Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 26, 2016

Atso Vilkkijärven muistelmat kohta painoon

ISO työ alkaa olla valmis. 254-sivuinen teos "Usein ensimmäisenä. Atso Vilkkijärven taival rahastajapojasta opetusneuvokseksi" on nyt oikoluettu about sata kertaa, ja kansikin on lähes valmis. Painopaikka on valittu ja ISBN-numeroa haettu. Painosmäärä ja hinta päätetään ensi tiistaina Espoon perinneseuran hallituksen kokouksessa. Varsinainen julkistustilaisuus pidetään 8.11. 2016 seuran syyskokouksessa.

Vilkkijärven muistelmat on mielenkiintoinen ja jännittävä elämäntarina ja sukukertomus, mutta se on myös enemmän. Teos piirtää lukijalle kuvaa suomalaisen koulun matkasta 1940-luvun supistetuista kansakouluista moder- niksi kansainvälisesti arvostetuksi nykyjärjestelmäksi. Erityisesti esillä on Espoon koulutoimen kehitys peruskoulu-uudistuksen kitkaisestakin sisäänajosta tämän päivään menestystarinaan saakka.

Atso Vilkkijärvi syntyi Sauvossa vuonna 1937 upseeriperheeseen. Isä Urho kaatui jatkosodassa, ja Atson ja Tuuli-siskon kasvatus jäi Helvi-äidin vastuulle. Atso kävi kansa- ja oppikoulua Sauvossa, Saarenkylässä, Misissä, Turussa ja Rovaniemellä. Ahkera ja lahjakas koulupoika teki myös töitä. Kesäisin hän oli mm. linja-auton rahastajana. Jo lukioaikoina hän soitti lähes ammattimaisesti opiskelun ohella myös eri orkestereissa.

Vuonna 1957 Atso kirjoitti hyvin arvosanoin ylioppilaaksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän valmistui kansakoulunopettajaksi Oulun yliopiston opettajanvalmistuslaitokselta. Sitten oli vuorossa armeija ja perheen perustaminen. Yhdessä opettajavaimo Tuulikin kanssa he saivat kaksi tytärtä Tiinan ja Niinan. Ura vei pidetyn opettajan jatko-opiskelun kautta tutkijaksi Oulun yliopiston kasvatustieteen laitokselle ja sitten kouluhallinnon tehtäviin, ensin Kemiin ja muutaman vuoden kuluttua Espooseen. Espoossa Vilkkijärvi toimi opetuspäällikkönä vuodet 1974- 89. Vuonna 1989 hänet valittiin Espoon koulutoimenjohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti menestyksekkäästi 11 vuotta. Kaikkiaan Atso Vilkkijärvi palveli koulutoimea eri tehtävissä 40 vuotta. Eläkkeelle Atso siirtyi vuonna 2000. Samana vuonna Tasavallan Presidentti Tarja Halonen myönsi hänelle opetusneuvoksen arvonimen.

Teos on jatkoa Espoon perinneseura ry:n aikaisemmin julkaisemille koulumuistoille, ja se avaa niihin erilaisen, kokeneen koulumiehen näkökulman.

KIRJASTA otetaan pienehkö ensimmäinen painos. Jos haluat varmistaa, että saat sen ensimmäisten joukossa,  voit laittaa minulle viestiä. Kirja tulee myös myyntiin Espoon perinneseuran nettikauppaan.

Ei kommentteja: