Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, syyskuuta 16, 2017

Äänestys: Hirvein yläasteen koulu Suomessa?

SUOMI 24- keskustelupalstalla on käyty kuusi vuotta keskustelua hirveistä yläasteen koulusta.  Keskustelu otsikolla:  "Äänestys: Hirvein yläasteen koulu Suomessa?"  alkoi 10.12.2011. Tuorein kannanotto on lähetetty 8.9. 2017. Yhteensä  avaus on saanut 218 vastausta.

ÄÄNIÄ ovat saaneet todella monet koulut, tietysti pääkaupunkiseudulta, mutta oikestaan läpi koko Suomen ja varsin tasaisesti. Mikään koulu ei nouse selvästi listakärkeen.

MINUA kiinnostikin tässä keskustelussa  argmentit, joilla omaa ehdotusta perusteltiin. Siis tekijät, joiden vuoksi koulu on hirveä.  Vaikka tällä palstalla kirjoittavat eivät ole edustava otos mistään populaatiosta. Vaikka osa heitoista voi olla ihan feikkejä tai huumoria. Otteeni on siis eräällä lailla fenomenograafinen.  Luen tekstiä tekstinä. Kirjoituksena siitä, mikä tekee yläasteen koulusta hirveän. En laske frekvenssejä, vaan tunnistan hirveyteen liittyviä näkökulmia.

Ryhmittelin sadat eri argumentit, jotka tekevät koulun hirveäksi kuuteen ryhmään.
  • Toimintakulttuurin vääristymät - perustehtävä hukassa, huono opetus, väärät pelisäännöt ja väärinkohtelu- Opettajien ja oppilaiden tulehtuneet suhteet- Kiusaaminen- Puuttumattomuus tai väärinpuuttuminen kiusaamiseen
  • Huono rehtori ja muu koulun henkilökunta
  • Hirvet opettajat
  • Hirveät oppilat
  • Huono kouluruoka
  • Hirveä koulurakennus
Toimintakulttuurin vääristymät

" Koulussa ei ole ollenkaan perusasiat kunnossa ja silti järjestellään jotain tuunauspäiviä."

TOIMINTAKULTTUURI tarkoittakoon tässä koulunpidon  käytäntöä ja arkea, sekä taustalle tosiasiallisesti  tunnistettavia arvoja. Toimintakulttuuri näkyy toimintatavoissa, säännöissä, rutiineisssa ja se tuntuu ihmisten suhteissa ja kuuluu vuorovaikutuksessa: puheessa. " Kaikilla on koulussa paska fiilis." ; "vittuillaa koko ajan." ; "Ilmapiiri on aivan kamala, kiusaamista kieroilua, arvosanoja pitää häpeillä ja opet tuntuvat vain pahentavan ongelmaa."; "ikävä koulu, täynnä ilkeyttä, piilokiusaamista, valehtelua."

Toimintakulttuuri on vääristynyt, kun tehdään vääriä asioita- väärällä tavalla. Energia kuluu muuhun kuin oppimiseen.  Pedagogisen hyvinvoinnin sijaan koulunkäynti synnyttää silkaa pahaa oloa.

"  Kiusaamista, päihteitä, huumeita, ja opettajat ei tee mitään asialle. Pelottava paikka.”
" Pelottava paikka."
" hell on earth"
" Helvetillisintä paskaa jo ala-asteesta lähtien. (Koulu kattaa 1-9 luokat.)"
" kaikki suomen koulut on paskoja"; " 99% kouluista Suomessa täynnä lissuja ja JONNEJA. Vastaan siis että kaikki."
" Yksinkertaisesti vihasin sydämestäni niitä kolmea vuotta..."
" Välttäkää tuota koulua niin kuin kuppaista apina-armeijaa. En valehtele, kaikki tuo on totta elävästä elämästä ja omista kokemuksista. Saa toki haastaa oikeuteen jos haluaa, tästä tekstistä, mutta faktat ei ole rikos. Ja minä kaikista vähiten pahantekijä."

Järkyttävää tekstiä?  Keskusteluketjuun osallistuneet monet nuoret viestittivät  selvästi pahoinvointia. Ylivoimaisesti suurin osan tästä pahoinvoinnista syntyi koulukiusaamiskokemuksista. Käsitellään sitä ensin.

Kiusaaminen- puuttumattomuus tai väärinpuuttuminen kiusaamiseen

"Y on kiusaajien kokoontumiskoulu"
”X on  koulukiusaajien luvattu maa, sillä siellä myös opet osallistuu kiusaamiseen. Onneksi on osaltani mennyttä aikaa, enkä sinne ketään suosittele menemään.”

HIRVEÄSSÄ koulussa  ”kiusattuna ei ole hyvä olla” ja ”kiusaajana on hyvä olla”. "Kiusaamista on liikaa!" 

Näissä kouluissa on runsaasti kiusaamista. ”Mua kiusattaa melkee koko aja somes ja kiusaaja on mun vanha paras kaveri joka on myös täs koulus! Tyttö keksi must kaikkee paskaa ja levittää sitä."; " kiusataan aika ilkeesti"; " kiusattiin,…huoraa, lesboa ja helvettiin toivotteluja; " Kiusaamista oli ihan vitusti jopa koulun jälkeistä"; "Kiusaamista joka päivä "; "ja hiemankin heikompia kiusataan"; " kaikki mein luokkalset kuisaa mua." ; " Koulukiusaamista…kieroilua, syrjintää, selän takana jauhamista…Itseäni on kiusattu 2lk. asti. Toisella luokalla minua lyötiin selkään niin lujaa, että en pystynyt liikuttamaan päätäni 2vko."  Pskaa minusta on aina puhuttu/ja kiusaamista on ihan vitun paljon..paljon kauheen arvostelevii ihmisii. itellä meni itsetunto jo ihan täysin seiskal..älkää tulko tänne …täält löytyy ihmisii jotka murentaa teiät iha täysin..Vitusti kiusaajia, uusnatseja jotka hakkaa.";" Oppilaat on vitun kiusaajia ja ainoo kaverini joutu eri luokalle ku mentii yläasteelle... … joka välitunti saa kuunnella "hakataa toi" tai "pitäs hakata tollaset”…rinnakkais luokalla on yks vitun pelle hikke joka lesoo osaamisellaa ja tulee potkii takaapäin. Kertoo kokoaja muille miten surkeita ne on mut muut ei voi tehä tälle vittuilulle mitää koska se valittaa opelle ja on ainoa jota opettajat ja opot kuuntelee. !

Kiusaaminen koskee suurta joukkoa oppilaita. "Jos olet alle 180cm pitkä sinut hakataan kiusaajien toimesta varmasti.";  Siellä kiusataan jatkuvasti vähänkin erilaisia, periaatteessa syyksi riittää ihan mikä vain"

Opettajat ja kiusaaminen

Osassa kouluja opettaja eivät tunnista kiusaamista.  Opettajilla on ”hällä väliä-asenne" he ovat  "puusokeita kiusaamiselle", ”Kiusaamista ei otettu alkuunkaan vakavasti, ihan niinkuin aikuiset haluaisivatkin siellä, että ollaan ilkeitä ja ylimielisiä toisille. Ikävä koulu! " ; " kun joudut kiusatuksi niin eivät ne puutu siihen. Ovat kuin eivät näkisi ollenkaan."; " opettajat eivät kilon paskaakaan välitä jos sinua kiusataan (Oikeaa kokemusta on)/koulun henkilökunta pakoilee vastuutaan tässä asiassa." ;  Opettajat eivät välitä vittuakaan kiusaajista."; "opettajat eivät ole valmiita tekemään kiusaamisen etteen yhtään mitään, ei niitä kiinnosta. Nuoren on niin hemmetin vaikea oikeasti ottaa itse yhteyttä esim opettajiin ja hekään eivät yleensä puutu siihen vakavasti.

Ehkä tahtomattaan he jopa palkitsevat kiusaajia. "Kiusaajat nostetaan yläilmoihin siintä kuinka he ovat nuolleet opettajien perseitä." "X:n yläaste palkitsi kiusaajia, syrjiviä ja todella ilkeitä oppilaita esimerkiksi sosiaalisuus -ja käytöspalkinnoilla. Useimmat oikeasti sosiaaliset, kunnon rehdit nuoret eivät niitä juuri saaneet. Syrjityt olivat niitä kaikki mukaan ottavia, rehellisiä ja aidosti toimivia tasapainoisia, usein iloisiakin tyyppejä."; " On tukioppilaita jotka kiusaavat oppilaita." ; " Koulu on …täynnä lähiöiden päihdeongelmaisia kermaperseitä, jotka luulee olevansa niin muiden yläpuolella. Mitä suositumpi ja muita alistavampi olet, sitä korkeimmalle nouset itsekkäiden opettajien arvojärjestyksessä…"

Osassa kouluja opettajat hyväksyvät kiusaamisen ja kiusaavat jopa itse. "Opettajat jopa kannustavat kiusaamaan massasta poikkeavia oppilaita. itse yksi kiusaajista."

Osassa kouluja opettajat eivät puutu kiusaamiseen ("kunnolla"),  vaikka näkevät sen. " Kiusaamista ei otettu alkuunkaan vakavasti, ihan niinkuin aikuiset haluaisivatkin siellä, että ollaan ilkeitä ja ylimielisiä toisille. Ikävä koulu! Onneksi on osaltani mennyttä aikaa, enkä sinne ketään suosittele menemään. "; " Kiusaamisesta vaietaan että koulun maine ois hyvä.. Opettajat vaan ei halua avata silmiä sille.."

Osassa kouluja taas opettajat puuttuvat - mutta väärin. Osa vähättelee sitä. " Ja yleensä vakavakin kiusaaminen tulkitaan opettajien taholta "harmittomaksi kiusoitteluksi"; "Opettajat eivät tee kiusaamiselle mitään sanovat vaa koita kestää, kyllä se kohta loppuu." 

" kiusaajat pääse ko koira veräjästä, oppiminen muutenkin helvetin vaikeaa!" ; " ja kappas ku se hoidetaan vaan pitämällä pikku puhuttelu!tosi jees!" "opettajien yritykset kiusaamisen kitkemiseen vain lisäävät sitä (ihme että ne edes yrittävät)" .Opettajat ovat "kiusaajan puolella ja uskoo kiusaajaa" . " .. kehottaa kiusattui vaihtaa kouluu…"; "

Kiva-koulua ei tässä keskustelussa kehuta." Opettajat katsovat vain vierestä kun heikompia kiusataan ja hakataan. Koulussa on myös joku perkeleen kiva tiimi mutta eihän ne siellä mitään välitä!"

" Mutta sitten jos satut mainitsemaan väärälle opettajalle kiusaamisesta, opettaja ahdistelee kysellen onko kyseisellä kiusatulla oppilaalla "huolia" vaikka kiusaaminen olisi ajat sitten loppunut..."

" Opettajat eivät viitsi selvitellä oppilaiden välisiä kahnauksia, vaan oppilaista "kurssitetaan" eräänlaisia tukioppilaita, joiden pitäisi ratkoa riidat ja kiusaamiset."

" jos tuut hakatuksi niin suo syytetään todisteitta kiusaajaa ensin ärsyttäneeksi ja siten syylliseksi.jos sä hakkaat jonkun ja osaat väitellä hyvin niin voitat väittelyn ja se sun hakkaamas todetaa kiusaajaksi."

Osassa kouluja opettajat haluavat kyllä puuttua kiusaamiseen, mutta heillä ei ole voimia siihen. "opettajat välittävät, mutta eivät hekään loputtomasti jaksa "paskojen" oppilaiden paimentamista."; "Ja opella kuuluu olla kahvitunnit (nähtävästi samaan aikaan ) ennemmin kuin lasten turvallisuudesta huolehditaan …."; " Opet ei tee mitään kiusaajille ja riehujille, tai no mitä voisivatkaan koska puolet opettajista on jotai metrin pitusii ämmiä, kun taas riehujat monta kertaa pitempiä."

Joissain kouluissa opettajat ovat delegoineet kiusaamisasiat oppilaille. " Versot hoitaa selvitykset"

VASTAAJISTA monet ovat kokeneet itse koulukiusaamista. He kokevat, että kouluissa kiusattuja paitsi kiusataan myös kohdellaan väärin.  ”kiusatut c-luokan kansalaisia”;" Ex-kiusattuja ja kiusattuja pidetään niin oppilaiden kuin opettajienkin taholta luonnonoikkuina. Oletetaan että se on kiusaajan vika, että on tullut kiusatuksi."
" kukaa ei kysy kiusaamisen jälkee yhtään mitään eikä kukaa puhu siitä, ihan niin ku se ois joku ruttotauti/kiusaaminen ongelma!"

Opettajien ja oppilaiden tulehtuneet suhteet

KESKUSTELUUN osallistuneista osalla on hyvin katketa kokemus siitä, miten opettajat heihin suhtautuvat. "Sinä et ole mitään, sinä et ole yhtään mitään jos et osaa miellyttää ylpeämielisiä opettajia. Olet alempaakin alempi paskakasa, joka saa lintsata vaikka joka toinen päivä ja saada joka kokeesta nelosen ilman, että opettajat huolestuisivat. Kaikki mitä heiltä saat, on piilovittuilua/vihjailua ja huomiotta jättämistä…"


"Jos et olekaan se opettajan kuolaa valuva sylikoira, varaudu siihen että saat mädäntyä kiusaajien hampaissa vuosikaudet, apua nimittäin et saa alempikastisena, korkeintaan lapun kotiin ja haukkuja kotiin siitä, miten epäkohtelias ja epäsosiaalinen olet (jos satut olemaan ujo ja hiljainen mutta hyväkäytöksinen). Sitten kun vierailulle kouluun tulee jokin ulkomaalainen ryhmä sitä ollaan niin mielinkielin ja suvaitsevaista. Vittu mikä kaksinaismoralismin pesä. Hyvä etten oksenna kohta tätä kirjoittaessani./ kermaperseet = jalkapalloilijat ja jääkiekkoilijat (kenenköhän lapsosia ovat :) saavat tehdä mitä lystää jopa potkia toisia/ Todellisuudessa esiintyy oppilaiden suosintaa, jne..."

Väärät pelisäännöt ja väärinkohtelu

HIRVEÄN koulun oppilaat kritisoivat koulun sääntöjä.
  • "Ei saa vaihtaa luokkaa jos kiusataan siellä. ei saa käyttää liekkipipoa vaan keltanokkalippistä." 
  • " Jos näkee kännykän nii saa 45min jälki-istuntoo!"
  • "Koulun kellarista pääsee ulos, ja jos on siellä kellarin takaoven ulkopuolella pihalla, ja vahtimestari näkee, niin joutuu rehtorin kansliaan ja rehtori alkaa selittämään että ''Se on sama kuin olisi jonkun kodin pihalla''.
  • "Ku yks oppilas puhu tunnilla ni se eristi sen toisel puolel luokkaa (kuviksen luokka on jtn 3 kertaa isompi ku normi luokka) sinne takapulpetille yksin kuudeksi viikoksi…kukaan koko luokasta ei saanut sanoa sanaakaan, ei edes aivastaa (tämä on täysin totta) puhelimia ei saanut käyttää (yleensä sai kun katsoi esim mallia, nykyään kun valinnainen aine niin saa vapaasti) tuona aikana heti sai jälkkää siitä. Jos oli opelle asiaa (muuta kuin että on kuolemassa) niin ei saanut viitata tai opettaja ei välittänyt edesasiasta. Paikaltaan ei saanut poistua eikä ohjeistusta annettu"
  • "Opettajat käyvät hakemassa oman lounaansa läheisestä pizzeriasta ja pakottavat meidän syömään kouluruokaa.."
  • "valittaa kun istutaan lattialla vaikka kaikki penkit on täynnä(oon väitelly vastaan aika paljon niittenkaa :D)" 
  • "Täällä oli kerran opettaja, jonka kuullen ei saanut sanoa sanaa ''banaani'' tai sai 2h jälki-istuntoa. Motiivi oli koska tää ope oli saanut traumoja sen sanan takia...Jos aamulla kun tulee kouluun, ja haluaa viedä repun sisälle ettei sitä tarvitsisi ulkona raahata, niin siitä uhataan jälki-istuntoa jos tämän tekee." 
  • "Pyörätie joka on aivan koulun pihalla, kiellettiin ilman minkäänlaista syytä, ja tämän kiellon teki joku aivan seko opettaja joka luulee olevansa hallitsija."
Palkitsemiskäytännöt

Ja voisiko opettaja miettiä miksi ne ujot ja hiljaiset tytöt ei hymyile! Ehkä niillä ei ole hymyilemisen aihetta, kun ne jätetään syrjään!


MYÖS koulun palkitsemiskäytännöt suututtavat kirjoittajia. "Käytöspalkinnot  menivät  hyvin ikävästi käyttäytyville; palkitaan kiusaajia, syrjiviä ja todella ilkeitä/Palkitsevat kiusaajat tsemppausstipendeillä ja kiusaaja saa rauhassa jatkaa terrorisointia!!!!!!!!!/kiusaajat palkitaan stipendeillä mahtavasta työstä(y)"; " Kaikista parasta hymypatsaat menevät niille paskimmille tyypeille! Meinaan tällä sitä, että niille jotka hymyilevät opettajille ja joilla on eniten kavereita koulussa!… Kunnollisesti kiltillä tytöllä ei ole mahdollisuutta saada hymytyttöpatsasta, vain opettajaa nuoleskelevalla on!/ tyttö sai hymypatsaan, vaikka hänen ei pitäisisi ansaita huonosta käytöksestään! Myös jotkut oppilaat olivat hyvin vihaisia ja pettyneitä!

Arviointikäytännöt
" ihme arvostelu"

HIRVEÄKSI koulun tekee myös epäoikeudenmukaiseksi koettu arvostelu (arviointi)

  • Arvosanat annetaan alakanttiin
  • annetaan myös arvosanoja reilusti yläkanttiin - huonoja opettajia, eikä me oppilaat pärjättäisi muissa kouluissa tällä opetuksella ainakaan kaikissa aineissa. Mutta jatko-opintoihin pääsee heittämällä, kun totarissa on hyvät numerot - tosin osin ansaisemattomina.
  • Arvosanoja annetaan reilusti yläkanttiin koulun maineen ylläpitämiseksi, ne eivät siis vastaa oppilaiden osaamisen todellista tasoa.
Huono opetus

" Opetuksen surkea taso, ei läksyjä, kokeiden keskiarvo yleensä noin 5."

ON oikeastaan yllättävää, kuinka vähän koulun hirveyteen liitetään huonoa opetusta.  Muutamissa kirjoituksissa opetustasoa kuvataan "erittäin huonoksi"; " suurin osa tunneista menee katsellessa jotain leffaa (itseäni ei tämä haittaa, vaikka opiskelu menee perseelleen)"

Kritiikkia tuleel, kin opettaja "Ei…opeta ollenkaan. Käskee vaa porukkaa ulos luokast ottaa jotai vitun kuvia/ei osaa opettaa  ''Kopioikaa taululta.''  Tai kun  "kirjoittavat taululle eivätkä puhu luokalle koko tunnin aikana."

Perustehtävä hukassa 

TOIMINTAKULTTUURIN keskiössä on perustehtävä. Koulussa se on oppiminen, kasvu ja hyvinvointi. Näissä tehtävissä voidaan epäonnistua kovin monin tavoin.  Hirveimmissä yläasteen kouluissa näytettäisiin epäonnistuvan seuraavista syistä

Opettajilla ei ole otetta oppilaisiin, vanhanaikaisesti sanottuna auktoriteettia.  "ei mitään kontrollia oppilaisiin….Opettajat auktoriteetin puuttuessa alentuvat oppilaiden tasolle." Heillä "ei ole yhtään auktoriteettiä, vaan oppilaat huutaa ja opettaja sitten taipuu kun niiden selkäranka ei kestä./ei ole tunneillaan yhtään auktoriteettiä vaan hän toimii oppilaiden mielipiteiden mukaan; " eivät uskalla sanoa kännykän käyttämistä tunnilla, vaan he yrittävät huutaa melun yli saadakseen heidät keskittymään."

Opetuksessa ei ole työrauhaa. " Kaikki riehuu tunnilla, eikä tee mitään koska opettaja ei välitä, eikä osaa varoittaa millään tavalla."; " Opettajat eivät todellakaan määrää vaan oppilaat ovat vallassa vähän väliä joku hirveä kaaos päällä"-

Kasvatus on kateissa, jos sääntörikkomuksiin ei puututa. "Oppilaat polttavat koulun penkeillä (3 metriä koulun portista) tupakkaa, useamman vuoden olen ollut, eikä kukaan ole tehnyt mitään asialle. "; Kouluajalla koulualueen ulkopuolelle poistumista pitäisi valvoa enemmän, joka päivä ainakin 10 oppilasta lähtee Lidliin, siwaan, saleen ym. eivätkä opettajat puutu asiaan laisinkaan sillä ovat hieman välinpitämättömiä asiasta… 

Kiusaamisen lisäksi koulussa on väkivaltaa. "Vammasia koulussa potkivat lasien läpi muita oppilaita, puristelevat tyttöjä perseestä :o opettajat ei välitä paska paikka"
Opettajat siirtävä vastuun oppilaille: " Henkilökunta sälyttää kaiken mahdollisen vastuun oppilaille joka tilanteessa."

Jä tämä vaikuttaa suoraan mahdollisuuksiin oppia: " Oman onnen nojassa on se oppilas, joka ei kuulu perusteetta ylistettyyn, ilkeäsuiseen omahyväiseen pissisporukkaan, jota on suuri osa oppilaista…Jos puolustaa oikeutta ja rehtiyttä tai on aidosti hyvätapainen, joutuu syrjityksi, jopa opettajien epäsuosioon. Eikä ole ketään, joka oikeasti auttaisi. Sosiaalisuuden käsite on mennyt päälaelleen; ilkeä, suurisuinen pissis on se, jota sosiaaliseksi julistetaan…Tunneilla saa tilkeät ja häiriköt tehdä ja puhua mitä haluaa, eikä siihen puututa…Ja ulospäin kyllä näytetään kultaista naamaa."

Opettajia "ei kiinnosta pätkääkään oppilaiden hyvinvointi"."  ei kiinnosta pätkääkään ihmetellä jos koulussa ollaan yksin."; "Ja sitten tää syrjiminen, poissulkeminen jne... Herätkää opettajat todellisuuteen!"

EHKÄ vikaa on johtamisessa, kun ”Ruokalassa on hirveetä olla koska kaikki tönii ja ohittelee jonossa, käytävillä taas saa varoo ettei kukaan juokse päin."; "Kaikkea lupaillaan, mutta joko asian eteen ei tehdä mitään, tai se jää kesken." Tai kun opettajat laiminlyövät tehtäviään. "Aamunavauksia ei ole tullut kuukauteen, vaikka sitä odotellaan joka aamu 3 min."; " Koulussa oli tänään tulipalo. Kukaan ei tarkistanut, jäikö luokkin, käytäville tai muualle oppilaita vaan kaikki opettajat yms. lähtivät ulos. Koulun oviakin olisi voinut pitää auki, mutta ei. Vain ruokalan ovet olivat auki, jossa palo oli sattunut."; Eräs kehottaa lapsia lunttaamaan kirjan takaa jos ei jaksa tehdä tehtäviä."

TAI kun  "poliisit, ambulanssit ynnä muut mm. pizza kuskit koululla on osa arki päivää. eikä "pieni tulipalo" erotu rutiinista ja vesivahinko joka oli pari vuotta sitten. pienet pokien tekemät "kepposet" piristää tummasti päivää niin märkien opettajien kuin "hädissään" juoksevan rehtorinkin osalta."

TAI kun "Opettajilla siinä koulussa on niin kivaa keskenään, että oppilaat unohtuu….Uuuuu."


Huono rehtori  ja muu koulun henkilökunta

"Rehtorin "puhuttelut" ovat pahinta mahdollista laatua. Jouduin puhutteluun asiasta, jonka olin jo sopinut toisen asiaan liittyneen henkilön kanssa ja rehtori huusi kurkku suorana pöytää hakaten että "Tämä juttu ei ole anteeksipyynnöllä selvitetty" Hullu mies, huusi minulle 30min jo sovitusta jutusta.""

Rehtoreitkin  kritisoidaan  Rehtori, joka "jatkaa ongelman siirtämistä kotiin", joka on "nössö" tai  "täys paska. Se ei uskalla tehä mitää"; " "täysin hampaaton ja munaton idiootti, sen mielestä koulussa ei ole kiusaamista."  mainitaan hirveän koulun syyksi. Samoin rehtori, joka on " ala-asteen opettaja jolla ei mitään hajua yläasteen oppilaista, sössöttää omituisesti isoillekin pojille."

” Ihmiset siellä idiootteja”. "Osaamatonta eikä auktoriteetista ole kuuloakaan... " 
Välinpitämätöntä porukkaa. Erikseen nousee muutamssa  koulussa kuraattori. "Kuraattorikin on vielä luuseri vaikka, joka vuosi hän vaihtuu."; "kuraattori ehdottelee tyhmiä ideoita ja epätoivos yrittää päästä susta eroon."; "  Koulukuraattori on varsinainen luuseri, jolla ei ole mitään omia mielipiteitä, eikä rohkeutta puuttua oikeasti mihinkään, odottaa jonkun auktoriteettina pitämänsä henkilön ohjeita joka siunatun asiaan, esim. koulupsykologin."

Oppilaat moittivat myös opettajavalintoja. " Pätevän ja hyvän opettajan määräaikaista työsopimusta ei jatketa, ei etenkään silloin, jos hän on ollut tarmokas ja oikeudenmukainen oppilaiden asioiden ajamisessa."

Hallintoon lienee kohdistuu tämä syyte: " Vakavasti/räikeästi kehitysvammaisia oppilaita siirretään normaaleille luokille resursseiden niukkuuden vuoksi. Kyseiset kehitysvammaiset oppilaat häiritsevät tunnin kulkua. "


"  heiteltiin pyyhekumin- tai leivänpalasia tms. roinaa; tupakontiai salaa tunnilla,


Hirveät opettajat

" vitun helari. IDIOOTTI ÄÄLIÖ LESBO HUORA"

Hirveän yläasteen koulun opettajat ovat aivan paskoja, ammattitaidottomia, epäpäteviä, epäillyttäviä, erittäin epäasiallisia feministejä, helvetin ääliöitä, hirveitä, hämäriä, idiootteja, (He tulevat pyytämään apua ongelmissaaan ja äitini  (rehtori)tekee heidänkin työt), ihan mielikuvituksettomia, ilkeitä, juoponnäköisiä, kamalia, krapulaisia, kusiaivoja, melkein työkyvyttömyyden partaalla (Entinen luokanvalvojani kärsi jonkin sortin maanisdepressiivisyydestä ja itki tunneilla), natseja, outoja (ajattelee, jos pukeutuu mustaan niin on masentunut),  pelottavia, perfektionisteja, piinallisia sovinisteja, rageja,  surkeita, tekopyhiä, todella huonoja, välinpitämättömiä

He eivät 
- koskaan laita Wilmaan myöhästymismerkintää,
- osaa hoitaa tehtäviään niin ku pitäs..
- puutu kiusaamiseen (ks. edellä)
- tee mitään. 

Sensijaan he 
- haukkuvat huonompia oppilaita
- haisevat tupakalle
- haluu lapsille pahinta 
- huutavat
- kiusavat itse (ks. edellä)
- kommentoi
- leveilee
- luulee nii olevansa
- ovat aivan kuutamolla ja höpöttävät mitä lystäävät 
- ovat selvästi vittuuntuneet työhönsä. (jotkut)
- ovat selkeästi jo eläkeiän yläpuolella
- pakottavat ala-astelaisia pitämään ulkohousuja
- piilovittuilevat ja tuijottelevat tunneilla ahdistavasti.
- puuttuu oppilaiden perheiden yksityisasioihin
- raivoavat
- satuttavat sanoilla
- suuttuu liian helposti
- valehtelevat oppilaille tietokoneluokka tunneista
- valitttavat

" Eräs huuta ujolle nuorelle joka ei viitta tunnilla tai puhu tarpeeksi kovalla äänellä."

Heillä on "huonot välit ja paskaa jauhetaan toisista." Heidät on "otettu ilmeisesti Paiholan mielisairaalasta " . Heillä on ärsyyntymisongelmia ( sillä esim. alkoi huutaa oppilaalla, koska istui kaveriin päin sanelun aikana). 

Hirveällä yläasteella oppilaat kokevat tulevansa kohdeluiksi väärin. "Tietynlaiset oppilaat ovat huonommassa asemassa. Opettajat kohtelee näitä tapauksia paljon huonommin! On näitä 10-oppilaita jota opettajat suosii. Muille nämä oppilaat on sitten niin huonokäytöksisiä!"

Erityisesti väärinkohtelu liittyy kahteen asiaan: kiusaamistapausten käsittelyyn (ks. edellä) ja arviointiin/palkitsemiseen. 

He laiminlyövät tehtäviään ja jopa rikkovat nuorten mielestä säädöksiä. " unohtanut mitä salassapitovelvollisuus tarkoittaa." Opettaja esim. laittaa oppilaan opettamaan ja lähtee itse opettahainhuoneeseen, " opettaja heitti kengällä oppilasta kun ei osannut tehtäviä"; " Kerran yksi opettaja huusi meidän luokan pojalle ihan täysiä "PAINU VITTUUN!”. " Ex-musanope erotettiin, koska se lähti jahtamaan oppilaita autolla"; "jotkut käyttävät väkivaltaa oppilaita kohtaan"; "Opettajaksi ei pääse ilman rikollistaustaa."

Koulun uskonnollisuus näkyy arjessa. "Koulussa erottuu räikeästi vanhoillislestadiolais liike. Osa opettajista on lestadiolaisia ja suurin osa oppilaista myös. Oppilaiden uskonnollinen vakaumus vaikuttaa arvosanoihin todellisesta suorituksesta riippumatta. Myös yleiset mielipiteet ja kannat (poliittiset, uskonnolliset, arvopohja, etiikat, alakulttuuriin kuuluminen) vaikuttaa numeroon ja opettajien yleiseen kohteluun oppilasta kohtaan."
Sijaiset nostetaan erikseen esiin. "suurin osa sijaisista on sellaisia ihmisiä jotka tekee ihan mitä tahansa että olisi mahdollisimman helppoa opettaa, kuten eräs sijainen vaan istui luokassa ja kaikki muut (suurin osa luokan oppilaista) pelasi puhelimillaan tai keskusteli kaverinsa kanssa." Sijaiset  tukevat kiusaamista ( huonot ja tossun alla olevat sijaiset jotka katsovat kun kukaan ei keskity opetukseen. tukee kiusaamista. Koska heillä palkka juoksee vaikkei ne mitään siellä tunnilla opettaisikaan, useimmat sijaisista ei uskalla sanoa vastaan kenellekkään ja/tai tekee uhkauksia mutta suurin osa katsoo sen bluffiksi eikä se sijainen niitä kumminkaan osaisi/uskaltaisi toteuttaa.) 


Hirveät oppilaat

”Jos siellä kävisitte ystävät rakkaat, niin tietäisitte minkälaisia kusipäitä sitä onkaan olemassa. Aivan kauheita oppilaita, opettajajista suurin osa on kyllä mukavia, mutta oppilaat aivan saastaisia. Voisinpa sanoa näin ' kaikkia se jumalan leipä vielä elättää ’"

Oppilaat jakautuvat eri ryhmiin, joissa pysytään.  On  hiljaisia, kiusajia, koviksia, nörttejä, pissiksiä,  sosiaallisia,  taidokkaita, uusia ja wannabeitä.  Koulussa on "Aivan liika vittumaisia lissuja ja jonneja” (Ilmaisu lissut ja jonnet toistuu- heitä tunnutaan vihaavan) "lissut ja jonnet sais muuttaa afrikkaan saatana....... pitäs melkeenpä tehä sellaset koulut mihi menis kaikki helvetin kiusaajat/lissut/jonnet/wannabet ja toiseen kunnolliset oppilaat jotka vain haluis opiskella että pääsis hyvään lukioon jne."

Negatiivisina ryhminä mainitaan mm: " Sählinkiä aiheutti …nää erityisluokan sankarit ja satunnaiset jonnet." "Lestadiolaisjengit tuhoaa urakalla muita." "Maahanmuuttajat kulkee suurissa joukoissa ja kiusaa heikoimpia, hakkaa yms."vammasia koulussa potkivat lasien läpi muita oppilaita puristelevat tyttöjä perseestä :o väkivaltasii. Lyö tuntemattomii päi naamaa yms." Ja ehkä yllättäen tukioppilaat: "Tukioppilaat, jotka kokoontuvat harva se päivä tekemättä yhtään mitään, mutta ottavat kaiken kunnian kaikesta mitä koulussa tapahtuu."; "tukioppilaat" on koulukiusaajia." 

Oppilaat ovat ahdasmielisiä, esittäjiä, jälkeenjääneitä, kiusaajia, lapsellisia ("kuudesluokkalaiset näyttävät ja KUULOSTAVAT ihan kolmosluokkalaisilta."), painajaismaisia, paskoja, täyskusipäitä, "Ärsyttäviä keskenjääneitä oppilaita, joista osa syrjii"

He dissaavat, heittelevät lumipalloja ja palavaa tavaraa ulos luokan ikkunoista, kiroilevat, riehuvat tunnilla, spreijaavar, tappelevat, tekevät "kaikkee kiellettyä", tuhoavat koulua, tupakoivat, turmelee tahallaan toisten tavaroita, uhkailevat, varastavat, Koko ajan puhelimet kädessä jopa tunnilla. "Kukaan ei osaa käyttäytyä". 

He tuovat kouluun alkoholia, huumeita, nuuskaa, puukkoja, päihteitä,tupakkaa. He kuuluisivat "mielenterveyshoidon pariin, suljettujen ovien taakse tai avohoitoon.""

Heidän "murrosikä oli ihan puutteellinen vaikka olisi kasilla."
"Opettajia haukutaan yleisesti ja ryhmäytyminen tai kivakoulu on epäonnistunut surkeasti."Hirveän koulun oppilaiden keskuudessa on huono ilmapiiri." "paskahuhut liikkuu".
Kaikki ovat  toisia vastaan. "Ei saa olla mitenkään erilainen."Monet jäävät ilman ystäviä. "ilman kavereita elämä on paskaa." 

Hirveä koulurakennus

”aika vittumaisen näköinen paikka ku ulkoo päin näin.. :D Hyi saatana..”

Hirveän koulun koulurakennus on ruma ulkoa ja sisältä, paskat penkit ja pöydät. Käytävät ovat ahtaita, naulakkoja on vähän, tilat ovat pieniä.  Erikoisluokat ovat pitkän matkan päässä Vessat haisevat.  Vessakoppeja ei ole. Oppilaille ei ole tarpeeksi penkkejä. Piha on huonossa kunnossa.

Ilmanvaihto on huonoa. Koulu on homeessa. Eräästä koulusta löytyi  myrkyllistä kreosoottia- "Puolet meidän luokkalaisista lisäksi panikoi ihan sikana kun kuuli tuosta. " ; " Koulusta löydettin kymmeniä eri homesieniä, samalla kun X korjaa rahoillaan muiden koulujen pihoja ja urheilihalleja kävelykaduista puhumattakaan."; "Apua, apua, me kuollaan kaikki syöpään!!”

Kaikki hajoaa käsiin, jopa seinät. Luokissa ei ole kunnon pulpetteja. "Rikkinäiset kalusteet repivät reikiä vaatteisiin." 

"EVY AULA" täynnä vammasia ja muita yhteiskunnasta syrjätyneitä." 

Huono kouluruoka

" ihan vitun paskaa ruokaa"

Kouluruokaa kuvataan hirveässä yläasteen koulussa huonoksi, järkyttäväksi, kamalaksi, paskaksi,  shitiksi, huonoksi. Hygienia pettää: " Kaveri löysi salaatista valkosen toukan (:/" ; " Ruoasta ollaan löydetty raatoja, ja jopa kalan hampaita muistuttavia luita. "

Yhteenvetoa

SUOMI 24- keskustelupalstalla käyty keskustelu yläasteen hirveimmästä koulusta oli surullista luettavaa. Vaikka kuinka on ajateltava, että murrosikään ei todellakaan kuulu meillä kertoa, että koulussa on kivaa ja että aikuiset ovat mukavia. Ja vaikka ei pidä uskoa kaikkea, mitä näissä keskusteluryhmissä kirjoitetaan. Syntyy kuitenkin kuva, että jokin joukko upeaa suomalaista peruskoulua käyvistä kokee koulun todella kauheana, pelottavana paikkana.  Myös meidän opettajien syystä.

Kenenkään ei pitäisi lähteä peruskoulusta sanoen: " Minä onnellisena vuosimallia -96 oppilaana olen päässyt tuosta maanpäällisestä helvetistä jo pois."


KESKUSTELU löytyy linkistä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/10307045/aanestys-hirvein-ylaasteen-koulu-suomessa

4 kommenttia:

Rauno kirjoitti...

Luin tämän. Olipa erittäin kiinnostavaa luettavaa. Kiinnostusta lisäsi paljon se, että olit nähnyt vaivaa huonojen palautteiden luokitteluun. Yleensä kovin huono palaute kuitataan epäasiallisena. Jospa niistäkin yritetään nähdä asia?
VAikea sittenkään on sanoa miloin on kyseessä se, että nuori on ylipäätään pettynyt ympäristöönsä, suuttunut huonosta koenumerosta tms. Tavoitteena täytyy koulujen työyhteisöllä kumminkin olla se, että kaikki tulevat mielellään koluun ja luottavat koulunsa aikuisiin. Ihan aina ei voi onnistua siinä, mutta tavoite on oltava tämä.
Koulut ovat hyvinkin erilaisia, kuten opetajien tapa toimia. Miten saataisiin jaettua ne parhaat toimintatavat? Ne, jotka tuottavat myönteistä ja lujaa yhteisöllisyyttä.

Rauno kirjoitti...

Luin tämän. Olipa erittäin kiinnostavaa luettavaa. Kiinnostusta lisäsi paljon se, että olit nähnyt vaivaa huonojen palautteiden luokitteluun. Yleensä kovin huono palaute kuitataan epäasiallisena. Jospa niistäkin yritetään nähdä asia?
VAikea sittenkään on sanoa miloin on kyseessä se, että nuori on ylipäätään pettynyt ympäristöönsä, suuttunut huonosta koenumerosta tms. Tavoitteena täytyy koulujen työyhteisöllä kumminkin olla se, että kaikki tulevat mielellään koluun ja luottavat koulunsa aikuisiin. Ihan aina ei voi onnistua siinä, mutta tavoite on oltava tämä.
Koulut ovat hyvinkin erilaisia, kuten opetajien tapa toimia. Miten saataisiin jaettua ne parhaat toimintatavat? Ne, jotka tuottavat myönteistä ja lujaa yhteisöllisyyttä.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatuksia herättävä teksti. Olen itse yläkoulun opettaja. Koetan ottaa huomioon nuo oppilaiden listaamat asiat ja katsoa, että en ainakaan itse syyllistyisi samoihin juttuihin. Kiitos sinulle vastausten kokoamisesta ja analysoinnista!
t. yksi ope

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nuoretkin osaavat olla asiallisia. Mutta jos heitä kohdellaan väärin, pitää keksiä paikka johon siitä kirjoittaa.