sunnuntaina, helmikuuta 19, 2017

Retropedagogogiikkaa. Osa 3

KOULUN  historia on täynnä hienoja, unohtuneita ideoita, opetusmenetelmiä ja järjestelyitä.  Pelastaakseni niitä unohdukselta olen aloittanut retropedagogisen blogilastusarjan.

Ensimmäisenä esittelin pankkileikin. Toisena kansanhiihdon, ja nyt osassa 3...

Hiihtoloman

Kouluissa on kautta sen historian ollut lomia. Lepoa on tarvittu raskaan opiskelun lomaa. Ja ennen muuta koululaisia on tarvittu auttamaan töissä, mm. heinäpelloilla ja perunannostossa.

1930-luvulla yleisesti  käyttöön otetulla ja 1970-luvulla  talvilomaksi "kuohitulla" hiihtolomalla oli alunperin mielenkiintoinen  tausta ja tavoitteisto.

Hiihtoloman isä?

Hiihtoloman isiksi esitetään tavallisesti kolme  miestä:  Santeri HirvonenLauri "Tahko" Pihkala ja  Arvo Vartia.

Ensimmäinen heistä: kouvolalainen voimistelunopettaja Santeri Hirvonen ehdotti Kasvatus ja koulu -lehdessä vuonna 1926 koululaisille sisällä  työskentelyn vastapainoksi viikon mittaista hiihtolomaa. Hänen mukaansa lapset saisivat keväthangilla hiihtäessään raitista ilmaa ja kestävyyttä loppuvuoden ponnisteluihin. Hän myös keksi liikunnantäytteisen lepotauon nimeksi juuri hiihtoloman. Tarkoitus oli nimittäin silloin hiihtää. 

Toinen miehistä: Lauri Pihkala nosti 1930-luvulla  joiksikin vuosiksi  unohtuneen  Hirvosen idean uudelleen keskusteluun. Tavoitteena oli lohkaista kuukauden mittaisesta joululomasta kevätlukukaudelle uusi loma, jonka koululaiset käyttäisivät  liikunnallisiin harrastuksiin. Hiihtolomaa myös vastustettiin;  sen pelättiin haittaavan lasten menestymistä lukuaineopinnoissa. Lauri Pihkala iski takaisin: "Sellaisen oppilaan, jolle viikon loma aiheuttaa nelosia lukuaineissa, on jopa hyödyllistä jäädä luokalle."

Kolmas miehistä oli Kouluhallituksen ylitarkastaja  Arvo Vartia. Hän ajoi hiihtoloma-ajatuksen läpi Kouluhallituksessa ja hankki sille myös poliittisen johdon hyväksynnän. Lokakuussa 1933 säädettiin laki oppikoulujen viikon mittaisesta hiihtolomasta.  Hiihtoloma tuli käyttöön oppikouluissa kevätlukukaudella 1934 ja  kansakouluissa vuonna 1935.  

Oikea isä olikin....

Kunnia kaikille kolmelle,  mutta idean todellinen isä saattaa olla kuitenkin Kauniaisten oppikoulun - siis ensimmäisen espoolaisen oppikoulun -  Grankulla samskolanin rehtori Magnus Hagelstam. Hän  halusi jo 1910-luvun alussa saada oppilaat suksille. Pian rehtorin pakollinen hiihtopäivä laajeni  Kauniaisissa useiksi vapaiksi urheilupäiviksi ja vuonna 1927 ensimmäisen kerran viikon mittaiseksi  ”urheilulomaksi” viikolla 8.  Siis seitsemän vuotta aikaisemmin kuin hiihtoloma tuli pakolliseksi muissa Suomen  oppikouluissa.

Hiihtolomalla oli tarkoitus hiihtää

Lomalla siis oikeasti hiihdettiin. Kerrotaan, että rehtori Magnus Hagelstam käski oppilaansa hiihtää jopa Inkooseen asti, josta tultiin junalla takaisin. 
Hiihtoloma oli myös muissa kouluissa aluksi hyvin tarkasti ohjailtu. Ajateltiin, että  jos oppilaat vain lasketaan lomalle, se ei  takaa sitä, että he hiihtävät. Useimpien oletettiin vain lorvailevan.  Kouluhallitus  laatikin  kiertokirje, joka varmisti, että loma vastaisi kylliksi alkuperäistä tarkoitustaan eli liikunnallisuuden lisäämistä.

Kansakoulujen  tuli järjestää helmi-maaliskuussa vähintään 4 päivää kestävä ulkoilun mahdollistava loma). Hiihtoloma ei ollut opettajalle lomaa. Hänen  piti (ainakin) kolmena päivänä hiihtää oppilaiden kanssa.  

Hiihtoloma-idean monet tavoitteet

Hiihtoloman tarkoituksena oli virkistää oppilaita ja edistää  lasten ja nuorten hiihtoharrastusta.  Lisäksi hiihtolomalla pyrittiin vahvistamaan suomalaisurheilijoiden menestystä kansainvälisissä kilpailuissa. Mutta  hiihtolomalla  oli alusta alkaen myös poliittiset tavoitteet, jotka linkittyivät vahvasti valkoiseen Suomeen. Sekä Hirvonen että Pihkala olivat kummatkin suojeluskuntaupseereita.
Ajatuksena oli, että kun pojat kasvavat aikuisiksi, heistä tulee sotilaita. Sodassa tarvittiin taitoa hiihtää.

HIIHTOLOMA on hieno esimerkki koulutusjärjestelmätason rakenteellisesta ratkaisusta,  innovaatiosta, jolla tuetaan omana aikanaan arvoikkaiksi katsottavia pedagogisia tavoitteita.  Tämä ratkaisu myös toimi. Kouluhallituksen tarkastaja Arvo Vartia teki kyselyn loman vaikutuksista koulutyöhön: 77 %  opettajista koki työnilon kasvamista.  63 %  oppilaista virkistyi loman ansiosta. Hiihtotaidolle  oli myös  tarvetta pian syttyneissä sodissa.

Hiihtoloma tänään

KOULUISSA on edelleen viikon  loma helmi-maaliskuussa. Hiihtoloman sijaan sitä kutsutaan talvilomaksi. Mutta nyt se on muuta kuin 1930-luvulla. Matkailullisista syistä talvilomaa on porrastettu viikoilla 8-11 (nykyään 8-10). Jo aikaa sitten tuo loma muuttui lomaksi myös opettajalle, ja vastuu loman käyttämisestä liikunnan ja erityisesti hiihdon harrastamiseen siirtyi oppilaille ja heidän vanhemmilleen.

Hiihdon merkitys on vähentynyt, mutta toki edelleen monet hakeutuvat laduille ja laskettelemaan. Jos lunta on :-)   

lauantaina, helmikuuta 18, 2017

Retropedagogiikkaa Osa 2.

KOULUN  historia on täynnä hienoja, unohtuneita opetusmenetelmiä ja järjestelyitä.  Pelastaakseni niitä unohdukselta olen aloitanut retropedagogisen blogilastusarjan.

Ensimmäisenä esittelin pankkileikin. Nyt osassa 2 esittelen...

Kansanhiihdon

Jottei suomalaisten kansalaiskunto olisi heikentynyt rauhankaan oloissa, aloitettiin jatkosodan jälkeen vuonna 1946 vuotuiset kansanhiihdot (YLEN mukaan 1945).  Taustavoimana oli Suomen Latu.

Kansakouluissa niihin osallistuttiin aktiivisesti- minullakin oli tuollainen merkki hihassa 60-luvun alussa. Kyseessä oli pohjoismainen massamaaottelu, jossa olivat mukana kaikki neljä pohjoismaata. Lasten piti hiihtää 3,5 km ja aikuisten 10 km. Niinkuin monet hienot ideat,  sekin loppui ilman sen suurempaa meteliä. 2010-luvulla niitä järjestää yhdistys  Suomen Maastohiihto. Vuonna 2012 mukana oli 42 koulua. NYYH.

NYT kun halutaan taas lisätä liikuntaa kouluun, juuri tällaiset kisat olisivat hienoja rakenteita. 

perjantaina, helmikuuta 17, 2017

Auttaisiko rautakeuhko-idea ops-uudistuksessa?


Rautakeuhko  eli tankkirespiraattori pelasti monen poliopotilaan hengen
1940- ja 1950-lukujen suurissa polioepidemioissa. Potilas makasi
teräksisen tankin sisällä niin, että vain pää tuli ulos. Koneellisesti tankkiin
kehitettiin laipainetta niin, että potilaan pallea vetää hengityselimiä
alipaineen tahdissa.  Alipaine aikaansai normaalin hengitysrytmin. 

KOVIN monista opetus-reformeista on opittu, että muutoksista aluksi innostuneetkin opettajat palaavat jo varsin pian vanhaan. Syitä on monia. Opetuksen luonteeseen kuuluu, että se elää hetkessä. Uusi, vaativampi tapa toimia voidaan käytännössä hylätä yksinkertaisesti lopettamalla sen mukaan toimiminen. Ratkaisu voi olla täysin kiinni siitä, millä tuulella opettaja on.

TÖRMÄSIN sattumalta netissä kuvaan rautakeuhkosta, joka oli ensimmäinen hengityskone. Lapsi, joka ei itse pystynyt hengittämään,  selvisi, kun kone pakotti pallean toimimaan.

MUUTOSTEORIASSA tiedetään, että koulun arjessa on monenlaisia "betonirautoja", jotka vetävät takaisin perinteiseen tapaan järjestää opetus. Näitä ovat mm. opettajien työaikajärjestelmä, suuret luokkakoot,  haastavat oppilaat...

Jäin pohtimaan, voisiko opettaja rakentaa luokkaansa betonirautoja, jotka tietyllä tavalla sitoisivat hänet uuteen pedagogiikkaan?  Betoniraudat voisivat olla pysyviä ratkaisuja, jotka liittyvät viikon ja koulupäivän tai tunnin  rakenteeseen tai luokan toimintakulttuurin piirteisiin. Nämä ratkaisut jo itsessään pakottaisit opetusta pysymään uudessa ryhdissä - rautakeuhkon tavoin.

Selailin nopeasti taas kerran opsia ja nostin sieltä esiin keskeisiä muutossuuntia. Yritin keksiä niihin näitä - toki monelle ihan tuttuja-  betonirautoja. Jos siis opettaja päättää toimia näin, hänen ei ole yhtä helppoa luovuttaa.  Mitäs ajattelet, hyvä lukija. Kannattaako ideaa kehitellä eteenpäin?

66  rakenteellista idea-aihiota, joilla uuden opsin henki kulkee

OPS- vuorovaikusta ja/tai rakenteita kehittämällä
1. Opettaja ei anna ohjeita suullisesti vaan kirjallisesti (työohje-pedagogiikka)
2. Opettaja siirtää oman pöytänsä pois taulun edestä (vastaanottopiste)
3. Oppilaiden pulpetit /työpöydät ryhmiksi. (kotiryhmä, vastuunjako, työelämätaidot)
4. Viikon aloitustunti yhteissuunnittelutunniksi. Opettaja esittelee viikon urakan. Oppilaat päättävät, miten homma hoidetaan. (viikkourakka-metodi, omaan tahtiin eteneminen, yksin tai yhdessä eteneminen)
5. Aloitelaatikko ja aloitteiden läpikäynti esim. viikon viimeisenä tuntina.
6. Luokkahallitus (toimintakulttuurin suunta: demokratia)
7. Kuukausittainen luokkakokous (osallisuus, toimintakulttuurin suunta: demokratia)
8. Viikon +/-  listojen kokoaminen (toimintakulttuurin suunta: hyvinvointi)
9. Eritasotehtäviä_ A-, B-, ja C-tehtäväpisteet (oma vastuu, yksilöllisyys, mahdollisuus valintoihin)
10. Uusintakoekäytäntö
11. Työtapatarjotin luokan seinällä (ja sen seuranta)
12. Kuukauden toivepäivä (oppiainerajojen eheyttäminen oppilaiden valitsemista teemoista)
13. Yökoulu koulussa (oppimisympäristöt)
14. Kartta oppilaiden syntymäpaikoista (monikulttuurisuus)
15. Uutistoimitus; maahanmuuttajat oman maansa uutisankkureina (monikulttuurisuus)
16.  Pienet, kiertävät vastuutehtävät (työelämätaidot)
17. Ajankäytönseuranta lomakkeilla (arjen taidot)
18. Luokkakirjasto (monilukutaito)
19. Lukutunti (monilukutaito)
20. Kuukauden elokuva (monilukutaito)
21. Luokkalehti/luokkablogi (monilukutaito)
22. Koulun tasolla sovitut ikäluokille sopivat retkikohteet (oppimisympäristö)
23. Vahvuusposterit luokan seinällä (yhdessä oppiminen- auttaminen)
24. Vapaaehtoiset läksyt (monipuoliset työtavat)
25. Klassenrat. Käräjät. Viikon riitojen käsittely ja sovittelutunti.
26. Kierrätyslaatikot (kestävä kehitys)
27. Lukukausittainen rehtorin kyselytunti (osallisuus, demokratia)
28. Varjovaalit (osallisuus, demokratia)
29.  Pariopettajuustuokiot (yhdessä opppiminen)
30.  Ohjattu kummiluokkatoiminta (yhdessä oppiminen)
31. Luokan säännöt  (turvallisuus, osallisuus)
32. Luottamusvärikortit (kulkulupa)
33. Lelupäivä (hyvinvointi, leikki)
34.  Viikon uusi kokeiltava työtapa (valitaan maanantaina, monipuoliset työtavat)
35. Maanantain ensimmäisen tunnin vapaan keskustelun tuokio (hyvinvointi)
36. Kuukauden vieras. (monipuoliset työtavat)
37. Katsomusaineiden yhteiset tuokiot (monikulttuurisuus)
38. Eri uskontojen juhlapäiväjuliste (tasa-arvo, monikultturisuus)
39. Kuukauden kielisuihkutunti. Tuokiota eri kielillä (monilukutaito, kielitietoisuus)
40. Viikon uudet sanat- kirjataan ylös. (kielitietoisuus)
41. Luokan yhteiset liikuntatuokiot (sukupuolen moninaisuus)
42. Tukioppilaat/digitutorit/lainattavat kummit (oppiva yhteisö)
43. Välituntilainaamo (liikunnan lisääminen)
44.  Erillisen Tulevaisuuskasvastustuntien jakso (kestävä kehitys, suuntautuminen tulevaisuuteen)
45.  Mitä sinulle kuuluu- keskustelut (arvioinnin kehittäminen kannustavaksi)
46.  Vaihtoehtokokeet (yksilöllisyys)
47. Viikon taitotavoite taululle (harjoitellaan;  arvioinnin kehittäminen taitopohjaiseksi)
48.  Harrastustodistukset (koulun ulkopuolella opitun hyväksilaskeminen)
49. Vuosittainen talviurheiluvälineiden/lelujen  kirpputoripäivä (kierrätys, liikunnan lisääminen)
50.  Erilaiset kunniataulut ja ansiolistat (koulun pituushyppyennätys, 60 m ennätys...)
51.  Lokikirja, oppimispäiväkirja kalenteri, johon oppilas kirjaa koulutapahtumia (oppimaan oppiminen)
52.  Kotitehtävien tarkastustapojen kirjo; opettaja tenttiin, tietokilpailu ryhmissä, läksykoe....
53. Sijoitusluokkakäytäntö. Opiskelun tilasta pudonnut oppilas siirtyy toiseen, ennalta sovittuun luokkaan. (työrauha, hyvinvointi)
54. Viikkourakan seurantataulu. Lista tehtävistä seinällä. Oppilaat ruksaavat, kun on hoidettu. (työn loppuun saattaminen, vastuu)
55. Ennalta valmistava tukiopetustunti
56. "Laulukoe" karaokena. (monipuoliset työtavat, vaihtelu)
57. Pulpettien tilalle istumispallot (liikunta, istumisen ergonomia)
58. Viikon oivalluksen kirjaaminen viikon päätteeksi (ajattelemisen ja oppimisen taidot)
59. Viikon mokan kirjaaminen  ja siitä oppiminen viikon pääteeksi (yrittäjyys)
60. Hymypatsas (hyvinvointi, yhdessä oppiminen)
61. Luokan juhlat lukukausittain  (vuorovaikutus, osallisuus, ilmaisu, turvallisuus..)
62. Ikivanha luokan järjestäjien käytäntö (vastuu, työkasvatus)
63. Alakoulun lopputyö/projekti (eheyttäminen, valinnaisuus)
64. Parioopettajan ja resurssiopettajan käyttäminen jakamalla luokka kahtia eri tavoilla asioita opetteleviin.
65. Rinnakkaisluokkien kanssa palkitetut tunnit (yhdessä oppiminen)
66. Opetuksen jaksottaminen ja alkumittaus (oppimaan oppiminen)






keskiviikkona, helmikuuta 15, 2017

Retropedagogiikkaa: Osa 1

Erstan kansakoulun vanha puurakennus.
DIDAKTIIKAN historia on täynnä hienoja, unohtuneita opetus-menetelmiä. Pelastaakseni niitä unohdukselta aloitan aikani kuluksi ja omaksi ilokseni retropedagogisen blogilastusarjan.

Ensimmäisenä esittelen työtavan, jota paremmin INO-menetelmän kehittäjänä tunnettu kasvatustieteen tohtori ja tietokirjailija Oiva Louhisola (1924-1997) hioi toimiessaan vaimonsa kanssa Nastolan Erstan kansakoulussa kansakoulunopettajana vuosina 1954-57. Kyseessä on....

Pankkileikki

Oiva Louhisola kehitteli  Erstan koululla ollessaan erilaisia opetusmenetelmiä. Netistä löytyy tietoa,  kuinka hän mm. käytti luokassaan leikkirahaa. Oppilaille  maksettiin
palkkaa (leikkirahana) tietyistä tehtävistä esimerkiksi luokan siivouksesta, kukkien toimittamisesta ikkunalle tms. Palkasta maksettiin myös veroa. Laiminlyönneistä sai vastaavasti sakkoja.  Koulussa oli myös pankki, joka maksoi kuukausittain leikkirahasäästöistä korkoa.

Hauska leikki;  yhteisissä leikeissä lapset alkavat ymmärtää ja kunnioittaa sääntöjä. Mutta ei vain leikki. Taustalle on helppo tunnistaa  1900-luvun alussa  Eurooppaan Yhdysvalloista rantautunut  sosiaalista vastuuntuntoisuutta kehittänyt ja  kansalaiskasvatusta koulussa vahvistanut liike. Sillä voi nähdä  kolme tavoitetta: (1) kasvattaa   vastuun- ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta (velvollisuudet), (2) toisaalta totuttaa ja perehdyttää demokratian keskeisiin periaatteisiin ja muotoihin ja näin luoda tiedollista, taidollista ja asenteellista perustaa demokraattiselle yhteiskunnalle (oikeudet) ja (3) kasvattaa ammattiin.

Louhisolan pankkileikki näyttäisi sopivan hyvin ainakin  vastuukasvatukseen. Nyt kun kansalaistaito on palautettu yhteiskuntaoppina  yhteiseksi  aineeksi kaikkiin alakouluihin, pankkileikkiä kannattaisi kehittää ja kokeilla. Tänään niin suosittua yrityskylä-idea voi hyvin pitää Louhisolan leikin inkarnaationa.

Ks.
http://www.peda.net/veraja/nastola/koulut/erstankoulu/historia
http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2015/05/noin-200-erilaista-opetusmenetelmaa.html

lauantaina, helmikuuta 11, 2017

Koulussa voidaan hyvin kun...

Koulussa voidaan hyvin kun neljä perustarvetta täyttyy
Teksti:  Erja Hyytiäinen
Kuvat: Katja Kontu
Suomalaisissa kouluissa voidaan huonosti, opetusneuvos Martti Hellström totesi kouluhyvinvointiin pureutuvan opettajien erikoistumiskoulutuksen järjestämässä seminaarissa. Tilanne on kuitenkin Hellströmin mukaan mahdollista muuttaa. Tärkeintä on, että niin opettajat kuin oppilaatkin voivat päivän jälkeen kokea, että heidän neljä perustarvettaan on saanut vastakaikua.

​Opetusneuvos Martti Hellströmin mukaan pedagogiikan kultakautta elettiin 1900-luvun alussa, kun tavoitteena oli luoda koulu, joka tekisi lapselle hyvää.- Olemmeko me nyt järjestäneet koulun sellaiseksi, jonka lapset kokevat vankilaksi tai mielisairaalaksi, Hellström kysyi.
​– Ihmisen perustarpeita on neljä. Hänen tulee oppia jotain, hänen tulee saada olla oman toimintansa käynnistäjä, hänen tulee saada huomiota ja hänen tulee saada auttaa. Kun oppilas – tai opettaja – voi koulusta kotiin tullessaan sanoa, että mä onnistuin tänään, sain vaikuttaa siihen, mitä tein,  musta tuntuu, että meidän opettaja tykkää meidän luokasta ja mä sain tänään auttaa Anttia, olemme onnistuneet, Hellström sanoi.

Ongelma on, että yhä harvempi saa nuo tunteet kokea. Hellströmin mukaan kouluissa onkin tehtävä tietoinen päätös ryhtyä luomaan hyvinvointipedagogiikkaa. Lähtökohtana on ajatus, että emme toimi vain tehokkuuden ehdoilla vaan meidän on toimittava niin, että on hyvä olla.

– Uudessa opetussuunnitelmassa sana hyvinvointi mainitaan 92 sivulla. Meidän on toimittava niin, että jokainen voi löytää koulussa oman intohimonsa. Meidän on luovuttava ihanteesta, että kaikki tekevät samaa. Meidän pitäisi olla kuin jazzorkesteri. Komppaamme toisiamme, jokaisella on oma soitin ja jokainen vetää vuorollaan soolon, Hellström totesi.

Kouluhyvinvoinnin puolesta taistelee myös Turun yliopiston opettajankoulutuslaitos, joka muun käynnisti vuosi sitten opettajien erikoistumiskoulutuksen kouluhyvinvoinnin saavuttamiseksi. Vastuuopettaja, apulaisprofessori Niina Junttilan mukaan koulutus on saanut runsaasti hyvää palautetta, ja keväällä avataan haku syksyllä käynnistyvään ohjelmaan.

Se, kuinka suuren kiinnostuksen kouluhyvinvointiin liittyvät kysymykset herättävät, yllätti jopa teemaan vihkiytyneet järjestäjät. Sali oli vaihdettava suurempaan suuren kysynnän vuoksi.

Jos opettaja ei kukoista, ei kukoista oppilaatkaan 

Koulupahoinvoinnin ydin on Hellströmin mukaan asenteissa. Enää ei nähdä diversiteettiä, moninaisuutta, rikkautena vaan halutaan standardeja, lisää kontrollia, niin rehtori suhteessa opettajiin kuin opettaja suhteessa oppilaisiin. Hellström korostikin, että jos opettaja ei kukoista, ei kukoista oppilaskaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Elina Palolan (kuvassa ) mukaan muutos on saatava aikaan. Nuoret on saatava kiinnostumaan opiskelusta. Tällä hetkellä 20–29-vuotiasta suurempi osa on vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta kuin 45–54-vuotiasta.

 – Näiden nuorten joukossa on paljon sellaisia, joilla on todella negatiivinen kuva koulusta. Heitä on kiusattu, he ovat olleet yksinäisiä, he eivät ole onnistuneet. Koulutuksen ulkopuolelle jääneillä on myös erittäin negatiivinen käsitys työelämästä, Palola totesi.

Hellströmin mukaan paremmin voiva koulu saavutetaan seitsemällä suurella teemalla.  Ensimmäinen askel on opettajan ja oppilaan pedagogisen roolin muutos.

– Opettajan pitäisi opettaa pikkusen vähemmän ja antaa lapsen puhua ja kysyä. Paljonko meillä on opettajakeskeistä opetusta? Paljonko projekteja, joissa lapsi voi itse oppia? Kerron esimerkin Lappeenrannasta. Siellä oppilaille annettiin tehtäväksi keksiä itse kysymys ja etsiä siihen vastaus. Pojat keksivät kysymyksen: mikä on maailman pehmein lintu? Se oli loistava kysymys, siihen ei googlettamalla vastausta löytynyt. Pojat soittivat isälle, joka neuvoi laittamaan kysymyksen Facebookiin ornitologien sivulle. Siellä professorit sitten keskustelivat, kuinka ensin pitää päättää, mistä kohtaa lintua tunnustellaan. Mikä oli vastaus? Ei sillä ollut väliä, he oppivat tiedonhakua, Hellström kertoi.

Toinen ohje oli tuoda aine-alaisten tietojen rinnalla muiden taitojen oppimista: ajattelun ja oppimisen taitoja. Kolmantena on ulottaa eheyttävä opetus kaikille oppilailla. Neljäntenä on muuttaa oppimisympäristöä niin, että välillä on mahdollisuus sukeltaa sadun, teatterin, elokuvien tai vaikkapa unien näön maailmaan. Viidentenä on tietotekniikan pedagoginen käyttö.

– Varoitan teitä: digiloikka on lähtenyt käsistä. Yksinkertaisimmillaan se on sitä, että kilautetaan kaverille tai otetaan kuva. Koneet kaivetaan esille vain, kun tehdään jotain sellaista, mitä ei voi ilman konetta tehdä tai minkä voi tehdä koneen avulla paremmin.

Kuudenneksi kohdaksi Hellström nimesi toimintakulttuurin muutoksen niin, että koulussa tehdään 10-vuotistarkastuksia, joissa varmistetaan, että kaikki kunnossa. Seitsemäntenä on toimiva arviointikulttuuri.

– Koskaan ei saa sanoa, että olet toivoton. Palautteen on oltava aina kannustavaa ja rohkaisevaa, Hellström totesi.

Hän korosti myös, että opettajan tulee rakentaa suhde jokaiseen oppilaaseen, tykkäsi tästä tai ei. Jos ei erityisemmin pidä oppilaasta, on lupa valehdella.
..........................................................
PS.  Muutama jälkikommentti juttuun. 

  • Pedagogisen hyvinvoinnin osalta esikuvinani on Joensuun yliopiston tutkijaryhmä, joka on julkaissut mm. teoksen: Lappalainen, K., Kuittinen, M. ja  Meriläinen, M. (toim.). (2008). Pedagoginen hyvinvointi. Kasvatusalan tutkimuksia- Research in Educational Scences 41. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura.
  • Mallin neljästä  perustarpeesta ovat esittäneet Deci, Ryan ja nuori suomalainen filosofi Frank Martela.
  •  Nuo seitsemän aluetta, joilla hyvinvointia voidaan edistää ovat oma tulkintani uuden opetussuunnitelman  keskeisimmistä muutoshaasteista.  
  • Hyvinvoinnin pedagogiikan kopernikaaninen käänne on tässä: kiinnitetään huomio tehokkuuden (oppimistulokset) rinnalla yhtä arvokkaana tavoitteena siihen, että voidaan hyvin. Tämä edellyttää, että opettaja osaa rakentaa opetukseen didaktisen, pedagogisen ja sosiaalisen suhteen. Tällöin luokka pysyy ja vahvistuu koulukunnossa eikä putoa opiskelun tilasta. Tärkein näistä suhteista on pedagoginen suhde, joka on välittävä (pedagoginen rakkaus) ja tahdikas (taito löytää hetkeen sopivat oikeat sanat). Erittäin sopiva pedagogisen hyvinvoinnin työkalu on yhteistoiminnallisen oppimisen metodi.
  • Aamupäivän toisen alustajan Elina Palolan huikean hyväntuulisesta luennosta poimin itse muistiin vielä seuraavia ajatuksia: - Onko meillä enää yhteistä tarinaa? Samassa venessä  emme enää ole. Osa ajaa jetillä osa pelastusveneessä. - Osaaminen parasta sosiaaliturvaa. Siksi koulutuksesta syrjäytyminen on hurja riski. Peräti 17 %  20-29-vuotiaista on pelkän peruskoulun varassa.- On hallittava tekniikka, jotta voi improvisoida- Palvelu on minä.

TÄMÄ JUTTU on poimittu talteen Turun yliopiston sivuilta. Siellä on myös linkki striaamattuihin kahteen luontoon. http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/koulussa-voidaan-hyvin-kun-nelja-perustarvetta-tayttyy.aspx

perjantaina, helmikuuta 10, 2017

Askelia kohti hyvinvoinnin pedagogiikkaa

TÄNÄÄN uudelleen Turkuun. Eilen viimeksi.

Minulla oli ilo olla toisena aamupäivän luennoitsijana "Hyvinvointi, osallisuus ja oppiminen koulun arjessa" -konferenssissa Turun yliopistolla Pub3:ssa.

OTIN noin 60 minuutin sessiossa synkkiä ja iloisempia askelia "Pahoinvoivasta pedagogiikasta hyvinvoinnin pedagogiikkaan".

Keskeisiä teesejäni oli, että suomalainen pedagogiikka voi nyt huonosti. Siltä loppuu happi homeisissa koulurakennuksissa ja arvomaailmassa, jota johtavat aivojensa tilalle säästöporsaan istuttaneet,  Oppilaat oireilevat levottomuudella, kiusaamisella ja väkivallalla. Opettajat uupuvat kohtuttomaan työmäärään ja dokumentointidiotismiin. Hallinto antaa koulun puolesta  tuhansia yhä vaativampia  lupauksia, mutta kunnat eivät  läheskään aina niiden täyttämiseen tarvittavia resursseja.

Suomalainen pedagogiikkaa on henkitoreissaan koulussa, joka pyrkii suureen ääneen yhtä aikaa liian moneen suuntaan, jonka keskeisimpienään tavoitteiden takana ei lopulta seisota ja jota ei johdonmukaisesti ja systemaattisesti johda kukaan.

UUDESSA opsissa hyvinvointi-sanaan viitataan peräti  92 sivulla. Sana löytyy päämääristä, arvopohjan kuvauksista tavoitteista, useiden aineiden ja laaja-alaisen osaamisen  sisällöistä, menetelmällisistä linjauksista ja mm. opetuksen ja tuen järjestämistä koskevista linjauksista.  Lupa luoda hyvinvointia koulussa on annettu. Mutta varsinaista  hyvinvoinnin pedagogiikkaa ei ops-tekstin pohjalta vielä rakennu.

HYVINVOINNIN pedagogiikka kannatta  rakentaa suomalaisen didaktiikan ydinoivallusten pohjalle. Didaktinen kolmio. Didaktinen ja pedagoginen suhde. Avainkäsitteenä on  nimenomaan opettajan ja oppilaan pedagoginen, välittävä suhde. Opetuksessa olisi löydettävä tasapaino tehokkuuden ja hyvinvoinnin kesken. Oppilaiden on voitava opiskella ja oppia hyvin - ja samalla heillä tulee olla hyvä olla koulussa.  Jokaisen on voitava löytää oma intohimonsa ja omat vahvuutensa sen rinnalla että oppi perusasiat.

Koulua on johdettava yhteisönä pikemmin kuin organisaationa. Yhteisönä, jossa jokaisella on paikkansa. Yhteisö syntyy yhteisestä päämäärästä, työnjaosta ja koheesiosta, yhteishengestä. Henki syntyy tekemällä yhdessä ja hyväksymällä myös erilaisuus.  Koulun tulisikin olla innostumis- ja onnistumistehdas, jossa osaaminen hankitaan niin, että samalla voidaan hyvin. Luokkiin tarvitaan assertiivista kulttuuria, jossa opettaja (saa) johtaa, jossa oppilaat käyttävät aikansa opiskeluun ja jossa kaikki antavat kaikkien viihtyä.

Tämä onnistuu, jos opettaja ymmärtää tehtäväkseen järjestää opetus niin, että jokainen koulupäivä on mahdollisimman monelle hyvä. Että tuhansien silpputavoitteiden sijaan opettaja satsaa tyydyttämään lasten neljä perustarvetta; tarvetta onnistua (=osata) (rajat), tarvetta  olla oman toimintansa käynnistäjä (autonomia), tarvetta  saada välittävää huomiota itselle tärkeiltä (rakkaus) ja tarvetta  olla avuksi (=auttaa toisia) ja iloksi.

KOKO luento on striimattu facebookiin (ks. alla)

LINKKEJÄ

Luento: https://www.facebook.com/pg/utuedu/posts/?ref=page_internal

Seminaarin ohjelmasta kertovaan blogilastuun: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2017/01/hyvinvointi-osallisuus-ja-oppiminen.html

Yliopiston viestinnän kuvaus aamupäivästä: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/koulussa-voidaan-hyvin-kun-nelja-perustarvetta-tayttyy.aspx

keskiviikkona, helmikuuta 08, 2017

11 ongelmaperustaisen pedagogiikan porrasta

NAUTIN älyllisistä haasteista. Myös sellaisesta, joihin en ihan ylety.

Minulla on huomenna ilo vetää Turun yliopiston tiloissa kahden tunnin sessio ongelmaperustaisesta pedagogiikasta. Yleisönä on kroatilaisia ja kaarinalaisia opettajia. Tilaisuus liittyy heidän Erasmus+- ohjelmaansa.

PUNAISEKSI langaksi olen rakentanut 11 tämän pedagogiikan kehityksen kannalta keskeistä porrasta. Esitän sellaisina nämä ideat/innovaatiot:
1. John Locke ja Tabula Rasa. Uusi idea tiedon syntymisestä.
2. Oppikirja. Kirjapainotaito teki mahdolliseksi oma-aloitteisen oppimisen. Comenius toi kirjaan kuvan.
3. John Dewey ja a) idea tekemällä (ei lukemalla) oppimisesta ja b) idea lapsesta oppimisen subjektina.
4. NEF- Uuden koulun huikea lapsikeskeinen liike useinen virtauksineen.
5. Työkasvatuksen laajeneminen manuaalisesta työstä henkiseen työhön mm. tutkimiseen.
6. W.H. Kilpatrick ja projektimetodi, joka yhdisti lapsikeskeisen koulun aktiivisuus-, vapaus- sosiaalipedagogisen suuntauksen. Lapset etsivät projektissa tutkijamaisesti vastausta omiin kysymyksiinsä.
7. J.L. Trumpin tiimiopettajuus, joka skaalasi projektimetodin koko koulun kokoiseksi.
8. J. Brunerin 1900-luvun lopun  tutkiva oppiminen, josta on myöhemmin poikinut mm. ilmiöpohjainen opetus.
9. Problem Based Learning- OLO.  Monista eri menetelmistä koostuva Kanadassa kehitetty tapauspohjainen, eheyttävä tapa järjestää opetussuunnitelma.
10. Yhteistoiminnallinen oppiminen ja erityisesti sen vaativa työtapa: tutkiva yhteistoiminnallinen ryhnä.
11. Michael Fullanin ideoima NPDL, joka muuttaa tutkivan oppimisen maailman kehittämishankkeeksi.


perjantaina, helmikuuta 03, 2017

Terveisiä Lahdesta ja Tampereelta: Laadullinen ajattelu tulee

HUIKEAT kaksi päivää Tampereella. NPDL-hankkeen ensimmäisen aallon tämän alueen koulut kokoontuivat "uuteen alkuun". Päivän sparrauksen jälleen ne ovat uskoa täynnä valmiita kehittämään oman koulunsa  laaja-alaisen osaamisen pedagogiikkaa. Näin väitän.

NPDL-hanke on kansainvälinen opetuksen ja koulun kehittämis-hanke, jonka ideana on tukea koulujen loikkaa kohti ns.  uutta pedagogiikkaa  ja syväoppimista. Tavoitteena on  Michael Fullanin sanoin 1) muuttaa oppilaan ja opettajan pedagogisia rooleja, 2) laajentaa oppimisen ympäristöjä ja 3) lisätä fiksua TVT:n opetuskäyttöä - ennen mutta ns. rubriikkeina kuvatun laadullisen ajattelun avulla.

SUOMEEN  NPDL:ää sovellettaessa parhaaksi "kotipesäksi" on löytymässä uuden opsin laaja-alaisen osaamisen osa-alue ja erityisesti monialaiset oppimiskokonaisuudet.  Laaja-alainen osaaminen (maailmalla  tulevaisuustaidot) läpäisee kaikki oppiaineet.  Kyse on 7:stä  tulevaisuuden työelämässä aivan keskeisestä ylätaidosta.

NPDL tarjoaa näiden taitojen ymmärtämiseen, harjoittamiseen ja arviointiin  idean laadullisesta ajattelusta.  Laadullisessa ajattelussa oletetaan, että taitojen kehittymistä voidaan kuvata  tasomallilla, siis asteikolla, jossa osaamisen kehitystä kuvataan sanallisesti  kullakin tasolla  kehitysaskelina. Ylemmällä asteikon tasolla toiminta muuttuu "vaativammaksi". Kyse ei ole vain tietyn taidon hallinnan varmuudesta.

Tällainen tapa kuvaulla osaamista, auttaa näkemään, mitä joku jo osaa - mutta se  avaa lisäksi konkreetisi, mitä seuraavaksi pitäisi oppia.

KLIKKAA kuvaa, niin näet sen suurempana.
LÄHDIMME Tampereeen koulutuksessa liikkelle Lahden Kauniston koulun FB:ssä jakamassa sosiaalisten taitojen portaikosta. Sovelsimme ideaa 7:ään laaja-alaiseen osaamiseen- tai koulun valinnan mukaan  johonkin niihin kuuluvaan osataitoon.

Perusajatus oli, että opettajat jäsentävät ensin näitä taitoja keskustellen yhdessä (vilkuillen tarvittaessa NPDL:n rubriikkimateriaalia) - mutta oppilaiden tasolle tasomallia ei viedä välttämättä valmiina, vaan se luodaankin oppilaiden kanssa keskustellen.

NIIN torstain kuin perjantainkin ryhmissä  Kauniston koulun esimerkki  innosti Tampereen seudun NPDL- kouluja ottamaan nimenomaan  laaja-alaiset taidot opetuksen kehittämisen kohteeksi. Samalla löysimme monia ideoita rakentaa MOKat juuri keitaiksi, joissa näitä taitoja harjoitellaan.

SPARRAUS jatkuu.  Minä vastaan näistä kahdesta ryhmästä. Muita Mansen joukkeita sparraavat vielä kovemmat Educoden valmentajat: Sari Utrianen, Sanna Nieminen, Vesa Äyräs ja Harri Rinta-Aho.

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2017

Oppilasarvostelusta oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arviointiin

MITÄ enemmän perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita tavaan, sitä vahvemmaksi tulee käsitykseni, että arviointia koskeva osuus on niin vaativa ja haastava, että sitä tulee työstää tosi hartaasti.

Ja silti monin paikoin näytetään tehtävän varsin nopealla lukemisella ylitulkintoja ja rakennetaan massiivisia ja raskaita toiminta- ja dokumentointimalleja.

EHKÄ vaikeimmaksi minulle on osoittautunut käyttäytymisen arvioinnin osuus. Prosessi, jolla koulussa pitäisi luoda kasvatuksen ja käyttäytymisen tavoitteet sekä käytettävän arviointiasteikon kuvaukset, on todella vaativa. Luulenkin, että varsin moni on oikaissut kuvatulta polulta ja on voinut silti hoitaa homman asiallisesti.

Kun lukee huolellisesti yleisen osan arviointia koskevan tekstin ja myös oppiainekohtaiset hyvän osaamisen kuvaukset, mieleen nousee varmasti kysymyksiä, joita kannattaa pohtia yhä uudelleen- vaikka oma paikallinen ops-teksti onkin jo kirjoitettu. Hyviä keskusteluteemoja voisivat olla mm.
- mitä eroa on käyttäytymisen ja kasvatuksen tavoitteilla?
- mitä oikeasti tarkoittaa laadullinen arviointi?
- miten laaja-alaisen osaamisen taidot oikeasti otetaan huomioon todistusarvosanoissa?
- kun esim. historian 6.luokan hyvän osaamisen kuvauksissa lukee: "Motivaation kehittymistä ei käytetä arvosanan muodostumisen perusteena", niin mitä kaikkea siitä seuraa?
- mitä se tarkoittaa, että arviointi on muuttunut ja muuttuu yhä  oppilasarvostelusta oppimisen, työskentelyn ja käyttäytymisen arviointiin?

VASTAUKSET vaativat yhdessä ajattelua. Varmasti monessa  koulussa arviointia työstetäänkin   jatkuvasti keskustelleen. Hienoa.  Tammikuussa minä sain heittää sytykkeitä espoolaisen Postipuun koulun vanhemmille ja opettajille. Tänään minulla on ilo sparrata Forssan Tölön koulun väkeä haastamaan omia arviointikäytänteitään.