Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, toukokuuta 14, 2018

Jokainen koulu tarvitsee oman rehtorin

Päivitys 16.5. Lautakunta päätti yksimielisesti, että kouluja ei yhdistetä.
ESPOON opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan listalla on ylihuomenna  kahden koulun: Lahnuksen (alakoulu)  ja Kalajärven koulujen (yhtenäinen peruskoulu) yhdistäminen. Koulut sijaitsevat noin 3  km:n päässä toisistaan.

Aloite on tullut Lahnuksen opettajilta. Syynä on opettajakunnan sääli: pienen koulun rehtori uupuu hallinnollisen työtaakan alle.  Ongelma on aito. Myös Espoossa rehtoreille on lisätty huikeasti muita kuin rehtorille lakisääteisesti kuuluvia tehtäviä. Mutta onko koulujen yhdistäminen ratkaisu tähän? Eikö ensisijaisesti tulisi pysähtyä pohtimaan rehtorien työkuormaa?

Yhdistämisratkaisulla on kauaskantoiset seuraukset- myös siihen aikaan kun nyt Lahnuksessa työtä tekevien opettajien tilalle on tullut uusi miehistö.

Vime syksyn EKOAY:N päättäjäristeilyllä 2017  OAJ:n kehittämispäällikkö  Niku Tuomisto  alusti  suomalaisen rehtorin työtodellisuudesta. Rehtorien työmäärä kasvaa- ja myös väsyminen. Sen sijaan, että rehtori saisi keskittyä lakisääteisiin tehtäviinsä, hänelle siirretään yhä enemmän puhtaasti hallinnollisia tehtäviä - mutta niiden hoitamiseen ei ohjata lisäresursseja. Tuomisto esitteli laskelmiaan rehtorien ja erityisesti luottamusrehtorien johtamistyöhön todellisuudessa käytössä olevan työajan määrästä. Karmein tilanne on pienen pariopettajaisen koulun luottamusjohtajalla, jonka työpäiviä on Vessin mukaan se 190+3, ja rehtorille säädetystä 36,25 tunnin viikkotyöajasta pelkästään opetukseen ja valmisteluihin menee viikossa noin 20 tuntia! (Uusi OVTES tuonee tähän tunnin verran helpotusta?)

Espoo on itse pahentanut tilannetta. Sisäilmaongelmien vuoksi useat koulut ovat väistötiloissa. Väistöistä puuttuu yhä selkeär ohjeet, eikä niistä aiheutuvaa lisätyötä opettajille ole korvattu riittävästi. Rehtoreille on siirretty myös vastuuta kiinteistöön liittyvistä asioista.

Keskeisiä keinoja tukea rehtorien jaksamista ovat koulujen yhdistämisen sijaan  1. koulusihteeripalvelut 2. apulaisrehtoriresurssi - 3. ja työtehtävien  karsiminen.

REHTORI  on koululleen  paljon muutakin kuin hallinnollisten asiakirjojen hyvinpalkattu sihteeri tai kansliatonttu.  Hän on ensisijaisesti  koulun pedagoginen johtaja. Niin henkilökunnalla  kuin oppilailla on oikeus omaan rehtoriin.

Muutaman tunnin opetusvelvollisuuden huojennus ei tee pienen koulun apulaisrehtorin tehtäviä oman opettajan toimensa ohella hoitavasta  opettajasta  tällaista.

Ex-rehtorina seison vankasti sen takana, että jokaisella koululla tulee olla  mahdollisimman paljon paikalla oleva  oma rehtori. En ymmärrä ehdotuksen järkeä. Taloudelliset säästötkin ovat mitättömät.

Ei kommentteja: