Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2014

Espoon oppikoulujen kronikka

Päivitetty 10.7.14: Lisätty kuvia Lahnuksen yhteiskoulun historiaan.

TÄMÄ blogilastu kahdeksasta suomenkielisestä, espoolaisesta oppikoulusta on työn alla. Tarkoitus on koota napakka kronikka. Siksi koulut esitellään aikajärjestyksessä.

Korvaamattomana lähteenä on ollut dosentti Jari Salmisen  toimittama yksityiskoulujen matrikkeli.

Kaikenlaiset vinkkejä  (mm. koulujen mahdollisista historiikeista)  otetaan mieluusti vastaan.

Viherlaakson yhteiskoulu
Viherlaakson yhteiskoulu vuonna 1958.
Espoon ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu, Viherlaakson yhteiskoulu, aloitti  toimintansa syksyllä 1939 nimellä Kauniaisten yhteiskoulu. Koululla ei ollut omaa rakennusta, vaane nsimmäiset 32 oppilasta aloittivat koulunkäyntinsä Tvistebo-nimisessä huvilassa, joka sijaitsi suunnilleen nykyisen Viherlaakson terveyskeskuksen kohdalla.

Kauppaneuvos Kalle Kuusinen lahjoitti  tammikuussa 1946 koulun rakentamiseen sopivan yli hehtaarin suuruisen tontin. Koulun nimeksi tuli syyslukukauden alusta Viherlaakson Yhteiskoulu.  Koulutalon suunnitteli arkkitehti Aarne Ervin, ja se valmistui vuonna 1947.  Komeassa taloon ei kuitenkaan ollut toimivaa vesi- ja viemäriverkostoa. Myöhemmin kouluun rakennettiin lisätiloja. Ensimmäinen lisärakennus valmistui vuonna 1956 - joka romahti rakennusvirheen vuoksi vuonna 1966. Toinen lisärakennus valmistui vuonna 1960, kolmas vuonna 1963 ja neljäs vuonna 1972.

Viherlaakson Yhteiskoulu laajeni keskikoulusta yliopistoon johtavaksi lukioksi vuonna 1948. Viherlaakson yhteiskoulu oli vuosia Espoon ainoa suomenkielinen oppikoulu.

Juuri ennen peruskouluun siirtymistä  yhteiskoulun yhteyteen perustettiin vuonna 1972  Espoon toinen iltaoppikoulu nimellä: Viherlaakson yhteiskoulun iltalinja.  Peruskouluun siirryttäessä nimi vaihtui Viherlaakson lukion iltalinjaksi. Vuonna 1994 iltalinjan nimi muutettiin Viherlaakson lukion aikuislinjaksi. Toiminnan päättyessä vuonna 2005 nimi oli Viherlaakson aikuislukio.

Peruskoulujärjestämässä
Peruskoulumuutos jakoi vuonna 1977 Viherlaakson Yhteiskoulun kahdeksi kouluksi, Viherlaakson yläasteeksi ja lukioksi. Yhteiskoulun omistajat olisivat halunneet koulusta korvaavan koulun, mutta opettajakunta oli kunnalle luovuttautumisen kannalla.

Juuri nyt
Tämään Viherlaakson ylä-aste ja lukio ovat homekohun vuoksi mediassa. Koulua käydään väistötiloissa. Viherlaaksoon saneerataan ja rakennetaan ajanmukaiset, modernit koulutilat lukiolle ja peruskoululle.

Rehtorit
Sotavuosien ajan koulun rehtorina toimi maisteri Hannele Bergholm. Vuosina 1944-1953 koulua johti sotilaallisin ottein entinen upseeri, maisteri Ilmari Laasonen.
Vuosina 1953-1977 loulua luotsasi jämäkästi rehtori Uolevi Leikola.
Peruskoulumuutoksessa yläasteen rehtoriksi tuli Ritva Ahlholm (1977-2000). Nyt rehtorina on Kirsi Kupiainen.

Lukion rehtoreina ovat toimineet Anita Tamminen (1977-1987), Pirkko Knuuttila (1987-2000) ja Jussi Rekilä (2000- )

Aikuislukion rehtoreina ovat olleet:
1972 – 1.3.77      Jouko L. Sammal, apulaisrehtori
1.8.76 – 31.7.77  Kari Pohjakallio, vs. apulaisrehtori
1.8.77 – 31.7.90  Kaija Teikari, rehtori
1.8.89 – 31.7.05  Matti Asumaa, vs. rehtori ja rehtori.

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
http://www.viherlaaksonlukio.fi/historia/espoon-vanhin-oppikoulu-tayttaa-75-vuotta/
http://www.viherlaaksonlukio.fi/historia/
http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/viherlaakson.htm

Etelä-Espon yhteiskoulu
Etelä- Espoon yhteiskoulu 1958-59.
Espooon suomenkieliset oppilaat saivat toisen oppikoulunsa, kun Etelä-Espoon yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1951. Koulu toimi aluksi viisiluokkaisena. Sai laajentumisluvan 8-luokkaiseksi 24.4.1958.

Koulu aloitti toimintansa professori Aapeli Saarisalon entisessä asuinrakennuksessa, jonka kunta osti ja luovutti koulun käyttöön. Kannatusyhdistys lunasti kiinteistön itselleen vuonna 1956, ja tontille rakennettiin oma koulutalo neljässä vaiheessa 1957, 1959, 1961 ja 1966.

Etelä-Espoon yhteiskoulu kasvoi 12 ensimmäisen toimintavuoden aikana vuodesta 1952 vuoteen 1964 ulkoisilta puitteiltaan ja toiminnan sisällöltään yhden luokan ja 37 oppilaan koulusta täysimittaiseksi yli 500 oppilaan oppilaitokseksi. Muutos ei tapahtunut  itsestään, vaan vaati paljon ponnisteluja tila- ja rahoitusongelmien ratkaisemiseksi ja rakennuslaajennusten toteuttamiseksi.

Etelä-Espoon yhteiskoulun kannatysyhdistys piti koulua ja kaikki opettajat ja muukin henkilöstö oli kannatusyhdistyksen palveluksessa ja sen palkkaamaa. Koululla ei ollut mitään omia organisaatiota eikä toimielimiä, vaan koulun kaikkea päivittäistä toimintaa hoiti  kannatusyhdistys. Alkuvuosien kireän talouden aikana naistoimikunta oli korvaamaton apu koulun toiminnan monipuolistamisessa ja avustamisessa.

Peruskoulujärjestelmään
Etelä-Espoon yhteiskoulun toiminta yksityisenä kouluna päättyi vuonna 1977.

Juuri nyt.
Haukilahden koulu ja lukio jatkavat vuonna Etelä-Espoon yhteiskoulun toimintaa. Haukilahden lukiossa toimii urheilulinja (painopistelajeina ovat golf, jalkapallo, jääkiekko ja voimistelu).
Vuonna 2002 ilmestyi  koulun 50-vuotishistoriikki: "Aapelista se alkoi ..."

Rehtoreita
1952-1954 Leo Apo,
1954-1972 Aarne Sipilä,
1972-1977 Annikki Rimminen.

Peruskoulun aikana yläkoulun rehtoreita ovat olleet..... (puuttuu tietoja)  Nyt rehtorina on Ari Suistola.

Lukion rehtoreita ovat olleet... (puutuu tietoja).  Nyt rehtorina on Pekka Piri.

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/etela-espoon.htm
http://www.elisanet.fi/heikki.kahila/EEYK.htm

Leppävaaran yhteiskoulu
Leppävaaran yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1955. Koulurakennuksen vanha puoli on aiemmin toiminut kansakouluna ja kansalaiskouluna.  Tuon koulutalon vihkiäisiä vietettiin keväällä 1939 ennen talvisotaa.

Koulu toimi aluksi viisiluokkaisena. Se sai laajentumisluvan 8-luokkaiseksi 12.5.1960.

Koulu toimi aluksi elementtirakenteisessa puutalossa. Neljäntenä lukuvuonna vuokrattiin lisätiloja Leppävaaran ja Lintuvaaran kansakouluista. Oma koulutalo (nykyinen lukio) valmistui vuonna 1959.

Peruskoulujärjestelmään
Peruskoulujärjestelmään siirryttiin vuonna 1977. Vanha koulutalo saneerattiin peruskoulukäyttöön vuosina 1980-81. Koulua laajennettiin lisärakennuksella vuonna 1985.

Juuri nyt
Leppävaaran yhteiskoulun  perillisiä ovat nykyiset Leppävaaran koulu ja Leppävaaran lukio. Kummassakin painotetaan liikunnan opetusta.

Rehtoreita
Yhteiskoulun aikana rehtoreina toimivat:  Lyyli Niskanen (1955-1957) ja  Päiviö Alaranta ( 1957-1977).

Yläkoulun rehtorina peruskoulujärjestelmän alusta vuodesta 1977 kevääseen 2004 toimi Juhani Alajoki. Hänen jälkeensä vuosina 2004-2011 koulun rehtori oli Pirjo Karhu. Nyt koulun rehtorina on Elena Savolainen.

Lukion rehtorina toimi pitkää Seppo Sipilä. Nyt rehtorina on Ismo-Olav Kjäldman.

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ

Pirkko Seppo ja  Päiviö Alaranta. (1985).  Leppävaaran yhteiskoulu, koulu ja lukio : juhlavuosikirja 1955-1985. Espoo : Leppävaaran koulu ja lukio.

http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Ylakoulut/Leppavaaran_koulu/Koulun_esittely/Koulun_historiaa(5928)

http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/leppavaaran.htm

Tapiolan yhteiskoulu

Lisää kuvateksti
Tapiolan yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1958. Sen omisti vuosina 1958-1976 Tapiolan yhteiskoulu oy, ja vuosina 1976-1977 Tapiolan koulukiinteistö oy.

Koulu sai oikeuden antaa keskikoulutodistuksia: 03.02.1960 .Ylioppilastutkinto-oikeus saatiin  09.01.1963. Ensimmäisenä toimintavuotena oppilaita oli 345. Lukuvuonna 1970-71 oppilasmäärä oli kasvanut 1422:een.

Koulun toiminta käynnistyi syksyllä 1958, jolloin koulu otti hoitaakseen ne Helsingin Uuden yhteiskoulun rinnakkaisluokat, jotka olivat toimineet Tapiolassa lukuvuosina 1956-1958. Samalla muodostettiin kolme uutta ensimmäistä luokkaa.

Koulu toimi aluksi Tapiolan koulukiinteistö Oy:n koululle vuokraamassa rakennuksessa, joka oli samalla osa uudesta suunnitellusta koulutalosta. Lisätiloina käytettiin kouluparakkeja. Kesällä 1960 valmistui koulurakennuksen II vaihe. Syksyllä 1961 koulukokonaisuus oli valmis.  Rakennuksen  suunnitelli arkkitehti Jorma Järvi.

Koulu toimi 8-luokkaisena. Koulussa toteutettiin virallista kokeilutoimintaa. Koulu oli erittäin kuuluisa musiikkiluokkatoiminnastaan. Kansainvälisestikin tunnetun Tapiolan kuoron alkuvaiheet sijoittuvat 60-luvulle Tapiolan kouluun, kun vuonna 1963 musiikin opettajaksi saatiin arvostettu musiikkipedagogi Erkki Pohjola. Hänen määrätietoinen ja kunnianhimoinen työskentelynsä kuoron parissa kantoi nopeasti hedelmää.

Iltalinjan perustamislupa myönnettiin 16.5.1969 kolmiluokkaiselle keskikoululle ja kolmiluokkaiselle lukiolle.  Tapiolan yhteiskoulun  iltalinjan apulaisrehtoriksi valittiin Reino Nieminen (1969-73). Vuonna 1977 koulu liitettiin Espoon kaupungin koulujärjestelmään ja sen nimi muuttui Tapiolan lukion iltalinjaksi. Koulu itsenäistyi ja nimeksi tuli syksyllä 1988 Tapiolan iltalukio.Uuden lainsäädännön myötä koulun nimi muuttui Tapiolan aikuislukioksi syksyllä 1994.

Toiminta yksityisenä kouluna   päättyi 31.07.1977

Peruskouluun siirtyminen
Peruskouluun siirryttäessä kunta otti koulun omistukseensa. Koulu jatkoi toimintaansa Tapiolan yläasteena ja lukiona.

Tällaisia parakeissa toimii maankuulu Tapiolan koulu. Ei tule
vettä eikä ole viemäriä.
Juuri nyt
Tapiolan koulu ja lukio ovat  uutisissa homeongelmiensa vuoksi. Väistötiloina toimivat  entisen poliisiopiston pihaan rakennetut parakit (yläkoulu) ja Nokian entiset tilat Nihtisillassa (lukio).

Tapiolaan palataan tämän hetken tiedon mukaan elokuussa 2016.

Koulun rehtorit: 
1958-1967 Tauno Kajatsalo,
1967-1977 Heikki Niemelä.

Tapiolan (ylä)koulun rehtoreina ovat toimineet Raili Jyrkinen, Raili Pajari.. (puuttuu tietoja).  Nyt rehtorina on Heikki Pihkala.

Tapiolan lukion rehtoreina ovat toimineet  Heikki Niemelä (vuoteen 1997 saakka), Juhani Turjanmaa, Antti Ylitalo, Matti Rajamäki ja 1.8.2014 alkaen  Juha-Pekka Peltola.

Iltalinjan rehtorina toimi Liisa Tommila (1977-85) ja  Marjukka Rantanen (1985-2010).

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
Koulua koskevat julkaisut:
Tapiolan yhteiskoulun työpäivää, Helsinki 1964.
Virtanen, Lyyli Case studies of Educational innovations, OECD-tutkimus, Pariisi 1974.
Lyyli Virtanen, Tapiolan yhteiskoulun lukion lukusuunnitelmien vertailua, Laudaturtyö, Helsinki 1973.
Opintiellä, Espoo 1998.

http://www.tapiolankoulu.fi/arkisto/historiaa/
http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/tapiolan.htm

Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu
Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1962. Koulun omistajina oliv
vuosina 1962-1976 Pohjois-Tapiolan oppikoulu oy. Peruskouluun siirryttäessä vuonna 1977 Espoon kaupunki omisti osake-enemmistön.

Koulu sai oikeuden  antaa keskikoulutodistuksia: 21.12.1966. Ylioppilastutkinto-oikeus saatiin 12.12.1969.

Tilapäiseksi opetustilaksi saatiin Tapiolan yhteiskoulun vuotta aiemmin käyttämä, Asuntosäätiön omistama parakki. Siinä oli kaksi luokkahuoneeksi sopivaa tilaa, kanslia- ja opettajainhuone, juhlasali-voimistelusali sekä WC-tilat. Soittokellona toimi lehmänkello. Oppilaat kutsuivat parakkia Tapiolan nuorisotaloksi tai jopa Räkäläksi. Ilmaista kouluruokailua ei ollut, vaan kouluun tultiin omin eväin tai kipaistiin kotiin välipalalle. Kirjat ostettiin itse, samoin kynät, kumit ja vihot. Yksityiskoulussa maksettiin myös lukukausimaksu. Lauantait olivat koulupäiviä.

Asuntosäätiön toimitusjohtaja Heikki von Hertzen ehdotti, että Asuntosäätiön lahjoittamalle tontille olisi järjestettävä arkkitehdeille avoin kilpailu, jotta tontille saataisiin Tapiolan arvon mukainen koulurakennus. Suunnittelukilpailuun osallistui 21 ehdotusta ja sen voittivat arkkitehdit Elja ja Eija-Leena Airaksinen.

Oma koulutalo valmistui kahdessa vaiheessa 1964 ja 1967.  Ensimmäisenä toimintavuotena koulussa oli 77 oppilasta. Lukuvuonna  1970/71oppilaita oli jo  623.

Koulu toimi 8-luokkaisena.

Rehtori Nyström pyysi näyttelijä-ohjaaja Aili Montonen-Rinnettä suullisen esitystaidon opettajaksi 1967. Siitä lähtien ilmaisutaidon opetusta on opiskeltu tasavertaisena muiden oppiaineiden rinnalla. Pohjois-Tapiolan koulussa on siis varhain ymmärretty ilmaisutaidon merkitys kaiken oppimisen apuna.

Toiminnan yksityisenä kouluna päättyi. 31.07.1977

Peruskouluun siirtyminen
Espoossa siirryttiin peruskouluun 1977. Lukio ja peruskoulun yläaste jaettiin omiksi erillisiksi hallinnollisiksi yksiköiksi. Lukion rehtorina jatkoi Jarmo Nyström.  Raija Tervo, josta tuli tässä yhteydessä koulun rehtori, muistelee, että peruskoulun alkuajat olivat kaaottisia. Pohjois-Tapiolan yhteiskoulu jakautui kahtia ja entinen Etelä-Espoon Kansalaiskoulu Louhentien varressa liittyi yläasteeseen. Sepon koulun tiloissa toimi lisäksi yläasteeseen kuuluvia tarkkailuluokkia.

Juuri nyt
Pohjois-Tapiolan koulun saneerausta valmisteltiin vuodesta 1996. Ja kahden vuoden kuluttua alettiin toteuttaa Arkkitehtitoimisto Studio Suonto Oy:n tekemää suunnitelmaa. Koulun saneeraus valmistui kesällä 2003.

Ensimmäinen englanninkielinen opetus perustettiin Pohjois-Tapiolan kouluun lukuvuonna 92-93. Alkuun vain yksi 7. luokka opiskeli n. 70 % oppiaineistaan englanniksi. Seuraavina vuosina luokkia oli aina kaksi ikäluokkaa kohti, toisinaan jopa kolme. Koulun oppilasmäärästä 90-luvun lopulla oli kolmannes englanninkielisessä opetuksessa. Louhentiellä sijaitsevan koulurakennuksen saneeraus valmistui syksyksi 1995. Englanninkielinen opetus siirtyi vähin erin sinne ja eriytyi lopulta omaksi Espoo International Schooliksi.

Vuonna 2005 koulussa aloitti ensimmäinen ilmaisutaitopainotteinen luokka.

Koulun rehtorit: 
1962-1977 Jarmo Nyström.

Yläkoulun rehtoreina ovat toimineet mm. Raija TerhoRainer Orpana (1989- ) ja Matti Kauppinen... (puuttuu tietoja) Nyt rehtorina toimii Maarit Mäkäläinen.

Lukion rehtoreina ovat toimineet mm. Jarmo Nyström ja Raimo Mattinen. Nyt rehtorina toimii Toini Rauhamäki (2006-)

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ


http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/pohjois-tapiolan.htm
http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Ylakoulut/PohjoisTapiolan_koulu/PohjoisTapiolan_koulun_historiikki(17687)

Espoon yhteislyseo
Espoon yhteislyseo  (EYL) perustettin asetuksella vuonna 1962. Se oli ainoa valtion omistama oppukoulu Espoossa.

Lyseo toimi aluksi puisessa parakissa Kuusakosken tehdasta vastapäätä. Parakki purettiin 1980-luvulla.

Koulu toimi vuokratiloissa aina vuoteen 1968, jolloin valmistui Heikki ja Kaija Sirenin piirtämä uusi koulurakennus.



Peruskouluun siirtyminen
Yhteislyseo jaettiin kahtia Kauklahden kouluksi ja lukioksi.

Juuri nyt
Päärakennuksen perusparannus toteutettiin 2005–2006 ja uusitut tilat saatiin käyttöön vuoden 2007 alussa. Koulu on ottanut myös vanhan nimensä käyttöön: Espoon yhteislyseon koulu ja Espoon yhteislysen lukio. Lukiossa toimii nyt jalkapallolinja.

Rehtorit
Yhteislyseon aikana rehtoreina olivat

Yläkoulun rehtoreina on peruskouluaikana olleet.... (puuttuu tietoja).Nyt rehtorina on  Paavo Kokkala.
Lukion rehtoreina ovat olleet.... (puuttuu tietoja).  Nyt rehtorina on Saila Posti-Lindström.

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ

http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Lukiokoulutus/Lukiot/Espoon_yhteislyseon_lukio
http://www.espoo.fi/fi-FI/Paivahoito_ja_koulutus/Perusopetus/Peruskoulut/Ylakoulut/Espoon_yhteislyseon_koulu
http://www.hagerlund.net/fi/kauklahden_koulut
http://www.hs.fi/paivanlehti/sunnuntai/Seiskan+ja+ysin+koulut/a1347072653900

Hakalehdon yhteiskoulu


Hakalehdon yhteiskoulu vuonna 1968.
Hakalehdon yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1963. Koulun omistajana oli  Hakalehdon yhteiskoulun kannatusyhdistys. Koulu sai oikeuden antaa keskikoulutodistuksia: 15.02.1967.
Ylioppilastutkinto-oikeus: myönnettiin 30.01.1970

Koulu toimi 8-luokkaisena.  Toiminnan päättyi yksityisenä kouluna 31.05.1977 .

Koulu aloitti toimintansa Westendin tennisopistossa. Syksyllä 1965 koulu muutti uuteen koulurakennukseen Hakamaantien päähän. Rakennusta laajennettiin 1967.

