sokrateelle (469- 399 eaa) filosofia on henkilökohtaista ja yhteistyössä tapahtuvaa toimintaa. Se koostuu keskusteluista pienissä ihmisryhmissä, joissa väitellään yhdessä siksi, että jokainen osallistuja voisi itse löytää totuuden.
DEDUKTIIVISEN OPETUKSEN TEEMA
Thales (n. 624- n. 546 eaa), ensimmäinen tunnettu suuri ajattelija keksii järkiperäisen ajattelun idea. - Myös Pythagorassa (n. 570- 495 eaa) näkyy usko ajatteluun: abstrakti ajattelu on luotettavampaa kuin aistein saadut todisteet. Siitä poikii deduktiivisesti oppimisen (sanoista oppiminen, looginen ajattelu)
- Parmenides (n 515-445 eaa). On luotettava järkeen ei aistien antamaan todistukseen. Sisältää ajatuksen, että havainnot maailmasta ovat virheellisiä. Kokemuksen mukaan muutos tuntuu todelta, mutta järjen mukaan se on mahdoton. Emme voi luottaa aisteihimme.
- Platon(n. 427- 347 eaa.) : omaksui Pytharoksen ajatuksen abstraktista ajattelusta. Aito tieto vain ideoita tutkimalla, mikä onnistuu päättelemällä.
- Aristoteles (n. 384-322 eaa) keksi syllogismeja: Jos A on X ja B on A niin B on X.
USKON KOROSTAMISEN TEEMA
Epikuros (341-270 eaa): Jumalia oli myös, koska niin monella oli heistä mielikuvia.
Paavalin (n. 14 - n. 64 jaa) mukaan perisynti on turmellut tiedon ja aistit. Vain uskoon voi luottaa.
Aristoteles (n. 384-322 eaa ). Aristotelesta pidetään länsimaisen tieteen isänä. Metafysiikassa ihminen tavoitteli jumalallista tietoa todellisuutta ohjaavista laeista. Erityisesti Aristotelesta kiinnostivat syyt, selitykset asioille. Aristoteles opetti, että todellisuus toimii syy-seurausketjuina. Syiden ymmärtäminen oli viisautta. Kaiken alussa oli oltava joku, joka saa aikaan seurauksia ilman, että itse liikkuu. Tätä jokua hän kutsui ensimmäiseksi liikkumattomaksi liikuttajaksi tai jumalaksi. Aristotelesin jumala oli järkeä, puhdasta muotoa ja välttämättömyyttä, ei palvonnan kohde
Sokrates: ei uskonut ilmestyksiin. Hän etsi totuutta käsitteen määrittelystä. Ei löytänyt kestävää määritelmää, mutta usein sen, mitä käsite ei ainakaan ollut.
OPPIA OPETTAVAN OPETTAJAN TEEMA
Opettajuuden yksi alkumuoto on Pythagorassa (n. 570- 495 eaa): Opetuslapset pitivät Pythagoran ideoita mystisinä ilmestyksinä. Jumalat puhuivat opettajan kautta. Opettaja oli se, jolla oli oppi (totuus). Sokrates ei ymmärtäny kuolemantuomiotaan, koska ei ollut opettanut oppia vaan ollut vain "kätilö".
STAATTISEN OPPIAINEKSEN TEEMA
Tähän liitty läheisesti ajatus pysyvästä totuudesta (vrt. analogia jumalaan)
- Parmenides (n 515-445 eaa). Perustava muutos on mahdoton, Kaikki on ikuista ja muuttumatonta. Aistit johtavat harhaan. Oleva on sitä, miksi meidän on järkemme päätelmien valossa pakko ajatella. Jos aistimme muuta väittävät, ne valehtelevat.
- Platonin (427-347 eaa) mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus. Tieto pitää saattaa sanoiksi, väitteeksi. Väite on tosi, jos se vastaa todellisuutta. Totuus pysyy. Totuus ei muutu. Se on ideoissa. Hän omaksui Pythagoraksen ajatuksen abstraktista ajattelusta ja esittää teorian täydellisista ideoista, jotka voi havaita järjellä mutta ei aisteilla. Todellinen maailma on ideoiden maailma. Elämme harhakuvien, varjojen maailmassa. Aistimellinen tieto on pelkkä varjo. Emme saa aisteilla tdellista tietoa, vain mielipiteitä. (Skeptikot ennen häntä osoittaneet, että aistit johtavat harhaan).
- Kratylos (400-luvun loppu eaa). Todellisuus on alituisessa liikkeessa. Kaikki muuttuu koko ajan. Mitään pysyviä totuuksia maailmasta ei voida sanoa.
INDUKTIIVISEN OPETUKSEN TEEMA
Epikuros (341-270 eaa): Tieto perustuu aistihavaintoon. Havainnot ovat tosia.
- Aristoteles (n. 384-322 eaa) :Tieto oli totta, jos se on yhtä todellisuuden kanssa. Aristoteles uskoi, että tietoa saadaan tutkimalla asioita tieteen keinoin, hän uskoi kokemukseen. Hän keräsi (tai pani muut keräämään) yksityiskohtaisia tietoja kasveista, eläimistä, ihmisen käyttäytymisestä ja valtiomuodoista. Häntä voidaan pitää empiristinä, vaikka hän ei varsinaisia kokeita tehnytkään. Sellainen työ kuului siihen aikaan orjille. Tieto esitettiin lauseina, jotka olivat joko tosia tai epätosia. . Syntyy uusi pedagoginen teema: induktiivisen oppimisen teema (mm. myöhemmin havainto-oppi ja kokemuksellinen oppimiunen).
SELITTÄVÄN OPETUKSEN TEEMA
Aristoteles (n. 384-270 eaa); tieto on syy-seurausketjuina
DYNAAMISEN OPPIAINEKSEN TEEMA
Olen löytävinäni vanhalta ajalta useita aihioita dynaamiseen, jatkuvasti muuttuvaan tietoon (mikä idea kehittyy sitten 1900-luvulla konstruktivismiksi).
- Herakleitos (n 535- n. 474 eaa) hylkää Pythagoraksen ja väittää; maailmakaikkeiden hallitseva voima on muutos (vastakohtien jatkuva jännite): kaikki virtaa. Niinikään hänen mukaansa merivesi on samanaikaisesti hyödyllistä (kaloille) ja haitallista (ihmisille). Filosofian tehtävänä oli löytää pysyvät totuudet muuttuvan maailman takaa.
- Protagoras (n 490-420 eaa.) Ihminen on kaiken mitta. On vain suhteellisia totuuksia. Kaikki on suhteellista. Jokaiseen väitteeseen sisältyy kaksi puolta. Maailman voi sanoa olevan vain sitä, miltä se kustakin kulloinkin näytti (vrr. Presidentti Koivisto). Kumpikin voi olla yhtä todenmukainen. Absoluutteja ei ole. Kaikki on subjektiivisia. Silti kaikki mielipiteet eivät ole oikeita.
KRIITTISEN OPPIMISEN TEEMA
Löydän myös (itse)kriittisen ajattelun pedagogisen teeman alkuaihion. Herakleitos (n 536-470 eaa). halveksi ihmisiä, jotka viettävät unielämää, eivätkä koskaan herää tietoiseen ajatteluun (vrt. myöhemmin Nietzsche). Sokrates (469- 399 eaa): Hyvä elämä on hyvien asioiden tekemisestä johtuvan mielenrauhan saavuttamista. Tieto on ainoa hyve. Hyve on viisautta. Tietämättömyys ainoa pahe. Kukaan ei halua tehdä pahaa. Toimivat vastoin omaatuntoaan. Pahantekijöille tulee pahaolo. Pahanteko johtuu viisauden ja tiedon puutteesta. Tiedon ja totuuden etsintä on avain hyödylliseen elämään. Elämän pohjimmainen tarkoitus on tiedon hankkiminen. Kyse on olemassaolon tarkoituksesta. ”Tunne itsesi, tiedosta oma erehtyväisyytesi, taipumuksesi harhaluuloihin!
OMAN TIEDON RAKENTAMISEN TEEMA
Sokrateen (469- 399 eaa) mukaan ihmisen täytyy löytää oma tiensä totuuteen. Jokaisen on selvitettävä itselleen, mikä on oikein ja hyvää, eikä kukaan voi paeta velvollisuutta tutkia itseään ja elämäänsä. Huom! Sokrates oli kiinnostunut vain moraalisesta tiedosta.
RAKKAUS TIETOON TEEMA
Platonin (427-347 eaa) platonisen rakkauden idea tarkoitti rakkautta ideoihin(vrt. myöhemmin harrastus)
LOOGISEN AJATTELUN TEEMA
Platonin (427-347 eaa) akatemiassa oli kehitetty menetelmä dialektiikka: ts. ajatus, että väitteiden pätevyys arvioidaan kysymällä, ovatko väitteiden tueksi esitetyt perusteet tosia ja onko johtopäätös johdettu niistä oikein. Platonin mukaan se oli tärkein tieteellisen tiedon tavoittamisen menetelmä.
Siitä Vanhan ajan pohdinnasta, mitä ihminen on ja kuinka ihmisen tulisi elää, löysin seuraavat pedagogisten teemojen kasvualustat.
Todisteet
ITSEKASVATUKSEN TEEMA
Siddharta Gautama (n 583- 483 eaa) ehdotatti keskitietä aistinautintojen ja askeesin välillä, se tuo rauhaa. Pelastuksen tie on kärsimysten tie, jota on kuljettava tyynin ja tyytyväisin mielin. Käymällä tuskan ja sisäisen taistelun koulua ihminen pääsee kohottautumaan hyvän ja pahan tuolle puolelle nirvanaan, valaistumiseen, joka on ehdoton onnentila. Näin ihminen vapautuu ikuisesta uudelleen syntymisen kehästä. Kungfutse (551- 479 eaa). Etsi pysyväistä muuttuvassa maailmassa. Löysi sen moraaliarvoista: Uskollisuus ja vilpittömyys. Oman paikan hyväksyminen. Laotsen teos koostuu hyveisiin kehoittavista ohjeista, joita noudattamalla ihminen palaa uudelleen luontoon, harmoniaan Daon kanssa. Syventymällä omaan itseensä viisaan tulee kohottautua hyvän ja pahan yläpuolelle. Sisäisesti vapaa ihminen käy elämänkoulua, kasvattaa itse itseään ja oppii tuntemaan elämän lait.
Myös Seneca (4-65 jaa) uskoi itsekasvatukseen ja itsemuutokseen.
PEDAGOGISEN SUHTEEN TEEMA
Kungfutse (551- 479 eaa)neuvoi myös hallitsijoita: Alamaiset omaksuvat hallitsijoidensa hyveet erimerkistä eivät uhkailulla. Syntyy opettaja esimerkin teema. Hallitsijan on oltava hyväntahtoinen, alamaisten uskollisia; vanhemman rakastava, lapsen tottelevainen, nuorempi ystävä: kunnioitus.
ONNELLISUUDEN TEEMA
Sokrateen (469- 399 eaa) mukaan elämän tarkoitus on onnellisuus. Onnellisuutena hän tarkoitti onnistunutta elämää. Elämä onnistuu tavoittelemalla moraalisia hyveitä, jotka ovat tietoa.
Aristotelen (n. 384-322 eaa) mukaan hyveellisestä ihmisestä voi tulla onnellinen, jos ulkoiset olot sen sallivat.
Epikuroksen (341-270 eaa) mukaan ihmiselämän ainoa päämäärä on nautinto. Onnellista on elämä, jossa on mahdollisimman paljon nautintoa ja mahdollisimman vähän tuskaa. Mutta nautinnoilla oli eroa. Sielun nautinnot olivat parempia kuin ruumiin. Pelot haittavaat. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, koska ruumis ja sielu hajoavat kuolemassa. Kuoleman jälkeen ei ole aistimuksia eikä huolia.
MIELENRAUHAN TEEMA
Epikuros (341-270 eaa) : Ihmisen tuli tavoitella kohtuullisia nautintoja ilman, että tuntee siitä syyllisyyttä. Suurin nautinnoista oli kivun poissaolo, kaikki muut nautinnot olivat vain sen muunnelmia. Nauti pienistä asioista, kuten ruuasta ja ystävien seurasta. Epikuros korosti rauhallisen yksityiselämän arvoa; valtion tehtävistä tuli pysyä erossa. Myös rakastumista tuli välttää.
Pyrrhon (n 365-275 eaa) perusti skeptismin. Mielenrauha voidaan saavuttaa sillä, että ei oteta asioihin kantaa (koska ihminen ei pysty sanomaan, ovatko asiat varmasti enemmän sitä kuin tätä). Mielenrauha saavutetaan filosofiaa harjoittamalla.
MOTIVAATION TEEMA
Aristoteles (n. 384-322 eaa ) katsoi, että kaikki teot, sekä inhimilliset että eläimelliset, seuraavat halusta, joko tiedostetusta tai tiedostamattomasta sellaisesta. Syntyy tahdon, motivaatio pedagoginen teema.
KOKEMUKSELLISEN OPETUKSEN TEEMA
Niinikään Aristoteles (n. 384-322 eaa) uskoi, että ihmisen mieli on syntymässä tyhjä taulu. Voimme saada ideoita vain aistiemme avulla. Mielessä ei ole synnynnäisiä ideoita.
FILOSOFIAN OPETUKSEN TEEMA
Aristotelesin (n. 384-322 eaa) mukaan ihmiselämän tavoitteena on hyvä elämä. Hyvää oli se, mikä johtaa onnellisuuteen ja pahaa, se mikä estää ihmistä saavuttamasta onnellisuutta. Onnellisuus on ihmislajin lajityypillinen ominaisuus. Filosofia on puhtain ja korkein inhimillisen onnen muoto.
Sokrateen (469- 399 eaa) mukaan viisaus saa aikaan hyvettä ja hyve onnellisuutta.
YHTEISÖN TEEMA
Ihminen oli Aristotelen(n. 384-322 eaa) mukaan luonnostaan yhteisöllinen. Hän pyrkii elämään yhdessä toisten kanssa ja voi kehittyä vain yhteisön jäsenenä. Valtio oli saanut alkunsa yksilöiden luonnollisesta tarpeesta elää yhdessä.
ESIMERKILLISYYDEN TEEMA (ja itsekasvatuksen)
Platonin (n. 427- 347 eaa.) mukaan jokaisella oli velvollisuus kasvattaa itseään jotta voi olla toisille esimerkki. Ihmisen oli myös oltava valmis uhrautumaan muitten vuoksi.
KASVATTAVAN OPETUKSEN TEEMA
Esa Saarisen mukaan antiikin aikana ajateltiin laajalti, että hyve on taitoa toimia oikein- ja taito puolestaan tietoa. Platon (n. 427- 347 eaa.) uskoi Soktateen tavoin, että tieto ja hyve ovat samaa. Syntyy kasvattavan opetuksen teema (vrt. Herbart: tieto-tunne-tahto)
HYÖDYN JA HYVEEN TEEMA
Seneca (4-65 jaa) esitti, että ei riitä, että osaa puhua taitavasti, on oltava myös "hyvä mies".
Quintilianus (35-95 jaa): vain hyvä mies saattaa olla hyvä puhuja.
LUONNOLLISEN OPPIMISHALUN TEEMA
Quintilianus (35-95 jaa) oli ensimmäisiä, joka ymmärsi lapsuutta psykologisesti. Yleensä lapsia pidettiin tyhminä. Hänen mielestään lapset käsittivät asioita nopeasti, ja heillä oli luonnolllinen hau oppia.
SIELUN PELASTAMISEN TEEMA/HALUJEN KUKISTAMINEN
Paavalin (n. 14 - n. 64 jaa) mukaan kasvatuksen tehtävänä oli pelastaa ihmisen sielu. Taustalla oli perisynti.
Platonin (427-347 eaa) mukaan tärkeää oli kehittää sielun kuolematonta osaa: järkeä (järkisielu). Muut osat olivat intosielu (sydämessä) ja himo- eli tahtosielu (vatsassa). Kaksi viimeistä liittyivät ruumiseen. Näin syntyi kahtiajako ruumis-sielu. Platonin mukaan ruumiiseen liittyvissä intohimoissa ei ole mitään hyvää.
HYVÄN ELÄMÄN TAVOITTELU
Sokrateen (469-399 eaa) mukaan ihmisellä on sielu. Se on ihmisen tärkein osa. Elämän tärkein asia on pitää huolta sielun hyvinvoinnista. Hyvän tekeminen on huolenpitoa tärkeimmästä osastasi, sielusta. Hyvän tekemisellä parantaa omaa sielua, väärin tekemällä vahingoittaa sitä. Pahaan ei saa vastata pahalla. Hyve ja onnellisuus liittyvät toisiinsa. Oikeamielinen on onnellinen, väärämielinen onneton. Kukaan ei tee pahaa tietoisesti; hän ei tajua vahingoittavansa teollaan sieluaan. Keskustelu auttaa ihmistä kohti viisautta ja siten myös hyvettä.
KOVAN KURIN TEEMA
Epikuroksen (341-270 eaa) koulussa oli kova kuri.
ULKOAOPETTELUN TEEMA
Epikuroksen (341-270 eaa) koulussa opeteltiin ulkoa Epikuroksen kirjoituksia. Tavoitteena oli omaksua opettajan ajatukset.
TUNTEIDEN TURHUUDEN TEEMA
Stoalaisille tunteet olivat järjen toimintaa, vaikkakin erehdyksiä. Ne eivät siis olleet järjen vastakohta. Tunteen vallassa ei pysty hallitsemaan toimintaansa. Viisaalla ei ole tunteita.
TÄYTEEN MITTAANSA KASVAMISEN TEEMA
Aristotelesta (n. 384-322 eaa) on pidetty kasvatuspessimistinä, koska hänen mielestään kasvatuksella voitiin kehittää vain sellaista, mikä lapsessa jo oli valmiina.
Antiikin aikana ajateltiin, että ihmiset ovat ihmisiä, koska he ovat osallisia kaikille yhteisestä lajiolemusesta. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia, koska he ilmentävät olemusta eriasteisesti. Heillä on erilainen sielunkyky. Siksi he ovat eriarvoisia yhteisössä.
Platonin (427-347 eaa) mukaan valtion tuli ottaa kasvatuksessaa huomioon tämä ihmisten erilaisuus, ja sijoittaa ihmiset heille sopiviin tehtäviin. Aristotelen mukaan ihmisen syntyperä vastaa hänen oikeaa paikkaansa yhteiskunnassa.
Aristotelen (n. 384-322 eaa)mukaan syntyessään lapsi ei ollut hyvä eikä paha.
Vanhan ajan oppimiskäsityksistä mahdollisesti poikineita pedagogisia teemoja
Siitä Vanhan ajan pohdinnasta, miten oppiminen tapahtuu, löysin seuraavat pedagogisten teemojen kasvualustat.
Todisteet
AFORISMEILLA OPETTAMISEN TEEMA
Kungfutse (551- 479 eaa) opetti aforismeilla. Laotsen (n 500 eaa) kirja Daodejing on aforismikokoelma. Teoksessa käytetään paljon paradokseja ja analogioita.
TRADITION SIIRRON TEEMA
Kungfutse (551- 479 eaa) puolusti traditiota. Vanhojen perinteiden polkija saa hänen mukaansa aina rangaistuksen.
OPETTAJA, JOLLA ON TOTUUS
Pythagoras (582-496 eaa) uskoi, että hänellä oli hallussaan totuus, kuinka tulee elää.
OPPIMINEN NÖYRÄNÄ VASTAANOTTAMISENA
Pythagoraksen (582-496 eaa) koulussa oltiin aluksi kuunteluoppilaina. Oppilaan tuli ottaa opetus nöyränä vastaan ja painaa se mieleen.
LÖYTÄVÄN OPPIMISEN TEEMA
Sokrates (469-399 eaa) opetti kysymällä- oppilaan osuus oli itse keksiä vastaus (sitä ei annettu).
Hän löytää tieddon omasta itsestään. Asiaa kysytään monta kertaa ja monella tavoin. Sokraattista kyselyä tarvitaan siis toistettuina annoksina.
Platonin (n. 427- 347 eaa.) mukaan tieto on myötäsyntyistä (sielunvaellus); ikuinen kuolematon sielu on sijainnut ideamaailmassa ennen ihmisen syntymää ja kaipaa sinne takaisin. Kun tunnistamme idean, muistamme sen. Oppiminen ei ollut Platonille tyhjän taulun täyttämistä, vaan kulkua mieleenpalauttamisen tiellä. Hänelle oppiminen oli ennen omistetun tiedon uudelleen saamista, muistiin palauttamista. Tämä aihio muuntuu löytävän, heuristisen oppimisen teemaksi.
KOULUTUSJÄRJESTELMÄN ja KVALIFIKAATION TEEMAT
Platon (n. 427- 347 eaa.) rakensi koulutusjärjestelmän, jossa eri säädyt saavat erilaisen koulutuksen Eri säätyihin kuuluvia hallitsi eri sielun osa. Koulutus tuli järjestää niin, että kukin sääty saa vahvistusta sille hyveelle, joka on tärkeä säätyä hallitsevalle sielunosalle.
- Tuottajia: elinkeinonharjoittajia, käsityöläisiä ja kauppiaita hallitsi himo. Himolle tärkeä hyve oli kuuliaisuus ja kohtuullisuus. Heille riitti käytännössä tapahtuva koulutus ammattiin.
- Sotilaiksi kasvatettavia hallitsi into. Heille tärkeä hyve oli rohkeus. He tarvitsivat huolellisen koulutuksen.
- Yhteiskunnan eliitin: lainvalvojien, filosofien hallitseva sielunosa oli järki. Heille tärkeä hyve oli viisaus. Sen hankkimiseen tarvittiin vuosikymmenien opiskelu.
Platonilla (n. 427- 347 eaa.) jo idea lasten harrastuksen kohteista eri-ikäisinä. Eri ainepiirejä ja aineita olisi opetettava sillä ikäkaudella, jolloin luontainen harrastus niihin oli vilkkain. Aristoteles - samoin kuin Platon - huomasi lapsuuden herkkyysvaiheen merkityksen oppimisella. Aristoteles erotti ihmissielussa kolme kerrostumaa, jotka kehittyivät eri aikaan. Aluksi kasvatuksen tuli siksi olla hoivaamista, totuttamista ja kuria, vasta myöhemmin voitiin aloittaa opetus ja vedota järkeen.
FILOSOFIAN OPETUKSEN TEEMA
Platonin (n. 427- 347 eaa.) pääteoksena pidetään ”Valtiota”, joka on paitsi poliittinen myös pedagoginen kirja. Sitä on kuvattu ensimmäiseksi kirjalliseksi kasvatussuunnitelmaksi. Siinä filosofia nostetaan keskeiseksi kasvatuskeinoksi lakien ja runojen rinnalle.
OPETUSAINEKSEN JÄRJESTÄMISEN TEEMA
Platonin (n. 427- 347 eaa.) pedagogiikassa asioihin tuli keskittyä vuorollaan. Syntyy aineksen järjestämisen teema, tässä peräkkäisyyperiaate).
VAPAAEHTOISEN OPPIMISEN TEEMA
Platonin (n. 427- 347 eaa.) mukaan pakotettu oppi ei jää mieleen.
KOKEMUKSELLISEN OPPIMISEN TEEMA
Platon(n. 427- 347 eaa.): Lasten pitää saada tehdä itse havaintoja. Syntyy havaintojen ja kokemuksen teema.
OPETUSMENETELMIEN KIRJON TEEMA
Platon(n. 427- 347 eaa.): Kilpailu, leikit ja taisteluun valmistautuminen olivat tärkeitä.
Kirjoitti tekstit keskustelumuotoon. Uskoi elävään sanaan. Aristoteles (n. 384-322 eaa) : Kasvatuksen tarkoitus oli opettaa hyveitä. Ihmisen teki hyväksi ja viisaaksi kolme asiaa: luonto, tapa ja tiedot. Hyveet opittiin toimimalla oikein ei yksin tiedollisesti opettelemalla, kuten Sokrates opetti. Harjoittelu ja totuttaminen olivat hyvekasvatuksen tärkeät keinot. Kasvatuksen tehtävä oli sopeuttaa. Nuoria oli totutettava - ei vain opetettava - siveelliseen toimintaan. Vain silloin he voivat elää onnellisina ja valtio hoitaa tehtävänsä.
KASVATUSJÄRJESTELMÄN TEEMA
Arstotelesin (n. 384-322 eaa) kasvatusjärjestelmä. Aristoteles piti perheen piirissä tapahtuvaa kotikasvatusta ensisijaisena varsinkin ensimmäisen seitsemän ikävuoden aikana. Hän esitti kasvatusmallin, jossa kotikasvatus ja valtion ohjaama kasvatus toimivat tasapainossa. Kasvatuksen tavoitteena oli käytännön hyöty ja vapaus; sivistystä hän piti vielä arvokkaampana kuin hyötyä.
Perhekasvatusvaiheessa äiti vastasi pojan kasvatuksesta. Ruumista kehitettin tuolloin. Ravinto oli tärkeää. Lasta ei pitänyt liikaa rasittaa oppimisella tai työllä. Leikki oli lapsen päätyötä. Liikuntaa tarvittiin runsaasti. Sadut olivat tärkeä kasvatuskeino, mutta lapsia tuli varjella siveettömiltä saduilta. Lapset oppivat tässä vaiheessa jäljittelemällä.
Varsinainen systemaattisen kasvatuksen vaihe alkoi seitsemän vuoden iässä. Tällöin mentiin kouluun. Nyt keskityttiin opiskeluun ja voimisteluun. Opetus tapahtui urheilukentillä. Kasvatuksen päämäärinä olivat mm. kauneus, terveys ja notkeus.
15- vuotiaana alkoivat korostua sotataidot. Gymnisellä kasvatuksella kehitettiin ruumista ja muusisella henkeä ja sielua. Tärkeitä oppiaineita olivat mm. musiikki, kuvataide, historia, maantiede, runous, matematiikka, kielioppi, retoriikka ja filosofia. Taiteilla oli sielua puhdistava vaikutus.
ERILLISKASVATUKSEN JA VALIKOINNIN (KVALIFIOINNIN) TEEMA
Aristoteles(n. 384-322 eaa) : Kasvatuskaan ei koskenut orjia köyhiä eikä muukalaisia. Naisillekaan hän ei vaatinut koulutusta. Hänestä naiset olivat luonnostaan alempiarvoisia kuin miehet.
Platon (n. 427- 347 eaa.) vastusti demokratiaa. Luonnollisen työnjaon periaate. Kokonaisuuden etu. eri säädyt saavat erilaisen koulutuksen
OPETUSTAIDON TEEMA
Aristotelesin(n. 384-322 eaa) retoriikka: Kolme tekijää, jotka luovat puheen vakuuttavuuden: (1) logos: itse puhe ja sen loogiset argumentit, (2) ethos: puhujan oma hyvä luonne sekä (3) pathos: puhujan mielentila, joka vetoaa kuulijoiden tunteisiin. Syntyy hyvän opettajan teema: aineenhalinta, esimerkki, kyky innostaa.
MUODOLLISTEN ASTEIDEN TEEMA
Aristotelesin(n. 384-322 eaa) nuodolliset asteet. Aristoteles esitti ehkä ensimmäisenä ns. muodollisten asteiden teorian. Muodollisilla asteilla määritellään, kuinka menetelmällinen kokonaisuus jäsennetään. Aristotelesin mallissa oli neljä vaihetta:
(1) oppilaan mielenkiinto on suunnattava asiaan,
(2) uusi asia esitetään kaikkine yksityiskohtineen,
(3) oppilaita johdatetaan muodostaan yleinen sääntö tai määritelmä ja
(4) keskustellaan ja selvitellään ilmiön syitä.
OPPIMISPSYKOLOGIAAN PERUSTUVAN OPETUKSEN TEEMA
Aristoteles (n. 384-322 eaa) pohti muistia ja esitti oman assosiaatioteoriansa. Hän kehitteli myös erilaisia muistia helpottavia tekniikoita.'
OMINPÄIN OPPIMINEN
Sokrates (469-399 eaa) uskoi ominpäin oppimiseen. Muut voivat osallistua kannustamalla.
ROHKAISEMINEN JA VIRHEIDEN TUNNISTAMINEN
Sokratesin (469-399 eaa) majeutiikan osana oli rohkaiseminen, ristiriitaisten ajatusten tunnistaminen ja väärien väitteiden kumoaminen.
OPETTAJAN ESIMERKKI
Sokratesta (469-399 eaa) pidetään esimerkkinä kasvattajasta, joka eli niinkuin opetti.
Seneca (4-65 jaa): "Pitkä on käskyjen tie, lyhytja tehokas esikuvien".
VALTION TARPEIDEN MUKAAN
Kasvatus oli järjestettävä valtion tarpeiden mukaan Sokratesin (469-399 eaa), Aristotelesin (n. 384-322 eaa) ja Platonin (n. 427- 347 eaa.) mukaan.
OPPIMINEN
Sokratesin (469- 399 eaa.) mukaan oleellista on käsitteiden kirkastaminen.
ELÄMÄÄ VARTEN
Seneca (4-65 jaa) esitti vaatimuksen, että koulussa tulee oppia elämää ei koulua varten (Non vitae sed scholae discimus- ilkkumalause)
VERTAISOPETTAMINEN
Seneca (4-65 jaa): muita opettamalla opimme itse
JOHDONMUKAISUUS
Seneca (4-65 jaa): kasvatuksessa täytyy olla johdonmukainen.
RYHMÄN STIMULOIVA VAIKUTUS
Quintilianus (35-95 jaa): toverit stimuloivat toisiaan ja suuri joukko myös opettajaa. Kilpailu piristää ja motivoi.
ILOINEN OPETUS
Quintilianus (35-95 jaa): opetuksen tulee olla iloista (vs. rangaistukset).
VAATIMUSTEN KOHTUULLISUUS
Quintilianus (35-95 jaa): vaatimusten tulee olla kohtuullisia
KILPAILU
Quintilianus (35-95 jaa): opettajan tulee vedota kilpailuun
KUNNIANHIMOON VETOAMINEN
Quintilianus (35-95 jaa): opettajan tulee vedota kunnianhimoon.
PERÄKKÄISYYSPERIAATE
Quintilianus (35-95 jaa): koulussa tulee opettaa useita oppiaineita, peräkkäisyysperiaatteella.
Sama periaate myös Platonilla (n. 427- 347 eaa.) ja Aristotelella (n. 384-322 eaa).
ASIOIDEN YMMÄRTÄMINEN
Quintilianus (35-95 jaa): opittavat asiat tulee ymmärtää.
OPPILAIDEN JA LUOKAN TASO
Quintilianus (35-95 jaa):opettajan tulee ottaa huomioon oppilaiden ja luokan taso.
VAIHTELUN TARVE
Quintilianus (35-95 jaa) tunnisti oppilaiden ja opettajan vaihteluntarpeen.
ERIYTTÄMINEN
Quintilianus (35-95 jaa): opettaja tuli tuntea jokaisen oppilaansa luonne. Toista oli kannustettava. Toiseen tehosi pelon herättäminen tai vetoaminen innostukseen ja kunnianhimoon.
OPETTAJAN AUKTORITEETTI
Quintilianus (35-95 jaa): opettajaksi tuli valita parhaat. Opettajan henkilökohtainen auktoriteetti tehosi paremmin kuin pakko. Opettajan on osattava varoittaa (niin ettei rangaistuksia tarvita)
OPETTAJAN ESIKUVA
Quintilianus (35-95 jaa): opettajaksi tuli valita parhaat. Opettajan esikuva tehosi paremmin kuin pakko.
ELÄVÄ SANA
Quintilianus (35-95 jaa): opetuksen keskeinen opetusväline on elävä sana.
OPETTAJAAN KIINTYMINEN
Quintilianus (35-95 jaa): "Kaikkihan me tiedämme, miten innokkaasti jäljittelemme imisiä, joita kunnioitamme"
ESI-ISIEN UROTEOT OPPIAINEKSENA
Antiikin Kreikassa kouluissa luettiin Homeroksen eepoksia, joissa kerrottiin innostavalla tavalla esi-isien uroteoista.
KIRJALLISUUTTA
Buckinham, W., Burnham, D., Hill, C. , King,P.J.,Marnbom, J. ja Weeks, M. (2011). Filosofit. Schildts Kustannus oy.
Hallamaa, J., Pihlström, S., Pulliainen, U., Salmenkivi, E. ja Sihvola, J. (2000 ). Odysseia. Matka filosofiaan. Helsinki: Edita.
Iisalo, T. (1991). Kouluopetuksen vaiheita. Keskiajan katedraalikouluista nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava.
Saarinen, Esa. (1999 ). Symposium. Helsinki: WSOY.
Saarinen, Esa. (2002). Filosofia. Helsinki: WSOY.
Monk, Ray ja Raphel, Frederic, (2004). Suuret Filosofit. Helsinki: Otava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti