Kirjoja

Kirjoja

torstaina, elokuuta 18, 2016

Hellström on Tour 2016

TOTTAKAI on liikuttavaa ja haikeaa seurata lasten ja opettajien innostusta puhkuvaa kouluvuoden aloitusta, kun itse ei enää ole siellä laulamassa "Nosta jalkaa, nyt se alkaa...."

MUTTA heti on sanottava, että koulun arkityöstä luopuminen on antanut huikeita mahdollisuuksia kehittää omaa didaktista ajattelua. Ja tietysti siihen kannustavat ja innostavat myös tarjoutuneet  mahdollisuudet käydä esittelemässä niitä sille pedagogijoukolle, jolle kasvatuksen soihtu nyt kuuluu. Tiedän, että olen tässä suhteessa aika Hannu Hanhi. Seuraava ops-keikka on Paimion ja Sauvon rexeille Helsingissä torstaina 8.9. otsikolla  "Perusopetuksen muutos ja tulevaisuuden näkymät."

Ops tuli- mikä muuttui? Mikä meitä estää?

SYKSY on alkanut  tutuilla ops-luennoilla, mutta sitä mukaa, kun ops jalkautuu arkeen, asetelma muuttuu ja luennoilla yhä tärkeämmäksi nouseat tavoitteiden avaamisen rinnalle muutoksen kanssa toimeentulemisen taidot. Nautin suuresti ajatuksesta, että saan taas sukeltaa väitöskirjani "Muutosote" teema-alueeseen  muutoksen johtamiseen. Konkreetisti se vaatii  uusien diojen ideointia. Tulikaste on Netfoorumissa 16.9. Katajanokalla. Siellä noin 20 minuutin tietoiskuni otsikkoni on: "Ops uudistuu. Mikä meitä estää? Eväitä muutosteoriasta". Seminaarin ohjelma löytyy tästä linkistä.

Peruustuspeilistä näkee eteenpäin

OLEN niitä pedagogiikan dinosauruksia, jotka sitkeästi uskovat väärin nimittäin niin,  että peruutuspeiliin katsomalla näkee myös eteenpäin. Meitä, joita pedagogiikan historia kiinnostaa, ei ole liikaa. Ehkä siksi juuri minulle on avautunut mahdollisuuksia taustoittaa jälleen kerran ajankohtaisiksi tulleita pedagogisia ideoita kuten yksilöllinen oppiminen (eli Johannes Käisin termein omatoimisuus). Odotan innolla "Kohti yksiköllistä oppimista"-seminaaria, jossa muina "coachaajina" ovat mm. Pia Lumme, Pekka Peura ja Markus Humaloja.

Kehittyykö kehitys?

OPETUSMETODIEN kehittymispolku kiehtoo minua. Olen saanut käsitellä sitä sekä "Yhdessä oppiminen"-teoksessa että pian painoon lähtevässä uudessa didaktiikkateoksessa. Kehitys ei ole ollut johdonmukaista eikä kasautuvaa, joten älyllistä haastetta riittää, jos haluaa kuvata sitä. Hionta-aikaa on syyskuun puoliväliin. Maanantaina 19.9. Jyväskylässä on koolla useita satoja opettajia. Saan yhdessä Peter Johnsonin, Asko Leppilammen ja Pasi Sahlbergin kanssa perehdyttää heitä yhteistoiminnallisuuteen. Oma teemani on "Yhteistoiminnallisuus ja pedagogiikan historia". Päivän konsepti on tosi jännä. Ks. enemmän 

Avain tulevaisuuden taitoihin on oppimistehtävissä?

NPDL- hanke (New Pedagogics for Deep Learning) taas tarjoaa minulle mahdollisuuden sukeltaa systemaattisen koulutusreformin ytimeen. Konseptin idea opetuksen kehittämisen kuvaamisesta laadullisina "loikkina" ja hankkeen tutkiva ote ovat innostavia. Ensimmäinen NPDL-keikka on Turussa 31.8. Sparraan silloin opettajajoukkoa tehtävänannon kehittelyn saloihin. Onneksi myös Vesa Äyräs jatkaa valmentajana.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Mahtavaa, että saat olla opastamassa uuden opetussuunnitelman ja pedagogisen muutosprosessin saloihin - ja nyt on Martti aikaa, kun ei tarvi johtaa päivätyökseen koulun operatiivista toimintaa (vaikka hyvä olit siinäkin). Propedagogy -koulutukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa http://finnoschool.fi/palvelut/opetustoimi/. Kouluttajatkin yhteistyössä paremman koulun puolesta innostaa minua jatkamaan uudistamistyötä! Lets roll together!