Peruskouluun siirtyminen
Espoon kaupungin siirtyessä peruskoulujärjestelmään Hakalehdon yhteiskoulun kannatusyhdistys ei ollut halukas luovuttamaan koulua kunnalle. Syyslukukausi 1977 alkoi kärjistyneessä tilanteessa, kun osa opettajakunnasta aloitti laittoman työnseisauksen 6.9. vauhdittaakseen koulun kunnallistamista. Ongelmat kärjistyivät myös kannatusyhdistyksessä ja 11.10.1976 Espoon kihlakunnanoikeus kumosi kannatusyhdistyksen ylimääräisen kokouksen 8.6.1976 tekemän luovuttautumispäätöksen lainvastaisena. Viikkoa myöhemmin opettajat jäivät lopullisesti pois töistä.

Espoon kaupunki järjesti Hakalehdon koulusta eronneille opettajille uudet työtilat Tapiolan yhteiskoulun yhteyteen "Hakan-Olarin" koulun nimellä. Noin 580 oppilasta seurasi opettajia ja 74 oppilasta jäi Hakalehdon kouluun. Eronneiden opettajien tilalle tuli 15 uutta, jotka opettivat lukuvuoden loppuun saakka. Espoon kaupunki ei antanut lukukausi- eikä ruokailumaksutukea kevätlukukaudelle kouluun jääneille.

Kannatusyhdistys myi myöhemmin koulutalon yksityiselle yhdistykselle, joka edelleen vuokrasi koulun Espoon kaupungille Etelä-Tapiolan yläasteen ja Etelä-Tapiolan lukion käyttöön.

Koulun rehtorit: 
1963-1973 Olavi Bonsdorff,
1973-1977 Pentti Huttunen.

Peruskoulun aikana toimintaa jatkaneen Etelä-Espoon lukion rehtoreina ovat olleet. Nyt rehtorina on Harri  Rinta-aho.

Lahnuksen yhteiskoulu
Lahnuksen yhteiskoulun ensimmäinen oma rakennus, joka
muistutti parakkia. Lukio toimi siellä pitkään.
Lahnuksen yhteiskoulu aloitti toimintansa vuonna 1966. Monista muista espoolais-oppikouluista poiketen Lahnuksen yhteiskoulun omisti Espoo, vuosina 1966-1972 kauppalana, ja sitten 1972-1977 kaupunkina. Aluksi koululla oli vain oikeus antaa  keskikoulutodistuksia (1971). Oikeus antaa ylioppilastodistuksia saatiin vuonna 1974.


Koulu toimi ensimmäisen lukuvuoden kesäsiirtolana käytetyn Luukin alueen vanhassa kansakoulurakennuksessa. Koulussa oli kaksi luokkahuonetta.

Mukavuuksia ei juuri ollut, ei vettä, ei vessaa, ei keittiötä. Talo lämmitettiin puilla. Tontilla oli ulkohuusi. Suurin osa oppilaista tuli kouluun tilausbussilla. Koululounas tuotiin Lahnuksen kansakoulusta.

Mutta maisemat olivat kauniit: järvi ja omenapuut.

Oma koulutalo valmistui 1967 Lahnuksen aluelle. Tilasta oli pulaa, ja luokkahuoneita jaettin kahtia väliseinillä.

Nykyiset punatiiliset laajennukset valmistuivat vuosina1968 ja 1972. Lahnuksen koulun vihkiäiset pidettiin 20.5. 1973.

Uljas uusi koulu jäi sekin pieneksi, ja opiskelu jatkui väliaikaisiksi tarkoitetuissa parakeissa.

Peruskouluun siirtyminen

Peruskouluun siirryttäessä lukio irtautui omaksi yksikökseen, ja yhteiskoulun rehtori Turjanmaa siirtyi lukion rehtoriksi. Pohjois-Espoon koulun nimellä toiminut yläkoulu sai rehtoriksi Rauli Päivisen. 5-6-luokat jatkoivat Kalajärven koulun nimellä.

Merkitapahtumia
Vuonna 1991 koulu järjesti 25-vuotisjuhlat. Koulun lehdestä otettiin juhlapainos "Juhlaväläys". Sen toimittivat lukion journalismi- kurssilaiset.

Juhlassa naulattiin myös koulun oma kolmivärinen lippu, jonka suunnitteli  kuvaamataidon opettaja Toini Lappalainen.

Koulun entisiä oppilaita
Ehkä tunnetuimpia Lahnuksen yhteiskoulun oppilaista on entinen pääministeri Matti Vanhanen.

Juuri nyt.
90-luvulla koulu toimi kolmena yksikkönä: Kalajärven (ala)kouluna, Pohjois-Espoon kouluna j Pohjois-Espoon lukiona.

Pohjois-Espoon lukio sai uuden upean lisärakennuksen, mutta lukio lakkautettin vuonna 2006 kouluverkkoselvityksen yhteydessä.

Yläkoulu jatkaa toimintaansa Kalajärven kouluna.  Se  on nykyään ns. yhtenäinen peruskoulu (luokat 1-9).

Kuvassa Mauri Alasaari ja opettaja Tuula
Häyrinen.
Koulun rehtorit: 
1966-1970  Mauri Alasaari,
1970-1977 Juhani Turjanmaa

Peruskoulun aikana yläkoulun (Kalajärven koulu) rehtoreina ovat olleet Raili Päivinen (1977-), Ismo Olav Kjäldman  ja  Leila Tuominen  ( - edelleen)

Pohjois-Espoon lukion rehtoreina ovat olleet: Juhani Turjanmaa (1977- 1986)  Vs. Tuula Häyrinen (1986-87), Tuula Vilkeniemi (1987-1991), Maija-Leena Tuurna (1991- ), Matti Kauppila (?)










KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
Juhlaväläys- koululehti 3.10.1991.
http://www.yksityiskoulut.fi/yksityiskoulujenmatrikkeli/lahnuksen.htm

MUUTA KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
http://espoonaurora.net/Muut-oppilaitokset.html

perjantaina, kesäkuuta 27, 2014

Oppikoulun kronikka

Kuvassa on Suomen vanhin koulu: Turun katedraalikoulu.
Päivitetty 29.6. -14 klo 16.
OPPIKOULUN taru on päättynyt, ja se on kansiin kirjoitettu (viittaan Kyösti Kiuasmaan teokseen).  Mutta mistä kaikki alkoi, miten se ajan myötä muuttui ja mihin sen tie päättyi?

TERMI oppikoulu on nuori. Liisa  Ketosen mukaan se  esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilasto-julkaisuissa.  Toisin kuin kansa-koulun tai peruskoulun osalta oppikoulun koulumuotojen nimet ovat jatkuvasti muuttuneet. Eikä tilannetta helpota se, että koulumuotojen nimiä ei suinkaan ole alun alkaen keksitty suomeksi vaan latinan ja ruotsin kielellä.

ITSE päädyn tässä näkemykseen, että "oppikoulun" historia on perusteltua aloittaa 1600-luvulta, jolloin Suomi sai ensimmäisen lukionsa. Lähden siitä, että "oppikoulu" on se osa koulujärjestelmää, joka johtaa yliopistoon. Siihen kuuluu Suomessa 1630 alkaen lukio ja kunakin aikana ne koulumuodot, jotka valmistivat oppilaita lukioon.

Opillinen koulu haki muotoaan useiden vuosisatojen ajan.  Mielenkiintoisesti "oppikoulun" muutokset kasautuivat ennen muuta kouluihin, jotka valmistavat lukioon. Itse lukio, kymnasi pysyi aina 1900-luvun loppuun saakka paljolti muuttumattomana. Sitä käytiin  kolme-neljä vuotta. Opetusta antoivat ns. aineenopettajat. Toki oppilasaines, oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat.

Mistä kaikki alkoi?
Uskonpuhdistus siis lakkautti  keskiajalla opillista oppia antaneet katoliset luostarikoulut. Tilalle syntyi aluksi porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin myös  yliopistoon. Ne toimivat varsinaisen koulujärjestelämän ulkopuolella.

1571
Ensimmäinen koulujärjestys, joka koski myös suomalaisia, annettiin vuonna 1571. Kouluopetus oli Suomessa tuolloin vaatimatonta: maassa oli 7 oppilaitosta: Turun tuomiokirkkokoulu ja Viipurin triviaalikoulu, jotka olivat 3- tai 4-luokkaisia latinankouluja (varsinaisia pappien valmistuslaitoksia) sekä Rauman, Porvoon, Helsingin, Porin ja Naantalin koulut, joita mainitaan pedagogioiksi tai lastenkouluiksi. Niissä oli yksi tai kaksi luokkaa.

1611
Ruotsi-Suomessa vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin  maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin tuomiokirkkokouluihin eli katedraalikouluihin. Tuon koulujärjestyksen mukaan  alettiin Ruotsiin perustaa lukioita.

Suomessa siis Turun katedraalikoulu sai aluksi jatkaaKoulu oli perustetu 1200-luvulla. Sen toiminnasta jaorganisaatiosta ei tiedetä ensi ajoilta mitään, mutta viimeistään 1300-luvun puolivälissä Turun tuomiokapituliin kuului koulumestari (scholasticus), jonka tehtävänä oli valvoa opetusta ja ehkä antaakin sitä. Koulun johtajana ja vastuullisena opettajana toimi koululaisten ohjaaja (rector scholarum) ja hänen apunaan oli tuomiokirkon kuoripappeja (chorales) sekä mahdollisesti myös opinnoissaan pitemmälle edistyneitä teinejä (scholares).

Vuoden 1611 Koulujärjestyksen mukaan oppikoulujen tuli palvella ennen muuta  kirkon virkamiesten koulutusta.

Kunigatar Kristiina oli Kustaa II 
Adolfin tytär.Kuva Wikipediasta.
1620
Vuoden 1620 kuningatar Kristiinan antama koulujärjestys oli ensimmäinen koululaki, joka ulottui koko valtakuntaan. Siinä syntyi uusi opillinen koulu, joka  sai nimekseen triviaalikoulu. Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli 4-8; ne olivat  alempia ja ylempiä triviaalikouluja.

Koulun opettajakuntaan kuului rehtori, konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.

1630
Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio: Turun triviaalikoulu muutettiin vuonna 1630 lukioksi, Turun kymnaasiksi, latinaksi Collegium aboenseksi. Toisen lähteen mukaan se muodostettiin Turun katedraalikoulun kolmesta ylimmästä luokasta.  Turun lukio oli kaksivuotinen, vaikka muut valtakunnan lukiot olivatkin nelivuotisia.

Eräässä lähteessä mainitaan, että tuolloin katedraalikoulu lakkautettiin, mutta monen muun lähteen mukaan katedraalikoulu jatkoi toimintaansa, ja siitä  alettiin vuonna 1641 käyttää triviaalikoulun nimeä.

1640
Kun kuningatar Kristiina antoi vuonna 1640 käskyn perustaa Turkuun yliopisto, Turun Akatemia, lukio siirtyi Turusta ensin  Viipuriin vuonna 1641 (Sieltä lukio siirtyi Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1723 Porvooseen, kun Viipuri jäi Venäjän vallan alle).

 Turun yliopisto perustettiin käytännössä muuttamalla Turun kymnaasi yliopistoksi ja nimittämällä useimmat sen opettajat professoreiksi. Yliopiston tilat saatiin kymnaasin kaksikerroksisesta kivitalosta Tuomiokirkon kehämuurista.

1649
Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (yleensä yksivuotinen, opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto),  alempi ja ylempi triviaalikoulu  (latinaluokkia ja  rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka), lukio ja akatemia (yliopisto). Triviaalikouluun yhdistyi kaksi eri koulumuotoa, alempi kirjurin- eli apologistanluokka, jolla opetettiin lähinnä laskentoa, kirjoitusta, latinaa ja ruotsia, sekä ylempi latinakoulu. Varsinaisiin yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa neliluokkainen lukio, johon pääsyä edelsi hyväksytty triviallikoulun kurssi.

Koulujärjestykessä annettiin velvoite luotettavaan testimoniumiin käytöksestä ja tiedoista.
Koululakia oli Ruotsissa muuten valmistelemassa kuuluisa tsekkiläinen kasvatusoppinut Johann Comenius (1592-1670).

Tällä mallilla mentiin aina vuoteen 1843 saakka.  Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja, lukiossa opettajat olivat aineenopettajia. Triviaalikouluissa opetuskielenä oli ruotsi, lukioissa latina.

Koulut olivat Suomessa  yleensä huonommin varustetuttuja kuin emämaa-Ruotsissa. Koulujärjestyksen mukaan triviaalikouluissa ja lukioissa tuli olla yhtä monta luokkahuonetta kuin luokkaakin. Jokaisessa luokkahuoneessa piti olla myös takka tai kaakeliuuni. Lisäksi tuli olla "yhteinen koulusali, johon kaikki voivat tarvittaessa kerääntyä", siis eräänlainen juhlasali. Yleensä kouluissa oli vain yksi ainoa koulusali, johon kaikki luokat ahdettiin. Eri luokkien opetustilat voitiin erottaa toisistaan lauta-aidoin.

1806
1800-luvun alussa Suomessa yksi lukio, seitsemän  triviaalikoulua ja 14  pedagogiota.
Vuonna 1806 perustettiin Turun katedraalikouluun (triviaalikoulu) erillinen reaaliluokka. Siellä annettiin opetusta tuleville alemmille virkamiehille, kauppialle ja muille elinkeinonharjoittajille.  Yliopistoon opintie ei vienyt.
1807
Vuonna 1807 käynnistettiin Turun Akatemian pedagoginen seminaari tehostamaan opillisen koulun opettajien koulutusta. Laitos antoi Suomessa  ensimmäinen järjestelmällistä opettajankoulutusta. Seminaari toimi 1820-luvulle saakka. Vuonna 1807 syntyi myös nykyaikaisen todistuksen kantamuoto.

Oppikoulu autonomian aikan

1843
1840-luvulla Suomessa oli viisi lukiota, 10-11 yläalkeiskoulua ja 28-32 ala-alkeiskoulua.
Vuodesta 1843 alkaa opillisen koulun kiihkeä oman muodon etsiminen, joka päättyy vasta vuonna 1914. Oppikoulua yritettiin "korjata", mutta tulokset olivat aluksi vaatimattomia.

Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitäkin oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ala-alkeiskoulu oli vaatimaton perustietoja antava koulu. Yläalkeiskoulussa jatkoi triviaalikoulujen työtä. Siellä  ja lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville (ns. siviililinja). Suomen kieli nousi oppiaineeksi.

1852
Oppikouluopetuksen taso alkoi 1850-luvulta lähtien  kohota,  Tuolloin  aloitettiin varsinainen oppikoulunopettajien valmistus ja  opettajien  pätevyysvaatimuksia täsmennettiin. Opettajan-valmistusta varten perustettiin vuonna 1852 yliopistoon Suomen ja Pohjoismaiden  ensimmäinen kasvatus-ja opetusopin professuuri. Professorin tehtäviin kuului oppikoulunopettajien koulutuksen johtaminen.

1856
Vuoden 1856 koulujärjestyksessa oppikoulu "päivitettiin". Tärkeimpänä muutoksena voidaan pitää sitä, että luonnontieteiden ja uusien kielten asema vahvistui vanhojen kielten kustannuksella. Järjestyksessä näkyy yhtenäiskouluperiaatte: ala-alkeiskoulu, yläalkeiskoulu ja lukio muodostivat  yhtenäisen peräkkäisten koulujen järjestelmän. Ala-alkeiskoulun tehtävänä oli valmistaa yläalkeiskouluun ja luoda pohja yliopistoon ja virkauralle tähtäävään koulutukseen.

1862
1860-luvulla oppikoulun monet epäkohdat olivat siksi suuria, että oltiin valmiita varsin isoihin muutoksia. Uudistustyö tehtiin vuosien 1860 ja 1873 välillä Aleksanteri II:n hallituskauden alkuajan vapaamielisessä ilmapiirissä.

Vuonna 1862 annetussa  keisarillisen  julistuksen  mukaan ennen oppikirjojen hyväksymistä oli kuultava opettajienkokouksen mielipidettä ja opettajat saivat kokoontua joka neljäs vuosi yhteisiin yleisiin kokouksiin. Säädös oli tärkeä, koska opettajat saivat  näin itse vaikuttaa oppikoulua koskevien säännösten kehittämiseen. Oppikoulu pääsi kehittymään nyt sisästä päin.

1864
Uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu aloitti vuonna 1864 toimintansa Helsingissä. Nimikekirjo kasvoi. Nyt maahan syntyy normaalikoulu, jossa tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan. Vuonna 1864 perustettiin ensimmäinen (ruotsinkielinen) normaali- eli mallikoulu oppikoulun opettajien harjoittelukouluksi. Normaalikoulun opettajat valmistautuivat tehtäviinsä opiskelemalla mm. ulkomailla. Opettajankoulutuksen suunnittelussa olivat näiden opettajien ohella aktiivisesti mukana mm. J. V. Snellman ja Z. J. Cleve.  Opettajien oli auskultoitava, suoritettava kasvatusopin tutkinto ja annettava näytteet.
1869
Vuonna1869 määrättiin, että kasvatus- ja opetusopin professorin tehtäviin kuului kaikkien maassa valmistuvien oppikoulunopettajien opetustaidon kontrollointi opetusnäytteiden perusteella.

Vuonna 1869 koululaitos erotettiin kirkon valvonnasta, eli koulujen valvonta siirrettiin pois tuomiokapituleilta ja piispoilta. Seuraavana vuonna aloittikin toimintansa nykyisen Opetushallituksen edeltäjä kouluylihallitus, jonka tehtävänä oli valvoa ja säädellä Suomen koulutusjärjestelmää.

1871-72
Vuonna 1871 annetiin keisarillinen julistus ja 1872 uusi koulujärjestys, joka pyyhkäisi pois  kaikki vanhat oppikoulun muodot.  Niiden tilalle tuli lyseo, johon tavallaan yhdistettiin yläalkeiskoulu ja lukio.

Oppikoulut jaettiin lyseoihin, joiden pääasiallisimpana tarkoituksena oli tieteellisen sivistyksen perustaminen ja reaalikouluihin, jotka osittain jatkoivat ja laajentavat kansakoulun kursseja, osittain edeltä vahvistivat varsinaisiin keinokouluihin (ammattikouluihin) i. Tuolloin syntyi 1900-luvulle kestänyt oppikoulun perusrakenne.

Reaali- eli porvarikoulut olivat uusi koulumuoto.  Ne   oli tarkoitettu kaksi- tai nelivuotisiksi päättäviksi oppilaitoksiksi, joista siirryttiin suoraan ammattiin.  Niiden historia oli lyhyt. Reaalikouluista oli vaikea päästä jatko-opintoihin, ja siksi niiden suosio jäi vähäiseksi. Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia.

Vuoden 1872 koulujärjestyksessä hylättiin vanha pelkoon perustuva kurinpito ja kiellettiin ruumiilliset rangaistukset ja muutenkin korostettiin oppilaiden sivistynyttä kohtelua.
1874
Vuonna 1874 uusittiin ylioppilastutkinto.  Aikaisemmin ylioppilastutkinto oli pidetty vain Helsingin yliopistossa. Se oli  käsittänyt etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa. Nyt tämän kolmanteen kouluvaiheeseen oikeuttavan tutkinnon ydinosa siirrettiin kypsyyskokeen luontoisena oppikouluihin. Niissä järjestettiin kirjalliset kokeet, joiden kysymykset laati kuitenkin valtakunnallinen elin, ylioppilastutkintolautakunta. Koe oli suoritettava äidinkielessä, toisessa kotimaisessa kielessä, yhdessä vieraassa kielessä ja matematiikassa.

1883
Vuoden 1883 koulujärjestyksen myötä alkeisoppilaitokset saivat jälleen uudet muodot. Koulut jaettiin lyseoihin ja alkeisoppikouluihin.  Tällöin luotiin perustaa myös keskikoululle määräämällä tuolloin toimineiden alkeiskoulujen opetus vastaamaan lyseoiden alaluokkien opetusta.

Lyseot jaettiin edelleen klassisiin lyseoihin ja reaalilyseoihin. Reaalilyseot olivat latinattomia. Kummatkin olivat 8-luokkaisia.

Alkeiskoulujen puolella tilanne muuttuikin, kun kaikki reaalikoulut Helsingin reaalikoulua lukuun ottamatta lakkautettiin. Reaalikoulujen toimintaa jatkoivat kaksi- ja nelivuotiset alkeiskoulut.

1891
Vuodesta 1891 lähtien reaalilyseoiden viiden alimman luokan oppimäärä käsitti muiden pohjoismaiden tapaan keskikoulun, jollaisten tarvetta teollistuminen nopeasti lisäsi.

1890-luvulla latina menetti asemansa pakollisena oppiaineena. Sortokausien aikana Venäjää tyrkytettiin tilalle.
1905
Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun(yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.  Mamsellin koulujen tilalle tuli valmistavia kouluja oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä ykistyisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja.

Oppikouluissa ei tunnettu opetussuunnitelma-asiakirjaa Niissä oli käytössä  koulujärjestyksen mukaisesti eri aineiden tuntijako ja oppimäärät. Opetussuunnitelman sijasta puhuttiin  oppiennätyksistä. Tätä terminologiaa käytettiin  peruskouluun saakka. Koulujärjestyksessä kiellettiin ruumiillinen kuristus ensimmäistä kertaa.

1914
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  oppikoulu sai lopullisen rakenteensa: Alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi. Lukio oli kolmiluokkainen.

Lyseot uudistettiin siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi; lukioon tuli kaksi rinnakkaista osastoa: klassinen osasto ja reaaliosasto.  Klassinen lyseo jäi harvinaiseksi poikkeuskouluksi. Reaalilyseoissa latina oli yksi valinnainen  aine yhdellä lukion linjalla.

Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa. Koulujärjestys päätti klassisen oppikoulutradition valtakauden; realisivistyksestä tuli oppikoulun perusta.

Suomenkieliset oppikoulut
OPPIKOULUJEN opetuskieli oli ollut 1800-luvun puoliväliin saakka latina ja ruotsi.  Vuonna 1857 suomenkieliset saivat ensimmäisen oman oppikoulun Jyväskylään.

Suomenkielinen opettajankoulutus alkoi vuonna 1867, jolloin Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia. Tämän suomenkielisen osaston perustamisen aikoina Suomessa käyty voimakas kielipoliittinen keskustelu vaikutti osaltaan siihen, että vuonna 1871 tämä suomenkielinen osasto määrättiin lakkautettavaksi niin, että alemmille luokille ei otettu uusia oppilaita. Vuonna 1873 perustettiin (ja ajettiin kauas) ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu Hämeenlinnaan. Suomenkielisen opetuksen turvaamiseksi perustettiin samana vuonna yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.

Helsingin Suomalainen Alkeisopisto muuttui normaalilyseoksi vuonna 1887, kun valtio lunasti Alkeisopiston haltuunsa, ja samalla vuonna 1873 perustettu Hämeenlinnan suomenkielinen normaalilyseo muutettiin tavalliseksi lyseoksi.

1880-luvun alussa valtiovallan suhtautuminen suomenkieliseen oppikouluun tuli suopeaksi. Yksityisten koulujen valtionapu turvattiin vuonna 1884. Uusien oppikoulujen perustaminen tapahtui siitä lähtien niin, että koulu käynnistettiin yksityisenä yhteiskouluna, jonka valtio myöhemmin sai ottaa haltuunsa.

Autonomian ajan lopussa yli puolet oppikouluista oli yhä yksityiskouluja. Etenkin suomenkieliset  perustivat yksityisiä kouluja, koska oppikoulutietä pidettiin valtatienä pyrittäessä saamaan suomalaiskansalliselle liikkeelle voimia maan hallinnossa ja kulttuurielämässä.

Suomenkielisten oppikoulujen määrä ohitti 1890-luvulla ruotsinkielisten määrän. Jo edellisellä vuosikymmenellä suomenkielisten koulujen oppilasmäärä oli noussut ruotsinkielisten ohi ja kaksinkertaistui 1900-luvun alussa.

Tyttöjen opillinen koulutus
OPILLINEN koulu oli 1800-luvulle saakka varattu vain pojille. Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja.

Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin.

Vuoden 1856 koulujärjestys määräsi, että "(tyttö)kouluun ei oteta kuin sellaisia oppilaita, joiden kasvatus ja tavat ovat nuhteettomat ja joiden seurassa seurustelua ei voi millään tapaa pitää vahingollisena muille koulussa oleville kunnia-arvoisten ja sivistyneitten vanhempien tyttärille".

Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").

Vuodesta 1882 alkaen naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa, kuitenkin ilman virkaoikeutta. Vuonna 1895 perustettiin Turun suomalainen jatko-opisto. Se oli yksi ensimmäisistä suomenkielisistä tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon ja yliopisto-opintoihin

Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.

Tyttöjen opintietä tukkivat monet esteet. Mutta jo vuonna 1870 ensimmäisenä Pohjoismaista nainen, Maria Tschetschulin, suoritti ylioppilastutkinnon Helsingissä. Vuonna 1890 annettiin asetus, joka käytännössä vahvisti naisten pääsyn yliopistoon. Asetuksessa säädettiin, että yliopiston varakansleri sai valtuudet päättää tyttöjen opinto-oikeudesta. Vuonna 1894 valmistuivat ensimmäiset tyttöylioppilaat Turun ruotsinkielisestä tyttökoulusta, Heurlinska skolan i Åbo. Viiden vuoden kuluttua vuonna 1899 saivat ensimmäisistä suomenkielisistä kouluista, Tampereen suomalaisesta tyttökoulusta ja Turun suomalaisesta jatko-opistosta tyttöoppilaat valkolakin.

(1950-luvulla naiset ohittavat miesten määrän ylioppilastutkinnon suorittaneissa).

Yhteisopetus
TYTÖILLE oli saatu oikeus opilliseen opetukseen - toki ohuempana ja lyhympänä ja vain säätyläisille jo 1840 luvulla.

Huomattava parannus oli yhteiskoulujen synty. Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna  1886  ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Taustalla oli Pohjois-Amerikasta levinnyt yhteiskasvatuksen aate.  Tyttöjen ja poikien yhteisellä kouluttamisella oli  käytännöllisempikin peruste: se turvasi riittävän oppilasmäärän pienten paikkakuntien kouluihin.

Oppikoulu itsenäisyyden aikana
Oppikouluille oli syntynyt vuoden  1914 koulujärjestyksessä  lopullinen rakenne: viisiluokkainen keskikoulu ja kolmivuotinen lukio.
1918
Vuonna 1918 oppikoulut saivat tuntijaon. Venäjän kielen siihen saakka suhtettoman suuren tuntimäärän jakoivat nyt keskenään äidinkieli, uskonto ja historia.
1919
Ylioppilastutkinto uudistettiin vuonna 1919 siten, että Helsingin yliopistossa toimitetut  suulliset kuulustelut siirrettiin koulujen itsensä huolehdittaviksi. Tuohon  asti yliopistoon johtavissa oppikouluissa pidettiin  kirjalliset ylioppilaskokeet maaliskuussa. Oppilaat matkustivat touko-kesäkuun vaihteessa Helsinkiin yliopistoon suullisia pääsykokeita varten. Samanlaiset kokeet oli mahdollista toimeenpanna myös syyslukukaudella. Ylioppilaiden lähtö Helsinkiin kuulusteluihin oli juhlallinen tapahtuma etenkin kaupungin säätyläisten ja sivistyneistön keskuudessa.

Kirjallisiin kokeisiin lisättiin  tuolloin reaalikoe.
1928
Tätä rakennetta yritettiin hetri 1920-luvulla horjuttaa innovaatiolla:  Vuonna1928  säädettiin1aki uusimuotoisista  kansakoulun koko oppimäärään perustuvista oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden  koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle.  Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.  Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne jäivät lopulta peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi.

Vuonna 1930 oppikouluja oli Suomessa yli 200. Sodan jälkeen oppikoulujen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1950 oppikouluja oli yli 300 ja vuonna 1970 jo yli 600.
1939
Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Oppikoulu koostui edelleen keskikoulusta ja lukiosta. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita. Lisäksi oli  normaalilyseoita, yksityisiä kouluja ja yhteiskouluja.
1941
Vuonna 1941 julkaistiin valtion oppikoulujen oppiennätykset  ja metodiset ohjeet.
1943
Ylioppilastutkinto uudistettiin vuonna 1943 siten, että matematiikka ja reaalikoe tehtiin vaihtoehtoisiksi. Ylioppilastutkinnon kirjallisiin kokeisiin kuuluivat nyt  äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli sekä matematiikka tai reaalikoe.

Toisen maailmansodan jälkeen ei oppikoulussa tapahtunut suuria rakenteellisia tai muitakaan muutoksia. Linjajako pysyi muuten entisellään paitsi, että juuri ennen peruskoulu-uudistusta muodostui eräänlainen välilinja, reaalilinja. Kesälukiotoiminta sai alkunsa.  Ylioppilastutkinnon kielikoe uudistettiin  1970-luvulle kolmijaksoiseksi, puheen ja tekstin ymmärtämistä osoittaviin jaksoihin ja annetusta aiheesta annettuun kirjoitelmaan.
1946
Oppikoulun rakenteelle nousi vielä uusi haastaja: kunnallinen keskikoulu. Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä
Vuonna 1958  maaseudulle syntyneet  kunnalliset keskikoulut vakinaistettiin. Yhteensä kunnallisia keskikouluja syntyi noin 70.

Oppikoulun loppu
Oppikoulun tarinan loppuosa on kaikilla muistissa. Yli satavuotias rinnakkaisjärjestelmä tuli tiensä päähän. 1960-luvulla jo yli puolet ikäluokasta kävi oppikoulua.
1972-77
Suomi siirtyi vuosina 1972-1977 yhtenäiskoulujärjestelmään: peruskouluun. Siirtymän aikana lukioissa kokelitiin viekä kouludemokratiaa: Vuonna 1973 pidettiin ensimmäiset kouluneuvostovaalit oppikouluissa.

Lukiot siis irroitettiin keskikouluistaan. Oppikoulujen keskikoulua vastanneet osat muuntuivat peruskoulun yläasteiksi.

Siirtyminen peruskouluun oli monille yksityisille oppikouluille  kova pala. Taistelu peruskoulusta oli ehkä Suomen  historian kovin koulusota. Siinä taistelussa osa saikin ns. korvaavan koulun aseman.

Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppikoulusta on edelleen jäljellä lukio. Lukiota onkin kehitetty jatkuvasti. Vuonna 1967 aloitti ensimmäinen erikoislukio: Savonlinnan taidelukio toimintansa. 1980-luvun alussa lukioissa siirryttiin kurssimuotoisuuteen. Vuonna 1987 kokeilukiot alkoivat muuttua luokattomiksi. Tänään kaikki lukiot ovat kurssimuotoisia ja luokattomia.

Yhteenvetoa: muutamia trendejä

SELKEIN trendi oppikoulujen historiassa on ollut laajeneminen, niin oppilasmäärän kuin oppilaiden säätypohjan osalta. Aluksi oppikoulua kävivät vain yläluokkaan pyrkivät pojat. Ja 1960-luvulla jo yli puolet koko ikäluokasta, niin pojista kuin tytöistä.  Aluksi oppikouluja oli vain suurimmissa kaupungeissä, ja lopulta myös maaseudulla.

MYÖS oppikoulun perustehtävä laajeni; alunperin pappien ja korkeimpien virkamiesten koulutuslaitos alkoi antaa pätevyyksiä myös pikkuvirkamiehille ja lopulta ammattimiehille työnjohtatasoa myöten.

ALUKSI oppikoulut olivat valtion kouluja. Pienemmissä kaupungeissa perustettiin yksityisiä oppikouluja, jotka kouluttivat sekä poikia että tyttöjä. Myös kunnilla ol  rooli oppikoulujärjestelmässä Se voimistui 1940-luvulla, jolloin syntyi uusi koulumuoto; kunnallinen keskikoulu. Rahoituksestaan suurimman osan kaikki oppikoulut saivat valtionavustuksina.

ALUKSI oppikoulua käytiin ruotsiksi ja latinaksi (lukio).  Suomen vanhin suomenkielinen oppikoulu oli keisarillisella päätöksellä perustettu, 1. lokakuuta 1858 toimintansa aloittanut Jyväskylän yläalkeiskoulu. Pitkään suomenkielisten oppikoulujen määrä oli vain murto-osa ruotsinkielisistä.

OPPIKOULUIHIN oli sisäänpääsykoe. Vielä vuonna 1954  pidettiin oppikoulun pääsytutkinto neljässä aineessa: uskonnossa, äidinkielessä, laskennossa ja maantiedossa.  Tuon jälkeen annettiin uudet ohjeet. joiden mukaan pääsytutkinto pidettiin kahdessa aineessa: äidinkielessä ja matematiikassa. Lisäksi huomioon otettiin kansakoulun todistus ja kansakoulun opettajan lausunto. ppikouluun sisäänpääsyn ehtona oli myös se, ettei oppilas ollut pahanilkinen. Oppikoulusta voitiin myös erottaa.

YLIOPPILASTUTKINTO  kehitettiin Saksassa kypsyystutkinnoksi koulun ja yliopiston väliin.

Suomalainen ylioppilastutkinto on saanut alkunsa Turun akatemian ja sittemmin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston pääsykuulusteluista, joiden tarkoituksena oli selvittää, hallitseeko oppilas yliopisto-opintoihin vaadittavat perustiedot. Turun Akatemiassa pääsykuulustelu oli  vapaamuotoinen. Vuosina 1640–1852 sanalla ylioppilas (student) tarkoitettiin yksinomaan yliopiston opiskelijaa. Ylioppilaat olivat siis läpäisseet yliopiston pääsykuulustelun, mutta eivät olleet suorittaneet nykyisen kaltaista ylioppilastutkintoa.

Suomessa ylioppilastutkinto syntyi  vuoden 1852 yliopistostatuuttien myötä. Tuolloin tutkinto sidottiin lukion oppimäärään.  Ylioppilastutkinto  pidettiin yksinomaan Helsingin yliopistossa ja se käsitti etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa.

Vuonna 1874 ylioppilastutkinto uusittiin.Nyt kolmanteen kouluvaiheeseen oikeuttavan tutkinnon ydinosa siirrettiin kypsyyskokeen luontoisena oppikouluihin.  Vuonna 1919 tutkinto siirtyi kokonaan kouluihin 1919.

Naiset saivat alun perin osallistua ylioppilaskirjoituksiin vain erityisluvalla. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisluvan vuoteen 1901 asti.

Pitkään ylioppilastutkinnolla pääsi suoraan yliopistoon. Ylioppilaiden määrän kasvaessa yli- opistot siirtyivät 1930-luvulta alkaen valitsemaan opiskelijansa ylioppilastodistuksen sijaan erillisillä valintakokeilla.

OPPIKOULUJEN opettajat olivat pitkään säätyläismiehiä. Opettajan tehtävään vaadittiin akateeminen loppututkinto. Erillinen opettajan tehtävään valmistava koulutus vakiintui 1860-luvulta alkaen. Tuolloin siirryttiin myös luokanopettajajärjestelmästä aineenopettajajärjestelmään.

Naisille oppikoulunopettajien tehtävä avautui asteittain. Vuodesta 1882 alkaen naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa.  Oppikoulun opettajiksi naisia alettiin kouluttaa Helsingissä tyttökoulujen yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa ruotsin kielellä v. 1868, suomen kielellä 1881. Naiset alkoivat tulla opiskelemaan yliopistoon erivapaudella erityisesti 1890-luvulla. Naisylioppilailta vaadittu vapautus sukupuolestaan poistettiin 1901. Yliopistovirat avautuivat naisille 1916. Valtiollisiin virkoihin naiset saivat Suomessa laajat oikeudet vuodesta 1926. 1930-luvulla naisopettajat olivat jo enemmistönä oppikouluissa .

Oppikoulun opettajat olivat 1870- luvulla hyvin etäällä oppilaistaan. Opettajalla oli  ehdoton auktoriteetti. Asiaan luului  tavallista arvokkaampi pukeutuminen mm. Silkipytyt.

OPPIKOULUJEN pedagogiikkaa on kuvattu hyvin traditionaaliseksi. Väitetään, että se perustui 1800-luvulle saakka 1200-luvun käytänteisiin. Ulkoaopettelu ja tiukka, nöyryyttäväkin läksynkuulustelu kuukuivat niihin. Koulujärjestyksessä  vuonna 1872 tärkeimpänä keinona  oli suusanallinen opetus, joka tapahtui kysymysten tekemisellä. Lisäksi edellytettiin aistin havaintoa.
Tunnit olivat opettajan ja oppilaiden monologeja.

1920-luvulla opettajilta toivottiin vilkkaampaa kyselytapaa. Opettajien toivottiin painottavan uuden terhtävän valmistamista tunnin päätehtävänä. Hvainnollisuutta ja kuvaopetusta vaadittiin:, taululle piirroksia.  Ponteva ja eloisa esitystapa yleistyikin. Kuolettavan sanasaivartelun ja ääneenlukemisen tilalle  halulle omatoimisuusmenettelyä ja oppilaiden oman työskentelyn aktivoimista.  Ensimmäistä kertaa eräissä oppikouluissa  annettiin oppilaiden kysyä, väitellä, keskustella mm. esitelmien ja alustusten pohjalta  (ks. oppikoulukomitea 1927).  Tuolloin syntyi ns. opettajan pedagoginen kerronta. Uusista pedagogisista virtauksista oppikouluväki omaksui parhaiten herbart-zilleriläisyyden.

Oppikoulu oli loppuun saakka luku- ja kirjakoulu. Toiminnallisuutta oppikouluun toimivat lähinnä toiminnalliset oppiaineet: voimistelu, laulu, kuvaamataito ja käsityöt.

OPPIKOULULAISET. Oppikoululaisten sosiaalisessa taustassa ei tapahtunut suuria muutoksia ennen 1900-luvun alkua. Virkamieskotien pojista lähes kaikki tulivat oppikouluun ja muista sosiaaliryhmistä täytettiin jäljelle jääneet paikat. Esimerkiksi talonpoikaisnuorista vain joka sadas tuli oppikouluun.  1900-luvun alussa muuttuu, ja yhä useampi oppikoululainen oli talonpoikais- tai työläissäädystä.

Vuoteen 1920 asti oppikoulun käynti oli harvinaista. Oppikoulun aloittaneita oli alle 10 prosenttia ikäluokasta. Oppikoulu oli 1930-luvun loppupuolelle asti hyvin toimeentulevien ja pääasiassa kaupungeissa asuvien perheiden lapsien opinahjo. Vuonna 1950 neljännes ja vuonna 1960 vajaat 40 prosenttia ikäluokasta aloitti oppikoulun.

Ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 1930-luvulla vuosittain runsaat 2 000 eli noin 3 prosenttia ikäluokasta. Vuonna 1950 ylioppilastutkintoja suoritettiin reilut 4 000. Tämän jälkeen ylioppilastutkintojen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1963 ylitettiin 10 000:n, ja vuonna 1973  20 000:n tutkinnon raja.

SANASTO 

Ala-alkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja.  Vuoden 1856 koulujärjestys  toi Suomeen yhtenäiskouluperiaatteen: ala-alkeiskoulun tehtävänä oli antaa kaikille perusopetus. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja. Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.

Alkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut.  Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ne  johtivat tieteellisiin opintoihin, ammattikouluihin tai suoraan ammatteihin. Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.

Alkeisopisto.  Alkeisopiston nimeä on käyttänyt vain yksi koulu:yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.  Vuonna  1887 opisto lunastettiin valtion haltuun ja sen nimeksi tuli Helsingin Suomalainen Normaalilysee. Nimi muuttui vuonna 1915 Helsingin Suomalaiseksi Normaalilyseoksi, vuonna 1950  Helsingin Normaalilyseoksi  ja  vuonna 1974 Helsingin I normaalikouluksi. Helsingin yliopiston rehtorin päätöksellä koulun nimi palautettiin 1.1.1995. jälleen Helsingin normaalilyseoksi.

Ammattilukio.  Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.

Herrasväen koulut. Ks. valmistavat koulut

Jatko-opisto.  Vuonna 1868 perustetiin ensimmäinen jatko-opisto fruntimmerskolan i Helsingfors yhteyteen. Ensimmäinen suomenkielinen jatko-opisto peristettiin 1881 suomalaiseen tyttökouluun. Se oli ensimmäinen suomenkielisisille tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon, yliopisto-opintoihin ja mm. tyttökoulujen opettajiksi.

Katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu. Vanhimmat kristityt koulut syntyivät jo 400 jKr. Kun piispa kokosi kotiinsa oppilaita, joita oli tarkoitus kouluttaa pappeja, syntyi katedraalikoulu.

Koulussa opiskelttiin seitsemään ainetta: ensin triviumia (grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka) ja sitten qvadriumia (aritmetikka, geometria, tähtitiede ja musiikki). Aineiden juuret ovat antiikin ajoissa.

Katedraalikoulut toimivat kaupugeissa, piispan istuimen yhteydessä. Koulua johti scolaticus eli koulumestari tai rehtori (rector).  Häntä auttoivat kuoripapit ja mahdollisesti lahjakkaimmat teinit. Katolinen kirkko tarvitsi työntekijöitä. Siksi myös  Turkuun perustettiin katedraalikoulu. Koulun tehtävänä oli  kouluttaa pappien ohella myös muita virkamiehiä.

Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostarikoulut. Turun katedraalikoulu sai jatkaa. Vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin  maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.

Kaupunkikoulu eli pedagogio. Keskiajalla syntyi erityisiä kaupunkikouluja palvelemaan sen ajan kaupunkilaisten tarpeita.  Myös Suomeen syntyi keskiajan lopulla pieniä kaupunkikouluja. Yhtä johti koulumestari. Toisessa opettivat fransikaanimunkit.

Kun uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut, tilalle syntyi porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin yliopistoon.

Keskikoulu. Vuoden 1914 koulujärjestyksessä  alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.

Klassinen lyseo. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita.
Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot  olivat käytännön läheisempiä.

Kunnallinen keskikoulu.  Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä. Vuonna 1958  maaseudulle syntyneet  kunnalliset keskikoulut vakinaistettiin.

Kymnaasi. Ks. lukio

Laskukoulu. Ks. kaupunkikoulu

Lastenkoulu. Ks. pedagogio.

Lukio eli kymnasi oli koulu joka johti yliopistoon. Lukiot syntyivät Saksassa 1500-luvulla, jolloin yliopistot vapautettiin velvollisuudesta opettaa filosofian alkeita.

Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio.  Sen käyminen kesti kolme vuotta. Tavoitteena oli kouluttaa pappeja. Opetusta lukiossa antoivat lehtorit ns. aineenopettajat, joilla saattoi olla velvollisuus opettaa useita aineita - toisin kuin yliopistossa.  Oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat. Vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan  lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville.  1800-luvulla syntyneissä lyseoissa ja yhteiskouluissa  lukioon kuului ns. keskikoululuokat. Peruskouluun siirryttäessä lukio itsenäistyi uudelleen.

Luostarikoulu. Luostarikoulut toimivat keskiajalla maaseudulla luostarien yhteydessä.  Koulut syntyivät, kun luostariin tuotiin lapsia. Luostarikouluissa opetettiin artes trivialista, siis triviumiksi kutsuttuja aineita eli grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa.

Luostarin esimies  antoi koulun johdon  jonkun sopivan munkin toimeksi. Häntä kutsuttiin  Euroopaasa nimellä magister scholae. Apulaisten nimike oli  seniores. Moneen nunnaluostariin perustettin tyttöjen kouluja. Erityisen tärkeitä olivat ulkokoulut nunnaluostareissa; eurooppalaisilla,  tulevilla aatelisnaisilla oli parempi koulutus kuin ritareilla:-)

Myös Suomessa oli luostarikouluja. Opetusta johti erityinen lehtori (lector). Oppilaina olivat munkit. Opetus luostarikouluissa oli jopa parempaa kuin katedraalikouluissa.  Luostarikouluissa oli usein sisä- ja ulkokoulu. Suomessa sellaisia ei ollut.

Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut.

Lyseo. Nimi otettiin  käyttöön vuoden 1872 koulujärjestyksen pohjalta. Lyseo- nimi korvasi  pian tuolloin syntyneen alkeisopiston. Lyseoon kuului  yläalkeiskoulu ja kymnaasi. Lyseoita oli kahdenlaisia: klassisia ja reaalilyseoita. Klassinen ja reaalilyseo erosivat toisistaan opetettavien aineiden myötä. Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat nimensä mukaisesti klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot taas olivat käytännön läheisempiä ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta ja kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.

Lyseot uudistettiin vuonna 1914 siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi.

Maakuntakoulu.  Vuoden 1611 koulujärjetyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin  maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.  Maakuntakoulu oli "keskikoulu" alkeiskoulun ja lukion välissä. Trivaalikoulut korvasivat pian maakuntakoulut.

Naistenväen koulut. Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").

Normaalikoulu.  1860-luvulla nimikekirjo kasvoi; maahan syntyy normaalikoulu, jossa tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan.

Normaalilyseo.  Normaalikoulun nimi muuttui pian  normaalilyseoksi.

Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa. Oppikoulut olivat maksullisia.  Lukukausimaksujen ohella kustannuksia aiheuttivat kirjat, kouluvälineet ja vaatteet. Ulkopaikkakuntalaisille tuli lisäkustannuksia majoituspaikasta. Valtion koulut olivat halvempia kuin yksityiset. Työväestö ja porvaristo suosivat valtionkouluja, kun säätyläiset ja muut varakkaammat laittoivat lapsensa yleensä yksityiseen oppikouluun.

Pedagogio eli kaupunkikoulu eli lastenkoulu. Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askeli oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto. Siellä opetetiin luku- ja kirjoitus- sekä laskutaidon alkeet. Monet kaupunkikoulut (pedagogiot)  vastasivat alempaa triviaalikoulua.  Kaupunkikouluissa kävi lähinnä porvareiden lapsia. Ylemmät säädyt ottivat alkeiden opettamista varten kotiopettajan.

Porvarikoulu. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.  Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet koulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi.
opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan.

Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa.

Pedagogio. Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askeli oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto. Pedagogioita ei ollut paikkakunnilla, joilla oli triviaalikoulu. Opettajan toimi pedagogi eli koulumestari.

Pitäjäkoulu. Ks. porvarikoulu

Porvarikoulu. Keskiajalla Euroopassa syntyneet porvarikoulut olivat ensimmäinen  askel kohti maallista koulua. Keskiajan loppupuolella  isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.

1800-luvun Suomessa kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.  Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet koulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi.

Reaalikoulu eli porvarikoulu.  Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.

Vuoden 1872 koulujärjestys tunsi reaalilyseoita  lyhyemmät latinattomat ja käytännön aloille ohjaavat reaalikoulut. Reaalikoulut olivat kunnallisia. Tuolloin luotiin periatteelinen kytkentä kansakoulun ja alkeisopiston välille. Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883  oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Vain Helsingin reaalikoulu jatkoi toimintaansa.

Reaalilyseo. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota:klassisia ja reaalilyseoita. Reaalilyseot olivat käytännön läheisiä, ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta kuin klassisessa lukiossa. Niiden kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.

Siviililukio.  Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.

Triviaalikoulu. Luther vaati oppikoulujen uudistamista tilanteessa, jossa luostarikoulut  oli lakkautettu. Uusia opillisia kouluja alettiin nimittää triviaalikouluiksi. Niitä kutsuttiin myös puolilukioiksi.

Vuoden 1620 kuningatar Kristiinan koulujärjestyksessä syntyy uusi opillinen koulu, joka  sai nimekseen triviaalikoulu. Nimi viittaa vanhaan oppikurssiin: trivium (kolmen tien risteys; kolme ensimmäistä ainetta kaikkiaan seitsemästä katedraalikoulun aineesta: grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka).  Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta.

Vuoden 1649 koulujärjestyksessä triviaalikoulu oli  koulujärjestelmän toinen askel. Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja. Opetuskielenä oli ruotsi. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli; oli  alempia ja ylempiä triviaalikouluja. Trivaalikoulujen määrä kasvoi joihinkin kymmeniin. Koulun opettajakuntaan kuului ylintä astetta opettanut rehtori, kolmatta luokkaa opettanut konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.

Tuomiokirkkokoulu. Ks. katedraalikoulu

Tyttökoulut. Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja.
Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin. Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut"). Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.

Uusi lyseo. Ks. uusimuotoinen oppikoulu.

Uusimuotoinen oppikoulu.  Nämä koulut perustuivat  kansakoulun koko oppimäärälle. Yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden  koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle.  Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se  käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi.  Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne eivät osoittautuneet kovin tarkoituksenmukaisiksi ja jäivät harvinaisiksi.

Valmistavat koulut eli Herrasväen koulut.  Ensimmäiset  valmistavat koulut perustettiin 1879- luvulla. Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun (yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.  Mamsellin koulujen tilalle tuli valmistavia kouluja oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä ykistyisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja. Valmistavat koulut sammuivat 1950- luvulla.

Yhteiskoulut.Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna  1886  ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Yhteiskouluja pidettiin alkuaikoina siveellisesti arveluttavina, ja niiden kannattajat saivat vielä kauan taistella aatteensa puolesta. Yhteiskoulusta tuli kuitenkin melko pian yksityisten ja nimenomaan maaseudun oppikoulujen valtamuoto.

Yhteislyseo.  Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita.

Yleissivistävä lukio. Vuoden 1856  koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioiihin eli ammattilukioihin.

Yläalkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Yläalkeiskoulussa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville.  Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.

Ylempi triviaalikoulu.  Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen  välimuoto),  alempi ja ylempi triviaalikoulu  Ylemmässä triviaalikoulussa oli latinaluokkia ja  rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka).

KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ

Bruhn, Karl. (1985). Kasvatusopin historian kehityslinjoja.  Helsinki: Otava.
Iisalo, Taimo. (1991). Kouluopetuksen  vaiheita keskiajankatedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava.
Kiuasmaa, K.(1982). Oppikoulu 1880-1980. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.
Kuikka, Martti. T. (1991). Suomalaisen koulutuksen vaiheet. H:ki : Otava.
Ottelin, A.K. (1931). Kasvatusopin historian oppikirja. Neljäs painos Helsinki: Otava.
Seppälä, Sauli. (toim.) 2002. Koulu museossa. Narinkka. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino oy.
Valtasaari, Antero- Antti Henttonen- Lauri Järvi- Veli Nurmi. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866/1966.  Helsinki: Otava.

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulu_ja_lukio
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulun_uudistuminen_autonomian
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/opillinen_koulutus_ruotsin
https://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/oppikoulu.htm
http://www.acadsci.fi/kannanottoja/tiivistelma_ylioppilastutkinto.pdf
http://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk7s185-235.pdf
http://www.feto.fi/Filosofia/filhist.html

Terveisiä koululta. Mrrrrrr.




















torstaina, kesäkuuta 26, 2014

Kuukauden kirja: Oppikoulu 1880-1980

MONI tässäkin blogissa piipahtanut on käynyt oppikoulua. Niin minäkin. Oma kouluni oli Helsingin toinen lyseo eli Tossu. Tossussa oli keskikoulu ja lukio, kuten 1960-1970-luvuilla tapana oli.  Kun luin tässä lyhyesti arvioitavaa Kiuasmaan oppikoulun historiaa, huomasin, että muistan aivan liian vähän tuosta  tärkeästä koulumuodosta. Niinpä  päätin käydä läpi omia muistiinpanojani ja googlettaa lisäksi valkoisia läiskiä. Oman raporttini oppikoulusta julkaisen lähipäivinä. Mutta nyt tämän teoksen esittelyyn.

Kiuasmaa, Kyösti. (1982) Oppikoulu 1880-1980. Oppikoulu ja sen opettajat koulujärjestyksestä peruskouluun. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.

Oppikoulun opettajien  järjestö OK päätti vuonna 1976 kunnioittaa väistyvää koulumuotoa ja  tilasi apulaisprofessori Kyösti Kiuasmaalta oppikoulun historian. Työ valmistui vuonna 1982.  Juhlajulkaisu on perinpohjainen. Siinä on yhteensä 666 sivua-  yksin lähteitä ja liitteitä 165 sivua. Sisällysluettelokin on seitsemän sivua. Taulukot on luetteloitu. Lukijan avuksi on laadittu henkilöstöhakemisto.

TEOS on mainio käsikirja, mutta anteeksi vaan herra (edesmennyt) oppikoulun historianopettaja, Tampereen yliopiston dosentti, historian tutkija, apulaisprofessori, professori ja vt. Tampereen normaalikoulun rehtori, kirja on  minulle ihan liian sekava ja asiasta ja ajasta toiseen pomppiva. En saa sen avulla otetta oppikoulusta.

Osittain sekavuus varmaan selittyy oppikoulun eri muotojen nimien jatkuvalla vaihtelulla. Tässä olisi ehkä auttanut selkeä kaavio. Osittain syynä on tapa, jolla teos on jäsennetty. Teemoja on yksinkertaisesti liikaa, ja ehkä kiinnostavin asia oppikoulun pedagogiikkaa jää vain tiiseriksi. Kun sukeltaa kovasti yksityiskohtiin, on vaarana, ettei synny kokonaiskuvaa.  Juuri sitä jäin kaipaamaan. Lukijalle ei esim. aukene kirjan nimi. Mihin oleelliseen liittyvät vuodet 1880 ja 1980?

YRITIN googlettaa teosta. Pääosa osumista vei divareihin, pienempi osa tutkielmiin, joissa teosta on käytetty lähteenä. Arviointeja en löytänyt. En myöskään löytänyt esittelyä kirjan kirjoittajasta. Mutta ei lukukeikka turha ollut. Se sytytti halun itse jäsentää oppikoulun historia. Siitä huomenna enemmän.


keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2014

Vanhoista kirjoista. Osa 1.

ONNEKSI on kirjastot. Kävin eilen OKL:n kirjastossa Siltavuorenpenkereellä, ja poimin mukaan pari kelpo aarretta. Esimerkiksi teoksen: "Oppikoulu 1880-1980". Palaan siihen myöhemmin.

OKL:n kirjaston neliöitä on leikattu, ja niinpä vanhat aikakauslehdet kuten "Kasvatus ja koulu" on siirretty varastoon. Harmi. Olin varannut aikaa juuri niiden selailuun.

Mutta kun oli tunti aikaa, hakeuduin kasvatuksen historia-hyllyn luo, jossa oli herkullisia juhlakirjoja.  Ehdin lukaista kaksi läpi. Erityisesti innostuin Taimo Iisalon 70-vuotisjuhlajulkaisun artikkelista  "Vanhan Turun akatemian pedagoginen seminaari". Se on aikaisemmin julkaistu Kasvatuslehdessa 1969, 2, 81-87. Seuraavassa antia tiiviisti omin sanoin kerrottuna.

Iisalo, T. (1987).  Vanhan Turun akatemian pedagoginen seminaari. Teoksessa: Anon. (1987). Juhlakirja apulasprofessori Taimo Iisalon merkkipäivänä 27. Heinäkuuta 1987. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Julkaisusarja A: 116 1987, 7-13.

SUOMALAISEN kasvatustieteen opetuksen historian voi katsoa alkavan vuodesta 1783 - siis  331 vuotta sitten. H.G.Porthan aloitti tuolloin ns. yksityisten kasvatus- ja opetusopin luentojen pidon. Julkisemmin hän luennoi kasvatus- ja  opetusoppia vuosina 1803- 1809.

VUONNA 1803  alkoi myös opettajankoulutus. Tuolloin otettiin käyttöön yksityisopettajiksi aikoville ylioppilaille tarkoitetut tutkinnot. Samana vuonna J. Tengström esitti  Akatemian konsistorissa erityisen opettajaseminaarin perustamista. Tarkoitus oli kasvattaa ja harjoittaa taitavia koulunopettajia lähinnä triviaalikouluihin ja pedagogioihin sekä kotiopettajia. Tutkinto toi pätevyyden kouluvirkoihin. Opettajat olivat tuolloin luokanopettajia. Aineenopettajajärjestelmää ei oltu meillä vielä keksitty.

SEMINAARIOPISKELU kesti kaksi-kolme vuotta siitä riippuen, oliko nuorukainen ylioppilas vai ei. (Naisethan eivät tuolloin saaneet opiskella akatemiassa).  Ensimmäinen vuosi syvennettiin oppiaineiden hallintaa.  Pääaine oli latina (se oli koulun opetuskieli).  Toisena vuonna huomio kiinnitettiin opiskelijoiden kirjalliseen ilnaisuun ja käsialaan. Kolmantena vuonna keskityttiin opetusharjoitteluun. Seminaarin lehtori piti käytännöllisiä  pedagogisia luentoja. Lisäksi  opiskelijan oli suoritettava omia opetusharjoituksia, joihin kului sekä opetuksen kuuntelua että harjoittelua. Käytännöllisiä harjoituksia oli kaksi tuntia viikossa. Opetusharjoittelua varten seminaariin koottiin oppilaita, ja harjoittelua tapahtui myös Turun katedraalikoulussa. Kuuntelevista opiskelijoista käytettiin ohjessännössä ninitystä auskultantit.

TUON ajan pedagogiikka näyttää olleen hyvin traditionaalista. Ihanneopetus perustui huolelliseen ulkolukuun ja koulussa tapahtuvaan kuulusteluun.

SEMINAARISTA tuli kuitenkin melkoinen pettymys. Aluksi sinne ilmoittautui 16 opiskelijaa, mutta vuosien varrela väki väheni. Kolmen vuoden koulutus  oli  liian pitkä  köyhille. Opettajan ura oli tuolloin heikosti palkattu ja arvostettu, eikä  sitä  kaavaltu pysyväksi elämänuraksi. Opettajuus oli välivaihe ennen siirtymistä papiksi. Myös suhtautuminen pedagogiikkaan muuttui humanistisen koulunäkemyksen myötä. Perinteistä koulupitoa alettiin uudelleen korostaa. Ajateltiin, että opettaja kasvaa työhönsä käytännön kokemuksen,  ei pedagogisen koulutuksen pohjalta. Katsottiin, että käytännöllinen opettajanvalmistua kuuluu yliopiston tehtävien ulkopuolelle.

Opetusta ei enää annettu lukuvuoden 1824-25 jälkeen. Turun palon jälkeen vuonna 1827 Akatemia siirrettiin Helsinkiin. Toiminta jatkui vuonna 1828 nimellä "Keisarillisen Aleksanterin yliopisto Suomessa".  Sen uusissa statuuteissa  ei enää ollut mainintaa pedagogisesta seminaarista.

Opettajankoulutuksen  idea ei kuitenkaan kuollut. Muutaman viosikymmen jälkeen sille jouduttiin etsimään uusia ratkaisuja.

Vanhoista kirjoista. Osa 2.

VANHOILLA kirjoilla ei juuri ole myyntiarvoa. Muistan jokin vuosi sitten kantaneeni käsi vääränä Ikea-kassillisen sellaisia divariin. Pari kelpasi, kun annoin eurolla.

NYT on pakko tyhjennellä kotona hyllyjä, että saa tilaa konttorista kotiutettaville aarteille. Hyvästelin eilen varmaan sata kirjaa. Tietosanakirjoja. Karttakirjoja. Lasten kirjoja. Romaaneita. Joskus niin tärkeitä. Ei enää. Kannoin ne samaisessa Ikea-kassissa roskalaatikkoon.

VALITETTAVASTI tämä on vasta alkua. Luvassa on vielä roska-autoajelu monelle kirjalle Ämmässuon kaatopaikalle.

tiistaina, kesäkuuta 24, 2014

Rakas, hiljentynyt WP-blogini

ENSIMMÄINEN blogini: marttifi.wordpress.com  avautui helmikuussa 2006.  Touhuisin  siellä lähes vuoden, tammikuuhun 2007 saakka. Sitten muutin tänne bloggeriin, ja täällä kirjoittelu onkin  jatkunut 7,5 vuotta. Eikä ole ollut mitään syytä vaihtaa takaisin. Varsinkin kun olin unohtanut salasanat jne. Mutta eilen selvitin senkin sotkun.

LUIN blogin lastut läpi,  eivätkä nuo 52-vuotiaan "nuoren miehen" ajatukset ihan huonoja ole olleet.  Itse asiassa aikamatka seitsemän vuoden taakse oli aika koskettava.

Poimintoja WP-blogista
YHTEENSÄ tuossa blogissa oli artikkeleita  336 ja kommentteja 56. Yhteensä näyttökertoja on ollut 13 136 kpl- ja yhä kävijöitä  näyttää sinne osuvan, vaikka elon kipinä on sammunut. Mitä tuolloin vuonna 2006 tapahtui?

VUOSI 2006 näyttää todella viriililtä. Espoon oppimiskeskusidea on syntymässä. Ryhmäintergaatioluokka on syntymässä. Myös TIP-hanke on huulilla. Ensimmäinen SIX-MIX innostaa (hanke, jossa kaksi opettajaa opettaa yhdessä isoa luokkaa). Rehtori Hellström on juuri aloittamassa suururakkaa 100 sanaa kasvatuksesta (työstämällä siltä erillisessä, nyt jo lukitussa blogissa). Niinikään idea kuudesta opettajapolvesta palaa noihin aikoihin.

MONET juttujen aiheet ovat tuttuja: leikkaukset, muutos, PISA-tulokset, väkivalta....

MUUTAMA mainio osuma tähän loppuun:
  • "Ensin unohtuvat nimet, sitten kasvot, sitten unohdat vetää vetoketjun ylös ja sitten alas." Tuntematon (aforismi)
  • Kaarina Kailo (2006) kuvaa monikansallisia yrityksiä heinäsirkkaparviksi; ne imevät hyödyn eri maanosista ja siirtyvät sitten eteenpäin jättäen taakseen luovaa tuhoa - työttömyyttä, saasteita ja jopa vammautuneita työntekijöitä.
  • Tuomas Nevanlinna: Valtiosta on tullu keskusohjaamo, joka valvoo laatua, konsultoi, levittää hyviä käytänteitä. 
  • Nevanlinna  kiinnitti huomiota NPM:n jargoniin, yritykseen hallita ja peittää kielen avulla. Hän vertasi sitä George Orwellin ”uuskieleen” . Tuon kielen nyrkkisääntö on, että jokainen sana merkitsee täsmälleen päinvastaista. Kun virallisesti uudessa hallintokielessä puhutaan päätöksenteon tuomisesta lähemmäksi, todellisuudessa tarkoitetaan, että kuntien on päätettävä itse, kuinka pärjätä supistuvien määrärahojen kanssa. Eivätkä kunnat pärjää. Niukkenevat määrärahat luovat kuntiin hätäkekseliäisyyttä, jossa aukkoja paikataan purukumilla. Kunnan kirjastossa on iso kyltti " Itsepalvelu paranee!" 
  • Opettajat haluavat  - työhönsä vahvasti sitoutuneina - tuottaa "ylilaatua" niinkuin nykyään sanotaan, ts. palveluja, joihin työnantaja ei halua antaa työaikaa.
  • Olli Luukkainen: Jokaisen rehtorin kannattaa kysyä, mitä iloa yhteiskunnalle on koulustasi-
PS. KÄVIN muuten  myös pitkästä aikaa hotmail-postissani- tuolla tunnuksella WP:täkin aikanaan päivitin. Jonossa oli 1655 lukematonta postia. Pääosin mainoksia. Mutta harmi kyllä siellä oli myös muutama tapahtumakutsu, jotka olivat menneet auttamatta ohi. Poistin turhat laatikosta.