Kirjoja

Kirjoja

torstaina, helmikuuta 11, 2016

Taas OPS-keikalle

HIENO päivä huomenna. Saan taas kerran sukeltaa uuden opsin syviin virtauksiin. Joka kerta oivaltaa uusia asioita.

KUTSU käy muuten jostain syystä jälleen Hämeenlinnan seudulle. Tuo seutu alkaa olla ihan "kotikenttääni". Olen saanut valmentaa hämeenlinnalais- koulujen rexejä ja opettajia tästä teemasta jo puolenkymmentä kertaa elokuusta alkaen. Tänään paikalle saapuu kahden koulun maikkoja.

OLEN nyt hionut arvioinnin dioja, erityisesti  käyttäytymisen arvioinnin osuutta. Aikaa on peräti 180 minuuttia, joten voimme ehtiä koko setin (132 diaa) läpi aina toimintakulttuurin katsastusta myöten. Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja.
" Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja."
TORVENSOITTAJA:

NASTA keikka. Ihmiset olivat iloisia ja aktiivisia. Mutta ei kolmessakaan tunnissa näytä tuota diamäärä. Joustin, ja keskityin erityisesti sparramaan metodien viisaaseen kehittelyyn. Paluumatka umpipimeässä ei ole kivaa.


Ei kommentteja: