Kirjoja

Kirjoja

torstaina, elokuuta 21, 2014

Kävin Aurorassa

Tältä Auroran koulu näytti, kun minä sain aloittaa siellä rexinä vuonna
1989. Kuvassa vasemmala kaksi parakkia: Eppula, Nappula, puinen lisäsiipi
ja kivinen päärakennus. Tilaa leikkia ja pelata oli valtavasti.
ELÄKKEELLÄ on nyt oltu 20 kokonaista päivää. Kävin eilen ensimmäistä  kertaa  vanhalla työpaikallani Auroran koululla: sekä uusissa väistötiloissa Järvenperässä että vanhan koulun konttorilla. Hain avaimet lainaksi ja roudasin puolet koululla vielä olleista, omista tavaroistani kotiin. Loput  haen ensi viikolla, ja sitten alkaakin vanhan koulun ja asuntolan purku.

OLIPA tosi mukava nähdä tuttuja oppilaita ja työkavereita. Kurjaa oli kuulla, millaisia mokia muuttojärjestelyissä oli sattunut. Kaupunginvaltuuttetu Hellström aikoo viedä viestiä  eteenpäin. Ei näin.

PAVILJONGIT olivat ajoissa valmiit, mitä nyt muutama lauta seinästä puuttuu :-) . Toinen paviljongeisa on upouusi. Monet luokkatiloista oli saatu jo sisustettua valmiiksi ja oikein toimiviksi. Smartboardit oli juuri tuotu koululle, ja asennusta odoteltiin.  6ab-luokan käyttöön annettu auditorio oli upea ja valoisa. Isot vitosluokat (toisessa 26 oppilasta) pääkoulussa olivat tosi, tosi pienissä luokkatiloissa. Mutta fiilistä se ei näyttänyt laskevan. Koulusihteerin tila ja henkilökunnan taukotupa näyttivät oikein toimivilta. Pihalle jäi sittenkin tarpeeksi tilaa leikkiä ja pelata jalkapalloa. iPadit saadaan käyttöön, kunhan  langaton verkko alkaa  toimia. Koululounas on kuulema oppilaiden mielestä oikein hyvää, jopa parempaa kuin ennen.

Tunnelma  talossa oli tosi ammatillinen, iloinen ja rauhallinen.  Hienoa. Nostan hattua Ulriika-rexin ja koko porukan, aikuisten ja lasten venymiselle.

SIITÄ varmistuin, että kun Espoossa jo joka kymmenes oppilas käy koulua väistötiloissa, tarvitaan yhteiset väistöä koskevat pelisäännöt. Olisi tosi tärkeää varmistaa, että sekä väistötilat luovuttava koulu että väistöön tuleva koulu saavat riittävät edellytykset järjestää opetuksensa asiallisesti. Lisätyöstä tulisi myöntää resurssit kummankin koulun väelle. Nyt esim. Järvenperän koulu on joutunut tekemään paljon erityisjärjestelyitä, koska se menetti urheilukenttänsä. Ja Auroran koulun väki on saanut mm.  paikkailla muuttohölmöilyjä.

Kaupunkitason linjaukset  olisi minusta hyvä laatia myös siitä, kuinka  aineluokkien käyttövuoroja  voitaisiin fiksuimmin suunnitella niin,  että ne aidosti olisivat tasapuolisesti kummankin koulun: sekä tilat luovuttavan että "hyyryläisten"  oppilaiden käytettävissä. Vaikea kysymys on mm., kuinka ottaa huomioon se, että useissa yläkouluissa lukujärjestys vaihtuu neljä kertaa vuodessa ja alakouluissa taas aineluokkien tarve on pysyvä.

MILTÄ tuntui? Haikealta ja huikealta. Ihmisiä on tietysti ikävä. He ovat Aurorassa niin upeita. Ja menneitä aikoja. Teki hyvää nähdä, kuinka hienosti homma toimii- ihan ilman minua :-)

Ei kommentteja: